Paperipinkasta tekstikokoelmaksi - omakustanteena

7 kirjoittajan paperitulosteet oli saatava jonkinlaiseen järjestykseen

Orivedellä toimivan harrastelijakirjoittajaryhmän Kyhertäjät puolesta naputtelen muutamia sanoja meidän matkastamme kirjaideasta julkaisutilaisuuteen. Kirjoituspiiri Kyhertäjät on perustettu keväällä 2015, ja olemme kokoontuneet noin kerran kuukaudessa ja paikkoina ovat olleet kahvilat, kirjasto, kodit, Palvelutalo ja Järjestöjentalo. 

 

Kyhertäjien aktiiveja ovat Leena Kokkonen, Pirkko Mattila, Riitta Jaakkola, Arja Rannanautio ja Tero Tuliniemi. Mukaan pyysin tekstin myös Orivesi ennen vanhaan -blogin naputtelijalta Maija-Liisa Mäkelältä. Tässä osoite hänen blogiinsa:  https://orivesiennenvanhaan.wordpress.com/

Kokoontumiskerroilla olemme usein tehneet lyhyitä kirjoitusharjoituksia erilaisista aiheista ja sitten läksyjä kotona tehtäväksi. Riemastuttavaa on ollut kuulla (jokainen saa ääneen lukea tuotoksensa) miten tyystin erilaisia tekstejä syntyykään vaikka sanasta ovi, askeleet tai tarina valitusta kuvasta.

Aktiivisesti osallistujia on ollut 4-6, joten tekstejä on jokaiselle kerääntynyt paljonkin vuosien varrella. Aikaisemminkin mietimme josko kokoaisimme oman kirjan, mutta se jäi vain puheeksi. Nyt Leena Kokkonen alkoi syksyllä houkutella meitä etsimään tekstejämme ja valitsemaan niistä esille tulevat. Kirja olisi jo saatava aikaiseksi! Olemmehan osa Oriveden kulttuurikenttää, mutta kirjoittajille  tyypillisesti niitä hiljaisia, olemattomia.

Meillä ei ole maksuliikennettä, eikä siten mahdollisuutta palkata ammattilaisen tekemään materiaalista taittoa. Siis ITSE toimeen tarttumaan ja ITSE kaikki tekemään! Päätimme "painattaa" paperikasamme paikallisessa Orideassa. Sen toimitilat ovat lähellä, Oriveden keskustassa ja tämä helpotti asiointia. 

Käsityöläisleima sai jatkua sivujen ulkonäössä. Jokainen sai lopulta valita haluamansa fonttikoon ja värit,  rivien välit, kappalejaot ja sivun asettelun. Halusin pitää kokoelman raakaversion, koska kirjoitusvirheet siellä viihdyttävät lukihäiriöisiä aivojani. Hellien katson oman vanhan tulostimeni jättämiä raitoja teksteissäni, sillä ne kuvaavat sen hetkistä "teknistä varusteluani".

Saimme Leenan kanssa käsiimme yli 80 paperiliuskaa tekstejä: muisteluita, tarinoita, satuja, sarjakuvia, runoja blogiteksti, laululyriikkaa ja  ruforismeja (kuvaava sana, kun ei tiedä ovatko rivit oikeita aforismeja, kun eivät ole ihan runojakaan). Yksi iltapäivä siinä kului, kun luimme niitä läpi ja yritimme saada jonkinlaisen järjestyksen. Yhteistä teemaa meillä ei ollut, joten mietimme jakaa materiaalin näin: alkuun luontoon liittyviä tekstejä ja kuvia, keskelle tarinat ja sadut, ja loppuun syvällisemmät aiheet. Väliin sitten Arjan sarjakuvia. Toki esipuhe ja kirjoittajien esittelyt loppuun. 

Pirkon runosta saimme kokoelmalle nimen Minun iloni on raapustella. Tero maalasi hienon kannen ja Leena haki kirjalle ISBN-numeron  (International Standard Book Number), ja se myös  viivakoodina takakanteen. Tämä helpottaa esim. kirjastoissa lainaamista. Lahjoitimme Oriveden kaupunginkirjastolle 3 kappaletta teosta: lainattavaksi pääkirjastoon ja Eräjärven sivukirjastoon, sekä yksi kappale kotiseutukokoelmaan.

