Televisiosta tuli uusinta jälleen Harry Potter- elokuva. Tulihan katsottua ja ihailtua tuota J.K. Rowlingin kehittelemää fantasiamaailmaa, jossa moni asia on aivan reaalimaailmaa ja osa sitten keksittyä, maagista ja tarunomaista.
Silmiin osui myös somen uutisvirrasta tieto, että Emmi Itärannan romaanista Teemestarin kirja on tekeillä (scifi-) elokuva Veden vartija (ohjaaja Saara Saarela, tuottaja Mark Lwoff), ilmestymisvuosi 2121. Tuottaja Mark Lwoff kertoo teoksen kuvaamisessa olevan haasteita, sillä jälkikäteen on kuviin lisättävä satoja efektejä. "Lopputulos ei saa näyttää siltä, että on käväisty kuvaamassa jossain teurastamon pihalla."
Tämä kuvallisuus ja ja kerronnan siirtäminen esim. elokuvan muotoon oli koko ajan mielessä lukiessani tuoretta romaania Koivu ja pihlaja, jonka on kirjoittanut tamperelainen Liliana Lento. Tekstissä on runsaasti kuvailua: kasvien värit ja muodot, erilaiset tuoksut, astiat ja ruoat, hahmojen olemus ja rakennukset. Tavallaan lukijan on ensin sulateltava tätä yksityiskohtien tarkkaa kuvaamista, sitten se alkaakin viehättää ja sitten syntyy näitä selkeitä elokuvamaisia kohtauksia.
Hollingsin kaksikerroksisessa kartanossa oli keltaiset seinät, vaaleanvihreä katto ja koristeellinen veranta. Nyt kun ruusut ja jasmiinipensaat olivat puhjenneet kukkaan hyvin hoidetun näköisessä puutarhassa, kartano näytti vielä upeammalta kuin Larissa muisti työhaastattelukäynniltä ja sai innostuksen kohoamaan siivilleen. Miten hienoa olikaan päästä asumaan näin suureen ja komeaan taloon, vaikka hänellä tietysti olisi vain yksi ja todennäköisesti pieni huone käytössään. Larissa kumartui nuuhkaisemaan yhtä jasmiininkukkaa, hänestä niissä oli maailman hienostunein tuoksu. Lehmukset reunustivat pitkää pihatietä, vastakkaisten puiden oksat kaartuivat hienosti.
Tuo tekstinäyte on kirjan alusta, jossa päähenkilö Larissa Morei tulee uuteen työpaikkaansa, piiaksi kartanolle. Kuinkas sitten sujuukaan elämä rikkaiden kartanon omistajien ja muiden työntekijöiden kanssa? Tiedossa on rakkaushuolia ja häiden suunnittelua, yhden siskon pakkoavioliitto ja uudet ystävyyssuhteet Floreniassa.
Kaikki tuo edellä mainittu ihan reaalielämässäkin mahdollista, mutta nytpä tarinaan tuo uutta ulottuvuutta henkilöhahmojen erilaiset "taustat". Tavallisten ihmisten rinnalla asuu nimittäin hyvinkin ihmismäinen puukansa.
Tiziana oli koivuinen, vaikka muut heidän perheessään olivat pihlajaisia. Yleensä lapset perivät vanhempiensa yhteyspuun - jos vanhemmilla oli eri yhteyspuut, oli sattumanvaraista, kumman puolelta se periytyi. Joskus se saattoi kuitenkin hypätä useammankin sukupolven yli. Tizianan koivuisuuden saattoi selitää se, että äidin isomummo oli koivuinen, tosin yhteyspuun periytyminen noin monen sukupolven takaa oli melkoisen harvinaista. Oli toki mahdollista, että myös Tizianan isän suvussa oli koivuisia.
Tämä puuyhteys on hienosti kehitelty ja vetää tarinaa jouhevasti eteen päin. Jännitettä hahmojen välille syntyykin siitä, että osa on "tavallisia" ihmisiä ja osa puukansaa tai puolituisia. Ehdottomasti kirjan paras idea! Kirjan luettua tuli tunne, että tällaista haluaa lisää. Jatko-osat? Miten nämä puukansan ominaisuudet voisivat vielä voimakkaammin vaikuttaa hahmojen ajatuksiin, tekoihin ja suunnitelmiin?
Kirjan alussa on J.S. Meresmaan piirtämä mustavalkoinen kartta Florniasta ja hetkittäin toivoo sivuilta löytyvän pieniä mustavalkosia piirroksia tarinasta. Merkillisellä tavalla tarina herättelee näitä voimakkaita kuvia. Hyvän teoksen tunnusmerkki, että lukijan päässä alkaa herätä uusia tasoja?
Ehkä vähän jämäkkyyttä tai hiomista olisi hahmojen käymissä vuoropuheluissa. Tuo huomio on vähäinen, koska hahmot ovat sympaatisia ja tapahtumat etenevät ymmärrettävästi. Tämän kaltainen maaginen realismi, kirjan takakannessa romanttinen fantasiaromaani, sopii hyvin lukijalle, joka ehkä vieroksuu perinteistä fantasiaa. Tässäkin saa tarttumapintaa, tunnistettavuutta tavallisesta ympäristöstä ja ihmismäisistä hahmoista. Ei sodita eikä harrasteta taikuutta, noituutta. Kuitenkin yllätyksiä riittää ja kirjan tahtoo lukaista ns yhdeltä istumalta.
Kansi itsessään jo herkku! Valitettavasti vanha kamerani ja kuvankäsittelykykyni eivät saaneet tuohon kuvaan sitä oikeata vihreää näkyviin - aina joku kannen värisävy muuttui... Kirkkaammat ovat luonnossa nuo värit. Pahoitteluni tästä.
Lukihäirikössä on Lennon edellisistä kirjoista, Dionnen tytöt ja Salaisuuksia Delobriandissa, päiväyksellä 27.8.2018. Ei kannata verrata kirjoja keskenään, mutta silti tämä Koivu ja pihlaja antoi kaikista eniten lukuiloa.
Kokeile itse miten sinuun vaikuttaa Florenian puukansa!
Nämä kirjallisuuden genrenimitykset eivät ole minulla vahvasti hallussa, joten älköön kukaan ampuko viestin tuojaa! Keskustelu tästäkin on antoisaa.
Elokuussa vielä kesä mielessä ja suunnitelmia syksyllekin tehty? Lukuintoa Koivun ja pihlajan ja muidenkin seurassa, toivottelee Mörri Orivedeltä
Kuvat Mörri Seppälä
~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~
Lento Liliana, Koivu ja pihlaja (2020, Nysalor-kustannus)
Meresmaa J.S., kansien ulkoasu ja kartta
Hastsiukhin Yauheni, kansikuva
Järvinen Matti, taitto
Elokuisen kuun kokoinen kiitos kustantajalle kirjalähetyksestä!
Taustamusiikkina Sonata Arctica, Talviyö (2019, Nuclear blast)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti