Kielirunoja Bobbyssa ja Variksen soolossa

 

Punakantinen Bobby. Tämä runokuva- kokoelma on kuin ystävän ojentama hehkuva joulukukka keskellä harmainta räntäsadepäivää. Ihastuin niin tähän Bobbyyn, että haluankin sen esitellä ennen muita arvoisia kirjoja lukupinossani.

"Lasse kirjoitti runot sarjakuva mielessään ja Iina piirsi sen löyhän käsikirjoituksen pohjalta. Runot ja sarjakuva kertovat joko aivan tavallisen rakkaustarinan, tai sitten hyvin poikkeuksellisen" lukee takakannessa tekijöiden tervehdyksessä. Noista sanoista selviää kokoelman ydin eli teema.

Kokoelmassa ovat täydellisesti tasapainossa teksti ja piirroskuvat! Lasse Hauerwaasin runot ovat selkeitä, ytimekkäitä ja välimerkkejä on niukasti. Tunnelma on kauttaaltaan haikea. Kielikuvissa ovat lentokoneet, lentäminen ja lähteminen, triobiitit, ihmisenä olemisen vaikeus - menneen ajan tunnelmissa.

linnuntietä läpi sydämen

ohi lennät 

koskaan pysähtymättä 

ja verta näkemättä

through the heart as the crow flies

you pass

without ever stopping

or spotting the blood 

 

Suomenkielisinä runot toimivat hyvin ja niiden jälkeen Kasper Salosen englanninkieliset käännökset punaisella fontilla (hieno ratkaisu!) tuovat uuden ulottuvuuden teksteihin. Mielenkiintoista on omalla keskitason (?) englannin taidoilla verrata runoja toisiinsa ja palata miettien miten ne vastaavat toisiaan tai olisiko itse valinnut toisen sanan. Näin runot muodostavat eräänlaisen sanallisen palapelin tai sillan kahteen kieleen.

Iina Silventoinen on käyttänyt piiroksissaan vahvaa viivaa ja kuvat on selkeitä, tyyliteltyjä - sarjakuvamaisia ja mieleeni jotenkin tulevat Tintti- kirjat... Kuvien värimaailma on valkoinen-musta-oranssi-punainen ja tämä sopii mainiosti runojen punaiseen fonttiväriin. Nautin myös kuvien vaihtelevista perspektiiveistä ja mittakaavoista, eri kuvakulmista. Kuvien hahmojen tai kohteiden liikkeet välittyvät hienosti.

 Tällä valokuvalla yritän edes jotenkin havainnollistaa runojen ja kuvan vaikutusta aukeamalla, runot menevät näin:

tulevaisuus muuttaa menneisyyden unelmat painajaisiksi

sukulaiset kuolevat, ystävät sairastuvat, ihailu muuttuu inhoksi

ja rakkaus vaeltaa sydämestä toiseen

kuin aavelentäjä joka ei koskaan laskeudu

muuta kuin tankkaamaan polttoainetta

 

the future changes the drama of the past into nightmare

relatives dies, friends fall ill, admiration turns into loathing

and love travels from heart to hert

like a ghost pilot who never lands

except to fill the tank 

 

Kirjan takakannessa tekijät  kertovat, että "lajissaan tämä teos ei ole ensimmäinen, mutta toisaalta mitään aivan tämän kaltaista ei ole myöskään toista" ja siksi toivonkin Bobbyn päätyvän sellaisten lukijoiden käsiin, jotka nauttivat ns poikkitaiteellisista jutuista eli taiteen lajeja yhdistävistä teoksista!

 Koska runojen kieli on helposti avautuvaa ja samalla sivulla valmiina käännöskin, niin toivoisin juuri tämän kirjan löytävän lukijoita ns tottuneiden runonlukijoden lisäksi muistakin. Anna tämä lahjaksi nuorelle, joka karttaa runoutta. Ojenna tämä aloittelevalle piirtäjälle. Vinkkaa tästä jotain muuta kuin suomea ensimmäisenä kielenään puhuvalle ja lukevalle. 

Tai ota Bobby omaan käyttöön ja tee siitä oman näköisesi. Laita sivujen väliin muistoksi (vanhanaikaisia paperisia) junalippuja, näytelmän käsiohjelma, oman runo ruttuisella kauppalapulla, kesän kaunein orvokki kuivattuna. Bobby on enemmän kuin runokirja - käytä ja täytä sitä lisää?

Usein runokirjoista kirjottaessani epäilen paljastavani liikaa teoksista, joten nyt salamyhkäisesti työnnän Bobbya selästä kohti lukijaa: 

(...) what they really want upside down is the whole world

 

 

 

 

Toinen mielikuvistusta ja kielitaitoa rikastuttava pieni runokirja on Variksen soolo. Sen haikut ovat Rea Lehtosen ja Kiti Saarisen käsialaa. Kiti on myös valokuvannut teoksen kuvat ja hauskat sekä herkät akvarellimaalaukset ovat Ina Jaakkolan 

Haikut on englanniksi kääntänyt Donald Adamson. Kaikki runot eivät kuulemma suostuneet kääntymään toiselle kielelle ja toisinaan käännöksestä syntyikin oma itsenäinen runo. Näitäkin on hauska mietiä kirjasta nauttiessa.

 

Koska haikut ovat lyhyitä, niin yhdelle aukeamalle mahtuu useita haikuja (molemmat kieliversiot lähekkäin) ja kaksikin kuvaa. Haiku voi leijailla valokuvankin päällä maisemassa...kaunista!

Muistutan vielä, että haiga on japanilainen taidemuoto, joka pyrkii yhdistämään haikurunoutta ja kuvaa. Kuvat voivat olla siveltimellä piirrettyjä ja digikuviakin nykyaikana.

 

Lukihäirikkö nauttii lämpimästä kielikylvystä vielä hetken aikaa - ennen tummempia tarinoita ja hyisiä tunnelmia. Marraskuussa ehtii vielä lueskella monta kirjaa? Voikaa hyvin, Mörri Seppälä

 

= = / / / = = / / / = = 

Bobby (2020, Enostone)
Hauerwaas Lasse, runot
Salonen Kasper, runojen käännös englanniksi
Silventoinen Iina, kuvitus ja taitto
Söderlund Henry, takakannen kuva

Arvostelukappale kustantajalta, lämpimät kiitokset Enostone!

