Mitkä ovat vieraita lajeja?

 

Satu Lepistön Vieraslaji- runokokoelma viehättää jo kannellaan ja osioiden otsikointi tuo mieleen luonnontieteellisen oppaan. Arion Vulgaris,  Reesa Vespulae,  Erwinia Amylovora, Rosa Rugosa, Baccharis Halimifolia ja Ethän vie puutarhajätettä metsään tai puistoon herättävät uteliaisuuden ja nuo nimet oli käytävä heti tarkistamassa: espanjansiruetana, riesakuoriainen, tulipolte (kasvitauti), kurtturuusu ja pilvisutilatva.

Me emme selviä tästä taistelusta,

sen me olemme jo ymmärtäneet.

Rakennettu sortuu lopulta (...)

aloittaa kokoelman ja siinä on paljonkin kokoelman ytimestä. Mutta ei tilanne ole aivan noin synkkä? 

Vieraslajin runot käsittelevät  ihmisen ja ympäröivän luonnon suhteita, ihmisen moraalisia käsityksiä muiden eläimien merkityksestä ja ajatuksia kaiken katoavaisuudesta. Osioiden nimien mukaan sanastossa on paljon kasvillisuuteen ja kasvamiseen liittyviä ilmaisuja. Inhimillinen surukin  huokuu riveiltä:

(...) parkkihalli ripsuttelee lihanhajua, oksettaa mennä töihin tänään, kysyä

autossa tavalliset kysymykset

unohdamme sanoa hei joskus heinsanominen 

tekee minusta todella vihaisen

viikonloppu on torstai-ilta, perjantai, lauantai, osa sunnustaistakin

ne päivät me elämme niin kuin kaksi normaalia pelokasta ihmistä

joiden luottokortit taipuvat taivaan mukana,

ja joiden kellarissa asuu turhia taakkoja,

sellaisia, jotka kantavat murhaajaa. 

 

Runoissa on kielellä leikittelyä, arkisten askareiden kuvausta ja muistamisen problematiikkaa. Kuka muistaa ja mitä? Välillä joutuu pinnistelemään, kun miettii mikä on minkin runon minäkertoja: ihminen, kasvi puutarhassa vai hyönteinen. Oleva vai sukupuuttoon menehtynyt?

Siten maailma syntyy, aina alusta

maa pehmeä ilman ihmistä, ylitimme rajan

söimme lihan, lisäännyimme ja täytimme

viimeistä jäljellä olevaa senttimetriä myöten

 

suljimme ikkunat, toivoimme jotain ihmeellistä

ja ihme tuli vedenpaisumuksen muodossa

pesi vieraslajin, toi sovinnon

siten maailma syntyy, puhtaalta alustalta

me emme enää ole se

mutta me elimme loppuun, lopputekstit,

the end

ihminen 

 

Pidän runojen dialogimaisuudesta: joidenkin päätekstien  alla on suluissa runolle jatko, selite, muu miete. Tästä tulee vaikutelma, että kirjoittaja on henkilökohtaisesti minulle halunnut laajentaa/tarkentaa ensimmäisen sanajoukkionsa.

Tämä sukupuuttokertomus ei saarnaa synkästi, vaikka Lepistö rinnastaa lentämisen ja lentokerosiinin polttamisen syntiin ja ihmisen kaiken kaluavaan vieraslajiin. Sävy on ehkä melankolinen ja alistunut. Tärkeä runokokoelma planeettamme puolesta!

^^^^^^^^^

Luontoa ja elämää  tarkastelevat myös Virpi Alanen runokokoelmassaan Kunnes luut iloiset (2022, Enostone), josta kirjoitin Lukihäirikössä 10.lokakuuta. Paljon ajatuksia ja tarvittavaa itsemyötätuntoa herättää Taina Laanen Säällisiä ajatuksia, myötätuntoinen katse ja muut ilmastoteot (2022, Kirjapaja). Yksittäisen ihmisenkin teoilla on merkitystä - ehkä vaikutusta asenneilmapiiriin?

Ilmastoasiat ja luonnon säilyttäminen seuraaville sukupolville ovat  mielessä, kun seuraa ikkunan takaisia sääilmiöitä: välillä pakkasta, sitten satelee lunta ja tuulee, kohta kaiketi nolla asteita ja räntää, vettä taivaalta? Satu Lepistö: "Talvi unohtaa tulla, uutisissa sanotaan, joudumme unohtamaan lumen ja jään, myrskyihin pitää tottua."

Jos olis valtaa, niin kuin ois mieli, niin järjestelisin kaikille paljon hyvää ja kiehtovaa vuodelle 2023.

Luottaen tulevaan Mörri Mahlakallas

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Lepistö Satu, Vieraslaji (Enostone, 2022)

Lepistö Elia, kannen kuva ja suunnittelu

Niinikangas Kalle, taitto

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta!

Syksyllä ja talvella kuuntelussa  mm.  Amurin Ettei kukaan tuntisi enää pimeää (2022), Antti Aution Kaikki talot huojuu (2022) ja Kanervan Kuinka aika pysäytetään (2019).  Yhdistävänä tekijänä ehkä poppimainen  keveys ja herkkyys sekä syvällisetkin  lyriikat?

Mörri, valokuvat

Kirjastolla vierailee muumiokin

 

Lauri Luu ja kirjaston muumio on Marko Hautalan ja Brocin (kuvitus) toinen seikkailukirja lapsille. Ensimmäinen on Lauri Luu ja riivattu lukukoira (Lukihäirikössä otsikolla Lauri Luu ja lukukoira kirjastossa, päiväys 14.3.2021).

Tällä kertaa Lauri Luu, lukukoira Lamppu ja papukaija Einar Allan Pöö kohtaavat tutussa kirjastossa outoja asioita. Kirjaston parkkipaikalla on poliiseja ja poliisiautoja. Neuvokas Lauri pääsee kirjaston takaoven kautta sisälle ja kolmikko huomaa sisätilankin olevan erilainen kuin tavallisesti! Lattiaa peittävät hiekkadyynit ja seinällä on outoja kuvioita.

Lauri Luu lemmikkeineen  kohtaa paljon eriskummallisia kissoja, kirjaston kellarissa Kellari-Ullan, eläimille allergisen kirjastovirkailija Viivin ja faarao Ahmose Toisen. Miten tarinaan liittyvät kissanminttu, vessapaperirulla ja Kaikkien aikojen paras maailmanhistoria?

- Tämä on maailman huonoin historiakirja. Se on täynnä väärin kirjoitettuja nimiä, vääriä vuosilukuja ja virheellisiä karttoja. Teosta pidetään täällä kellarissa siksi, ettei se saisi aikaan vahinkoa.

Aikuinenkin lukija innostuu  Lauri Luun seikkailuista, jotka sijoittuvat vielä monen suosikkipaikkaan kirjastoon. Marko Hautala löytää uusia ideoita vanhoista hahmoista ja viittaukset kirjallisuuteen saavat hymyilemään. Pienemmille lukijoille Lauri Luu- teokset voivat olla "oppikirjoja"  historiaan.

Soihtujen  valaisemat seinät olivat täynnä hieroglyfejä ja erikoisella tyylillä kiveen hakattuja kuvia hallitsijoista ja kummallisista hahmoista, joilla oli ihmisen ruumis mutta koiran, linnun tai apinan pää. Muumio kertoi, että hahmot olivat jumalia.

Brocin kuvat ovat selkeitä ja kannattelevat hyvin tekstiä. Erityisesti tässä tarinassa muumiokissat ansaitsevat pitemmän tarkastelun, sillä Broci on onnistunut hienosti kuvaamaan kissoille ominaisia liikkeitä! Kuvien väritys on raikasta ja hahmojen ilmeet korostuvat taustoja vasten.

Vuoden viimeisen kuukauden viikoille toivottelen omannäköistä talven juhlaa - ja riemukkaita lukutuokioita! Jos valoa lampuissa riittää, niin etsikää uusia, outoja teoksia... Terveisin Mörri Mahlakallas Kampukselta.

