Korvarna kallar

- sanoja kielillä

Kesällä kerran halusin kokeilla kokonaisen kirjan lukemista hataralla englannin kielitaidollani. Toki usein tavailen  lyhyitä artikkeleita englanniksi, mutta en niitä uskalla muille faktoina referoida, ihan omaksi iloksi vain. Murakamin The strange library houkutti kannellaan - iso fontti- ja vähäisellä sivumäärällään. Josko tuollaisen saisi kuukauden laina-ajassa luettua?

Kirja siis alkoi kuvassa näkyvällä "kannella" ja fontin koko säilyi samana läpi kirjan.  En paljasta juonesta enempää, koska salamyhkäisyys verhoaa tätä opusta: " a lonely boy and escape from the nightmarish library" . Ulkoasu on tavanomaisesta poikeava: taittopahvit koteloivat kirjan, kuvitus värikästä ja julistemaista, mieleen tulevat mangavaikutteetkin.

Käsivarren mitan päässä turvallisesti suomi-englanti-suomi -sanakirja ja kynä suttupaperin kera. Sanakirja oli oltava, koska omista englannin opinnoista vuosia ja muutenkin sanavaraston kerääminen passiivista sorttia. Aloin lukea kirjaa "suoraan" eli paahdoin omin avuin alusta loppuun. Toisella kierroksella kirjoitin itselleni vieraat sanat ylös ja jälkikäteen katsoin ne sanakirjasta. Ilo oli korkealla, kun kolmannella lukukierroksella huomasin kuinka paljon olinkaan ymmärtänyt rivien välissä. Jokaista sanaa ei tarvitse tietää/ymmärtää, kunhan pysyy kokonaisuudessa mukana. Näin kevytkenkäisellä otteella lukemisen nautinto jää päällimmäiseksi ja houkuttelee lukemaan lisää "vieraskielistä kirjallisuutta". Seuraavaksi saatan kokeilla paksumpaakin romaania.

Äänteellisesti englanninkielisistä sanoista korvaa miellyyttää ämmää ja ärrää sisältävä moron! 

Kyvyistäni huumaantuneena päätin kokeilla ruotsinkielistä kirjallisuutta. Itseluottamus sen verran alhaisempi tällä kohtaa, että halusin ehdottomasti rinnalle vastaavan suomenkielisen teoksen. Jälleen matalan kynnyksen- periaatteella vähäinen sivumäärä ja tuttuus saivat tarttumaan Risto Räppääjään. Pääasiassa Risto Rappare och den hemsk korven ja avustajana R.R. ja kauhea makkara.

Yritinpä ensin lukea "ruotsia suomalaisittain" eli päässä ääntää sanat niin kuin ne on kirjoitettu. Huh huh. Vaikeaa oli ja jouduin parin lauseen jälkeen tarkistamaan kaiken alkuperäisestä Risto Räppääjästä. Päätin rentoutua ja muistella mahdollisia ääntämisohjeita. Sitten sanat alkoivatkin avautua, tavut saada merkityksiä ja lukeminen sujui nopeammin. 

Lukukokemus hauskan Risto Rapparen ja Rita-tädin (Rauha-täti maistuu lempeämmältä! Miksi nimetkin täytyy kääntää alkuperäisestä?) oli vaivan arvoinen ja jätti uteliaisuuden tutustua muihinkin ohuisiin "kirjapareihin".

Ilo ruotsinkielen maistumisesta johtuu osittain omista koulumuistoista, kai lukivaikeus teki temppujaan juuri svenskan kohdalla. Useita sanoja, joita en todellakaan ymmärtänyt ja saanut taivutettua. Kuten lehden tilaaminen, prenumerera! Näen vieläkin joskus painajaisia, joissa opettaja ottaa minut hampaisiinsa ja pakottaa änkyttämään tuon sanan kaikissa mahdollisissa lauseissa.Vaikea sana yhä suussa venyteltäväksi. Aivot eivät millään osanneet tavuttaa kirjassa olevaa sanaa blomsterarrangemang.

Toisaalta lempisanani taas on restaurangvagn. Ihan runollista ainesta!

Vielä on kokeilematta saksankielinen teksti. Kyllähän niitä tv-sarjoja hyvinkin kuuntelee ja joitain sanoja muistaa, mutta miten käy saksankielinen kaunokirjallisuus? Aloittanen ihan aapisesta... tai heavyrockista.

Joskus muinoin yritin opiskella espanjaa. Kielioppi ei ollut vaikeaa, mutta monet sanoista vaan eivät mahtuneet suuhuni, kieleni kärjelle. Olisikin mielenkiintoista lukea tutkimus tms, jossa selvitellään lukihäiriön ja vieraiden kielten oppimisen yhteyttä.

Sitä ennen yritän päästä läpi ns. lempeästä projektista. 389 sivua enkun kielistä Murakamia, Norwegian woods, ohessaan sanakirja, iso rasia joulusuklaata ja uteliasta mieltä.