Variksen soolo, haikua ja haigaa (2020, Kirjaksi.net)
Lehtonen Rea ja Saarinen Kiti, haikut
Adamson David ja Lehtonen Rea, runojen käännös englanniksi
Saarinen Kiti, valokuvat
Jaakkola Ina, akvarellisarja

Kirja runonlausuntaryhmämme Tertulta - tiesi kuka ihastuu teokseen!

Valokuvat Mörri Seppälä

Taustamusiikkina Musica Etnica Bellissima, Musica Celtica Rilassante Romantiva e Triste

Kauanko lentävät vielä sepelkyyhkyt?

 

Pehmeä metsänpohja ja mutkitteleva polku. Pään päällä kaartuvat vanhat majesteetilliset puut ja auringonvalo siivilöityy latvustosta. Vieno tuuli kantaa lintujen liverrykset korviin ja edessä häämöttää salaperäinen puinen portti. Aukaisen sen ja astun hiekkaiselle rannalle. Vain muutaman askeleen jälkeen hiekka tuntuu terävältä lasimurskalta ja jalkapohjani vuotavat verta. En haluaisi jatkaa, mutta on pakko päästä veden rajaan pelastamaan...

Näin fyysinen lukukokemus Anne Hännisen runokokoelma Sepelkyyhkyt minulle on! Kokoelman alkuosassa matkaajat, turistit kohtaavat vanhaa (välimerellistä?) kulttuuria ja uusinta  muovikrääsää., rauniot houkuttelevat.  Taivas pilvisaarineen kuuluu yhtäläisesti kerjäläiselle ja limenväriselle linnulle.

Vehkojen varjoissa kultakalat

kiertävät suihkulähdettä;

ovaali kuun kuvajainen,

ikuisuuden kahdeksikko.

Painavat sitruunapuut

pystypäisten sypressien keskellä.

Yli puoli vuosituhatta vanhat pylväiköt

ja muurit ääneti (...) 

 

Näitä luonnon ja kulttuurimaiseman kuvaksia seuraavat isommat teemat. Ajan janalla ovat unet, tosi ja totuus. Valta ja elämä - arpanappula tai shakkia? Jumalakin on vain sivustakatsoja.

Aika vie samalle viivalle:

kohtaamisen ja katoamisen pisteet yhtyvät.

Naapurit, nuori ja vanha, eivät tienneet usein tavatessaan, että

ovat oleva samaan aikaan ruumishuoneella vieretysten (...) 

Pääsemme sukeltamaan myös taiteen ja luomisen maailmaan. Kuka on vapaa sielu? Onko hyvää tekevää rakkautta vai onko kaikki onnetonta roolipeliä tai unenpyörää?  

Vuosikymmenet yhdessä ollut jää yksin eikä kestä sitä.

Aina yksin ollut ei kestä edes yhtä kohtaamista. 

Seuraavaksi alkaa se ahdistava lukukokemus! Koska niin vahvoilla kielikuvilla Hänninen tuo eteen ihmisen typeryyden ja julmuuden. Villieläimiä markkinoilla, turkiseläimiä, kidutettuja eläimiä, huvimetsästystä, tuhottuja elinalueita.

Karhunkainen suojaa itsensä:

kuivuessaan se päällystää itsensä lasinkaltaisella aineella.

Selviytyjämestari.

Ei selviä aina enää. 

Kokoelman loppuosa on kevyempi (lukijalle), koska nyt nostalginen lapsuuskodin (?) pihapiiri ja ihmissuhteet kuvataan lämmöllä ja kaiholla. Vuodenajat kulkevat omaa tahtiaan, mutta Hänninen on luonut niihinkin ihan uutta sanastoa ja mielikuvia.

Pihalla miehet imevät tupakan äidinrintaa,

istuvat katse pitkin ei-mitään.

Pihlajat tuoksuvat, peipposet riemuitsevat,

jossain aivan lähellä elämä, muutaman askeleen päässä,

muutaman katseen joita ei katsota enää. 

 

Kokoelmassa on monia koko sivun mittaisia runoja ja myös muutaman rivin mittaisia aforistisia ajatuksia sarjoittain. Runot ovat ns runorunoa eli kuvailevaa (luontosanasto) ja vertauskuvallista. Välimerkkejä on niukasti, mikä tekee tekstistä helposti silmäiltävä.

Kaikki runot eivät ehkä aukene heti, mutta eihän aina tarvitsekaan (oma mielipide). Mitään kevyttä välipalalukemista Sepelkyyhkyt ei ole! Ehdottomasti nostaisin tämän tärkeänä teoksena esiin sen kauniin kielellisen tason vuoksi, mutta ennen kaikkea sen luontoa ja eläimiä puolustavan puheenvuoron takia! Tärkeä kirja.

Erityismaininta kannesta. Satu Ketola on loihtinut hienot paperikannet, joiden kuvioita saa hetken katsoa, jotta silmä hahmottaa tunnistettavat olennot.

Runoja rustaavana voin täysin rehellisesti sanoa, että Sepelkyyhkyt on juuri sellainen kokoelma, jollaisen olisin toivonut itse osaavani joskus tehdä. Olen aivan varma, että seuraavilla lukukerroilla löydän uusia ulottuvuuksia ja mielleyhtymiä syntyy myös vuodenajan vaihtuessa.

 

Valokuvia suomalaisessa metsässä pääsee ihailemaan uutuusteoksessa Metsä minussa (2020, Kustannusosakeyhtiö Parvs). Tämä kaunis ja sydämeenkäyvä "taidekirja" on luontokuvaaja ja kirjailija Heikki Willamon kunnianosoitus metsiemme linnuille, kasveille ja tunnelmille. Monet kuvat ovat mustavalkoisia (veistoksellisia kohteita) tai tumman sävyisiä otoksia - kuten metsän hämärään sopiikin. Tämäkin teos sopisi jokaisen luettavaksi ja katseltavaksi - emmehän halua näitäkään näkymiä menettää?

Luonnonystävä kiittää tämän kirjoituksen lukemisesta ja toivoo pieniä tekoja luonnon hyväksi - ennen kuin on myöhäistä.