"#¤ ¤#" "#¤ ¤#" "#¤ ¤#"

Hautala Marko, Lauri Luu ja kirjaston muumio (2022, Haamu)

Broci, kuvitus

Hui hai- kiitokset arvostelukappaleesta Haamulle, kustantajalle!

Taustalla Pelle Miljoona Band, Kaakon toteemi-cd (Stupido RECORDS)

Mörri Mahlakallas, valokuvat

Nordic Councilin hulluutta ja runoutta hieman

                             

Iltakaunis Tampere torstaina 21. lokakuuta ja Teatteriravintola Kivi kohteenamme. Vuorossa oli Pentti Saaritsan (s. 29.12. 1941) runojen pohjalta koottu esitys Mutta minulla ei olisi rakkautta- juhlakonsertti.  Musiikista vastasi Eero Ojanen, laulusta taitava Monna Kamu ja runot esitti ihanan veikeä Erkki Saarela. Tekijät sanovat: 

Pentti Saaritsan taiteen innoittamina halusimme tehdä esityksen, jossa eri taiteenalat yhdistävät voimansa, laskeutuvat jalustalta, tulevat luo, jotta yleisö voi kohdata Saaritsan ja hänen runouttaan säveltäjän, laulajan ja näyttelijän välittäminä. Saaritsan runouden äärellä on hyvä olla. 

Olihan meillä kuulijoilla hyvä olla, Kivi on mukavan pieni ja tunnelmallinen "näyttämö", äänentoisto sopivan hillitty pieneen tilaan. Saaritsalla on laaja tuotanto, joten monenmoisia tekstejä saimme kuulla ja illasta jäi virkistynyt fiilis.

# # # # # # # ! ! ! !

Perjantaina olikin sitten kymmeniä asteita energisempää ja humoristisempaa menoa Kampuksella Sirkus Faktorin residenssijaksolaisen Nordic Councilin demoesityksessä, työnimeltä Disco Inferno.

Merri Heikkilä (Suomi), Bjarni 'Arnason (Islanti), Jacob Jacobsson (Ruotsi) ja sohva (ties mistä) veivät katsojat epämääräisestä huonosta olosta rankan työpäivän läpi vapaa-aikaan tai juuri toisten päin. Hallusinaatioita? En paljasta enempää juonesta (?), mutta rullaluistimilla, kärpäslätkillä, keiloilla, tölkeillä, köydellä, diaboloilla ja  kettukarkeilla saa lavalle liikettä, energiaa, huumoria ja miehisiä stereotypioita kuvitettua! 

Olli Vuorinen ja Roberto Magro ovat toimineet ohjaajina tähän esitykseen.

Omalaatuiseen esitykseen sävynsä toi livemusiikki, laulu. Olin tunnistavinani pätkän Bob Dylanin One more cup of caffee (before I go) ja David Bowien Control Major Tom. Tämä biisi ohjeisti Bjarnin "matkaa " ylös korkeuteen diabolojensa kanssa. Muitakin säveliä kuului...hmm omaa tuotantoa? 

Yksi herkullisin hetki toki oli kolmen itsevarman discotanssijan esitys! Pokalla vedettynä vanhaa discomusaa (Saturday Night Feveriä?). Sehän tehosi, kun Jacob oli ensin sopivan epätieteellisesti luennoinut alkoholiprosentin vaikutuksesta John Travolta- käyttäytymiseen miesten osalta.

Yksi huomio, minkä tein omassa flowssani ja innossani, oli jälleen esiintyjien silmät ja katseet. Näin pienessä tilassa huomasi, kuinka pienetkin silmien liikkeet ja ilmeen vaihdokset muuttivat toiminnassa tunnelmaa. Onko keskittynyt? Hämmentynyt? Ylpeä? Mokasta yllättynyt? Kujeileva?  Katsooko joku koko ajan "ei minnekään" vai ottaako hetkeksi katsekontaktia yleisöön? Varsinkin Bjarnin hämmentynyt tai ujo ilme olivat vauhdikkaassa menossa "pysäyttäviä". 

Koska olin niin hurmioitunut tästä villistä pohjolan tarinasta, niin faktat tekstissäni saattavat olla ihan päin koillisnurkkaa! Laitankin tuohon Nordic Councilin sivujen osoitteen, niin saatte itse tutustua. Siellä on myös hulvaton video heidän edellisestä esityksestään Three Men From The North (sitä tosin saa hakea vähän selaamalla, Jacobin sivuilta?)

 https://www.thenordiccouncil.com/

Merri, Bjarni, Jacob ja sohva discoilun jälkeen hengähtämässä

                                 

Esityksen jälkeen oli tällaisen aloittelevan fanin kiva kuunnella yleisön kommentteja ja kysymyksiä. Niitä kuuntelemalla oppii jotain nykysirkusmaailmasta ja taiteilijoiden näkemyksistä. Lupa olla outo, katsoa maailmaa uusista näkökulmista ja  käyttää absurdia huumoria - nämä iskevät minun outoon sieluuni. 

Onko alkoholiprosentilla ja John Travolta-tyylillä yhteys? 

 Sain tuosta esityksestä aineksia omaan alitajuntaan paljonkin, koska jälleen mietin ideoitani musiikkivideoon, runoesityksiin, pariinkin "sirkusesitykseen"... Ei ole väliä toteutuvatko ne, koska niiden kehitteleminen omassa päässä saa aikaan poreilua muihinkin juttuihin. Ja voin muistella omaa lyhyttä uraa Eloisana, jönglööri (näin kirjoitettuna) Kallan parina. Sekin oli mielenkiintoista ja opettavaa. 

         

"#¤%& "#¤%& "#¤%& "#¤%&    

                     

Heti perään lauantaina 29.10. hymyn yhä karehtiessa kasvoilla oli Tampereen vuoro ja siellä Nokia Areenalla Cats- musikaalin päivänäytös! Twice in a lifetime- mahdollisuus ystävän kanssa. Ensimmäisen kerran näin tuon Andrew Loyd Webberin säveltämän ja T.S Eliotin runoihin perustuvan musikaalin  Lontoossa 1980-luvulla ollessani englannin kielikurssin kevätmatkalla. Rakastuin täysillä musikaaliin, kissoihin. Pienessä teatterissa kissat tulivat esityksen aluksi yleisön joukkoon ja minäkin sain yhtä ruskeaturkkista kattia silitellä.

Nokia Areenalla oli kyllä isot näytöt, joilta pystyi seuraamaan kaukana olevan  pienen lavan tapahtumia, mutta eiväthän ne näyttelijöiden taidokkaat ilmeet ja eleet välittyneet noin (liian) isossa salissa ollenkaan samalla taianomaisella tavalla. Musiikki sentään kuulosti hyvältä ja kuuluisa Memories sai taas herkkiksen kyynelkanavat auki, snif. Koiramainen meikkini siinä vähän tuhriintui...(olin meikannut taas Kampuksen susikoira Mörri wov Höffenpöffenin ja jaloissa karvatossut, päässä korvahattu).

Muuten en ole musikaalien kuuntelija, mutta eläydyn ihmisten esittämiin kissahahmoihin täysillä ja elän esityksen siellä rähjäisellä takapihalla, kuulen naukunat ja maukunat, näen kattien vihkeät ja röyhkeät liikkeet. Absurdiaa ja fantasiaa? Ihanaa!

Catsin villikatti Rum Tum Tugger

Sunnuntai-iltapäivässä katselimme "kulttuurijuoksuni" lopuksi mielenkiintoisen filmin. Cristian Petzoldin ohjaama  Barbara, jonka pääosassa herkkä Nina Hoss. Se sai parhaan kotimaisen elokuvan palkinnon Saksassa v 2012 . Elokuvassa eletään vuotta 1980 ja kylmän sodan jälkeen asukkaita seurattiin Itä-Saksassa, varsinkin, jos oli anonut matkustuslupaa pois.

Näin niitä ihania muistoja kerääntyy, joita voi talven pimeissä illoissa iloisna miettiä! Ei anneta marraskuun masentaa tahi musertaa, vaan hyppelehditään kohti seuraavia seikkailuja! 