Jälleen kerran asiavirheet ja kirjoituskömmähdykset ovat ihan omiani. Paljastanpa tässä vielä, että ihmettelin, etten löytänyt millään ensin tietokannasta Risto Räppääjää.  No niin, Risto ON eri asia kuin Ristro! Ei ole oikolukijaa takanani , joten vapaalla pudotuksella villien kirjainten viidakossa Helena

Hei, oletko sinä uskaltautunut vieraalle maaperälle lukuharrastuksessa?

====/====/====/

Murakami Haruki, The strange library, 88 sivua (Harvill Secker 2015)

Nopola Sinikka, Risto Räppäre och hemsk korven, 105 sivua (Bonnier Carlsen 2005) (suomeksi Risto Räppääjä ja kauhea makkara)

hssss, älä herätä häntä!

Hämärinkäinen on pieni olento, jolla on tärkeä tehtävä: kutoa kangaspuillaan hämärää ja laulaa metsän eläimille hämäränhyssylauluja. Hämärän tultua aloittavat työnsä yöntekijät, tähtiset ja kuunkiertäjät. Kaikki eivät kutenkaan pidä Hämärinkäisestä ja kukkakauppias työntää sen loukkoon kiven alle.

Hämärää ei enää tule. Mitä kaikkea sitten tapahtuukaan?

Tässä on lasten kirja, josta yksi aikuinen ainakin löysi sielunmaisemansa. Kertomus on herkkä valon, varjon ja kiireettömyyden mailta. Kuvitus on tummasävyistä, mutta mutta väriäkin löytyy erottamaan maailmat toisistaan. Piirrosjälki on välillä viivaista, kynämäistä, jolloin pieni liike pääsee esiin. Tässä kirjassa ei koohoteta minnekään, vaan eletään luonnon tahtiin.

Rakastuin pieneen suureen kirjaan ensisivuilla. Tämä on sellainen hellyyttävä kissanpoikanen, joka ei jää nukkumaan omien sisarustensa sikinsokinkasaan, vaan häntä pystyssä vaappuu silmät jo sikkurassa sinun syliisi. Tutisevin jaloin kipuaa ylemmäs ja ylemmäs harmaata villapaitaasi ja pysähtyy vasta kaulasi kohdalla, pieni tassu ihoasi vasten. Ja siinä te olette. Vaikka koko talo ympäriltäsi siirtyisi toiseen ulottuvuuteen, niin tiedät paikkasi olevan siinä, pennun unipuuna. Hengitätte samaan tahtiin, sinä sen turkintuoksua ja nuorta elämää.

Huomasitko otsikon? Sydän kertoi, että alkukirjain on oltava tässäkin pieni hoo. Iso H on kuin ruosteinen mattoteline, jonka oksalla roikkuvaa vihreää mattoa herra Krääkkölä kurittaa kulmat rypyssä piippu hampaissa. h henkäistään hellän hoivaavasti myös olennon kohdalla. Kokeile: hhhhHämärinkäinen. Juuri noin, nenäkin puhaltaa pikkuisen hoota mukaan.

Hämäränharmaa villapaita sieluni ympärillä kiitän Milla Terästä ja Karoliina  Pertamoa tästä viisaasta kirjasesta!

Onneksi lastenkirjat eivät koskaan kasva isoiksi!

Kanssani nyt kellarikerroksen murahtelut ja korahtelut pannuhuoneesta ja lumihiutaleiden hiljainen laskeutumistömähtely, helena

-----:----:----:

Teräs Milla ja Pertamo Karoliina, Hämärinkäinen (Karisto 2015)

Kannen suunnittelu da Cruz Carlos

Veikeät herrat Dupont, Dupont ja Dupond

Jean-Michel Dupont ja kuvittaja Mezzo (oik.Pascal Mesenburg) ovat yhdessä luoneet kauniin sarjakuvan legendaarisesta kitaristista Robert Leroy Johnssonista.  Johnsson (1911-1938) eli lyhyen ja rankan elämän Yhdysvaltojen etelässä. Hänen sanottiin myyneen sielunsa paholaiselle oppiakseen soittamaan.

Tämä elämän karuus tulee ilmi paitsi itse tarinassa, niin Mezzon mustavalkokuvituksessa. Vahva piirrosjälki vie bluesin synkkiin tunnelmiin viivoin ja varjoin. Tähän kirjaan eivät värit sopisikaan! Satunnaisempikin sarjakuvan lukija/katselija huomaa miten ainutlaatuisen jälki kuvissa on: sivua ei malttaisi kääntää, vaan uppoutua tutkimaan jokaista ruutua pitkäksi aikaa. Mitään ei ole liikaa, ja kaikki olennainen on näissä tummissa kuvissa.

 Kokonaisuutenakin kirja on herkullisen kaunis: kovakantinen, paperin laatu on hyvää. Lopussa on vielä Song book, Johnssonin tunnettujen laulujen lyriikkaa.

