maanantai 12. helmikuuta 2018

Haluatko järjestää tapahtuman?



Vuosihan on vielä ihan alussa ja on aikaa suunnitella erilaisia yleisötapahtumia yhdistyksissä, järjestöissä tai työpaikoilla. Ihannetilannehan on, että kokemusta ja aktiivisuutta löytyy omasta porukasta, mutta joskus joutuu ihan yksin miettimään miten luodaan toimiva tilaisuus, luento tai markkinointitapahtuma.

Helena Vallon ja Eija Häyrisen Tapahtuma on tilaisuus on ensiluokkainen opas tapahtumien suunnitteluun, markkinointiin ja järjestämiseen. Teos on selkeästi ja innostavasti kirjoitettu.

Kirjan sävy on positiivinen, vaikka esimerkkeinä on myös vähemmän onnistuneita tilaisuuksia tai kömmähdyksiä  yksityiskohdissa. Ensisilmäykseltä voi luulla, että kirja soveltuu vain yritysmaailmaan, mutta monia samankaltaisia asioita joudumme pohtimaan esim. pienissä paikallisyhdistyksissä, joilla on pienet budjetit toimintaansa muutenkin.

Lukujen otsikonti antaa hyvin viitteitä mitä kannattaa oikeasti miettiä  tapahtuman luomisessa: Tapahtumamarkinointi osana markkinointia, Tapahtumalajit, Onnistunut tapahtuma, Miksi tapahtuma järjestetään, Kenelle tapahtuma järjestetään, Miten tapahtuma järjestetään ja hyvin tärkeä Kuka tapahtuman järjestää.

Osiossa Miten tapahtuma järjetetään on looginen tapahtumaprosessin kuvaus, josta voi aloittaa suunnittelun ja kokonaisuuden hahmottamisen. Tässä luvussa kerrotaan myös tärkeästä jälkimarkkinontivaiheesta, joka usein meinaa järjestäjätaholta unohtua. Kiitokset osallistujille ja järjesteluissä mukana olleille antavat paremmat mahdollisuudet verkostoitumisen ja yhteistyön jatkumiselle.

Sosiaalisen median hyödyntäminen tuodaan hyvin esille. Meille vanhanaikaisille "kynä ja paperi"- harrastelijoille on tärkeää muistaa uudet viestintätavat, jotta omat tapahtumat saisi esiin laajemmalle yleisölle.

Liiteosiossa on selkeät esimerkit tapahtumakäsikirjoituksesta, juontokäsikirjoituksesta ja palautekyselystä. Sanaston avulla voi vielä kerrata monta asiaa.

Selkeän tekstin lisäksi kirjassa viehättää sivujen ulkonäkö. Kannesta tuttu musta "ympyrä" erottelee hyvin varsinaista tekstistä esimerkit. Pääasiat on välillä kerätty omiin reunustettuihin muistilappuihin. Paperi on hyvänlaatuista eli jämäkkää, joten voisi kirjan ajatella kestävän monia lukukertoja.

Oppaassa on 322 sivua, mutta ei yhtään turhaa asiaa. Lukihäiriöiselle, ehkä hivenen hitaammalle lukijalle, ei tullut halua vain silmäillä tekstiä, koska asiat oli niin luontevasti esitetty.

Yleensä en tohdi kirjoihin tehdä mitään omia muistiinpanoja, vaikka ne omistaisin. Tämä kirja tuntuu niin tärkeältä, että vitivalkoinen paperi kyllä houkuttelee raapustamaan marginaaleihin omia merkintöjä, tekemän alleviivauksia, piirtelemään kysymysmerkkejä! Taidan tyytyä irroitettaviin muistilappuihin tai lyijykynämerkintöihin (kirjan lopuussa on kyllä tyhjiä sivuja, joihin voisi perustaa oman tietopankin/muistilistan, kerätä yhteistietoja yms).

Vielä  muistutan  aikaisemmin esittelemästäni Harri Hertellin Lavaruno-oppaasta (Savukeidas, 2017). Siinä on luku Lavarunotapahtuman järjestäminen, joka sopii hyvin esittävän taiteen tapahtuman pohjaksi.


Tässä siis pari teosta selattavaksi, jos haluat olla tapahtumaa järjestämässä tai jopa ihan uutta keksimässä!

Kevättä kohti keikkuen, Helena


¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Vallo Helena ja Häyrinen Eija, Tapahtuma on tilaisuus (5. uudistettu laitos, Tietosanoma 2016)
Kontinen Satu, ulkoasu ja kansi
Honkala Sisko, taitto

Arvostelukappale, kiitos kustantajalle.







1 kommentti:

  1. Kiitos postauksesta. Voisi olla mukava lukea tuo kirja, varmasti hyviä vinkkejä. Meillä on tapahtuma edessä, ja nyt onkin vielä etsinnässä järjestyksenvalvoja yritystapahtumiin Tampereelta. Paljon saa muistiinpanoja tehdä, että muistaa hoitaa kaiken. https://jarjestys.fi/jarjestyksenvalvonta/

    VastaaPoista