Mörri won Höffenpöffen Kampukselta

¤ % & ! " # ¤ % & ! " # ¤ % && ! " #

Taustalla suoratoistona David Bowien tuotantoa, mm Space Oddity

Valokuvat Mörri, paisi Catsin Rum Tum Tugger internetin kuvapankista

Virpi Alasen elämänmyönteinen runoteos

 

Lähden jälleen kirjan kansitaide edellä sukeltamaan teokseen. Virpi Alasen runokokoelman Kunnes luut iloiset kannen on suunnitellut Timo Salo. Myönnän, että oli erittäin haastavaa saada vanhalla digikamerallani selkeää ja oikeaa värisävyä toistavaa kuvaa teoksesta! Väri on tummemman oranssi luonnossa.

"Käsissä" tuo kansi on mielenkiintoisen hämäräperäinen valitun fontin ja kuvituksen vuoksi - sopii sisältöön napakasti.  Runotkaan eivät aukea heti ensisilmäyksellä. Haastetta on, mutta useamman lukukerran jälkeen kielikuvien virta välillä aukeaa, ajatukset loksahtavat samalle aaltopituudelle.

Runot ovat pitkiä, polveilevia ja välimerkittyjä. Laitan esimerkin ensimmäisestä osiosta aistit, kulkijat ja runon otsikko on Mehiläisen puhe:

(...) Koska olen kimalainen, ajattelen kuin kimalainen.

 

Mikä on kimalaisen filosofia, sen halu

kylpeä tomussa ja auringossa? Sillä on

vallaton lentorata myrkyllisen lupiinin

ympärillä, keskustelu lupiinin kanssa,

maata parantava. Katso ihmistä: istuu

yksin johtajantuolissaan, tehtaassaan,

voimalassaan. Ei tiedä nimeäsi, bombus,

elämäntyötäsi mustikankukkien parissa (...) 

 

Kokoelman aiheina vilahtelevat tai toistuvat elämän tärkeys, pyhyys. Muita tärkeitä elementtejä runoissa ovat  tuli, sähkö, vuodenajat, meri, tanssi ja liike, kirjoittaminen ja aistikokemukset. Yhteiskunta saa lempeää kritiikkiä, ja välillä uussanat ilostuttavat. Toisen osion hyppää, kipinä vaikuttavin runo on mielestäni  Äitienpäivä, josta näyte alusta:

Revontulisilmäinen matriarkka, jään äiti,

sula jo mereksi. Alkukantainen

äitimeripeikko ei mahdu maailman

vaatteisiin. Sen rehevistä kuuluista vuotaa

miljardina yössä kiiluva plankton, se sohii

jumalten suusta pois häiritsevää

muoviroskaa. Kuuloitsit murinan ja laulun,

suurimpia painoja maailman riemuksi

nostavat voimanaiset, rintansa iloa ja

surua (...)

 

Runojen kieli on kuvallista, mutta harkittua - ei niinkään tajunnanvirtaa, vaan toisiinsa kytkeytyviä polkuja. Yleissivistystä haastavat muutamat vieraskieliset ilmaisut, kuten tässä kolmannen osion tunne kaupunki Aamut- runossa:

Huhtikuun jälkeen alkaa uusi huhtikuu, 

jonka jälkeen alkaa uusi huhtikuu, jonka

jälkeen alkaa uusi huhtikuu, ja niin 

edelleen, ad infinitum, dull roots with

spring rain. On poissaolon täydeltä aikaa. 

 

On poissaolon täydeltä kirkuvaa

syntymistä. On kirkuvan syntymisen täydeltä

omistautunutta tyhjyyttä (...) 

 

Ystävyys, ihmisten välinen hauras yhteys ja erillisyys kuvastuvat myös riveiltä.  Tässä ote neljännen osion tapahdu varjo ja valo Jälkikuvaoliosta: 

(...) Tiedän auringon lämmön, koska uskon

avaruuden olevan pohjimmiltaan iloinen,

ja tiedän, että sataa, koska uskon, että nyt

on aika.

Tiedän, että löytyy muitakin

lohikäärmeeksi muuttuvia täällä 

 kirjoituksen maisemasta, koska uskon, että

en ole yksin (...)

 

Kirjan takakannessa kerrotaan Virpi Alasen kirjoittaneen myös aforismeja, ja tämä mielestäni tuntuu, maistuu teoksen runoissa. Teksteissä ei ole nopea instant- tunnelmaa, vaan viipyilevää viisautta:

Hänen katseensa on silmän pinnalta mitaten vanhan naisen mustarajainen ranta

 

Kunnes luut iloiset on enemmän sellainen "itsekseen lukukokemus" kuin ääneen muille jaettavaa runoutta. Joskus on hyvä käpertyä sisään päin ja antaa sanojen pudota omaan olemassaoloon.

Virpi Alasen aikaisempia teoksia ovat mm. Ystävätär K (2012), Löytöretkue (2015), Hiilellä piirretty hymy (2020) ja Serendipii (2020).

 

                    

Runokokoelmien parissa marraskuuta aloitellen, Mörri Seppälä Kampukselta

33333333333333

AlanenVirpi, Kunnes luut iloiset (2022, Enostone)

Salo Timo, kannen kuva ja suunnittelu

Niinikangas Kalle, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, kuuloistavat kiitokset!

Mörri, valokuvat

Susimaista kerrakseen

 

Lauri Latun Susiraja täräyttää heti kannellaan. Pidän ensinnäkin Haamun usein käyttämästä  kannen koosta ja mallista sekä mattapintaisesta materiaalista. Henna Sakkara-Döring on hienosti lomittanut suden hahmoon tekstissä olevan voimakkaan eläimen kallon ja tummaa metsää. Oiva ovi jännitteiseen tarinaan!

Susirajan päähenkilöitä ovat kuvataitelija Maarit, hänen avulias koiransa Havu sekä susitaulun tilaava outo, tenhoava mies. Kaikkia yhdistää vaaniva ja vahvistuva Susi menneisyydestä/nykyisyydestä.

Hän avasi oven. Katsoi kalloa uhmakkaasti ja käveli kankaan luokse. Kun maalit ja siveltimet oli aseteltu valmiiksi, hän kiskaisi peitteen pois kankaan päältä. Keltaisten silmien katse lävisti ytimiä myöten. Sivellin loikkasi käteen ja alkoi liikkua kuin ulkoisen voiman ohjaamana. Peto käänsi päätään kankaalla. Näytti välillä nälkäiseltä ja vihaiselta, välillä pilkalliselta. Sivellin tanssi. Vain vaivoin Maarit sai raastettua kätensä irti suden tahdon alta ja pakotettua kankaalle sen, mitä itse halusi.

 

Tässä näytteessä oli osa sitä jännitteestä, mitä tarinassa ilmenee Maaritin, suden ja muiden ihmisten kesken. Tuleeko susitaulu koskaan valmiiksi? Miten se vaikuttaa Havuun tai kilttiin naapuriin? Kestääkö Maarit mystisen muinaisuuden tarinat vai hajoaako mielenterveys? Kuka lopulta käskee ja ketä? 

Tapahtumat keskittyvät yhden talon tontille, eikä kukaan ole turvassa. Onko susi raaka myös sukulaiselleen kotikoiralle?

Lukujen aluissa on sitaatteja muista teoksista, ja tämä kruunaa  varsinaisen tekstin hienosti. Mystinen tunnelma kulkee alusta loppuun vahvana.  Lainauksia on  mm näistä: Ragnarök (Jumalten tuho), Aino Kallas (Sudenmorsian), Edda-saagat (Näyttelijättären ennustus).

Susirajassa on kiehtovan  tiivistä kerrontaa, jokainen sana on paikallaan, eikä löysiä kohtia ole. Esikoisromaaniksi Susiraja on taidon näyte tekstin kuljetuksesta!

Tiedän jo, että tätä teosta tulen lukemaan useamman kerran. Nautin siitäkin, miten Lattu on kuvannut taitelijan sisäistä tunnekartastoa maalausprosessien aikana - onko omakohtaisia kokemuksia?