Love in vain: paholainen tienristeyksessä  olikin ehdolla  vuoden 2015 tammikuussa Angoulemen sarjakuvafestifaaleilla pääpalkinnon saajaksi.

Mustavalkoisuus on valttia myös Hergén tuotannon näköispainoksissa Lehtimies Tintti seikkailee Musta saari ja Lohjennut korva. Alkuperäiset Tintit ovat olleet jatkokertomuksina ja vasta myöhemmin Hergé muokkasi ne albumimuotoon, jolloin sivumäärä pieneni ja kohtauksia jäi pois.

Omissa nuoruusmuistoissa Tintti ja Milou, poliisietsivät Dupont ja Dupond seikkailivat värillisessä maailmassa, joten odotin kovasti lukukokemusta. Myönnän jälleen, että omaa silmää viehättää selkeys, joka tulee mustan, valkoisen ja harmaan yhdistämisestä. Liike tulee voimakkaammin esille, fonttikokojen muutos hahmottuu helpommin ja hahmojen ilmeet ovat nopeammin tulkittavissa. Molemmissa kirjoissa on neljä erillistä kuvaa erillisliitteinä. Toimivat hyvin eräänlaisina julisteina teoksen keskellä.

Albumit ovat oikein lahjakirjatasoa: kovat kannet, kaunis punainen "kangasselkä" ilman tekstiä.

Huomautus! Varsinkaan näitä sarjksia ei sitten lueta sängyssä löhöten kaakaomuki toisessa ja tahmainen korvapuusti toisessa kourassa! 

-----/-------/-----///

Dupont Jean-Michel, Love in vain: paholainen tienristeyksessä (LIKE 2015)

Hergé, Lehtimies Tintti seikkailee Musta saari ja Lohjennut korva (Otava 2015)

Naapureita vähemmän, itseäni enemmän viihdytti taustalla Joel Vartiaisen ja Kalevi Kiviniemen urkulevy 4 hands feet. Kuvallisena Helena

Sanataidetta ja äijäjoogaa opistolla?

Osallistuin viikonloppuna 14.11. - 15.11. 2015 Oriveden opistolla valtakunnalliseen seminaariin Luovan Kirjoittamisen Opetuksen päivät. Harrastelijakirjoittajan ja kirjoituspiiriläisen roolissa kuuntelin alustuksia ja paneelin.

Paneelissa kirjailija Jouko Sirola, sanataideohjaaja Riikka Linjama, kirjoittamisen opettaja Nora Ekström ja  erikoissuunnittelija Eeva Manni pohtivat miten sanataideohjaajat/luovan kirjoittamisen ohjaajat voisivat Suomessa hankkia virallisen pedagogisen pätevyyden alalleen.

Sanataideohjaaja- nimistystä voi käyttää kuka tahansa, se ei ole suojattu eikä valvottu nimeke. Pedagogiset, kasvatustieteelliset opinnot antavat toki tiettyä pohjaa ja varmuutta lasten ja nuorten kanssa työskentelemiseen. Aikuistenkin kanssa on apua esim. ryhmädynamiikan tuntemisesta.

Kirjailija Jouko Sirola pohti humoristisesti miten saada miehiä enemmän mukaan kirjoituskursseille teemalla "Yksinäinen susi laumassa". Vaikka mies tekee kaikkensa laumansa hyväksi jalkapallokentällä, mökkitalkoissa tai työpaikalla, niin Marlboro-mies ei tarvitse kirjoituskomppanioita. Hän ei halua alistua hierarkiavertailuun: on pieni mahdollisuus, että joku onkin  häntä parempi. Kapinallinen sielu ei alistu neuvoja noudattamaan, sitä ei ego kestä.

Miehelle voisikin jo kurssiesittelyssä luvata: Vain miehille! Extremeä 24 tuntia putkeen - fyysinen rasitus taattu! Mahdollisuus luoda uusi juoppohullun päiväkirja. Saat purkaa elämäsi kriisit - saitko potkut paperitehtaalta? Tule kirjoittajavalmennukseen - ohjaajana tunnettu sekopää X.X!

Emma Puikkonen kertoi elävästi ja houkuttelevasti millaista on työskennellä lasten ja nuorten kanssa yhteisöllisesti. Tällä tavalla saadaan lasten ja nuorten ääni kuuluviin, heidän ideansa ja tapansa luovuuteen otetaan huomioon. Heidän energiansa ja kulttuurinsa pääsevät näyttäytymään, ja heistä tulee toimijoita pelkän kokemisen sijaan.

Vaikka tällainen tapa on mielenkiintoista ja antoisaa, niin kannattaa miettiä jo ennen aloittamista muutamia kysymyksiä. Kenen esitys oikeastaan on, kenelle kuuluu omistajuus? Kuinka tekijyys merkitään tuotokseen? Onko aikuisilla enemmän valtaa ja tehdäänkö päätökset demokraattisesti? Kuka tekee lopulta päätökset esim. aikatauluista, sisällöistä ja muista yhteistyökumppaneista? Syntyykö aitoa vuorovaikutusta, niin että hiljaisemmatkin tuntevat tulleensa kuulluiksi?

