Vilkas viikonloppu Oriveden Kampuksella

 

Marisha Rasi-Koskinen, Marjo Katariina Saarinen ja Ira Vihreälehto

Syyskuun ensimmäisen perjatain iltana (4.9.)  oli Oriveden Kampuksella kirjailijapaneeli aiheesta Miten minusta tuli kirjailija? Oriveden kaupunginkirjaston kirjastonhoitaja Mia Moilanen johdatteli kysymyksillään Marisha Rasi-Koskista, Marjo Katariina Saarista ja Ira Vihreälehtoa kertomaan omista, erilaisistakin, työtavoistaan ja näkemyksistään kirjoitusprosesseista.

Kirjailijat kertoilivat myös harrastustensa näkyvän teksteissä (esim. valokuvaaminen, matkustelu), luottolukijoistaan ja kustantajien roolista kirjoitusproseissa, muistikirjoistaan ja niihin piirretyistä kaavioista. 

Usein yhden kirjan kirjoittaminen on voimakas kokemus ja vie ajatukset mennessään, mutta myös alitajunta saattaa kehitellä sivuprojekteja. Ne saattavat yllttäen vaatia paljon huomiota ja siinäpä kirjoittaja päättää antaako sattumanvaraisuuden tai virheen tulla mukaan vai annetaanko niille aikaa myöhemmin.

He paljastivat myös omia epävarmuuksiaan; jos lukija luuleekin, että kirjoittaja kertoo itsestään? Fiktiossa on uskallettava kokeilla, päästävä häpeän ja kehtaamisen yli. Suuttuvatko mahdolliset sukulaiset "tunnistaessaan" itsensä tektistä? Seuraako oikeusjuttuja?

Paljon kolmikko antoi (kirjoittavalle) pureskeltavaa omiin töihin ja luomisprosesseihin. Sulatteleminen vie oman aikansa, joten enempää en tähän naputtele.

Edustimme ystävän kanssa myös Kirjoituspiiri Kyhertäjiä, koska on tärkeää olla mukana omalla paikkakunnalla kirjailijavierailuissa. Jo Opiston aikaan pyrimme osallistumaan kuulijoina kirjallisuustapahtumiin ja nyt olemme iloisia, että tällainen toiminta jatkuu! Kiitos Kampukselle!

¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Marjo Katariina Saarisen romaani Jälki

Tilaisuuden lopuksi oli mahdollisuus tutustua kirjailijoiden tuotantoon ja itse ostin Marjo Katariina Saarisen Jälki- romaanin (Teos, 2019). Ostopäätökseen vaikutti Saarisen vastaus kysymykseen miten henkilöhahmoille löytyy/syntyy nimi. Kirjan Marion  on olemassaoleva MARI ON  ja katoava KAI on epävarmempi, epämääräisempi hahmo.

Ei tarvitse katua ostopäätöstä. Jälki on kiehtova tarina parisuhteesta, toisen ihmisen merkityksellisyydestä  ja epätietoisuden voimasta. Teksti on kaunista pienellä tavalla:

Vuorokausi oli kadonnut Kain myötä. Kun maisema pieneni, metsä näyttäytyi ikään kuin sisältäpäin; se käpertyi itseensä ja loisti valkoista valoaan lähelle. Yö oli kirkas, kuulas ja jatkui loputtomiin. Satoi hitaasti uutta lunta. Pelkäsin, että Kain jäljet peittyisivät, että olisi kiire löytää ne ja Kai.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤  

Sunnuntaina 6.9. lähdimme jälleen ystävän kanssa Kampukselle. Vuorossa oli taiteenystävän Keijo Koivulan luento venäläisestä runoilijasta Anna Ahmatovasta (1889-1966) sekä Venäjän ja maailman historian suurten tapahtumien vaikutuksesta Ahmatovan tuotantoon. Hän joutui kokemaan mm. Maailmansodat, Stalinin vainot ja poikansa pitkän vankeusajan.  Tästä vankila-ajasta kertyi aineistoa mm. runokokoelmaan Requiem. 

Runotytöt esittivät vuorotellen Ahmatovan runoja, joissa kaikissa oli vahva slaavilainen tunnelma (oma mielipiteeni).

Kampuksen päärakennuksessa oli myös näyttelyssä Ahmatovan runoja sekä eri taiteilijoiden piirroksia ja maalauksia runoilijasta.

Anna Ahmatovan tuotantoon ja elämään voi tutustua esim. Anneli Heliön toimittamassa kirjassa Olen äänenne, kootut runot 1904-1966.

Luentoa oli saapunut kuuntelemaan n viitisenkymmentä uteliasta - hienoa! Harmillista on, että samaan aikaan oli kansantanssiryhmän päätöskonsertti Klemetti-salissa, eikä kahteen paikkaan voinut revetä. Tanssijoilla oli ollut siten pieni yleisö.

(minulle) tuntemattomaksi jääneen taiteilijan näkemys Anna Ahmatovasta

¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Oriveden Kampuksen viralliset avajaiset siirtyivät keväällä erään viruksen vuoksi, mutta perjantaina 11.9. olisi tarkoitus juhlia Kampuksen uutta elämää. Tervetuloa kaikki mukaan!

Rakkaan "Opiston" aktiivisesta syksystä iloitsee Mörri Seppälä

Taustamusiikkina poikkeuksellisesti suomenkielistä menoa eli Seminaarimäen Mieslaulajien Rakastan sua- cd