Keskusteluissa Oridean Jussi Valveen kanssa päädyimme niittiselkään, koska 80 sivua ei vielä "vaatinut" kalliimpaa liimaselkää. Alkuperäinen paksumpi paperilaatu vaihdettiin siellä ohuempaan, niin kirjalle muodostui kuitenkin oikea selkä, joka taas antaa ryhdikkyyttä A4 - kokoiselle tuotteelle.

Tähän väliin haluan laittaa Leenan ajatuksia ennen kirjan julkaisutilaisuutta:

Tuntuu todella hyvältä, meidän kirja on konkreettisesti tulossa. Matka on ollut mielenkiintoinen, välillä tuntui, ettei asia etene, kiinnostus tuntui hiipuneen. Teki mieli heittää hanskat tiskiin. Onneksi en heittänyt. Koen tärkeäksi saada Kyhertäjille näkyvyyttä, me olemme osa Oriveden kulttuuria, kirjoitamme, piirrämme. Olemme monta vuotta kokoontuneet, luoneet ja kuunnelleet ja katselleet toistemme luomuksia, on tehty erilaisia harjoituksia, pyritty kehittymään. Ansaitsemme aherruksestamme ”palkinnon” ja voimaa jatkaa harjoituksia. Kirjoitan näin kiitollisena tästä ryhmästä. 

Kannen kuvan maalasi Tero Tuliniemi

Yllätyin iloisesti, kun kävin Sanaston sivuilla omien tietojeni kohdalla. ISBN- numeron avulla ilmeisesti Minun iloni on raapustella oli jo tallennettu, joten ei tarvinnutkaan kaikkea omiin tietoihin kirjata. Suosittelen Sanastoon liittymistä, koska sen kautta saa lainauskorvausta 0,31 euroa/laina. Ei kovin paljon tuloa tule harrastelijakirjoittajien tuotteista, mutta koen olevani osa kirjoittajien kirjavaa "heimoa"!

Huhtikuun 5. päivänä saimme kirjapinon ja lähdimme Leenan kanssa niitä muille kirjoittajille jakelemaan. Iloisia ilmeitä oli tuore opus kädessä sitten muillakin! Seuraavaksi suunnittelemaan kirjanjulkaisua yleisölle. Ihana kirjastomme suostui tietenkin luovuttamaan tilaa ja auttamaan tilaisuuden markkinoinnissa omilla  kanavillaan.  Olemattoman budjetin vuoksi meillä ei ollut varaa lehtimainoksiin. Itse tehtiin pieni juliste ja vietiin vanhanaikaisesti mm kauppojen ilmoitustauluille ja somen kanavilla ilmoittelimme. Luonnollisesti laitoimme  kutsuja tekstiviesteillä ja kylänraitilla tutuille ja melkein tuntemattomillekin.

Tässä vaiheessa laitoin sähköpostia paikallisen lehden eli Oriveden Sanomien toimitukseen ja lyhyesti esitin julkaisutilaisuuden kulun. Päätoimittaja tuli paikalle ja otti kuvia ja haastatteli kirjoittajia. 

Suunnittelimme yhdessä koristelua ja tarjottavia. Päädyimme pöytäliinoihin ja alkoholittomaan kuohuviiniin. Konvehdit sponssasi Kari Rannanautio - tästä makeat kiitokset.  Ostin pöydälle vaaleanpunaisena hehkuvan tulilatvan.

Itse toivoin lyhyen runoni ja balladin taustalle erilaista musiikkia. Sain mukaan Heikki Seppälän, joka oli esityksessäni Oriveden kaupunginkirjaston 100- vuotisjuhlassa syyskuussa 2022 (tästä tarinaa Lukihäirikössä otsikolla Juhlatunnelmissa Oriveden kaupunginkirjastolla, julkaistu 5.10.2022)

Kuvassa Riitta Jaakkola, Leena Kokkonen, Maija-Liisa Mäkelä ja Tero Tuliniemi

Löysästi aakkosjärjestyksessä  kirjoittajat lukivat otteita teksteistään. Yleisö olisi halunnut kuulla enemmänkin, mutta näytteet olivat täkyinä, jotta kokoelmaa olisi saatu myytyäkin. 

