Nina Rintalan metsäiset runot

 

Raumalla asuvan Nina Rintalan kolmas runoteos on nimeltään Puut taipuvat puoleeni. Kuukorento on vuodelta 2014 (Hai) ja Paperiperho vuodelta 2015 (Kirjokansi). Runojen kirjoittamisen lisäksi Rintala ohjaa teatteria ja luovaa kirjoittamista sekä järjestää lavarunotapahtumia.

Puut taipuvat puoleeni koostuu kuudesta osiosta ja ensimmäisen osion, Alkumetsä, yksi runo kuvaa paljon kokoelmaa:

Neulasten säännölliset jonot

levollinen maailma

näkymätön yhtä läsnä kuin näkyvä 

 

Tästä kaikki alkoi

Tähän kaikki päättyy 

 

Pehmytkerkkäiset oksat silittävät

kuiskuttelevat myötätunnon pihkaa

lempeyden keskellä keho on kevyempi 

 

Puut ympäröivät

korkeilla kohahduksilla 

vastaavat kaipaukseen

alkuäänellä

yhteisellä

hiljaisuuden kielellä 

 

Viimeinen osio, Metsä tanssii, loppuun hienoon hetken kuvaukseen:

Ikivanhojen puiden keskellä

pieni metsälampi, 

johon kuu mahtuu ja

kaikki mikä kulkee ohi. 

Näiden runojen väliin mahtuu hyvin ymmärrettäviä runoja puista, oksistoista, juurista, kalliosta ja suosta. Metsä on turvallinen ja salaperäinen. Luonto on herkkää ja voimaannuttavaa. Monissa runoissa luontoa koetaan ulkoapäin, kuvaillen. Mutta välillä mukaan mahtuu ihminen, haavoittuvaisena ja toiseuttakin tuntevana. Runojen minä puhuttelee suoraan lukijaa. Toisen osion, Alisan uni, koostuu inhimillisistä asioista. Tässä esimerkissä myös huumoria:

Löydän lattialta kulosammalta, kiviä ja vihkoon tehdyt muistiinpanot.

1) Luo lopullinen silta metsän kanssa. Metsä on koti. Ainoa koti. 

2) Älä luota puheeseen, luota vain vaistoon ja puiden viesteihin.

(Älä kuuntele sanoja, opettele näyttämään siltä, että kuuntelet, nyökkäile ja tee sitten ihan mitä huvittaa ja miten itse haluat. Älä missään nimessä koeta enää kertoa uniasi, ettei sinua pidetä hulluna, hullumpana.)

3) Älä murehdi kylää. Kylä uppoaa pian. Saa uuden nimen ja alun. 

 

Kylä voi olla tavallinen ihmisten asuttama paikka, vaikka välillä mietin mitä muuta se edustaa. Edistystä, joka uhkaa luontoa? Ahtaita ajatuksia? Pelkoa tulevaisuudesta?

Puut taipuvat puoleeni on yhtenäinen teos, jota voi kuitenkin selata ja lukea runoja vaihtelevassa järjestyksessä. Ehkä ulkona, parvekkeella tai puistossa lukiessa pääsee nopeammin uppoutumaan omaan sisäiseen metsäänsä. Metsän voima on niin voimakas tässä teoksessa, että siirtymä lukemisesta kokemiseen on helppo.

Runot ovat perinteisesti aseteltu sivuille, mutta joissakin runoissa on sanojen asettelu kuvallista. Esim. sivun 19 Lintuparvi pään päällä muodostaa tyylitellyn linnun (tai sydämen) ja sivun 16 runoa Kuu on kasvanut täydeksi voisi kuvata kuunsirpin muotoiseksi. Nämä ratkaisut tekevät teoksesta vielä herkemmän, eloisamman.

Vahva suositus! Sopii lomittain luettavaksi Rintalan runokokoelman Merenalaiset hulmuavat osat kanssa. Tästä Lukihäirikössä 6.4. 2023 päiväyksellä.

Lopuksi vielä haave tai toteamus, Alisa on joku muu- osiosta:

aamulla herätessä olen joku muu,

eläin, kivi tai puu 

 