Jotta en pilaa omalla höpinälläni salaperäisyyttä, niin kehotan lukemaan itse ja sukeltamaan synkkään metsään ja kuulostelemaan ulvontaa.

Hmmmm, kirja sopii vallan mainiosti nyt saapuvan Halloweenin aikaan nuorten ja aikuisten jännityksen nälkään...

Kampuksen Klemetti-salissa oli viikonloppuna 22. - 23.10. taas vierailulla ihana kiertue-elokuvateatteri Filmipyörä. Itse olin juuri lauantaina Isojärven kansallispuistossa luonnonsuojeluyhdistyksen porukoiden mukana, joten ehdin vain sunnuntain näytöksiin. Mielensäpahoittaja Eskortia etsimässä (ohj. Mika Kaurismäki, 2022) oli mukava iltapäivän ilopilleri (?). Nautittavaa oli seurata näyttelijäkonkareiden Heikki Kinnusen ja Kari Väänäsen "tanssiaskeleita" valkokankaalla. Yhteistyö ja ajoitus toimivat aivan nappiin! Ja ihan Silu Seppälä salaviisaana naapurina. 

Yllätyksen järjesti toinen leffa sen perään eli Klaus Härön ohjaama Rakkaani merikapteeni, pääosissa upeat James Cosmo, Brid Brennan ja Catherine Walker. Kasvutarina perheestä ja kahden vanhemman ihmisen rakkaudesta upeissa maisemissa. Tasapainoista, viipyilevää kuvausta, herkkää musiikki, koskettava loppu. 

Kehtaan paljastaa, että erityisherkälle höppänälle tuo leffa oli kyllä itkuputouksen avaaja - siksi ponkaisin ensimmäisten joukossa salista pois sydän murtuneena. Uskaltakaa silti käydä tämä katsomassa!

Tiedossa Tampereella lähiaikoina: teatteria ja twice in a lifetime dream;  CATS- musikaali! Sain sen kokea joskus 1980-luvulla Lontoossa ja rakastuin totaalisesti. Ja nyt tämä elämys naapurikaupungissa hyvän ystävän kanssa. Oi oi, toipuuko moisesta enää entiselleen?

Hehkuvia sävyjä ja mielen herkkyyttä lokakuulle ja marraskuulle. Itse sain ehkä runolaumani takaisin, vaikka välillä tunsin sanojen minut jättävän.  Tätä se on taitelijasielun kanssa, mutta nyt oli vakavampi tunne, että jotain muuta kuin runoutta olisi mietittävä. Ulkoapäin tuli niin vahvoja merkkejä, että kirjoittaminen on yksi poluistani, joten teen paluuta... Opiskelu otettava vakavammin tauon jälkeen, mutta blogiin tulee jotain vielä tämän vuoden puolella.

Kampuksella Mörri Seppälä iloitsee ihanista ihmisistä elämässään.

###########

Lattu Lauri, Susiraja (2022, Haamu)
Sakkara-Döring Henna, kannen kuvitus

Arvostelukappale kustantajalta, vow vow- ulvonta kiitokseksi!

Taustalla irlantilaistyylisiä säveliä: Mikkolan vaari, Sielunmaisema, cd.

Mörri, valokuvat

Juhlatunnelmissa Oriveden kaupunginkirjastolla

 

Upea kirjakakku vastaanottaa kävijät lainaustiskillä

Oriveden kaupunginkirjasto vietti 150-vuotisjuhlaviikkoa 27.9. - 30.9. 2022. Ehdin osallistumaan viikolla kolmeen tapahtumaan.

OSKON mieslaulajia ja Riikka Strandman

Tiistaina viihdyttivät Oriveden seudun kansalaisopiston miesten lauluryhmä,  säestäjänä iloinen Riikka Strandman. Hienosti soivat laulut, kuten Soi laulu hiljaa, Kiitos elämälle, Kasteen kyyneleet, Onnelliset  ja tuttu laulu Oravasta. Sen saimmekin  kuulla kahdella eri sovituksella, Kai Chydeniuksen ja Harri Saksalan. Mielenkiintoinen vertailukohta.

Keskiviikkona oli kaupungintalon valtuustosalissa mahdollisuus kokea Carl Orffin Carmina Burana taltioituna ja nyt valkokankaalta. Tämän mahdollisti PIKI-kirjastojen tarjoama ilmainen palvelu Medici.tv. Ei tarvitse kuin kirjastokortin ja pinkoodin näpyttely PIKIn verkkokirjastoon ja aukenee maailma klassisen musiikkiin, balettiin yms.

Carmin Burana tekee aina vaikutuksen ja nytkin olo oli kuin myrskyn läpi puskeneella. Ihanaa! Kiitos tästä!

OSKON Voice of Kids ja Teens

Torstaina oli vuorossa nuorekkaampia ääniä ja lauluja. OSKOn Voice- ryhmät eli Kids ja Nuorten Voice lauloivat yhdessä ja erikseen.  Ainakin M.A.Nummisen Jänis istui maassa sai hymyn huulille ja haikeasti soivat Menninkäinen ja Päivänsäde sekä herkkä  Pilvipeiton alla (suosittelen tutustumaan sanoitukseen).

Elena Perälä ja Kristiina Kivistö-Rahnasto

Perjantaina oli varsinaisen juhlan aika. Tervehdyksiä iltapäivään toivat mm kaupunginjohtaja Juha Kuusisto, kansalaisopistonrehtori Pia-Maria Ahonen, kasvatus- ja opetusjohtaja Mia Mattila, talous- ja hallintojohtaja Marjatta Lilja sekä tiedottaja Jenni  Koponen.

Kouluilta terveisiä toivat yhteiskoulun ja lukion apulaisrehtori Janne Mäkinen sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Minna Sippola.

Juhlapuheilla tunnelmaa kohottivat elämänlaatulautakunnan jäsen Irma Koskela ja kirjastonjohtaja Henna Kaukoniemi. Kirjastonhoitaja Mia Moilanen juonsi ansiokkaasti illan kulun.

Henna mainitsi mm. paikkakunnalla vaikuttaneen Karoliina Bergmanin panoksen kirjaston syntymiseen ja hänen kunniakseen ollaan istuttamassa oma puu keskustan Karoliinan puistoon. Sinne on tulossa myös infotaulu. Hienoa. Hankkeessa on puuhannut paikallishistoriaa tutkiva Maija-Liisa Mäkelä.

Illan ensimmäisestä musiikkiesityksestä vastasivat Elena Perälä kosketinsoittimissa  ja Kristiina Kivistö- Rahnasto huilun kanssa  ja testiä lausuen.. He saivat Astor Piazzolan sävelet kauniisti kirjaston aulassa hehkumaan.

Riikka Strandman soitti ja lauloi omassa osuudessaan. Valitettavasti kappaleiden nimiä en kuullut hiipiessäni kuvauspaikalle hyllyjen välissä. Tunnelmaa korostivat isojen ikkunoiden takana tummuva syyskuun ilta. 

Kuva Jaana Ala-Lahti, Mörri ja Möykky kirjastossa

Kuvaaja ja bloggari ehti välillä lavalle kaverinsa Möykyn (Heikki Seppälä)  kanssa. Elina Salon lastenlaulun innoittamana Mörrin hahmona jäljitelmä Kirjastokoira Kirjalaisesta. Sen laulu oli ensimmäinen teksti ulvomisineen.  Arto Lappi ja Ilpo Tiihonen  runoineen kertoivat lukemisesta. Luvalla sain lukea kirjastonjohtajana toimineen Olavi Toivosen kaksi runoa kokoelmastaan Kiviset leijat.

Kirjaston henkilökunnan omista kirjastomuistoista kokosin kollaasin, koska mielestäni ihmiset tekevät kirjaston! Erityiskiitos Soili Itkonen, Ilkka Kaita-aho, Mia Moilanen ja Henna Kaukoniemi. Kiitos myös musikantti Möykylle sävellystyöstä, kitaroinnista, äänimaailmasta  ja kärsivällisyydestä.

Henna Kaukoniemi palkitsee Ulla Seppälän PIKIn Lukutekopalkinnolla

Kirjaston oma Satumummo Ulla Seppälä luki hersyvään tyyliinsä sadun aikuisillekin ja kirjana oli Kiitos, sanoi Koala!

