Omat rouheat pohjoisesta

VÄLIHUOMIO

Pohjoinen luonto

osa sielua.

Korjaan:

sielun kiinteä

arkipuku.

Täällä tuulessa soi

rouhea minuetti

päältäni haihtuu

etelän etiketti

- paras olla vain

ihminen!

VALO VAIVIHKAA LISÄÄNTYY

TALVI LAAHUSTAA KESÄUNILLEEN.

Kun tuuli puhuu

kymmenillä kielillä

ei puiden auta kuin

nyökkäillä

Järven selässä

vilunväreitä, kun

ilkeä iltatuuli

jatkaa leikkimistä.

Rakkakivessä yhä

jääkauden kumu,

vanha myös

kaipukseni.

Sammalraaste rakkakivellä.

Muuta kevyttä

en löytänyt

pohjoisella matkallani.

Lähdin etelästä pohjoiseen

kaipuu suuntautui

vanhoihin ystäviin

rakkaisiin rakkakiviin.

Kutsun jälleen kuulin 

pintaan kun kiven sukelsin

Vanhat jäämuurit

Jättiläisten kyyneleet

minua lohduttivat:

murheeni vain

korennon lento

kivien yllä.

SULLA METSÄ

MULLA PELTO

KARUSTA MAASTA

MEILLE ELANTO.

Kuusi kuusen kuvajaista

järven pintaan piirtyi.

Ikuisen kaihon kauluri

sinusta minuun siirtyi.

Koivu nuori

vanhenit varhain.

Naavaa kannoit

kuin vaari parhain.

PILVILAUMASTAAN KARANNEET

VILLIKKOLAMPAAT

LEIJAAVAT KEVYESTI

LAPIN SUVESSA.

Auringon ja veden 

rakkauslapset

ilakoivat laineilla.

TUMMAN VEDEN 

VASTARANNALLA

NAAPURILLA PYYKKIPÄIVÄ.

EI.

JOUTSENPARVI LEVÄHTI.

(BirdLife Suomi- runokilpailun 1. palkinto)

Pyydän sua

metsänhenki,

herätä meille

tulen renki.

Liikuta liekkiä

lämmitä pirttiä.

TÄMÄN AJAN KYPLOOPIT

POHJOLAN JÄTTILÄISET

VAKAINA SEISOVAT

VALVOVAT

LAVOILLAAN

TUULET KAHLITSEVAT

JALOSTAVAT

VOIMAA

KÄÄPIÖILLEEN JAKAVAT.

Olen etelän variksena saanut yli vuosikymmenen ajan matkata Sodankylän mökille, joenlaajentuman kohdalle majoitukseen ja kulkea jalan lähimaastossa. Kuvaten, rauhoittuen, sanaillen runokkeja mieleni sopukoihin.

Tässä muutamat tärkeimmät pohjoisen synnyttämär runot. On niitä muitakin toki, mutta nämä halusin laittaa nyt esille. Pois tuivertamasta alitajunnasta, koska runoja  toisilta on odottamassa käsittelyä.

Kiitos, jos jaksoit lukea.

Kuvat myös omiani, mörrix