Menkää metsään, inspiroitukaa luomaan omia juttuja! Mörri Mahlakallas, Kampus

~~~~~    ~~~~~   ~~~~~

   

Nina Rintala, Puut taipuvat puoleeni (2020, Basam Books)
Juhana Lauronen-Karlsson, kansi

Arvostelukappale kustantajalta. Vihreät kiitokset!

Mörri, valokuvat (kirjan kansi on sävyltään vihreämpi)

Nina Rintalan ylistys merelle

Aivan ensimmäiseksi jäin ihailemaan Nina Rintalan runokokoelman Merenalaiset hulmuavat osat kansitaidetta. Valkoset aaltoilevat viivat turkoosilla pohjalla ja kulmien mustat kiekurat valmistelivat värikylläiseen ja rönsyilevään runouteen. Sisältö lunasti odotukset!

Merenalaiset hulmuavat osat on merestä, meren pinnan alla ja alta, pinnalla ja pinnalta ja meren puolesta. Rintalan meri on turkoosi, lapislatsuli, katajanmarjaa, smaragdin sävyjä ja akvariinia. Runoissa vilahtaa ihminen, minä ja me. Osioiden nimet ovat karkkia suussa: Meriratas, Merivelka, Merituuli, Meripuunviesti, Merisade, Merivaskooli, Merisavu ja Merenmuisti.

Ihmissuhde voi olla  hienovaraisesti luontoon liittyvässä runossa sisällä, kuten tässä näytteessä, otsikolla Odotettavissa enimmäkseen pilvistä ja paikoin heikkoa lumisadetta:

(...) "Odotettavissa enimmäkseen pilvistä

ja paikoin heikkoa lumisadetta." 

Katsoisi ikkunasta, miten ensilumi tupruaa vaahteranlehtien päälle. 

On valkoista.

Eikä sinua ole. Paikoin heikosti 

Sinua ei ole. Paikoin heikosti 

Ei ole.

On talvi. 

"Merivartiosto huomauttaa: Ei enää autoilua jääalueella!"

 

Merellä on railoja, joita on vaikea huomata lumisateessa." 

Yllä oleva näyte käy myös esimerkkinä kuinka Rintala leikittelee tyylikkäästi tekstin muotoiluilla, eri fonteilla ja kursiivilla. Tämä tekee runoista erittäin kiinnostavaa luettavaa, eikä meri aiheena pääse aivan hyökymään, muuttumaan tylsäksi aiheeksi (runoja on kuitenkin yli sadalla sivulla). 

Merta on suojeltava, koska se esimerkiksi hukkuu muoviin. Surffipummit loppuu näin:

(...) Egokapinaa, turhan kansan napinaa,

sillä: Oi miten muovi on mahtavaa, se taipuu moneksi,

muovautuu asuksi, astiaksi, asunnoksi,

ja nyt kulkuneuvoksi,

ja kyyl-lä se poistuu itsekseen

kovin kätevästi,

kun illalliskaloista nautittu muovi

puristuu ihmisestä suoraan uusmuovioleluksi*

ja ruokailun jälkeen muovi palautetaan, jopa tunneissa,

hiekkalaatikolle,

iloisen värisenä

lelun@.

*Original made in Chin@, mutta sentään puristettu kotoSuomess@ 

 

Takakannesta löytyy tieto, että Rintala on paitsi ohjaaja ja pedagogi, niin myös runoilija ja lavarunoaktiivi. Mielestäni monet  kokoelman runot ovat sopivia äänirunoiksi, niissä on puheen rytmitystä ja taukoa. 

Toki meri esiintyy kokoelmassa sellaisenaan, ihailtavana, lempeänä ja vahvana luontoelementtinä. Välillä Rintala kuvaa veden eri olomuotoja, jäätä ja lunta, tuulia ja muita sääoloja arkisemmin tieteellisen etäältä. Leikkisyyttä La Ninãn lopussa, näin meren hengittäessä:

(...) meri hengittää niin hi taas ti, sshhhhhhhhhhhhhhh

hhhulluus asuu päissä, vaahtopäissä,

eniten ihmispäissä.

Kronometri tikittää.

 

Meri hengittää niin hi taas ti, sshhhhhhhhhhhhhhh

mmerilukin jalat ehtivät kasvaa pitkiksi

mastoon asti, ennen kuin olen perillä

ja opin hengittämään hi taas ti 

 

Meri voi edustaa muutakin kuin valtavaa määrää suolaista vettä, mutta sen miettimisen jätän muille lukijoille...

Kirjan kauneutta lisäävät hennot harmaat piirrokset ja kuviot sivuilla. Katse löytää mm purjeveneen, valaan pyrstön, aaltoja, sulan ja linnun kivikasalla.  Yhteen tähkään on kirjoitettu sanat: tähkä, terttu, huiskilo, norkko ja nykerö. Nämä yksityiskohdat tekevät tästä runokokoelmasta taideteoksen, joka viehättää silmää joka lukukerralla.

Useimmat runot ovat pitkiä, yhden sivun pituisia. Lopuksi kaunis tuokio näytteenä tiiviistä ilmaisusta:

Ensilumi

Jäälle putoaa

      ensilumi,

hetkessä tämä päivä

peittoaa menneen. 

 

Merenalaiset hulmuavat osat kätkee riveilleen monia tasoja, joten suosittelen lukemaan näitä runoja moneen kertaan. Ei ehkä ahmimalla koko teosta yhteen menoon, vaan hitaasti nautiskellen. Anna meren valloittaa!

 

Hyviä lukuhetkiä! Mörri Mahlakallas Kampukselta

#Kirjoituspiirimme Kyhertäjien omakustanteinen tekstikokoelma Minun iloni on raapustella on valmis ja suunnittelemme julkistamistilaisuutta huhtikuun lopulla Oriveden kaupunginkirjastolla.  Kirjoittanen tästä matkasta tänne blogiini jossain vaiheessa#

 

~~~~~~~~´´´´´~~~~~~~ 

Nina Rintala, Merenalaiset hulmuavat osat (2023, Basam Books)
Riku Ahlsten, taitto
Taivo Org Küpress OÜ, kannen kuva

Arvostelukappale kustantajalta, pärskyvät kiitokset!

 

Mörri, valokuvat

Taustalla musiikkina Amuri, Minä olen muistanut (Helmi Levyt)