Rasa lämmittää

 

Johanna Joukontytär ja Kaisa-Maija Antila ovat luoneet kauniin ja herkän runokuvakirjan Rasan matka. 23 sivuun mahtuu metsän olentoja, kuten hiiriä ja karhuja, oravia ja korppikin.

Lyhyet runot ovat riimimuodossa ja se luo hellyyttävän  vaikutelman läpi kirjasen.

Rasan nyöreineen

hiiri kiskoo pesäänsä

pienokaisilleen.

 

Pienin hiirunen

hiipii hieman viluissaan

sisään lapasen. 

 

Pian jo pilkistää

villavanttuun sisältä

monen hännän pää. 

Mikä on tämä Rasa? Sehän on ihmisen repusta pudonnut lapanen, joka saa seikkailla metsässä talven lisäksi vielä keväällä ja kesällä. 

Rasa sai mennä.

Kesätuulen mukana

pihlajaan lennä!

Lapasen lailla

suojaathan luontoamme

Tapion mailla? 

 

Näin pieni kirjanen tuo mukaan myös luonnonsuojelullisen näkökohdan - viattomasti, tyrkyttämättä. Voin kuvitella pienen kuulijan aikuisen kainalossa kuuntelevan tarkkaavaisesti ja esittävän joitain eläimiin ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä tämän kirjasen parissa.

Väliin tuiskuttaa,

Kylmä koittaa uudestaan,

sitten uuvahtaa. 

 

Näillä lohduttavilla sanoilla aikuinenkin jaksaa talven selän kevät mielessään. Rasan matka on pieni suuri ja niin lämpöinen kirjanen, että aikuiselle lukijalle jää hymy huulille pitkäksi aikaa. Kuvitus on selkeää eli pieniä yksityiskohtia ei ole liikaa ja taustat ovat rauhalliset. Värimaailma on luonnollinen ja kutsuva.

Vaikka sinulla ei olisi  pientä kainaloista, jolle lukea, niin tartu rohkeasti tähän helmeen - lue sisäiselle lapsellesi.

Vuoden 2021 viimeisiä päivä kulutamme ja talvi näyttää parhaita puoliaan meille. Nautitaan ulkoilusta ja sisäilystä!

Tuokoon vuosi 2022 kaikkea hyvää ja luovaa itse kullekin! Hei, Mörri Seppälä

 

 

//////// /////// ///// /////// ///// ///////

Joukontytär Johanna, Rasan matka (2021, Aihia Kustannus)

Antila Kaisa-Maija, kuvitus

Korpela Jukka, ulkoasu ja taitto

Arvostelukappale kustantajalta, mistä kuulas kiitos!

Taustalla YouTubesta 2 hours of Celtic music by Adrian von Ziegler

Kuvat Mörri Seppälä

Miehen väkeviä sanoja rakkaudesta

 

Niko Kivirannan Sammumaton valo - rakkaus ja tuska miehen suusta on runokokoelma vahvoista tunteista, rakkauden kaipuusta, ihmissuhteiden vaikeuksista, omasta riittämättömyydestä ja tahdosta voittaa vaikeuksia.

 

Taakan painavan kannoin mutta väsynyt

en, syvässä vedessä kahlasin, mutta upon-

nut en.  Läpi yön valvoin uudestaan ja uu-

destaan, jotta virheitäni toistaisi en. 

 

Esimerkkiruno on kokoelman ensimmäisestä osiosta Tuska. Riveiltä kuuluvat mm. kipu, huuto, kyyneleet ja  helvetin tuli.

Rakkaus- osiossa törmäävät tähdet, uudet taimet nousevat, ylistyssanat kerrotaan rakastetulle, avataan sielut, tullaan yhdeksi. Rakkautta mitataan valtameren äärillä ja takaisin on helppo tulla.

 

Vuodatan rakkauteni paperille ja sytytän

sen tuleen.

Annan savun muuttua kuiskaukseksi tuu-

leen ja toivon että se saavuttaa sinut. 

 

Toiseksi viimeisen osion Himon runoissa kosketetaan, kiusataan ja sulaudutaan yhteen.

(...) Arkeen sinut palautan ennen kuin hajoat,

luoksesi palaan kun minua taas janoat. 

 

Näitä kolmea osiota yhdistää runojen samankaltaisuus: minä- kertojana,  rakenne ja loppusoinnut. Mieleeni väistämättä tulee, että  näistä runoista saisi yhden pitkän laulun, kansanlaulutyyppisen balladin? Hyvä idea, mutta väliin olisi saanut laittaa jotain erilaista: eri mittaista, loppusoinnuista vapaata kokeilevampaa runoa? Ihan sen pinnan rikkomisen vuoksi, jotta olisi tullut kokoelmaan säröä? Toki kokoelmaa voi lukea sieltä täältä ja antaa yksittäisten runojen vaikuttaa, mutta yhtenä lukukokemuksena hivenen raskas.