Piki-kirjastot ovat jakaneet Lukutekopalkintoja ja Orivedellä sen sai tällä kertaa Ulla! Onnittelut huomiosta. Satuilu kannattaa aina.

Oriveden naislaulajat heläyttivät ilmoille syksyisiä säveliä. Crisse Johanssonin sanoittama Syysunelma ja monille tuttu What a wonderful world 

Maarit Utriainen edusti nykysirkusta

Onhan meillä täällä sirkustaiteilijoitakin. Maarit Utriainen esitteli meille Working title on its way- sooloesityksestä  osan. Turvallisuussyistä sitä ei saanut kuvata. Ymmärrettävää, sillä isojen renkaiden lisäksi Maarit keikkui ylhäällä metallitelineillä! Tätä esitystä voisi kuvailla sanoilla hypnoottinen, jännitteinen, waiting for nothing. Maaritilla on kyky "katsoa ei minnekään". Ehkä pääsemme katsomaan tämän teoksen kokonaisuudessaan ensi vuonna...

Illan päätti Kaupunginorkesteri solistina Riikka Strandman ja lattialle uskaltautui juhlijoita tanssimaan musiikin tahdissa!  

Hyvin rennosti ja monipuolisesti kirjaston henkilökunta järjesti asiakkaille ja muillekin kävijöille mukavan viikon ja illan. Perjantaina luppakorviin osui iloista puheensorinaa. Kirjastossa saa nykyään jutella ja nauraa! 

Paperikoristeita olivat tehneet Rovastinkankaan esikoululaiset

Kuvien yläkulmissa vilahtelevia lippukoristeita olivat tehneet varhaiskasvatuksen väki. Heidän käsistään ovat lähteneet myös musiikkiosaston kohdalla olevat erikoiset cd-kotelot, joissa kasvit hehkuvat mennyttä kesää.

& & & & & &

Jälleen virheet jaa ajatuskatkot omiani, saa ja pitää  korjailla. Mutta on tuo metkaa yrittää kirjoittaa muiden touhuista ja räpsiä valokuvia, kun omakin hermostuttava esiintyminen on samassa tilaisuudessa. No tulipan hössättyä  kuitenkin juhlissa mukana!

Teksti ja valokuvat siis Mörri, paitsi Mörri ja Möykky -kuva Jaana Ala-Lahdelta. Kiitos siitä!

Kabareen teemana minimalismi

Sunnuntaina 2.lokakuuta Toivolassa Galleria Maitojunan tiloissa Oriveden asemalla oli jälleen  kabaree-iltamat. Tällä kertaa teemalla oli Minimalismi. Se tarkoitti taideteosten aihioita, keskeneräisyyttä tai aivan valmiita tuotoksia.

Tuuti Touhunen:  Aihio X, Rönsy

Ensimmäisenä esiintyi Tuuti Touhunen tuolin ja pitkän punaisen nauhan kanssa. Putoavat vaahteranlehdet, ambitiotyylinen musiikki ja hypnoottisesti liikehtivä nauha loivat huoneeseen itämaisen rauhallisen tunnelman. Ikkunasta sisään tulviva valo korosti kauniisti nauhan levämäistä liikettä.

Salongin lattialla Henna Matanuska taivutti, pyöritti, pompotti vanteita ja hän  pujahteli pienemmän renkaan läpi. Tämä vaatii erityistä notkeutta? Traces of Hooping jätti jälleen aluspaperiin erilaisia kuvioita ja mystisen äänimaailman taustalle kilkutteli Ilmari Säävälä erilaisilla arkiesineillä.

Ilmari lauloi  itse sanoittamiaan tangoja - ilman säestystä. Tai voihan sitä sormillaan rytmillisesti naputtaa migrofonitelinettä ja viheltää välillä pätkiä! Kesällä tehdyillä lauluilla on nimenä mm. En tunne mitään, Sain yhden illan ja Viimeinen tango Orivedellä. Oikein mieltä piristävä tuokio!

Henna Matanuskan vanne-esitys, johon äänimaailman loi Ilmari Säävälä

 

Tuulia Soininen toi valkokankaalle raakaversion/kasan kuvatusta materiaalista ohjaamastaan  elokuvasta. Looking for Loïe?  Näkemässämme pätkässä ei ollut ääntä, mutta tanssija liikehti toimistossa, vanhassa tehdasrakennuksessa. Mielenkiintoista oli katsella kuinka tanssijan valkoisen liehuvan mekon alla välkehtivät kausivalot, valonauhana! Soininen oli tehnyt myös tanssien  koreografian. Tämän elokuvan ensi-ilta on suunniteltu maaliskuulle ja esityspaikkana  Niagaran leffateatteri.

Esikoisrunokokoelmastaan kerrostalojen seinät punaista vakosamettia luki herkästi ja veikeästikin Anna Pesonen. Kokoelman runot ovat nykyajan kieltä ja ilmaisua, mukana surua ja huumoria. Annan esityksen mausteena oli musiikkia sopivasti sivuosassa.

Lukihäirikössä on kirjoitus Elämyksiä Taidesuunnistuksessa ja Kabaree-Iltamissa päiväyksellä 7.6.2022. Silloin Anna on ollut mukana Hennan esityksessä Transistori-duon jäsenenä.

Runokokoelmasta kerrostalojen seinät punaista vakosamettia ihastuin eniten tähän saarikuvaukseen:

Sinut jätettiin saarelle nimeltä Talvi. Lähdin sinua hakemaan ja toin kesän mukanani. Yhdessä asutimme saaren pientä tupaa. Kirmasimme vapaina pitkin niittyjä. Olimme rakkaus ja lempeys ja unohdimme talven nimen.

Seitsemän vuotta kului, kun uudesti nimeämämme Majakkasaari sai Talven kylään. Katselimme toisiamme, vapauttamme ja häntä, joka näytti meille kahleemme.

Aluksi teimme kumpikin vuorollamme pitkiä kävelyretkiä hänen kanssaan  kahden. Talvi muistutti kaikesta, jonka olimme unohtaneet.

Tulimme surullisiki ja talvi itki meidän kanssamme.

Eräänä usvaisena aamuna herätessämme jokin pala sisälläni loksahti paikoilleen. Kävelin tuvan siniseen vierashuoneeseen, jota Talvi asutti.

Halasin rakasta ystävää ja kerroin, että hänen oli aika jatkaa matkaa. Nyt olimme vahvempia ja kiitollisia siitä. 

 

Muutenkin saari ja saaret tulivat keskusteluissa yllättäen esiin. Siksi kehaisenkin tässä lyhyesti juuri lukemaani ympäristöelämäkertaa Tove ja Meri. Sen ovat kirjoittaneet tutkijat Otto Latva ja Maarit Leskelä-Kärki, kustantaja John Nurmisen säätiö, 2022. Tämä teos antaa uuden näkökulman (ainakin sisämaan asukille) Janssonin tuotantoon ja merellisiin vaikutuksiin monissa hänen teoksissaan. "Merellisen linssin läpi" katsominen on saanut alkunsa Toven lapsuuden kesistä Pellingin saaristossa.

Rantaa kutitteli talven käsi

Jälleen kerran tekstin virheet ja ajatuskatkokset ovat minun, joten saa korjailla, heittää oikeilla faktoilla, kiitos.

Poikkitaiteelliset projektit tuovat lisää ideoita omaankin tekemiseen, joten tämänkin sunnuntain jälkihöyryissä muhii jotain... Kohti lokakuun hössötyksiä välillä jotain lukienkin.

Loistetaan kuten keltaiset vaahteranlehdet, Mörri Kampukselta

¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ ¤ 

Pesonen Anna, kerrostalojen seinät punaista vakosamettia (2020)

Pesonen Anne, kuvitus

Kallinen Minna-Kaisa, taitto

Seppälä Mörri, valokuvat (digikamera seikkaili välillä yksikseen Isojärven kansallispuistossa, josta joku ystävällinen ja rehellinen kulkija palautti sen Heretyn kämpälle. Sieltä  sain laitteen postipakettina. Kiitos kaikille todella paljon!)