 Lukihäirikköön on tulossa kirjoja esittelyyn, mutta voi olla, että joku kiinnostava kulttuuritapahtuma "työntyy" väliin. Mielekästä syyshämärää ennen jouluhössötyksiä, Mörri Seppälä (lähes peikko siis itsekin)

¤ - ¤ - ¤ - ¤ - ¤ - ¤

Hänninen Anne, Sepelkyyhkyt (2020, Aviador Kustannus)
Ketola Satu, kansi

Enkelsaari Oona-Emilia, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, erittäin lämpimät kiitokset! Taustalla hentona Flauta de bambu e Teclados para Meditacao e Relaxamento, Youtube 

* Kuvat Mörri Seppälä

Jännitystä teatterissa ja Mustassa linnassa

 

Musta linna taustanaan Kampuksen Sointula

Aasinsillalla rämistelen heti alkuun. Koska tunnelmat osuivat hienosti limittäin, niin kerron ensin nautittavasta teatteriesityksestä. Olin katsomassa Oriveden Taistolla lauantaina 3.10. Tee Teatterin komediallisen  Perunavelliä, Konstaapeli  Pasanen! Käsikirjoitus työryhmän ideoista Outi Söderholm, joka myös vastasi ohjauksesta.

Perunavelliä, konstaapeli Pasanen! on absurdi, englantilaistyyppinen murhamysteeri. Näytelmän hahmot ovat ihanan karikatyyrisiä ja näyttämön lavastus musiikkeineen tummaa, vinksahtanutta ja kiehtovaa.

Tarinaan kuuluva kaappikello, joka lyö vain Kartoffelin suvun jäsenen kuollessa, on voimakas kauhuleffan elementti. Tämä mielikuva liittyy sopivasti  Musta Linna ja muita outoja tarinoita - teoksen, jonka on kirjoittanut Lucilla Lin.

Miten ihanan outo tarinakokoelma Musta linna onkaan! Kuin aikakapselissa kirjan tarinat kattavat jo mennyttä aikaa, nykyistä hulluutta ja tulevaa. Kauhutarinoiden joukossa on tieteisseikkailua ja mytologiaa, fantasiaa. En ole näidenkään genrejen asiantuntija, mutta minua viehätti näissä kielellinenkin taso, koska jokainen tarina oli aidontuntuinen käytetyn sanaston avulla ja näin syntyi "mahdollisia" tapahtumapaikkoja ja tunnelmia. Tämä säilyi koko teoksen ajan tietty jännite ja uskottavuus.

Kokoelman aloittaa Menneisyyden mysteerit-osuus. Tarinoissa kerrotaan suoraan tai kirjeiden vaihdon kautta aatelisista, sotureista, itämaisista posliinikupeista, jäädemoneista ja erikoisista luista. Ote Pitkät luut-tarinasta:

Hän alotti sekavan selostuksen siitä, miten luut eivät missään tapauksessa voineet kuulua ihmiselle. Ei edes pitkälle miehelle. Luiden rakenne ei muistuttanut ihmistä, ihminen ei ole niin notkea, kallo on vääränmallinen, kasvonpiirteet ovat kasvojen luuston perusteella ollet aivan erilalla kuin yhdelläkään tunnetulla ihmisrodulla - hän näytti minulle piirtämäänsä luonnosta  siitä, miltä kasvot näyttäisivät.

 

Kuvitellut maailmat koostuu viidestä kertomuksesta, joista tulevat mieleen "poikien seikkailutarinat". Näissä tarinoissa on outoa tunnelmaa, mustaa maisemaa, myrkkyä puussa ja yhteisöissä, sotia ja luonnonlapsia.

Kysyin, miten he oikein juttelivat esi-isiensä kanssa, ja he kertoivat vain seisovansa alttarin edessä, lausuvansa oikeat rukoukset tällä erikoiskielellä ja heidän mielestään esi-isät vastasivat takaisin. En tiedä, miten oman kultturimme tiede tulkitsisi tuollaisen. Eiväthän he kaikki voi olla mielipuolia ja kuulla harhaääniä.

Edellinen esimerkki on Esi-isien kieli -tarinasta (jossa tehokkaasti jälleen kirjeenvaihto-rakenne) , joka on käytetystä aiheestaan huolimatta aivan uudenlainen versio. Sama koskee koko kokoelmaa: lukijana ja kirjoittavana hämmästelen vähän väliä "vanhasta uutta" - tarinankerrontaa. Taidokasta!

Dystopioiden lumoihin pääsee luvussa Synkkä tulevaisuus.  Koko maailman vihollinen on näistä ensimmäinen ja mielestäni kirjan mielenkiintoisin tarina. Se on väkivaltainen, mutta maisemakuvaus ja henkilöhahmot on tuovat mieleen elokuvallisen toimintapätkän. 

Vihreä kaupunki on aluetta, jota ennen kutsuttiin Shoreditchiksi. Joskus kauan sitten se oli taiteilijoiden ja boheemien leikkikenttä, sitten jatkuvasti hullumman ja hullumman porukan reviiriä, kunnes lopulta se muuttui tavallaan omaksi vapaakaupungikseen, jossa valtaa piti yksi kaupungin tärkeimmistä ekoryhmistä Vanhat energiasyöpöt rakennukset revittiin alas ja tilalle rakennettiin uusia taloja mahdollisimman ympäristöystävällisin keinoin.

Muissa tarinoissa keskeisiä ovat tietoverkot ja niiden kaatuminen, vapaat kaupungit, Palvojat, Isännät ja Viimeinen ihminen. Pelottavaa näissä tarinoissa on niiden mahdollinen toteutuminen. Luontokatastrofit ja ihmisrodun katoaminen maapallolta eivät ole vilkaan mielikuvituksen tuotetta pelkästään, kun miettii nykytilannetta. Nämä tarinat voisivat toimia varoittavina esimerkkeinä ja pysäyttäjinä.

Neljän kertomuksen Mahdollisuuksien maailma- luku esittelee siirtokuntia, avalaisia, salaperäisiä sektoreita kaupungissa. On ikuinen talvi, Jääkaupunki ja sen ympärillä demonit. Ihminen ei aina tidä elääkö hän todellisuudessa vai nostalgiamaailmassa kuin akvaariossa. Kokoelman lopettaa tehokkaasti lyhyt "välähdys" Musta levy, josta lopun rivit:

Jos me ikinä jäisimme kiinni, olisi se tietenkin skandaali, muta olen sitä mieltä, etä me ratkaisimme ongelman tavalla, joka soii meille jokaiselle: Sagan sai lähettää toiveensa tähtiin, me huolehdimme maailmamme turvallisuudesta, vihamielinen muukalaisilaji saa varoituksensa, ja mahdolliset mustan huumorin ystävät tähtien takana arvostavat taatusti työtämme. Ystävälliset muukalaiset, tervetuloa, mutta valloittajat, varokaa taistelohikäärmeitämme!