Siksi neljäs osio olikin riemastuttava yllätys. Noita pieni suloinen koostuu seitsemästä runokuvasta, jossa Noita pieni tallustelee metsässä, loitsuu, auttaa nauramaan ja lentää luudallaan.

Kun valot sammuu sammuu ja loistaa kuu, silloin

Noita pieni suloinen, esiin astuu.

 

Yötaivaalle luudallaan, lähtee maailmaa

muuttamaan.

 

Ei aamulla sitä edes tajua, kuinka muuttun

 ut on maailma.

 

Se on auringonpaiste hieman kauniimpi,

hymy toisen huulilla, määränpää kirk-

kaampi. 

 

Se on loiste sinun silmissä, rauha ihmisten

mielissä.

 

Sen kaiken aikaan saa, Noita pieni suloi-

nen, kun yötaivaalle taikansa loitsuu. 

 

Noita pieni suloinen vaikuttaa lapsenkaltaiselta hahmolta,  veitikkamaiselta ja voimakkaalta. Hänestä olisi lukenut mielellään enemmänkin.

Lopuksi yksittäinen lyhyt runo:

Kaipuuni on kaiku siitä kun kerran huusin

rakkauttani 

 

Sammumaton valo- rakkaus ja tuska miehen suusta on konstailematon, helposti ymmärrettävä kokoelma suurista tunteista. 

Runoista voi saada lohtua ja ymmärrystä ihmismielen liikkeistä, mutta seuraavaksi on lukuvuorossa suomalaista dekkaria välillä. Joulukuuta kohti jolkotellaan ja lueskellaan jotain Mörri

 

 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Kiviranta Niko, Sammumaton valo - rakkaus ja tuska miehen suusta

(Mediapinta Oy, 2021)

Vesikko J, taitto

runokirjat.fi- sarja

Arvostelukappale kirjailijalta, lämpimät kiitokset.

Valokuvat Mörri

Taustamusiikina Winter at Hogwarts/Snow Ambience with Harry Potter and Fantastic Beasts music, YouTube

Sanojen synnystä

 

Tavurunous 

on kömpelö yritykseni järjestellä ympäröivä

kaaos ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi.

Kertoilla kaunis hetki pilaamatta sitä

liioilla sanoilla.

-Johanna Joukontytär- 

Näin aloittaa runoilija itse pienen, herkän kirjansa. Sanojeni synnystä koostuu lähes sadasta lyhyestä, tankarunouden malliin rytmitetyistä tuokiokuvista ja tunnetilojen kuvauksista. 

Kirjan seitsemään (roomalaisittain numeroituun) lukuun mahtuvat ajatukset omista rajoista ja identiteetistä. Mukana muistoja, luontoyhteyttä, uskallusta ja pohdintaa rakkaudesta ja sen järjettömyydestä. Kuka tulee vierelle ja jääkö hän siihen?

 Sanojen värimaailma on tumma, harmaata kiveä ja metsää - olematta kuitenkaan negatiivinen tai synkkä.

Kotiin tullessa

sinua vastaan valuu

marraskuun muuri.

Sydämen kivikirkko,

veretön musta maja. 

 

En halua ylitulkita näitä hienoja, hentoja siveltimenvetoja sanojen muodossa. Nämä on itse luettava, annattava upota. Tämäkin runo sopii näytteeksi hivenen arvoituksellisesta  sävystä, joka leikkaa kokoelmaa. 

Rannalla kahden,

maailmanrakastaja

ja hänen työnsä. 

Saharan aurinkokin

kalpenee rinnallansa. 

Varsinaista luontokuvastoa on mukana monissa runoissa ja ne viehättävät ainakin minua erityisesti.

Rahkasammalet

pehmeänä patjana

kehtona keinuu.

Tupasvillat ylläni

hukun huumaaviin uniin. 

Runot on asemoitu väljästi eli vain yksi runo sivulle. Runot toimivat yksitellenkin luettuina, mutta peräkkäiset tekstit keskustelevat välillä keskenään, joten kokoelman yhtäjaksoinen lukeminen kannattaa.

Ehkä pinnan rikkomisen vuoksi välillä olisi voinut olla muutama lyhyt, ei muotoon sidottu ajatelma? Teoksen kannet ovat kauniit ja sisäsivuillekin olisi sopinut muutama piirros? 

Runoissa on minäkertoja ja sanat ovat sinulle, juuri sinulle. Sanojeni synnystä on paitsi lukukokemus, niin oiva lahja ystävälle, rakastetulle, tärkeälle ihmiselle. 

Vaikka kadunkin

pimeitä vuosiani

hiljaisuudessa,

kaikkea ei tarvitse

loppuun asti sanoittaa.