Riemukseni olin aikaisemmin jo tutustunut Arja ja Emma Puikkosen kirjoittamaan Käsikirja mielikuvituksen matkaajille. Sitä markkinoidaan enemmän lasten ja nuorten oppaana, mutta aikuisen silmääkin se miellyttää. Yleensä kirjoitusoppaat keskittyvät vain tekstiin ja ovat ulkoasultaan tylsähköjä. Tämä kirja on värikäs ja selkeä kertaus - tai seikkailu!- juoneen, rytmiin, aiheisiin runojen, proosan ja draaman avulla. Suosittelen lämpimästi!

Kaisa-Leena Suvanto johdatteli meitä mielikuva-ajatteluun kirjoittamisessa. Koko kehoaan voi käyttää hyödyksi monessa luovassa prosessissa, koska mielikuvat ovat moniaistillisia. Sanallinen ajattelumme voi olla välillä kahlitsevaa, joten sen alla olleva kehollinen ajattelu voi synnyttää uusia ideoita, tuoda flowtilaa. Kehollisuuden luomat mielikuvat voivat olla niin välähdyksenomaisia, ettei niitä aina tunnista. Liike auttaa tuottamaan mielikuvia, ja monille ovatkin tuttuja ns kävelytekstit (ulkosalla leppoisan kävelyrytmin synnyttämät tekstit). Tähän täytyy itsekin enemmän perehtyä.

Pirteä Päivi Haanpää mietti millainen rooli ohjaajalla on kirjoittaryhmässä. Onko hän kaikkitietävä guru vai editoiva lähilukija, jonka huomio on tekstissä ainoastaan? Onko hän terapeuttinen ja nostaa kirjoittajan persoonana esille, avaa tämän jumeja, kulkee vierellä?

 Ajatuskumppanin kanssa haetaan tietä yhdessä, mietitään vaihtoehtoja. Käytännössä  voi olla muitakin rooleja: nuorisolle sopii nyrkkeilysäkki/ sparraaja, jota voi haastaa ja vastustamisen kautta löytää lopulta omaa tapaansa. Valonkantaja tekee itsensä tarpeettomaksi, kun on ensin tuonut kirjoittajille asian keskiöön, tarkasteltavaksi.

Erilaisia rooleja miettimällä ja niitä yhdistelemällä voidaan vastata ryhmäläisten odotuksiin. Vasta-aloittelija kaipaa enenmän ehkä kannustusta ja tukea kuin enemmän  kirjoittanut, kursseja käynyt konkari

Näistäkin ajatuksista voi lukea Päivi Haanpään Sanataideohjaajan oppaasta. Vaikka opas syventyy kirjoittamiseen opettamisen näkökulmasta, niin "vain" kirjoittavallekin sieltä löytää monia hyviä osioita. Ryhmädynamiikan ja ryhmääntymisen lainalaisuuset ovat hyvin samankaltaisia harrastuksista riippumatta. Miksi haluamme ja kammoamme palautetta?  Miten saada teksit julki? Yhteiselle antologialle on muitakin vaihtoehtoja. Lopussa vielä lista sanataideoppaista ja linkeistä.

--------------------

Puikkonen Arja ja Emmi, Käsikirja mielikuvituksen matkaajille (Lasten Keskus, 2015)

Haanpää Päivi, Sanataideohjaajan opas (avain, 2015)

Viikonlopun tietomäärästä pökerryksissä, Helena

Runo rummuttaa etelästä pohjoiseen

Ei innosta koneen kylmä kylki - intohimona inhimillinen ilkikurisuus!

Siinä runokiitokseni kirjastolle. Tällä kertaa kiitollisuuden kohteena ovat Oriveden kaupunginkirjaston iloiset ja ammattitaitoiset työntekijät. Ilman heidän apuaan ja uurastustaan ei tämä blogiunelma olisi toteutunut! 

Hemulin kirjahyllyn- bloggaajalta sain kullanarvoisia käytännön ohjeita - lämmin kiitos sinnekin.

Erikseen kiitän Morren maailma - blogin Hanna Matilaista. Hän antoi henkisen tukensa aloittaa uusi kirjallinen blogi monien muiden jatkoksi. Joskus voi näennäisen pieni sana tahi ele saada haaveen liikahtamaan rohkeuden puuskassa alitajunnasta läppärin työpöydälle tarkemaan käsittelyyn.

Runoja pääsin etsimään, löytämään ja maistelemaan Runopiiriäkin varten. Toki ääneenlukijana toivoisin, että löytäisi aina esitykselle rungon, keskiön tai pohjavireen. Joskus taas voisi mennä lennokkaasti fiilisten mukaan, lueskella mistä kirjat avautuvat.