Halusin panostaa ensimmäiseen runooni ja taustalla soivat kirkonkellot saivat jotkut yleisössä nielemään kyyneleitään - kuulin myöhemmin. Kerroin runon syntyneen kuvasta, jossa oli pommin jäljiltä talon raunioita, ketään ei kuvassa ole, mutta kävelytiellä on kaksi punaista kenkää. En tiedä on  tämä unikuva vai uutiskuva, mutta tunnelma siinä on surullinen, värisävyinä musta, harmaa ja punainen.

PIKKUSISKO

ÄITI, KUINKA ZAPO..PO Risss z...HIA KIRJOITETAAN?

ÄITI, ONKO TEKOJÄRVESSÄ KALOJA?

 

ÄITI, KOSKA RUOKA ON VALMISTA? 

ÄITI, TEETKÖ MINULLE LETIT?

ÄITI, TULEEKO VIELÄ RAUHA?   (tässä kohtaa alkoivat kirkonkellot kumahdella)

ÄITI, SAANKO MENNÄ ULOS LEIKKIMÄÄN?

ÄITI, MIKSI SINÄ ITKET?

ÄITI, MIKSI SINÄ PAKKAAT MATKALAUKKUJA?

ÄITI, MISSÄ VELI ON?

ÄITI, SAANKO LAITTAA UUDET PUNAISET KENGÄT? 

///// ///// ¤ ¤ ¤

miksi tuli näin pimeää

äiti minuun sattuu

ÄITI ÄITI ÄITI MISSÄ SINÄ OLET

ÄITI! minne sinä menit

sattuu sat tuuu uuu äi 

 

Harvoin kirjoitan runojani isoilla kirjaimilla, mutta tämä teksti vaati heti käsittelyä vahvasti, laajalla pensselillä. Se myös haluaa tulla esitetysti tunteella, ei nurkassa kuiskaten. Yksi tärkeimmistä runoista ikinä!

Lopuksi ojensin kirjoittajille pienen kukan ja kortin kiitokseksi osallistumisesta kokoelmaan ja julkaisutilaisuuteen. Tilaisuuden jälkeen on myös tärkeää tehdä "markkinointitehtäviä", joten olen kiitellyt uudemman kerran yhteistyökumppaneita ja keskustellut osallistujien kanssa. On kiva tietää, että tilaisuus oli ollut onnistunut monella tavalla ja jatkoakin jo kyseltiin...

Heikki Seppälä soitteli, kun lausuin balladin Puhalla tuuliin.

Valokuvia ottivat Marja Kangas ja Kari Rannanautio. Lämpimät kiitokset siitä! En enää muista kuka otti minkin kuvan, pahoittelut siitä!

Tämä oli lyhyt kuvaus yhden omakustanteen matkasta ideasta julkaisuun ja myyntiin. Toisenlaisia kokemuksia on varmasti, mutta jos jollekin omakustannetta  harkitsevalle tästä on yhtään apua, niin hyvä. Kaikki tekstin virheet ovat vain ja ainostaan omiani ja olen valmis korjausliikkeisiin.

Helena Vallon ja Eija Hyvärisen Tapahtuma on tilaisuus, tapahtumamarkkinonti ja tapahtuman järjestäminen (2016, Tietosanoma) on hyvä opas erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen.

Rohkeasti vaan omia tekstejä ja kuvia kasaamaan kansien väliin, Mörri Mahlakallas.