Susinukke Kosolan hellässä huomassa

Osallistuin toiselle lyriikkakursille elämässäni, ja Daniil Kozlov aka Susinukke Kosola piti "laumansa" koossa 11.-14.7. Oriveden Kampuksella.

Ehkä kurssilaiset rentoutuivat heti ensimmäisen harjoituksen aikana? Piti katsos kirjoittaa Paskin runo ikinä. Mitäpä niitä tekstejä kuunnellessa voi muuta kuin nauraa muiden mukana? Tämä hyväksyvä ja humoristinen tunnelma laajeni myös ruokasalin pöytiin ja nauru raikasi välillä nolostuttavan (tarkoitan ihan omaa röhötystä) kovanakin.

Asiallisissa osuuksissa Daniil johdatteli meitä runouden ytimeen. Hän esitteli runouden kolme tasoa; ulkokirjalliset seikat, muoto ja konteksti. Niistä keskustelimme ja kotitehtävien avulla asiat kenties syvenivät.

Osa kurssimme teoreettisesta osiosta

Itse pidin erityisesti valmiiden  tekstin pohjalta tehdyistä pastisseista (mukaelmista). Näin sain omaan projektiini Nykyaikaset itkulaulut yhden siementekstin, jota on hyvä tarkemmin katsella ja muokata omassa päänsisäisessä studiossani.

Siementeksti- terminä tuli esiin myös harjoituksessa, jossa ensin oli kirjoitettava kolme normaalia haikua, ja sitten laskea niissä olevat substantiivit ja adjektiivit. Ne korvattiin satunnaisesti alitun kirjan sivujen substantiiveilla ja adjektiiveilla. Usein nämä tuunatut haikut olivatkin mielenkiintoisempia kuin alkuperäiset!

Internetin lahja kirjoittajille on Satunnaissanageneraattori. Sieltä poimituista sanoista saimme koottua hauskoja ja vakavia henkilöhahmoja käyttöömme. Kyllä, täältä sain idean tehdä hahmostani uuskummaan päin liukastuvan agitaattorin - jään odottamaan hän saa vielä päähänsä...moraaliton tyyppi on hän. 

Daniil Kozlovilla on lempeä, humoristinen ja vinksahtanut ote opettamiseen. Hän piti kuitenkin jämptisti huolen aikataulun noudattamisesta. Kurssilaistenkin kanssa oli puhetta, että hän otti jokaisen tasapuolisesti huomioon ja suvaitsi erilaiset näkökulmat, tekstit ja persoonallisuudet. Näin sen pitäisikin olla.

Pirteä proosakurssin opettaja Niina Hakalahti tuli bonusopeksi tunnin verran ja antoi uusia näkökulmia rentoon kirjoittamiseen. Tämä vaihdos oli mukava yllätys, koska Niina on energiaa pursuva, lämmin sydäminen  ihminen.

Jätin kotiin runoarvostelijan "roolini" eli Lukihäirikön ja vain keskityin lukemaan, kuuntelemaan ja ihastelemaan muiden kurssilaisten tekstejä. Todella jänteviä, hiottuja, lyyrisiä ja humoristisia rivejä. Lavarunouden harrastajat toivat luentatyyleillään lisää syvyyttä lukukokemuksiin. 

En ilmoittautunut kurssille saadakseni palautetta omille rääpäleilleni, vaan kohdatakseni kirjoittavia ihmisiä ja Susinukke Kosolan. Sain enemmän kuin uskalsin edes toivoa! 

Yksi tärkeä oivallus/epäilyksen vahvistus noiden päivien aikana syntyi. Kun olen raapustellut erilaisia tekstejä ainakin 15 vuotta ja saanut tunnustusta jo, niin en ole enää riippuvainen muiden mielipiteistä. Pääkkönä luonteena kuuntelen toki ehdotuksia, mutta teen omalla tavallani "kaiken". Tähän liittyy vahvasti myös se, että minun pitää luottaa luonnollisiin sisäisiin siirtymiin tyylilajeista toisiin. Juuri nyt on selkeiden, riisuttujen runokkien aika: minäkeskeinen lyriikka, haikut ja tankat, tunnepurskahdukset (niillä ei mitään tee kuitenkaan?) ovat sivussa ja nyt kuikuillaan raapaleiden, itkulaulujen ja yhteiskunnallisten kannanottojen suuntaan. Musiikin yhdistäminen teksteihin on vahvana unelmana ja sitä vielä enemmän yritän saada aikaiseksi.

Tämä kurssi vaikuttaa siis pitkään ja olen iloinen kaikista kohtaamisistani ihmisistä. KIITOS KAIKILLE! Ihan isoilla kirjaimilla höperöhkön syrämen pohjasta.

Daniil Koslovin  ja Villen vihertävät kupposet

 

Torstaina iltapäivän haikeissa tunnelmissa Trio Pianon Ystävät esitti Annan, minun, Jaakon ja Villen riveistä tehdyn Pianojen hautausmaa. Plim plomit vahvistin sormeilemalla riitasointuja kalimballa eli sormipianolla.

PIANOJEN HAUTAUSMAA

plim plom plim plom

 

Kerran niin keskeiset

tärkeät

keskiluokkaset

joka kodin pitsiliinalliset 

 kukka- ja valokuvatasot

PIANOT 

plim plom 

 Jäivät jälkeen kehityksen, ei tullut päivityksiä

eihän tähän saa edes nettiä!

ulos ulos vaan

pois kodeistaan

kuka haluaa

nyt näitä ilmaiseksi saa!

plim

enää sade niitä soittaa

mutta missä on pianoiden hautausmaa?

missä pianopoloiset itkevät ikäväänsä

koteihin takaisin tahtovat

plim plom

yksi näyttää koiran hampaiden

jälkiä jaloillaan,

toinen hellii hiiriperhettä sylissään

plim plom

jonkun runkoa inhonväreet tärisyttävät

muistosta tahmeiden sormien

itkuraivareista pienten soittajien

PLIM PLOM PLIIIIM

plim plom stydym stydym

tulisi vielä se komea pianonvirittäjä

hän sentään ainoana kuunteli

hellin käsin sisusta rukkaili

ympärillä kauan hääri

plim plom stdym stydym

Kantta raottaisitko

Sinulle penkki lämmitetty ja treenattu kaikukoppani ilman instakuvia

Matkalle taas - stratosfäärin ekstasiin ja joukkohaudan partaalle kuulijat veisimme, pahaa-aavistamattomat seurapiiritädit ja petollista koiranunta vielä näkevät juristit.

 Norsunluiset nikamani oikaiset, unabomber tai una corda, sama se, Rachmaninoff.

Teräksiseen tahtoosi taipuisin ja tuonpuoleiseen toiseuteen tippuisin

Jos vain tulisit

flyygelitorvet ujeltaa

viritystappien ja riitasointujen 

arpeggiomyrsky kosmisen harmonian syvyyksiin

# # # # # 

                       

Niina Hakalahden kotitehtävän mukaan saa keksiä itselleen omimman genrelajin, joten: 

On Ok olla Outo Orvokki Outolasta, Oriveden Kampuksella Mörri

(varsinkin tässä tekstissä virheet ovat yksin minun - joko ajatukselliset tai näppäilyt. Saa ja pitää huomauttaa, jotta pääsen korjaamaan. Huomasin tosin läppärini näppäimistön säästelevän L-kirjaimen käyttöä, ei aina suostukaan painamaan mustetta ruudulle.)

Höpötys ja kuvat Mörri Seppälä, Kampus

Nauratti ajankohtaisuudellaan mukaelma Kalevalasta eli Anders Larssonin Laiskojen Kalevala (2010, SCHILDTS)

Taustalla jälleen vaikeroi Viikate, Petäjäveräjät cdllään ja kappale Itkijänainen repeatilla 

Rakkautta, rakkautta kaikki

 

Runoutta tavallisesta arjesta arkisin sanoin - ilman kikkailuja? Sen osaa sydämeenkäyvän hyvin Harri Hertell. Hänen seitsemäs runokokoelmansa Tiedän sen olevan rakkautta (2020, Enostone) on jälleen toimiva kokonaisuus, jossa on syvällisyyttä ja lempeää huumoria.