 

 Musta linna ja muita outoja tarinoita on innostava kokoelma, koska se vie lukijaansa eri aikakausiin, eri ympäristöihin, eri juonenkuljetuksiin ja tyyleihin. Kertomukset ovat ajalta 2012 - 2020 ja ne ovat joko uusia tai aikaisemmin ilmestyneet esim. antologioissa ja Usvassa (spekulatiivinen verkkolehti).

Tätä kokoelmaa ei oikein voinut lukea ahmimalla, koska joidenkin voimakkaiden kertomusten jälkeen oli yksinkertaisesti hengitettävä ja annettava tekstille aikaa avautua ja ottaa oma tilansa. En osaa paremmin selittää tällaista lukukokemusta, mutta pinnallisemman lukemisen alla on "ihaileva kirjoittaja-lukija", joka haluaa nauttia pienistä yksityiskohdista toisen kirjoittamassa tekstissä.

Kirjan takakannen mukaan Lucilla Lin on taidehistorian MPhil ja  museossa töissä. Jotenkin hienovaraisesti tämä välittyy älykkäänä otteena teksteissä. 

Kirjan kannet ovat juuri oikean tummat ja rappioromanttiset - valkoista koristeaihetta myöten. Kannattaa tutkaila fyysisen kirjan ulko- ja sisäkannetkin.

Mustan linnan Menneisyyden mysteerit- osio on tyylistään vanhaa kauhua (oma määritelmä) ja mieleen tulee Sakari Topeliuksen kauhuromaani Linnaisten vihreä kamari, vuodelta 1859. Yllättävän hyvä!

Vinkkivä: lokakuun lopulla on Pyhäinpäivä, kekri ja Halloween. Musta linnan tarinoista saa sopivaa tunnelmaa...

Vielä ei-kirjallinen huomio. Olen ns. postisaurus eli yhä lähettelen posteja ja kiinnitän huomiota postimerkkeihin, lähinnä esteettisestä näkökulmasta. Musta linna saapui postipaketissa Englannista ja mikä hauskuus olikaan bongata postimaksua osoittava tarramerkki! Lukihäirikkö iloitsi tämän bloginsa kautta uudesta ulottuvuudesta. Pieni juttu, mutta bonuksena arvostelukappaleen lukemiselle. Terveiset sinne sumujen saarelle!

Tänään Orivedelle osuivat ensimmäiset kokeelliset lumihiutaleet, mutta eivät vielä valkaisseet maata. Lokakuu rientää tapaamaan marraskuuta, muttavielä ehtii vaikka runokokoelmasta naputella. Toivon näin ja alan selailla Mustaa linnaa uudelleen vihreän kynttilän liekin lepatuksessa.

Voikaa hyvin, olkaa varovaisia, mutta nauttikaa elämästä! Mörri Seppälä

Siikanevan portinvartija

^^^  ^^^^ ^^ ^^^^ ^^

Lin Lucille, Musta linna ja muita outoja tarinoita (Nysalor-Kustannus, 2020)

Sakkara Henna, kansikuvat ja kannen ulkosu

Järvinen Matti, taitto

Kirja suoraan kirjailijalta, sydämelliset kiitokset!

Taustamusiikkina Loreena McKennitt, The Books of Secrets youtube-toistolla

*kuvat Mörri Seppälä

Kehon ja mielen tasapaino sirkustaiteessa

 

 Keskiviikkona 14. lokakuuta Oriveden Kampuksen sirkusresidenssijakson demoa esitteli Mari Hannonen. Hänen lajinsa on ilma-akrobatia ja sen lähtökohtanaan  Hannonen oli pohtinut oman kehon, kivun ja mielen tasapainoa.

Hannonen esitteli somatiikan käsitettä (mm. pilates, Feldenkreis-menetelmä ja Aleksander-tekniikka noudattavat sen periaatteita), TRR- menetelmää (Tension releasing exercises, jossa stressi puretaan kehoa tärisyttämällä) ja  näytti videolta omia kokeilujaan haukotuksen ja kiskottelumenetelmän vapaista liikkeistä.

Erittäin mielenkiintoisena kuuntelin Hannosen ja muiden sirkustaiteilijoiden kertomuksia suhteesta fyysiseen kipuun. Se on jopa suotavaa ja se olla toimia motivaattorina teknistä temppua tehdessä.

Jäin miettimään myös Hannosen toivetta saada teknisiin temppuihin  samaistettavuutta, empatiaa. Ilma-akrobatiassa itse trapetsille astuminen  on aina jännittävä kohta. Miten sen hetken saisi pelkoineen ja epäröimiseen ilmi katsojalle? Miten näyttää se, että taiteilija voittaa pelkonsa?  Miten teknisen osaamisen rinnalle saisi luotua tarinaa ja tarkoitusta ko temppujen  tekemiselle? 

Jälleen asiavirheet ovat omiani! Yritin niin keskittyä mielenkiintoiseen iltaan ja samalla jotain kirjata muistiin. Keskustelua syntyi yleisön joukossakin ja oma pää nautti myös tällaisesta pohdiskelevasta lähetymistavasta. Mikään ei ole ole varmaa, vaan jokainen tulkitsee asioita erilailla - jo oman kehonsa kautta, koska se on koko ajan läsnä.

Kiitos Mari Hannonen ja Sirkus Faktori! Tavalliselle katsojalle nämä demot antavat paljon uutta ajateltavaa ja arjesta kohottavia kokemuksia.

Tuolit ovat valmiina maneesilla, kun Werner hypähtää verhojen välistä. Kaksi volttia eteenpän, hyppy ja pysähdys, maneesin reunassa hidastettu käännös vasemmalle, sitten oikealle, kädet sivuilla vastanottamassa ablodeja. Itsevarmuutta uhkuen hän hymyilee viimeiselle riville saakka.

Taivas, miten komea hän on, nuorimman poikani nuorimmainen, mustissa nahkahousuissaan ja kultakimalteisessa härkätaistelijan takissaan. Paso Doble soi. Virvelirumpu ja kitaroiden voltit, ja trumpettien fanfaari, joka käy päälle ja leiskahtaa kuin punainen vaate. Nostaa ihokarvani pystyyn. 