-1234567-

Minun iloni on raapustella, omakustanne 2023, Oridea

Riitta Jaakkola, Leena Kokkonen, Helena Mahlakallas, Pirkko Mattila, Maija-Liisa Mäkelä, Arja Rannanautio, Tero Tuliniemi

Kannen maalaus Tero Tuliniemi

Nina Rintalan ylistys merelle

Aivan ensimmäiseksi jäin ihailemaan Nina Rintalan runokokoelman Merenalaiset hulmuavat osat kansitaidetta. Valkoset aaltoilevat viivat turkoosilla pohjalla ja kulmien mustat kiekurat valmistelivat värikylläiseen ja rönsyilevään runouteen. Sisältö lunasti odotukset!

Merenalaiset hulmuavat osat on merestä, meren pinnan alla ja alta, pinnalla ja pinnalta ja meren puolesta. Rintalan meri on turkoosi, lapislatsuli, katajanmarjaa, smaragdin sävyjä ja akvariinia. Runoissa vilahtaa ihminen, minä ja me. Osioiden nimet ovat karkkia suussa: Meriratas, Merivelka, Merituuli, Meripuunviesti, Merisade, Merivaskooli, Merisavu ja Merenmuisti.

Ihmissuhde voi olla  hienovaraisesti luontoon liittyvässä runossa sisällä, kuten tässä näytteessä, otsikolla Odotettavissa enimmäkseen pilvistä ja paikoin heikkoa lumisadetta:

(...) "Odotettavissa enimmäkseen pilvistä

ja paikoin heikkoa lumisadetta." 

Katsoisi ikkunasta, miten ensilumi tupruaa vaahteranlehtien päälle. 

On valkoista.

Eikä sinua ole. Paikoin heikosti 

Sinua ei ole. Paikoin heikosti 

Ei ole.

On talvi. 

"Merivartiosto huomauttaa: Ei enää autoilua jääalueella!"

 

Merellä on railoja, joita on vaikea huomata lumisateessa." 

Yllä oleva näyte käy myös esimerkkinä kuinka Rintala leikittelee tyylikkäästi tekstin muotoiluilla, eri fonteilla ja kursiivilla. Tämä tekee runoista erittäin kiinnostavaa luettavaa, eikä meri aiheena pääse aivan hyökymään, muuttumaan tylsäksi aiheeksi (runoja on kuitenkin yli sadalla sivulla). 

Merta on suojeltava, koska se esimerkiksi hukkuu muoviin. Surffipummit loppuu näin:

(...) Egokapinaa, turhan kansan napinaa,

sillä: Oi miten muovi on mahtavaa, se taipuu moneksi,

muovautuu asuksi, astiaksi, asunnoksi,

ja nyt kulkuneuvoksi,

ja kyyl-lä se poistuu itsekseen

kovin kätevästi,

kun illalliskaloista nautittu muovi

puristuu ihmisestä suoraan uusmuovioleluksi*

ja ruokailun jälkeen muovi palautetaan, jopa tunneissa,

hiekkalaatikolle,

iloisen värisenä

lelun@.

*Original made in Chin@, mutta sentään puristettu kotoSuomess@ 

 

Takakannesta löytyy tieto, että Rintala on paitsi ohjaaja ja pedagogi, niin myös runoilija ja lavarunoaktiivi. Mielestäni monet  kokoelman runot ovat sopivia äänirunoiksi, niissä on puheen rytmitystä ja taukoa. 

Toki meri esiintyy kokoelmassa sellaisenaan, ihailtavana, lempeänä ja vahvana luontoelementtinä. Välillä Rintala kuvaa veden eri olomuotoja, jäätä ja lunta, tuulia ja muita sääoloja arkisemmin tieteellisen etäältä. Leikkisyyttä La Ninãn lopussa, näin meren hengittäessä:

(...) meri hengittää niin hi taas ti, sshhhhhhhhhhhhhhh

hhhulluus asuu päissä, vaahtopäissä,

eniten ihmispäissä.

Kronometri tikittää.

 

Meri hengittää niin hi taas ti, sshhhhhhhhhhhhhhh

mmerilukin jalat ehtivät kasvaa pitkiksi

mastoon asti, ennen kuin olen perillä

ja opin hengittämään hi taas ti 

 

Meri voi edustaa muutakin kuin valtavaa määrää suolaista vettä, mutta sen miettimisen jätän muille lukijoille...