Runoissa katsellaan ja ihmetellään pienten lasten maailmaa, vanhempien  tunteet ovat suuria ja pelottaviakin, ja korona meinaa musertaa ihmisiä ympärillä. 

Kokoelmassa on kaksi osaa ja tämä runon lainaus  on ensimmäisestä Niille joilla on kyky haaveilla:

(...) elämästä täydellistä

riitoineen ja väsymyksineenkin

vaikka päiväkotiin on kiire

sillä olemme jo myöhässä 

en muista

en anna tilaa

ajatukselle

että teollani tai sanoillani ei olisi merkitystä

sillä lapsista näen heti

jos teen oikein

heidän silmänsä huokuvat läsnäoloa

luottamusta

ja he näkevät aina minusta

olenko heidän kanssa (...) 

 

Runoissa Hertell  käsittelee myös parisuhdetta, kaipaa ystäviään ja uskoo tulevaisuuteen. 

Toisen osion nimi Ulkona enemmän rakkautta kuin pystymme näkemään pitää sisällään näitä lähiympäristön ihmisten tarinoita, ja runoissa on yhteiskunnallista kritiikkiä hienovaraisesti.

Yksinäiset miehet

aamuisin ostoskeskusten kioskeilla

mussuttavat hitaasti voisilmäpullia

maskit leualla

veikkauskupongit edessä

yrittävät ennustaa tulevaa

ymmärtämättä toisia kaltaisiaan

menetettyjä vaimojaan

katkeria lapsiaan

elämätöntä nuoruutta

ei suurinkaan totovoitto voi takaisin tuoda

eikä muutos taida enää olla mahdollista

täytyy vain pyyhkiä murut parralta

nostaa verkkarit roikkumasta ja astella

kohti tulevaa

joka ei tule vastaisuudessakaan paljoa tarjoamaan

jollei sitä pysty arvostamaan. 

Vaikka toisen ihmisen elämänpolku näyttäytyisi epävarmalta ja synkältä, niin toivoa on aina. Jos vain itse osaa sen nähdä.  

Tiedän sen olevan rakkautta- kokoelman aloittaa yksittäinen runo, joka ehkä avaa oven näiden runojen maailman:

Kaikkialla

näen ihmisiä istumassa

nauramassa

jakamassa ajatuksia ystävien kanssa

heilutellen huolettomasti jalkoja

virtaavan veden yläpuolella

maasta nousee sieniä

asterien ja malvojen kukkiessa

pihlajat punaisia

kuten aina

on nytkin helppo olla varma

että meillä yhdessä on kyky

ratkaista mikä tahansa ongelma

tällä rakkauden määrällä. 

 

Tiedän sen olevan rakkautta - kokoelma on soljuva ja  runominän mietteet helposti ymmärrettäviä. Mikään ei ehkä revi tai aiheuta tuskaa lukijalle, mutta lämmin hymy saattaa nousta useinkin huulille, sillä runojen tilanteet ja ajatukset ovat yleisinhimillisiä  - varsinkin tässä globaalin kriisin ajassa.

Runoissa on harvoin välimerkkejä, mikä jälleen sopii Lukihäirikön lukutavalle.

Lopuksi yksi kokoelman lyhyimmistä runoista, koska siinä Hertell tavoittaa jotain taiteilijallekin tärkeästä lapsenomaisuudesta:

Helmikuun lopulla

tytär leikkii pihalla keijua

kauhoo lapiolla

lumen alle vihreinä hautautuneita kasveja 

sanoo kaivavansa esille kevään

joka pian taas  saapuu

yhtä taianomaisena 

kuin lapsen mielikuvitus. 

Erityismaininta kokoelman kannelle. Se sopii hyvin runojen tunnelmiin ja yksittäinen oranssinkeltainen ikkuna yössä on oikeastaan lohdullinen näky. 

 

 Harri Hertellin edelliset runokokoelmat Lukihäirikössä: Pelotta (2018, Enostone) 4.2.2019 otsikolla Ihmisenä olemisesta ja Kaikki tunteet ovat sallittuja (2020, Enostone) 22.5.2020 otsikolla Tunteisiin menevää runoutta. Harri Hertellin toimittamasta Lavarunousopas (2017, Savukeidas) on mietintö Runot kuuluvat lavoillekin- kirjoituksessa 24.5.2017.

Omat runoilut ja muut taidehössötykset ovat jääneet vähiin tänä kesänä, joten innokkaasti odotan lyriikkakurssia Kampuksella 11.-14. heinäkuuta. Mitähän Susinukke Kosola (Daniil Kozlov) on meille suunnitellut?

Lukemisiin ja tapaamisiinkin, Mörri Seppälä

 

0 & 0 & 0 & 0 & 

Hertell Harri, Tiedän sen olevan rakkautta (2022, Enostone)
Kuisma Janne, kannen suunnittelu
Niinikangas Kalle, taitto
Kiitos kustantajalle rakkausrunokokoelmasta!

Taustalla huokailee Autio Antti, Kaikki talot huojuu- cd (2022, SOIT SE SILTI)

Valokuvat Mörri

Rakkauden kutsu

 

Niko Kivirannan toinen runokokoelma on nimeltään Rakkauden riisuma. Runoissa runojen minämies etsii rakkautta, löytää sellaisen, kokeen vahvaa yhteyttä.

Rannalla lammen kaukaisen, usvan peittämän,

paikasta niin salaisen,

sieluni löysi kaltaisen, toisen virran kyynelten.

Ja virroista meidän kyynelten, lampi mustavalkoinen,

värin sai lämpöisen.

Ja pinnalla sen, peilikuva yhteinen,

meidän kahden näköinen.

Kun rannalla lammen kaukaisen, sydämeni löysi rakkauden. 

Yllä oleva runo on myös esimerkkinä miten runoissa on toistoa, tässä ensimmäisessä ja viimeisessä rivissä. 

Rakkaintaan runoilija haluaa auttaa, tukea ja palvoa:

Olen jalkasi kun kuljettava sinun on,

olen voimasi kun matka on toivoton.

Olen kotisi kun levättävä sinun on,

olen toivosi kun olet lohduton.

Olen rakkautesi vihan keskellä,

olen rauha hädän keskellä. 

 

Rakkaus on ihanaa, mutta myös niin raastavaa. Tunteiden kohde  halusi suhteesta pois ja kipu tuntuu vahvana:

Olen niin upoksissa etten henkeä saa,

niin kadoksissa että rintaani puristaa.

Olen kadottanut kaiken mitä rakastin,

tämäkö on elämä jonka halusin.

Vain yhden tahdoin saavuttaa, 

mutten matkallani ketään satuttaa... 

Yllä olevasta runosta tämäkin huomio: harvemmin runo päättyy useampaan pisteeseen eli jättää lopun avoimeksi. Toisia tällainen harmittaa, mutta itselleni sopii "hiljainen poistuminen paikalta".

Rakkauden riisuma kertoo rehellisesti tunteista ja runot ovat helppolukuisia. Jokainen voi tunnistaa kaipauksen ja täydellisen antautumisen tunnetilat. Niitä mahtuu 76 sivuun. 

Niko Kivirannan runokokoelma  Sammumaton valo - rakkaus ja tuska miehen suusta (2021) Lukihäirikössä 15.11.2021 otsikolla Miehen väkeviä sanoja rakkaudesta.

 

" " " " " " "

Huomio omasta lukihäiriöstä - kun alkoi ääneen naurattamaan! Piti aloittamani tämän tekstin luomista, niin katselin hölmistyneenä osoiteriviä, joka VÄITTI minun etsivän LUMIHÄIRIÖTÄ. Ensinhän en tajunnut missä vika oli... Tai sitten alitajunta valmistuu todella hyiseen ja valkoiseen juhannukseen?!

Toivotaan edes vähän lämpimämpää ja vihreämpää kesän juhlaa tänä vuonna! Rentoutukaa ja nauttikaa luonnosta ympärillänne,  Mörri Seppälä Kampuksen vehreydessä.