 

Näin kaunista ja aistikokemuksia kuvailevaa tekstiä on kirjoittanut Maritta Hirvonen esikoisromaanissaan Komediantit   (Stresa, 2020). Sirkusmaailmaan sijoittuvassa teoksessa matkataan Arabella Schreierin ja hänen perheensä mukana Keski-Euroopassa.  Sirkusyhteisö kokee vaikeita aikoja, mutta myös iloa ja yhteenkuuluvaisuutta taiteilijapersoonallisuuksien ja yleisön kanssa. 

Perheyhteisön lisäksi mukana on kuvausta yksilön halusta ja intohimosta luoda taidetta, sekä olla osana isompaa taidekokemusta. 

Pakolaisuus ja sodan pitkät varjot tulevat hyvin esiin teoksen kirjeenvaihto-osuuksissa lapsuuden aikaisen ystävän kanssa. Kuka muistaa mitäkin? Mitä kannattaa kantaa mukanaan ja mitä unohtaa? Millaista oli elämä DDRn puolella ns. normaaliperheessä?

Tämän monitasoinen kirjan haluaa lukea heti kohta uudestaan löytääkseen uusia yksityiskohtia hahmoista ja maisemista!

Muististani kaivoin vielä hauskan ja surullisenkin kirjan sirkuksesta: Yoko Tawadan Muistelmat lumesta ( Fabriikki Kustannus,  2019). Se kertoo kolmesta jääkarhusta ja muuttuvasta maailmasta. Suomennoksesta vastaavat Meeri Alinen ja Erkki Vainikkala.

* * * * * * * * *

Häkeltyneenä entistä enemmän näistä "sirkusmaailman" pienistä herkkupaloista odottelen jälleen seuraavien residenssijakson taiteilijoiden näytöksiä ja/tai analyysejä Klemetti-salin vanhalla näyttämöllä!

Toivon teille terveyttä ja ilon hetkiä lokakuun päiviin. Seuraavaksi pääsenkin vähän synkempiin tunnelmiin kirjan parissa, Mörri Seppälä

Kuvat Kampukselta Mörri Seppälä

Taustamusiikkina (pitkästä aikaa!) Pink Floyd, The Wall (youtubesta)

Fiilistelyä Kai Kuutamon esityksestä

 Sirkustaitelija Kai Kuutamon käyntikortti

 

Syyskuun loppupuolen päivät ja illat ovat ollet merkillisen lämpimiä ja kuulaita, maisema värikylläinen. Samalle illalle osuivat silmiin sanat Oriveden Kampuksella ja sirkustaidetta, niin sinnehän sirkusfanin oli lähdettävä! Rauhallisesti kävellen ja matkalla luontopolulla kuvaten seuraavaan blogipostaukseen  arvostelukappaleen kantta. Rentouttavaa ja terapeuttista.

Muistelin siinä samalla, että Lukihäirikössä esittelin Emma Vainion Sirkus nyt: suomalaisen nykysirkuksen tekijöitä, tarinoita ja historiaa (Kustantamo S&S, 2019), päivämäärällä 13.8.2019. 

Nyt olin menossa katsomaan jotain ihan innokkaana kokijana, eikä tarkoitus ollut ottaa hössöttävän reportterin roolia, joten ei ollut muistiinpanovälineitä mukana ja digikamera (kassissa!) ei tullut mieleenkään koko aikana.... Siksi vain pieni kuva käyntikortista tuossa kuvituksena.

Klemetti-salin vanhalla näyttämöllä oli sirkustaiteilija Kai Kuutamon (oik. Kaj-Mikael Schüt. Sori, lukihäirikkö varoitti vaikean nimen "sotkemisesta" lisää!) residenssiajan demonäytös. Karu, korkea tila metallisine tikkaineen ja paljaine tiiliseinineen loi industrial tai dark sin city- tunnelmia.

Musikki oli vaikuttavaa, tummaa. En osaa kuvailla, enkä saanut mistään nimestä kiinni, mutta tärkeä elementti tässäkin esityksessä. Pieni iloinen lurittelu ukulelellä/banjolla tmv oli kuin sitruunainen potku.

Varsinainen esitystila ja tuolit sen ympärillä muodostivat klubimaisen , intiimin tilan. Harvoin olen noin läheltä mitään sirkusesitystä kokenut. Se ilman muuta vaikutti "hypnoottiseen tilaan vajoamiseen".

Mitäpä osaa katsoja kertoa itse esityksestä? Ilman oikeita termejä tai taustatietoja? Illuusioon uppoutumisen lomassa "huomasin" Kai Kuutamon jongleeraavan mm. renkailla.  Asusteena pitkä tumma kaapu ja valkoista paidasta pilkottaen toi mieleen papin tai muun uskonnollisen hahmon. Koska esitystila oli niin pieni, niin renkaista näytti välillä muodostuvan sädekehä ko hahmon päälle. Mielenkiintoista! 

Pöydällä Kai Kuutamo sai 1,2,4 ja ties monta palloa liikeeseen, samaan tai eri suuntiin, pysymän pöydällä, käsissä ja päällä/päässä. Ihan kuin turhautuneen miehen yritystä hallita asioitaan?

Vielä sermin takaa astui hahmo, jolla oli miekkailukypärä päässä, vain esiliina päällä ja veitsiä (miekkoja?) käsissään. Tästä hahmosta syntyi mielikuva raivokkaasta keittiönhengettärestä, jolla alkoi mitta olla täynnä. Myönnän että nyt pieni esitystila alkoi tuntui liian ahtaalta - pysyvätkö nuo teräaseet aivan varmasti taiteilijan käsissä? Ihan pakko noilla on jongleerata?!  Ainakin siinä minun tuolin kohdalla? Ei vaan, oma musta huumori pilkahti - luotin kyllä taitoihinsa.

Lavastus oli niukka, pöytä ja tuolit katsojille. Yleisvalaistus oli himmeä,  joten pöydän päällä roikkuva  lamppu muodostui yhdeksi näyttämän hahmoksi: Kai Kuutamo välllä laittoi sen kädellä ohjaten liikkelle...pyörimään, heilumaan. Tämä visuaalinen yksityiskoha toisaalta loi jännitettä ja toisaalta tasasi edellisen jakson tapahtumat siirtymävaiheessa. (Miten tämä oikeasti kerrotaan?) Tehokkaat tauot syntyivät tästä.