Kirjan kauneutta lisäävät hennot harmaat piirrokset ja kuviot sivuilla. Katse löytää mm purjeveneen, valaan pyrstön, aaltoja, sulan ja linnun kivikasalla.  Yhteen tähkään on kirjoitettu sanat: tähkä, terttu, huiskilo, norkko ja nykerö. Nämä yksityiskohdat tekevät tästä runokokoelmasta taideteoksen, joka viehättää silmää joka lukukerralla.

Useimmat runot ovat pitkiä, yhden sivun pituisia. Lopuksi kaunis tuokio näytteenä tiiviistä ilmaisusta:

Ensilumi

Jäälle putoaa

      ensilumi,

hetkessä tämä päivä

peittoaa menneen. 

 

Merenalaiset hulmuavat osat kätkee riveilleen monia tasoja, joten suosittelen lukemaan näitä runoja moneen kertaan. Ei ehkä ahmimalla koko teosta yhteen menoon, vaan hitaasti nautiskellen. Anna meren valloittaa!

 

Hyviä lukuhetkiä! Mörri Mahlakallas Kampukselta

#Kirjoituspiirimme Kyhertäjien omakustanteinen tekstikokoelma Minun iloni on raapustella on valmis ja suunnittelemme julkistamistilaisuutta huhtikuun lopulla Oriveden kaupunginkirjastolla.  Kirjoittanen tästä matkasta tänne blogiini jossain vaiheessa#