Yksi erittäin antoisa ja riitoisa runokirja on kokoelmateos Runot 1970-2010 (+ cd), jossa on Tommy Tabermannin tuotantoa usealta vuosikymmeneltä. Joillekin Tabermannin runot ovat vain imeliä rakkaudentunnustuksia tai seksiä tihkuvia rivejä. Onhan toki jossakin runoissa erottinen latauksensa, mutta Tabermannin päässä on liikkunut paljon muutakin. Kokoelman 616 sivuun mahtuu koko elämä: ilot ja murheet. Ihmisen suuruus ja egon pienuus. Elämän voima ja hauraus. Haureus ja synnintunto.

Hänen runonsa ovat selkeitä, usein rytmillisiä kokemuksia. Arkisia havaintoja, välillä juhlavuuteen kohoten. CDllä hän lukee omia runojaan ja näin moni tuttu teksti saa uuden kuosin matalasta, lempeästä äänestä. Myönnän, että välttelin kauan tuon cd kuuntelua - epäilin hänen äänensä tulevan liian lähelle ja liikuttavan toivottua enemmän. Ja siten myös oma rima lukea niitä ääneen nousisi liikaa.

Tabermannin runo Nilkkasi alkaa näin:

"Afrikan savannit/täyttyisivät pyörtynestä kirahveista/jos niiden kaulat/näkisivät sinun nilkkasi..."

Siinä missä Tommy Tabermann edustaa valkoista länsimaista miestä, niin Afrikkalaisen runouden antologia Korallia ja suolakiteitä tarjoilee monipuolisen tuotannon kuumuutta hehkuvasta maanosasta. Kokoelmassa on eniten nykyrunoutta, mutta vanhin runo on peräisin 1200-luvulta. Runojen kirjoittajat edustavat 26 valtiota Saharan eteläpuolisesta Afrikasta ja runot on käännetty seitsemästä eri kielestä. Teosta ei ole jaoteltu valtioiden mukaan, vaan teemoittain esim. luonnon, naiseuden, rakkauden, maanpaon ja elämän sekä kuoleman mukaan.

Näissä runoissa on rytmiä ja runsautta. Siihen vaikuttavat vahvasti suullinen esitysperinne, laulun ja tanssin yhdistäminen, säkeiden toistot. Elämänpiirit ovat ehkä erilaiset kuin länsimaissa, mutta ihminen on pohjimmiltaan samanlainen toiveineen, pelkoineen ja tarpeineen.

En meinannut päästä runo-osuuteen käsiksi, koska kerrankin kirjan esipuhe, johdanto oli niin mielenkiintoinen, että se oli luettava moneen kertaan! "Elävien sanojen huoneessa" suomentaja Katriina Ranne kertoo kirjan syntymisestä. Korallia ja suolakiteitä on ensimmäinen suomenkielinen afrikkalaisen runouden antologia. Ranne kertoo politiikan ja kolonialismin vaikutuksista, kääntämisen haasteellisuudesta, runonlaulamisen perinteistä ja niiden rikkomisesta. Voiko runoilija runoilla "vain" valtion virallisella kielellä vai sitkeästi käyttää omaa äidinkieltään? Katoaako "aito" afrikkalaisuus ranskankielisessä versiossa? Miten polittiset runoilijat kehittyvät tai vaikenevat vankeusvuosinaan?

Tätä teosta suosittelisin oppikirjaksi kirjallisuuden opiskelijoille.

Näiden kahden runokokoelman runoja tulen käyttämään jatkossakin. Runojen  julkinen ääneen lukeminen on sen verran haastavaa, että etukäteen haluan edes silmäillä rivit, joille yritän antaa hengen hetkeksi. En pelkää mokaamista sinänsä, väärin lausuttuja sanoja tai ajatuskatkosta. Keskittyminen on kuitenkin energiaa vievää touhua, että mielummin valmistaudun huolella. Keikkojen jälkeen huomaan olevani hetken voipunut, väsynyt sanoista.

Mielekäs, syvällinen, hauska tai uuden ajatuksen synnyttävä runo voi olla upea kirjan sivulla. Kutsun sellaista silmärunoksi. Se ei välttämättä toimikaan ääneen lukiessa. Se kuihtuu, katoaa huoneen nurkkiin. Tehokkaassa korvarunossa on jännite, rytmi, äänteet - ei välttämättä ideaa ollenkaan. Myös lukijan oma äänensointi vaikuttaa esitykseen - toisilla vain on luonnostaan pehmeä, lämmin, kohottava ääni. Sellaisen äänen mukana voisi uppoutua vaikka homekasvuston satavuotiseen historiikkiin!

Näin sain itse tuumailtua, niin yllättäen törmään näihin ajatuksiin - viisaammin ilmaistuna toki!- Yrjö Heinosen toimittamassa Taide, kokemus ja maailma- teoksessa ääneen keskittyvässä luvussa. Tämäkin kirja siis syvälukuun ja mietintämyssy päähän.