Lisää oikeita tietoja löytyy facebookissa Kai Kuutamo & sirkussirkus ja #lifebecomesus.

Jostain merkillisestä tunnelmasta yritin esityksen jälkeen palata ja keskittyä kuuntelemaan (eikä vain pölisemään omia juttuja) sekä taiteilijan, että parin muun yleisössä olevan mielipiteitä. Tämä oli hyvä tuokio, koska monesti olisi kysyttävää tai ainakin kiitoksia sanottavana esiintyvälle taiteilijalle, mutta harvoin pääsee rauhassa kommunikoimaan.

Mukana oli myös Maarit Utriainen Sirkus Faktorista, joka oli järjestämässä Kampukselle tätäkin residenssijaksoa. Ymmärsin näin, että mahdollisesti tänä syksynä voisi olla kolme eri taiteilijaa samanlaisilla jaksolla ja heidänkin demoesitystään pääsisi katsomaan.

Lämmin kiitos jokaiselle mukana olleelle! Tällainen outsider (ei sirkuspiireissä mukana) sai kokea jotain hämmentävää syysiltana.

Kaikki mahdolliset virheet minun ja korjaan innokkasti ne, jos joku pyytää!

Miksikö naputtelin tällaisen sekavan ja faktoja karttavan postauksen? Kolme syytä oikeastaan. Ensimmäisenä muistutus, että moniin tilaisuuksiin voi lähteä yksinkin! Nyt itselleni ei tullut edes mieleen kysyä ketään seuraksi, koska halusin rauhassa ottaa kuvia seuraavaa postausta varten. Arvasin myös reagoivani sirkusesitykseen voimakkaasti, niin halusin rauhassa "vajota tiloihin".

Toiseksi halusin tuoda esille Sirkus Faktorin ja nämä residenssijaksot. Olen jälleen kerran tohkeissani  mitä kaikkea hienoa ja erilaista Oriveden Kampuksella tapahtuu! 

Kolmas syy aivan henkilökohtainen: (nyky-) sirkusfanina tunsin päässeeni osaksi tätä kiehtovaa taidemuotoa, vaikka "vain" katsojana/kokijana. Saahan sitä kömpelö ja  huononäköinen lahopää haaveilla jostain oudosta "temppuilusta"? 

Haaveilen voimalla eteenpäin! Kalenterissa jo muitakin Kampuksen tapahtumia, joten siellä törmäillään, Mörri Seppälä

ps. Yritin korjailla pahimmat virheet tekstissä. Häiriö oli aktiivinen ja yhden sanan korjauksen jälkeen koko lauseen rakenne jäi ontumaan - sitä vaan ei heti huomaa. Enkä tällä korjaushetkelläkään taas kaikkea huomaa. On päästettävä irti ja luotettava lukijan armollisuuteen. Ainakin tein taas, mokasin, korjasin enkä enempään  pysty.

Kaunis Kampus lammen takaa

Taustalla youtubesta Cirque du Soleilin Alegria ja Varekai

Pieni taikakauppa - tervetuloa!

 

Avasin kirjekuoren, josta tupsahti syliin Haamun Pieni taikakauppa ja ensimmäinen reaktioni oli: "Oooooh! Ihana!" Eikä tuo ihastunut tunne ole laantunut. Tämä on oikeasti jälleen herkku aikuiselleKIN kirjoittajalle, koska joku alitajunnan salkku avautui ja sieltä useampi Idea alkoi heti vaatia tarkempaa huomiota ja ruokkimista.

Pieni taikakauppa on fantastinen kirjoitusopas, joka on "suunnattu kirjoittajille noin kolmannesta luokasta ylöspäin" - ehdottaa takakansi. Ei onneksi yläikärajaa mainittu.  Mervi Heikkilä ja Anne Leinonen ovat onnistuneet kokoamaan pieneen 108 sivuiseen teokseen ytimekkäästi seikkailutarinoiden, satujen ja fantasioiden ominaispiirteitä, yleisiä hahmoja ja käytettyjä juonia. Kirjan omaperäinen ja viehättävä kuvitus on Brocin.

Astukaamme nyt sisään taikakauppaan. Ensimmäisenä kohtaamme saatesanat Taikakaupan asiakkaalle. Leimu-Lohikäärme johdattaa pienelle kierrokselle ja heti alkuun tutustuttaa harjoitusten oheen liittyviin  symboleihin eli liekkeihin ja kristallipalloon. Niiden avulla voi kokeilla eri tasoisia harjoitelmia ja napata kirjoitusideoita. Samoista symboleista on ohjeet myös Ohjaajalle tai opettajalle- luvun kohdalla.

Ovi avartaa meille fantasian piirteitä ja tyyppejä. Sieltä otan hauskan esimerkin harjoituksesta:

Taikaesine tubettaa (3 hattua, vaikeampi harjoitus) yksi Leimun taikaesineistä osaakin puhua ja se kertoo videolla elämästään. Kirjoita esineen kertomus ylös niin kuin se kertoisi sen kameralle. Aloita vaikka näin: "Mä oon (taikaesineen nimi) ja asun täällä Leimun Pienessä taikakaupassa..." jatkotehtävä yksin tai ryhmälle. Toteuttakaa video. Suunnitelkaa lavastus, kuvatkaa taikaesine kameralla ja näytelkää sen puhe.

Eteinen kertaa satujen maailman ominaisuuksia. Siellä tapaamme mm. monet kansansatutyypit.

Tiski on mielenkiintoinen paikka ja sen äärellä voimme miettiä kenen tarinoita kerrommekaan. Kuka on päähenkilö ja mitä tekevät sivuhenkilöt? Ovatko ne oikeita ja ns. hahmoja? Ja niitähän riittää jo entuudestaan. Haluammeko keksiä heitä lisää?  Miten saamme heihin jotain liikettä ja tunnetta?

Seuraavaksi Myrkkykaappi tarjoilee meille vaaroja ja toimintaa. Miksi sankari toimii tavallaan ja onko aina taisteltava? 

Kurkotamme kohti Ylähyllyä, jolla onkin paljon tavaraa. Fantasianmaailmat ovat laajat , ilman rajoja. Miten niihin pääsee, tarvitaanko aina Portti? Millainen on uskottava ympäristö ja missä kaikkialla voikaan seikkailla, ja missä koossa? Keitä niissä asuu ja onko pahalla oma valtakuntansa?  Harjoituksissa on mm. fantasiamaailman kartan tekeminen.  Kolmen hatun vaikeusasteella, mutta rohkeasti keksimään karttapohjaa!