" " " " " " " 

Kiviranta Niko, Rakkauden riisuma (2022, Mediapinta Oy)

Ahvenainen Maikki, kannen kuva

Vesikko J, taitto

Kirjailijalle vinkeät kiitokset runokokoelmastaan!

Taustalla musiikkina Ali, henkilökohtaista c-kasettilla (1991, EUROS Oy)

Valokuvat Mörri

Jos museoon haluat mennä nyt

 

Tiina Hautalan ja Marjo Nygårdin kirjassa  Museon hassu haamuherra seikkailee Kaarlo koululuokkansa kanssa museossa.

- Museovierailu voi tosiaan olla joillekin melkoinen koettelemus, sillä näyttelyssä on esillä hurjia juttuja, kuten noituusvälineitä. Kierroksen päätteeksi on tarjolla mehua ja kakkua. Museomestarimme Stig varmasti mielellään ottaa apureita museokahvilaan, jos joku haluaa jättää opastuksen väliin.

- Ei! Kaarlo huutaa kauhuissaan. Miten opas voi edes kuvitella, että joku vaihtaisi noituusvälineet lautasiin ja lusikoihin? 

Muu luokka kulkee kiltisti opettajan ja museon oppaan seurassa, kun taas Kaarlo keskittyy välillä muihin kohteisiin. näin hän tapaa erään tyylikkään herran tummassa liivipuvussa ja hatussa. Kukahan hän on? Museomestari Stig?

Vain Kaarlo kuulee matalan kuiskauksen  korvissaan. Se ääni kehottaa Kaarloa kysymään oppaalta "outoja" kysymyksiä. Vähitellen opas alkaakin miettiä Kaarlon nimeä ja syntymäpäivää, jotka osuvat merkillisesti museon perustajan tietojen kanssa yksiin.

TIESITKÖ ETTÄ

Pohjanmaan museo on oikeasti olemassa?

Kirjassa kuvattu museo perustuu todelliseen paikaan, ja museon toisessa

kerroksessa on oikeasti asunut pariskunta Karl ja Elin. Jos lähdet retkelle

Vaasaan Pohjanmaan museoon, tunnistat helposti kirjan kuvista sen miljöön

ja esineistön. 

 

Mutta mitä ehtiikään tapahtua ennen iltaa, jolloin Kaarlo löytää takkinsa taskusta umpisuolenpätkän?

Hautalan kirjoittama ja Nygårdin kuvittama Museon hassu haamuherra on pirteä ja opettavainenkin kummituskirja. Kuvitus on selkeää ja värikästä, kuvat asemoituvat vaihtelevasti yhteen sivun kohtaan tai yli aukean toisellekin sivulle. Näin teos on mielenkiintoinen myös kuvien osalta.

Minullehan kirja on aina paljon enemmän kuin sivujen sisältö, niin pidän paljon sisäkansien "mustetahroista" persikanvärisellä (?) paperilla. Tämä värimaailma sointuu hyvin ulkokansiin. Joskus näennäisesti pienillä asioilla voi saada teoksen erottumaan muista samankaltaisista - tosin Museon hassu haamuherra on täysin uniikki muutenkin!

 

Korkeakosken kenkämuseon rakennuksia

Haamuiluista nauttien Kampuksen kummitus Mörri Seppälä

= = = = = - - - - -  = = = = =  - - - - -

Hautala Tiina & Nygård Marjo, Museon hassu haamuherra (2022, Haamu)

Nygård Marjo, kuvitus ja taitto

Haamulle kiitokset jännityksestä!

Kirjoitusmusiikkina Kikka Laitinen Co, Puut, linnut ja taivas (2018, Kantka Music)

www.kikkalaitinen.fi

Valokuvat Mörri

Runoja meille, jotka nukumme öisin

Niille jotka nukkuvat öisin on Santtu Puukan neljäs runokokoelma. Eikä aivan helppo olekaan. Nimittäin useimpien runojen lukeminen vaati aivoilta lukutavan muutosta: runot ovat pitkiä ilman välimerkkejä, joten sellainen "sanoilla liitäminen" ei onnistu. Toisella hitaammalla lukukerralla tällainen lukihäiriöinenkin pääsi ajatuksiin kiinni ja runomaailma osoittautuikin erittäin houkuttelevaksi.

Alussa oleva yksittäinen runo sisältää mielestäni paljon kokoelman tyylistä:

(...) mutta tikapuut ovat pettäneet portaansa naaraan reidet kavuta

palkintopallin toiseksi ylimmälle korokkeelle niinpä niin ajatus katkeaa

kuin kuiva oksa luurangot eivät alastomuuttaan häpeä eivätkä mustat

listat ole valkoisia kiukutteletko etikettioppien vastaisesti avaa ikkuna (...) 

 

Kokoelman minä-kertoja liikkuu nykyajassa, miettii tämän ajan arvomaailmaa ja tunnusmerkkejä. Millaisia ovat ihmisten halut ja päämäärät?  Onko mikään kestävää ja millaisen jäljen ihminen jättää jälkeensä? Miten kulutamme aikaa ja mihin voimme vaikuttaa- jos edes haluamme? Mitä me haluamme nähdä ymmärtääksemme toisiamme?  Yksityinen elämä laajenee yhteiskuntaan.

Tämä ei ole omistuskirjoitus

tämä on manifesti

                mielikuvituksen

    hätäuloskäynti

        monologi miksi en vihaa saati rakasta 

                  huomioi

                lentoliikenteen sidonnaisuusia virkavallan

                 miehekkäitä

               otteita puhelimeeni tulvivia rakkaudentunnustuksia  (...) 

Yht äkkiä pitkien proosarunojen jälkeen viiltävän kauniina lyhyitä hetken kuvauksia: 

syyskuun pellot sateen kirkastamat

siellä mistä olet palaamassa

 

...Lopuksi- osion ainoa runo vastaa kenties kysymykseen: mitä tämä ihmisyys oikein on?

jos sinulta kysytään mitä elämältäsi haluat älä vastaa hätiköiden anna

kysyjän odottaa voit askarrella voileivän täyttää lasin juomakelpoisella

mutta lisäaineettomalla kraanavedellä todeten salarakkaani nimi on

matkalaukku ikuinen nuoruus ei ole ikuista ja miksi selventää

näkökantojaan niille jotka nukkuvat öisin kerrostalossa radiota kuin

lihan iloja huudatetaan yöt läpeensä seinät vapisevat lentokoneiden (...) 

Teksteissä on syvällisyyden lisäksi huumoria, ja nämä osioiden nimet nyrjäyttävät aivosoluja: Tässä hämärässä puhdistan silmälasini, Kaikki kokemasi on maksutonta, Mielenosoitus mielenosoitusta vastaan, Vastarannattomuus. 

Niille jotka nukkuvat öisin vaatii vähän enemmän lukijaltaan, mutta palkitsee arkisilla kielikuvilla yllättävissä yhteyksissä.  Avaa kirja ja ota aikaa tekstin uppoutumiseen.

 

 

Santtu Puukan runoteos Älkää jättäkö minua yksin (2018, Enostone) on esillä

Lukihäirikössä 16.5.2019.

Unesta ja runoista virkistyneenä Mörri Seppälä

888---888---888---888

Puukka Santtu, Niille jotka nukkuvat öisin (2022, Enostone)

Puukka Santtu, kirjan kannen kuva "Tuo punainen kiihottaa minua"

Timonen Laura, kirjailijan kuva

Niinikangas Kalle, taitto

Enostonelle lämmin kiitos arvostelukappaleesta!

Musiikkina KLONKin Nouse lempi liehumahan- cd (2008, Klonk) 

Keskiviikkona 15.6. 2022 Klemetti -Opiston Naiskuoro (KLONK) esitti iltamusiikkia Klemettisalissa Marjukka Riihimäen johdolla. Kauniita lauluja, upeita ääniä, oivaltavia sovituksia ja esiintymisessä heittäytymisiä. Hieno musiikkituokio!

Valokuvat Mörri