 

~~~~~~~~´´´´´~~~~~~~ 

Nina Rintala, Merenalaiset hulmuavat osat (2023, Basam Books)
Riku Ahlsten, taitto
Taivo Org Küpress OÜ, kannen kuva

Arvostelukappale kustantajalta, pärskyvät kiitokset!

 

Mörri, valokuvat

Taustalla musiikkina Amuri, Minä olen muistanut (Helmi Levyt)

Runoudestakin Oriveden Opistolla

Oriveden Opistolla Oriveden (!) kampuksella vietettiin viimeistä kertaa Huumorin & Satiirin Symposiumia 16.-18. maaliskuuta 2018.

Joskus olen koko viikonlopun jaksanut istua kuuntelemassa erilaisia luentoja ja esityksiä, mutta nyt jäi vähemmälle osallistumiset. Lauantaina oli vuorossa mm Opiston kirjoittajalinjan opiskelijat sekä runoilija Risto Ahti.

 Neljä opiskelijaa esiintyivät vuorotellen omia runojaan lukien. Koska itsekin luen yleisön edessä runoja, niin huomio kiinnittyi tekstien sisällön lisäksi heidän tapaansa olla lavalla yleisön edessä. Olin  vaikuttunut, kuinka neljä erilaista persoonaa saa liikeillään ja äänillään tunnelmia ja tuokiokuvia isoon tilaan. Omana itsenään olemisen taito ja rohkeus pistivät miettimään omia keinoja hallita jännittämistään.

 Aikuisella on jo liian monia esteitä päästellä tunteitaan esiin? Ristiriita halussa olla esillä ja jäädä taustalle harmaaksi varpuseksi? Tunnen olevani luontevampi pienessä tilassa, jossa saan rauhassa levitellä kirjat ja paperit  nenän eteen ja ottaa kontaktia kuulijoihin. Ei kiireen tuntua, vaan keskustelua tekstien välissä.

Huhtikuussa on tulossa kansalaisopiston runonlausuntaryhmämme Sanan Mahdin esitykset, joita kohden harjoittelemme. Nyt yhtenä tukenani on tekstit, joista todella pidän - sopivat siis kieleen ja mieleen. En tunne enää hirvittävää kauhua esiintymisestä, mutta jostain olisi kaivettava varmuus ja keveänä olemisen taito. Yritän muistella noita Opiston nuoria ja löytää sisäistä paloa.

Palaan Opistoon vielä sen verran, että muistin nyt Klemettisalissa istuessani mikä sai siellä ideana alkunsa. Ensimmäiset toiveet saada perustettua Orivedelle harrastelijakirjoittajien ryhmä! Ongelmana oli, etten silloin tuntenut paikallisia kirjoittajia, mutta juttelemalla esim Uuden kirjan päivillä muiden kuuntelijoiden kanssa sain selville ketkä voisivat olla kiinnostuneita ja keneltä kannattaisi kysyä. Nyt v 2018 Kirjoituspiiri Kyhertäjät on toimivat säännöllisesti ilman katkoja jo 3 vuotta! 

Näin Opisto on ollut mukana monessa elämäni vaiheessa. Nuorempana yhteiskuntatieteiden opiskelua ja  monena kesänä töissä siivousporukoissa. Aikuisiällä ammatti- ja kirjoituskursseja, kirjailijavieraiden keskusteluja, Klemettisalissa konsertteja ja taidenäyttelyitä ja muita tilaisuuksia, piirustuskurssi sekä em Uuden kirjan Päivät sekä Oriveden Nauru.

 Yhtenä kesänä myös kaksipäiväinen koiranäyttely, jota moni näyttelykävijä kehui hyvin järjestetyksi kauniissa ja tarpeeksi isossa paikassa!

Omaan taannoiseen lehtihaastatteluuni halusin ehdottomasti saada kuvauksen Opiston takapihalla ja kuvaajan kanssa vietimmekin hauskan ja rentouttavan (!) iltapäivän puiden katveissa parhaita kuvakulmia etsien.

Kiitos Oriveden Opistolle kaikista näistä vuosista, joina olen siellä saanut olla. Henkinen kotini jää muistoihi ikuisesti.

¤¤¤¤¤ nämä valokuvat ovat omia räpellyksiäni. Ensimmäinen ja viimeinen ovat päätyneet kultturilehti Kaltioon (5/2017)

Nauruni on syystä hiljaista ja surumielistä.

 Mutta seuraava bloggaus on jostain muusta, yhä pystytukkainen aikuisopiskelija Helena

Kolme kirjailijaa kirjastolla

  Riitta Jaakkola lukee otetta kirjastaan ja Merja-Liisa Valkeasaari odottaa vuoroaan

Perustin harjoittelijakirjoittajille kirjoituspiirin keväällä 2015 ja nimeksi muotoutui Kyhertäjät. Kirjoittamisen ja toisemme tekstien lukemisen lisäksi ajatuksenani on ollut vähitellen päästä mukaan osaksi Oriveden kulttuuritarjontaa. Yksi haaveeni toteutui, kun paikalliset kirjailijat lopulta ehtivät yhteiseen tilaisuuteen Oriveden kaupunginkirjastolle lauantaina 29.4.2017.