-------/-------/-------/-------/

Tommy Tabermann, Runot 1970-2010 +cd Tabermannin itsensä lukemana (Gummerus 2012)

Korallia ja suolakiteitä, afrikkalaisen runouden antologia,

Suomentanut Katriina Rinne (Osuuskunta Poesia 2015)

Taide, kokemus ja maailma: risteyksiä tieteidenväliseen tutkimukseen

Toimittanut Heinonen Yrjö (Utukirjat 2014)

Kieli rullalla rallatellen riti rati rallaa, Helena

Mielikuvituksen härnääjät

Ihminen tekee mielessään suunnitelmia, aikatauluja tuleviin aikoihin. Kaikki on selvää ja hallinnassa. Joskus yön hiljaisuudessa herra Ali Tajunta alkaa mellestämään ja päästää kaikki luovuuden rakkinsa irti. Silloin on aseeton, avuton ja pakkomielteen  vallassa. Orjana on toteltava ja uusia teksejä kehiteltävä.

Emmi Itäranta ja Kudottujen kujien kaupunki. Sinnehän minä jäin! Nuori kutoja Eliana  elää salaperäisellä saarella, jota valvoo Neuvosto tarkkoine sääntöineen. Unet ovat kiellettyjä, mutta joidenkin osa on niitä vielä uneksia.

Tarina kulkee kevyesti kuin kesäinen hämähäkin verkko kasvojen yli. Silmäiltävää teksti ei ole. Tämän kirjan kanssa oltava koko ajan valppaana ja syvälukemiseen valmis. Rivien ja sivujen väleissä leijailee oma maailmansa, jota ei halua kadottaa.

Runolliselle sielulle tämä kirja on aarre. Emmi Itärannan kieli ja ilmaukset ovat kauniita, pakahduttavia, tuttuja ja uusia. Eivät itsetarkoitus, mutta näinhän tämä on kirjoitetava! Tämä on valaiden laulua, kurkien syysmuuttoa.

Rehellisyyden puuskassa on huokaistava, että kadehdin tällaista kykyä kehrätä kieltä.

Mutta yöllinen miete ei rajoittunut tähän, ehei. Useamman kerran mieleen pulpahti aikaisemmin lukemani Antti Salmisen Lomonosovin moottori. Kirja, jota on vaikeampi kuvailla (positiivinen kommentti). Se on sekoitus steampunkkia, muistiinpanoja, alkemiaa, viitteitä. Looginen ja epäloognen kertomus Novaja Zemlajan syrjäseudulta. Ihmiskunnan kohtalo on tässäkin kyseessä.

Tästä saa selkoa vain lukemalla. Kirja heräsi toisiin sfääreihin, kun kirjailija itse luki siitä pätkän Oriveden opistolla kirjailijavieraana käydessään. 

Näiden kahden kirjan yhteinen nimittäjä löytyi omasta mielituvituksen liikehdinnästä. Kummassakaan teoksessa ei ympäristön kuvaus ollut (mielestäni) liian tarkkaa, joten tunsin olevani uuden laavakentän laidalla. Mitään ei ollut oikein fyysisesti näkyvissä, vaan jouduin itse rakentamaan kaupungin, parakit, meren rannat aivojeni kartalle. Ihanaa, mutta toiaalta niin ärsyttävää. Oma mielikuvitus pidettävä jotenkin aisoissa, että muu kirjojen anti ei huku maisemointiin. 

Taitavien kirjoittajien koukku? Pidin siitä, mutta toisaalta näissä "ei realismiin nojaavissa" kirjoissa on hyvä olla kartta konnuista, aarteen kätköpaikoista. Toinen vahva ääni rakkilaumasta ulvoo rajattomien reviirien puolesta.

Miten sinä koet näkymättömän kuvaamisen?

--------------------

Itäranta Emmi, Kudottujen kuvien kaupunki (Teos, 2015)

Salminen Antti, Lomonosevin moottori (Osuuskunta Poesia, 2014)

Äänimaisemassa kuorma-auton peruustusvaroitusäänet ja Mohicans (music inspired by The Deep Spirit of Native Americans)- cd.

Ristiaallokossa hyvän kirjallisuuden vuoksi, suolaa aivosoluissa Helenalla

Jos nyt pääsisi palaamaan niihin runokirjoihin - niihin varsinaisiin, Emmi!

hiljaisempaa messuamista

Lauantaina 24.10.2015 pääsin minäkin Helsingin Kirjamessuille mukaan. Kiitos Jämsän kaupunginkirjastolle yhteismatkan järjestämisestä.

Etukäteen messulehteä selatessa iski ensikertalaiselle tuskanhiki: eihän mitään ehdi kunnolla katsoa, kuunnella, sisäistää. Järjen ääni voitti lopulta ja päätinkin keskittyä pariin tärkeimpään asiaan ja loput fiilispohjalta.

Messukeskus on tuttu paikka koiranäyttelyistä ja olikin hauskaa tulla vanhaan paikkaan. Tosin lavastushan on erilainen ja nyt tuntui äänimaisema vyöryvän niskaan joka kulmalta. Väkeä oli paljon, eikä oikein saanut rauhaa katsella tarjolla olevia osastoja ja myyntipöytiä. Vuosien takainen kirjastoalan opiskelijaystävä saapui tapaamiseen ja hänen kanssaan kävinkin pitkät, syvälliset keskustelut mm kirjallisuudesta, kirjoittamisesta, taitelijoista ja kansainvälisistä kokouksista. Ehdottomasti päivän parasta antia.