Taikakaupaa lämmittää Takka ja sen äärellä voisimme viipyä vähän pitempään. Nyt saamme tietää taikuudesta ja sen säännöistä! Taikavälineitä on monenlaisia:  vanhoja miekkoja, sormuksia, kirjoja, lamppuja ja ihan mitä vaan. Onko taikuus näkyvää vai näkymätöntä? Onko taikuuden käyttämisellä hintansa?  Ovatko taikasanat ja loitsut aina tarpeellisia? Onko lohikäärme jokaisen tarinan hahmona?

Kun mietimme oman tarinan kirjoittamista, niin siihen kuuluu tarinan rakenteen miettiminen. Siihen törmäämme Varastossa. Tarinoilla kun usein on alku ja loppu, niin tarvitsemme jonkinlaisen avun, esim. matkan kesto ja suunta, annettu tehtävä ennustuksen toteuttaminen tai ongelman ratkaiseminen, jotka auttavat viemään tarinaa eteen päin. Varastosta löydämme myös tarinan pohjimmaisen  pohjarakenteen  eli syyn ja aiheen kaikille tapahtumille. Kannattaa kurkata! Apuna voi käyttää vaikka harjoituksista Fantasiamaailman vuosikelloa, johon voi sijoittaa esim. lohikäärmeen muuttomatkat tai ihmissusien vaellusaikataulut.

Kirjahylly on aina jännä tutkimuskohde, niin nytkin. Myyttisiä elementtejä seikkailutarinaan saa miettimällä vaikka kokonaista maailmanselitystä ja sukujen historiaa. Vanhoista jumaltarustoista voi löytää vinkkejä (ja oma Kalevalamme on täynnä kiehtovia kohtauksia, oma huomio). Karttojen lisäksi tarinan oheen saa lisätä kuvitusta. Hahmojen sekä paikkojen nimien keksiminen voi olla todella hauskaa. Voisimmeko keksiä ihan uuden kielenkin? Kaksi  helppoa harjoitusta esimerkkinä: 

Legenda. Keksi oma selitys sille, miksi A) pesukone tekee sukista parittomia B) isä tai äiti ei herää ajoissa aamuisin C) bussi tai juna on aina myöhässä D) lentokoneet pysyvät tavalla

tai Takakansi Millaisen fantasiakirjan haluaisit lukea? Kirjoita mahdollisimman houkutteleva takakansiteksti unelmiesi fantasiakirjaan.

Näyteikkuna tarjoilee meille vielä hyviä neuvoja kirjoittamiseen eli Kirjoittajan muistilista. Se sopii kaikille kirjoittajille ikään ja tekstin lajiin katsomatta!

Ennen kuin poistumme kokonaan Pienestä taikakaupasta, niin törmäämme vielä Sanastoon ja Tekijät- tiimiin fantasiaprofiileissaan. Kunnon fantasiakirjan tapaan lopussa huomita odottavat Kirjoja ja lähdeaineistoa.

Kirjan sisäkansilta saamme etsiä hyllyköistä erilaisia kummallisia esineitä, taikakaluja ja mystisiä pulloja.

Syyskuun lopusta ei ole pitkä matka esim. pyhäinpäivään. Jokuhan voisi jo kirjoittaa tarinaa Juhlapyhiä-tyyliin:

Keksi millaisia juhlia fantasiamaailmassa vietetään. A) millainen on hirviönkaatopäivä, Suuren Jäniksen kiitostamispivä tai hippiäinen? B) Keksi omia juhlapyhiä. Millaisia nimiä niillä on, milloin niitä vietetään, ja millaisia kenties hassujakin tapoja niihin liittyy?

 

Pieni taikakauppa on herkullinen kirjoitusopas. Kun aikuinen antaa sisäisen lapsensa innostua kirjan harjoituksista, niin saattaa alkaa mielikuvitus vallan liihotella arjen ulkopuolelle. Pidän oppaan rakenteesta, kun voi vain kävellä sisään ja napata kaikenlaista ostoskoriinsa.

Vedän kirjoituspiiriä aikuisille harrasteljakirjoittajille ja löysin tästä oppaasta jo useamman harjoituksen alkulämmitelyyn ja pitempään tekstiin. Kätevän kokonsa ja keveytensä vuoksi se on helppo ottaa muiden kirjoitustarvikkeiden joukkon kassiin!

Kirjoitusoppaita kummallisempaan -otsikon alla (18.6.2019) on lukukokemukseni M. Heikkilän ja A.Leinosen Kauhumaan kartta- kirjoitusoppaasta. Siinäkin on Brocin kiehtova kuvitus. Muistakaa sekin!

~ ~ ~ ~ ~

Nostan lyhysti esiin vielä ihastuttavan fantasiatarinan. Hiraeth (Aviador, 2020) on Katariina Kärkelän kirjoittama teos aarneista, jotka suojelevat maailmaa pyhillä tulillaan. Tarinassa on kielellistä kauneutta, monikerroksellisuutta ja useita aikatasoja. Eniten viehätti pohjavireenä oleva filosofinen ote. Tässä ote kirjan loppupuolelta:

Astrae oli aina tienyt, ettei avaruudessa todella ollut suuntia - suunnat eivät olleet enempää eivätkä vähempää kuin valheellinen vaikutelma, ikuisesti sidoksissa paikkaan, jossa katsoja seisoi. Suuntien sijaan olemassa oli vain yksi piste, yksi ainoa kohta, joka siirtyi katsojan mukana. Vain se oli olemassa, vain se oli oikea - ja kaikki muu, mikä tuntui selvältä ja itseoikeutetulta, järkevältä ja ymmärrettävältä, oli valetta (...)

Johanna Aulèn on kuvittanut teoksen mustavalkoisilla vahvoilla piirroksilla. Myös kaunis kansi on hänen suunnittelemansa, taitto Japa Mattila.  Erittäin vahva suositus tutustua tähän herkkään ja vaikuttavaan uutuuteen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Näiden lukukokemusten aikana ja jälkeenkin oma päänsisäinen universumi tuottaisi useampia outoja kertomuksia -  kun vain olisi tarpeeksi kirjoitusrauhaa. Yksi vanha "outokansaruno" on vihkossa ja kutsumus on sitä laajentaa...johonkin suuntaan.