Runoilija Sauli Sarkanen kertoili omasta tuotannostaan lyhytelokuvien, elokuvien, luontoaiheisten artikkeleiden ja runouden parissa. Miksi annan ääneni ilmestyi v 1975 - vuosi sen jälkeen kun hän oli voittanut Kotkan valtakunnallisen runokilpailun. Seuraavana vuonna ilsmestyi Joku on käsitellyt tätä maailmaa, 1978 ilmestyi Neidonvaippa ja vuodelta 2016 on Elämän nautinnot.

Luimme Saulin kanssa vuoretellen hänen runojaan kaikista kirjoistaan ja itse pääsin lukemaan suosikkini, Lohikäärmeet kirjasta Elämän nautinnot

Metsien lohikäärmeet on ajettu kauas piiloon, vallihaudat tyhjennetty ja ritarit asettuneet lepoon. Ja nyt kaikki luulevat yhteen ääneen ettei lohikäärmeitä enää ole tai ne ovat hyvin kilttejä ja kaukana piilossa ja syövät vain porkkanoita. Kohta ne haluavat myös muita mausteita kuin kanervaa ja katajaa. Lohikäärmeet tulevat, viimeisten jälkeläiset tuhkasta tuuleen siemeniksi. Vielä jaksetaan odottaa, vuoden tai pari uutta lohikäärmettä.

Sauli Sarkanen kertoo suhteestaan luontoon

Seuraavaksi saivat yhdessä kirjoittamisesta kertoa Riitta Jaakkola ja Merja-Liisa Valkeasaari. Riitan omakustanneteos on kaunis, herkkä ja rankkojakin tarinoita sisältävä Voi Pakistan, sinä raju, rakas maa(v 2016) Kahteenkymmeneen tarinaan Riitta on saanut puristettua Pakistanista ihmiskohtaloita, tunnelmia, paikallista kulttuuria ja uskontoa - tositapahtumiin perustuvia. Kirjan auringonpolttamaa maisema elävöittävät Merja-Liisan Valkeasaaren luomat piirrokset sivuilla ja käteen sopiva kirjan taitto. 

Riitan kertomuksia lukee ja kuuntelee ihan hievahtamatta, ne vievät mennessään kauas toiseen maahan, niin elävästi tunnelmat kietouvuvat ympärille.

Merja-Liisalla oli mukanaan oma tietokirja, v 1999 Gummerus Kirjapaino Oyn julkaisema Kanat, Suomen rodut (nimellä Leppänen-Porttila) Kattava kirja kanoista, ulkonäöstä, niiden hoidosta ja Merja-Liisa on itse tehnyt tarkat piirrokset eri rotujen vaihtevista höyhenistä. Hänellä on nyt meneillään kirjoitusprojekti, josta ei vielä likaa sovi kertoilla.

Kirjailijoiden kanssa keskustelimme myös lukemisen tärkeydestä kirjoittamisenkin kannalta, ihmisen ja luonnon suhteesta, työtavoista ja kirjoituskilpailuihin osallistumisesta.

Lämmin kiitos kirjaston henkilökunnalle jälleen avusta ja Kitta Sarkaselle valokuvien ottamisesta. Kuvien taustalle sattui sopivasti Oriveden kansalaisopiston opiskelijoiden kevätnäyttelyn töitä.

Ehkä rohkenen joskus toistekin järjestää vastaanlaisen tapahtuman ja toimia "juontajana". Lukihäiriön kannalta tapahtuman mainostaminen olikin sitten aika haasteellista! En ehtinyt paikallislehteen tehdä kunnon puffia, joten oli panostettava perinteisiin paperimainoksiin, twitteriin ja facebookin ryhmiin. NO NIIN. mutta stressissä tämä häiriö alkoikin riehua oikein kunnolla! Eli yksinkertainen tiedote tyyliin mitä-missä- milloin EI syntynyt helpolla....joka sanassa kirjoitusvirheitä, korjauksen jälkeen vielä virheitä, oikolukijalle lopulta lähetin tiedoston - sen virheellisen! Tulostimeni päätti vajota dementiaan ja päästi "suustaan" vain 3 (!) kappaletta paperia yhden tunnin sisällä...alkoi jälleen se kuuluisa JUMI pakottaa päätä...

Eipä auttanut kuin hypätä hyiseen tummaan veteen ja ihan yksin, itse, ite perustaa facebookiin sivu Kirjoituspiiri Kyhertäjät, jotta saan luotua tapahtuman ja siitä kuvan laitettua. Öhöm, olen kuuluisa Tekninen Törppö, joten Lukihäirikkö päätti siihenkin sotkeutua... Ehtiessäni muokkaan Kyhertäjien sivua paremmaksi ja linkitän sinnekin joitain lukihäiriöön liittyviä artikkeleita. Tai katsotaan haluaako Häirikkö niin.

Vilkkaaseen kevääseen on flunssakausien jälkeen mahtunut runonlukukeikkoja, yhdistysten kokouksia, viestintäkoulutuksia ja kirjoituskilpailuihin osallistumisia. siksi blogin hoito on laiminlyöty. Erittäin hyviä kirjoja olen lukenut, joten niistä seuraavaksi - toivottavasti.

Toukokuun tohinaa ja tekemisen iloa, Helena Mörri Seppälä

---------

Taustamusiikkina Harvey, P.J. , The Hope Six Demolition Project-cd

 Tassuterapeutti Hemmo Ensimmäisen Kurnauskis & Kehräys konsertto, kevät c-duurissa