Olin tavannut Oriveden opistolla Uuden kirjan päivillä kirjoittajaryhmän HUPS ja heidän pöydässään ehdin käydä. He olivat saaneet jo koottua antologian Rihman kiertämää, jossa on kuuden kirjoittajan kertomuksia. Kirjan sisältö on kauttaaltaan tasapainoinen ja hyvä kokonaisuus. Kehutaan välillä ulkonäköä: kannet ovat esteettisesti hienot, varsinkin takakansi on houkutteleva eli tekstien pätkiä sijoitettu valkoisten teepaitojen rinnuksille.

 Tämä on monella tapaa tärkeä kirja, koska meidän oma kirjoittajaryhmämme Kyhertäjät on kokoontunut vasta keväästä 2015, eikä meillä vielä ole ollut suunnitelmia yhteistuotannosta. Rihman kiertämää on eräänlainen esimerkki/kaukainen haave kirjoittajaryhmän mahdollisesta toiminnasta.

Pidin sisäisen Kirjahamsterini kurissa, enkä intoutunut ruuhkassa ostelemaan koko suvulle joululahjoja. Kaksi ilmaislehteä yllättivät kotilukemisena. Helsingin yliopiston julkaisu Yliopisto Y/08/15 ja Vapaa-ajattelijain Liitto ryn julkaisu Vapaa-ajattelija 2/2015 tarjosivat uusia näkökulmia ja mietteitä yhteiskunnalliseita ja koulutuspolittisilta toimijoita. Nämä lehdet kestävät useamman lukukerran, eivätkä kertahyödykkeinä joudu heti lehtienkeräyslaatikkoon.

Jälkikäteen miettien nämä kirjamessut olivat minulle enemmän rento päivä ystävän seurassa, pitkäksi venähtänyt kahvitauko lettujen kera, nenän aktiivipäivä juustojen ja teelaatujen maailmassa. Silmille matka oli arkkitehtoorinen seikkailu muuttuvassa kaupunkikuvassa. Valon ja varjon leikkiä messukeskuksen vihreällä seinustalla...

---------------------

HUPS, Rihmankiertämää (Desibelius Publishing 2015)

Kirjoittajat: Maarit Kivimäki, Erja von Koch, Erik Paananen, Leila Pihjajamäki, Pekka Purra ja Alpo Tiilikka

Taustamusiikkina The Lords of the Mystery, a musical journey into another world- cd

(mm. Twin Pesks theme, Adiemus, Kitaro, Gregorian, Enigma ja Clannad)

Nyt sukellus runojen maailmaan, jotta saan rungon "runonlukukeikalle".

Marraskuu mahtailee jo ovella, Helena

Klassiset opukset

On aika kertoa tuosta blogin nimestä Lukihäirikkö. Olen keski-ikäinen lukemista ja kirjoittamista hengittävä henkilö, jolla pienen pienenä hidasteena lukihäiriö. Opin tuskallisen hitaasti lukemaan (etten ollut viimeisiä ensimmäisellä luokalla?). Taidon opittuani olenkin ottanut muut kiinni heittäytymällä kirjojen ja kirjaston maailmaan. Jopa uhkarohkeasti kouluttauduin kirjastovirkailijaksi.

Oma häiriöni lie lievää/keskivaikeaa ja pärjään sen kanssa itselleni lukiessa. Lapsille kirjojen lukeminen ääneen oli toisaalta hauskaa, koska äiti siinä samalla "keksi" ihan uusia sanoja, nimiä asioille tai oikoi rivien välissä. Meillä korkotiilit joivat Persidentti-kahvit ja runoissani yhä villisti laukkaavat kesysudet eli kiorat.

Kirjoittaminen suomenkieltä muistuttaen onnistuu miellyttävästi käsin paperille ja lappusille raapustaen. Tietokoneen ja kännyköiden näppimistö ovat pahimmat vastustajani! Keskittyminen vain kolmisormijärjestelmän hallitsemiseen, eikä samalla pysty hahmottamaan mitä näytölle muodostuu. Useinmiten muinaiskalevalaista sanajonoa. Usein iskee jumi, jolloin on pakko tuijottaa tekstinsä rivit puhki ja etsiä ne kirjoitusvirheet. Kun  niitä löytyy, niin ne on heti korjattava - vasta sitten pääsee ajatusvirrassaan ettenpäin. Jos enää muistaa ainuttakaan kunigasajatustaan. Aika turhauttavaa?