Aikuiset, muistakaa leikitellä ja hassutella! Se tekee hyvää syksyn sateisissa päivissä, Mörri Seppälä

Juupajoen rotkon naurava vahti. Taikonut Katariina Vuorikivi

Heikkilä Mervi & Leinonen Anne, Pieni taikakauppa, fantastinen kirjoitusopas (2020, Haamu)

Broci, kuvitus

Fantastiset kiitokset arvostelukappaleesta Haamulle! 

Tunnelmapaloja Oriveden Kampuksen avajaisista

 

Puheita pitäneet Reijo Kahelin, Virpi Kaartinen ja kansanedustaja Paula Risikko

Perjantaina 11.9. olivat vihdoin keväältä siirtyneet Oriveden Kampuksen avajaiset. Muutama sana Klemetti-salin esiintyjistä, sillä nyt ns. juhlapuheet yllättivät.

Tosin en ole kuullut Osuuskunnan toimitusjohtaja Reijo Kahelinin puhuneen koskaan tylsästi. Humoristiseen tyylin Reijo  kiitti Osuuskunnan talkoolaisia suuresta panoksesta toiminnan turvaamisessa. Hän painotti sivistystoiminnan jatkuvan Kampuksella ja kertoili myös yritysten ja vakituistenkin asukkaiden asettuneen alueelle. Nuorten Kampus päärakennksessa on saanut kehuja ja Klemetti-salia on kunnostettu.

Eero Ojanen, joka toimi yli 20 vuotta opettajana,  ei päässyt paikalle puhumaan, joten Reijo esitti hänen puheensa. Siinäkin korostetaan sivistyksen merkitystä Suomen historiassa:  "Sivistys on aina elävää monimuotoisuutta". Ojanen myös miettii asuuko kuuluisa Opiston henki yhä lammessa.

Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto kehui uuden Kampuksen talkoolaisten tahtoa vahvaksi, rohkeaksi ja yhteistyön innostavaksi. Klemetti-sali on oiva juhlatila paikkakunalla, lukiolaiset saivat asuntoja ja Hotelli Sointula on erittäin tärkeä majoitustilojen osalta. Oriveden Kampus on uusi vetovoimatekijä Orivedellä. Muistoksi Kampus sai mm. Orivesilautasen.

Eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja kansanedustaja Paula Risikko pääsi yllättämään! Useampi yleisöstä sanoi, että hänen puheensahan kuulosti aidosti juuri avajaisiin kirjoitetulta, eikä vanhaan puheen uudelleenlämmittelyltä. Eloisasti ja huumorilla myös Risikko painotti  sivistyksen ja henkisen kasvun merkitystä. Hän siteerasi Timo Miettistä: "Ihmisen olemisen löytäminen on tärkeää". Ketään ei saa talloa, vaan pitäisi kuunnella herkästi hiljaisten ääntä.

Toinen tärkeä viesti Risikolla on: on tehtävä NYT, eikä odoteltava (esim. koronan ohimenemistä sitku-asenteella). Pitää tehdä! Hän piti Kampuksen toimintaa hyvänä esimerkkinä tekemisestä - pitää luoda toivoa tulevaisuuteen.

Kiitos Paula Risikko täsmäpuheesta ja rennosta jutustelusta!

Oriveden Opistolla puhetaidonopettajnaa toiminut Virpi Kaartinen piti yleisön hyppysissään kertaamalla menneiden vuosien  yhteishenkeä, yhteisöllisyyttä ja pieniä hauskoja tapahtumia. Ennen sanottiin opiskelijoiden muodostavan Opistoperheen ja monelle vanhalle opiskelijalle vuosi Opistolla on ollutkin paras vuosi elämässä.

Yksityiskohtana poimin tuosta puheesta, että keskiajalla kirjaston oven päällä on saattanut olla kyltti: "Tämä paikka on mielen apteekki". Sopisiko myös Kampukselle?

Omat tervehdyksensä avajaisten kunniaksi toivat ainakin Oriveden Hengitysyhdistys, joka lahjoitti Kampuksen pihalle metsälehmuksen. Sitä istuttamassa oli mm. Esa Kallio. Pitkää ja antoisaa elämää sillekin! Siis taimelle...

Kirjoituspiiri Kyhertäjien puolesta ojensimme Leena Kokkosen kanssa   tekemäni (leikkisällä copyrightnimellä morespacecreation) Kirjakortin terveisineen Reijolle. Kiitoksena kaikesta ja toivein yhteistyöstäkin.

* * * * *

Musiikkia korville tarjosivat Petro Leinonen aulassa, Kosketus-kuoro (mm. Kesäpäivä Kangasalla ja J.Sibeluiksen Saarella palaa.  Sekakuoro johtajanaan Marko Koskinen, kuulosti hienolta). Ihana energinen O´Rivers pisti menemään ensin kahden kappaleen verran (mm. Hard times) ja sai irkkumusiikkifanin nilkat vimmaiseen liikkeseen. Pettymys vain kahden kappaleen kuuntelemisesta vaihtui aulan puolella iloon. He pistivät soittaen lisää lantionkeikutusrytmejä! Kiitos kaikille musikanteille!

* * * * *

Kahvilan puolella hääräsivät iloiset talkoolaiset ja kannatusarvoista itse voitin syskyn väreissä hohtavan huivin (sangen osuva kaltaiselleni huivikerääjälle).

Lauantaina 19.9. Kampuksella on Sadonkorjuujuhlat. Perjantaina 2.10. on sopivasti Vappukonsertti Klemetti-salissa. Laitahan kalenteriisi! Lue lisää https://www.orivedenkampus.fi/tapahtumat/

Nautitaan talkoolaisten tarjoamista tapahtumista ja kannustetaan paikallisia tekijöitä? Iloisena Mörri Seppälä, Orivesi

Ps. nämä rivit ovat ihan omia kokemuksiani ja näkökulmiani ja asiavirheitä varmaan löytyy. Leikin välillä reportteria, mutta ihan huolimattomasti.

Punainen nuokkuja vietti kesää Hörtsänän arboretumissa

* * * * *

Taustalla kumeampia miesääniä ja huumoria: Ensiferumin uusin Thalassic- cd.

Valokuvat uskollisella, mutta selvästi väsähtävällä digikamerallaan Mörri Seppälä