Minulla ei tämä Lukihäiriöhirviö saa tarpeekseen tästäkään. Erilaiset visuaaliset hahmottamisongelmat räjähtävät aivoissa, kun eteen tulee uusi sivusto, ohjelma tai tekninen härpäke. Muille taviksille selkeä näkymä esim. blogialustalla on minulle ihan pelottava sillisalaatti! Ei saa olla enempää kuin 3 toiminnallista vaihtoehtoa esillä. Parasta apua onkin vierihoitona toiseen koneen käyttäjän silmät, näppärät sormet vaikka muistiinpanoille ja universumin rautaisimmat hermot!

Mitään tutulla sivulla olevaa ei saa muuttaa kuukauden välein - hermostuminen alkaa heti, kun silmä havaitsee vain taustavärin vaihtuneen. Paniikki iskee: "missä kaikki tuttu on?"  3-vuotiaan itkupotkuraivari lähestyy "Mää en enää ala!" ja aikuismaisuus vilahtaa akkunasta. Ei ihan otollisisn fiilis luomiselle?

Rauhallisempia hetkiäkin on, ja Lukihäirikkö toivoo saavansa lukea vielä paljon , kirjoittavansa kirjoista ja kirjoittamisesta. Muutakin luovaa toimintaa alitajunnassa saattaa ilmeentyä, joten niistä voisi miettintöjä jakaa. Hitaasti, mutta varmasti. Joten itse asiaan vähitellen...

...Jean Sibeliuksen merkeissä lueskelin kaksi klassisen musiikin maailmaan sijoittuvaa teosta. Totuuden nimissä yritin kahlataa muitakin Sibelius-kirjoja, mutta olivat raskaita purtavia. Näistä sain vilpittömästi hyvän mielen ja sivistyneen tunnetilan.

 Minna Lindgren ja Olli Löytty kirjassa Sinfoniaanisin terveisin käyvät läpi länsimaisen klassisen musiinkin historian, keskeiset teokset, päävaikutteet ja orkesterikokoonpanot hauskasti kirjekurssina. Olli Löytty on kyllästunyt rockmusiikkiin ja haluaa laajentaa tietojaan vanhasta elitistisestä taiteenlajista.  Minna Lindgren vastailee aloittalevalle oppilaalle helpon yleistajuisesti ja rohkaisten kuuntelmaan, kokemaan musiikkia tylsän nipelitiedon lisäksi.

Kirjan parasta antia ovat Ollin tahalliset provokaatiot vanhaa musiikkigenreä kohtaan ja Minnan kohteliaat vastaukset niskuroivalle oppilaalle, Sanailu on älykästä ja lempeää. Vähitellen Olli oppii kuuntelemaan haastavien isojen biisien rakenteita, soittimien yhteensopivuutta ja luottamaan omaan kuuntelukokemukseensa. Ei kaikkea tarvitse kylminä faktoina tietää, jos ja kun musiikki koskettaa jotain tunnetasolla sisimmässä.

Minnan antamat kuuntelutehtävät eli suositukset säveltäjistä, heidän tietyistä teoksistaan ja jopa erityyppisistä esittäjistä avartavat huomaamatta omaa tietämystä.

Tämä kirja pitisi olla oppikirjana vaikka yläasteella musiikintunneilla, koska kirjeistä välittyy rento ote ja estetiikan taju. Näin annataan kunnon syyssiisous "historialliselle luurangolle".

Sanasinfonia: novelleja Sibeliuksesta tuulettaa myös rivakan emännän ottein suuren taiteilijaneromme myyttiä! Sibbe lasketaan jalustaltaan mieheksi fantasian, realismin ja huumorin voimin. kirjasta voi oppia toki muutaman historiallisen faktan, mutta onhan Jannella runsas hiuskuontalo, vaimonsa Ainon hiljainen rakkaus, luonnonystävät, kummitustalot ja uskolliset faninsa.

Erilaisia tarinoita ovat kirjailleet mm.Petri Tamminen, Olli Jalonen, Jyrki Vainonen, Miina Supinen ja Emmi Itäranta.

Kirjaa lukiessa saa naureskella, miettiä syvällisiä ja ihmetellä neron luomisvoimaa. Taustalle soimaan vaikka Tuonellan joutsen tai Karelia suitea, niin lumoava Sibelius-kattaus on valmis.

Kätevää aasinsiltaa pitkin lönkyttäen loppuun vielä esimerkki, miten tuttuja asioita voi tehdä toisinkin:

Diogo: Bach, Toccata and Fugue

Tästä mieleen palautuivat sanani urkukonsertin jälkeen: "Ei ole sanoilla sijaa maailmassa, jossa sielu hengästyy"

Musiikin maailmasta siirrynkin Helsingin Kirjamessujen tunnelmiin 24.10.2015.

Syksyn tuulissa keinuen Helena

--------

Lindgren Minna ja Löytty Olli, Sinfoniaanisin terveisin: kirjekurssi klassisen musiikin maailmaan, Teos 2014
Sanasinfonia: novelleja Sibeliuksesta. Haanpää Päivi ja Riikonen Marika toim. Karisto 2015
Sibelius Jean, Finlandia. the Jean Sibelius collection, 2 cd-levyä