 

 

Marraskuuhun mahtuu monia mahdollisuuksia - ota niistä kiinni! Tai ainakin lue monipuolisesti, Mörri Seppälä

=/=/=/=/=/

Joukontytär Johanna, Sanojeni synnystä (2021, Aihia Kustannus)

Korpela Jukka, ulkoasu ja taitto

Joukontytär Johanna, kannen kuva

Arvostelukappale kirjailijalta, tunturituulen raikkaat kiitokset!

Taustamusiikkina Tamikrest, Tamotait cd (2020)

Valokuvat Mörri 

Jonain päivänä ymmärrämme lisää

 

Hanna Kivisalon teoksen Jonain päivänä ymmärrät takakannessa kerrotaan näin: Tekstit muistuttavat, että silloinkin, kun elämä ei ole menestystarina, se voi olla merkitystarina. Tätä kannatteleva ajatus kulkee kirjan läpi pienissä tarinoissa, ohjeissa ja mietelmissä. Usein kirjoittaja lohduttaa lukijaa elämän heitellessä haasteita eteemme.

Tarinat ovat sivun mittaisia ja helposti ymmärrettäviä. Ensimmäisen osion Onnellisten  maa on lasten kaltainen mietelmästä Lepopäivä vai puurtamispäivä? otan tähän pätkän:

(...) Mutta lepopäivän ja puurtamipäivän rajalla pitää valita. Muuten päätyy seisomaan toinen jalka toisella, toinen toisella puolen pääsemättä lepoon tai vauhtiin. Kahdella maalla seisoskelua seuraa pettymys, kun ei mene eteen ei taakse, ja silti olo on entistä väsyneempi. Vaikka väsyyhän sitä kuka tahansa, jos yrittää koko pivän seistä kahdella puolella ojaa. 

Lepopäivä vai puurtamispäivä? Valitse kummalle puolelle astut.

 

Kirjan aiheina ovat mm. arjen asiat, lapset ja puoliso, lepo, kotiin saapuminen, haaveet ja ilo. Kuinka voimakas voi loukkaus olla? Miten voidaan määritellä anteeksiantaminen?

Antaminen on siunaus, sanotaan. Mutta mitä jos se, minkä olisi antanut toiselle, on varastettu? Revitty käsistä, annettu toiselle. Miten annetaan se, mikä on luvatta riistetty? Sellaista antamista kutsutaan anteeksiantamiseksi.

Anteeksiantaminen on antamista jälkikäteen. Menneen annetaan mennä ja itselle annetaan takaisin varastetuista asioista arvokkaimmat: omanarvontunto ja hallinnantunne.

Jos et voi antaa, anna anteeksi. 

 

Myös luonnon tapahtumien kautta Kivisalo miettii ihmistä, ihmisyyttä. Luonto sulaa itkemällä, miksi ei ihminenkin? - tekstissä on voimakkaita kuvauksia:

(...) Kun jäät lähtevät liikkeelle, pauke ja tärinä herättävät syväjäähän nukahtaneen. Jääkylmä ryöpsähtää kasvoille, pyörteet ottavat kiinni mistä saavat ja repivät tuhansiin osiin. Jäät rytisevät ja tunteet huutavat, että nyt en enää jaksa, nyt en enää pysty ja nyt en enää voi olla hiljaa. En voi, vaikka haluaisinkin, sillä jää ei pysähdy, muistot eivät lakkaa vyörymästä, eivätkä kyyneleet virtaamasta (...)

 

Pienet, kevyet tai painavat, tekstit ovat puhuttelua sinulle, lukijalle. Tähän sopii myös teksteissä käytetty toisto: yksittäisen sanan tai sanaparin sekä ajatuksen toisto saman tekstin sisällä.  Tämä tuo myös rytmiä lyhyisiin kappaleisiin.

Hanna Kivisalo on mm. perheenäiti ja teologian maisteri ja opettaja. Kaikki tämä huokuu lempeästi riveistä valittujen teemojen vuoksi sekä huoliteltuna kielen käyttönä. Jonain päivänä ymmärrät on mielestäni herkkä pieni teos, jota voi selailla hajamielisesti tai tarkkaan jokaista sanaa miettien. Toimii lohtukirjana. 

Hanna Kivisalon ensimmäinen teos Hyvän jälki (Enostone, 2019) oli myös Lukihäirikön luettavana, päiväys 21.9.2019.

Voit tutustua myös Hannan blogiin Sekunnit ja tunnit (www.sekunnitjatunnit.blogspot.com)

***********

Kesällä sain ystävältä Paul Coelhon Valon soturin käsikirjan ( Bazar). Valon soturi koostuu lyhyistä kappaleista, joissa Coelho on yhdistellyt länsimaisia ja itämaisia filosofian traditioita, kristillistä ja islamilaista perinnettä. Valon soturi kehoittaa lukijaansa miettimään  syvällisesti ja näin pääsemään kohti itseymmärrystä.

Tässä näyte sivulta 39:

(...) Jotkut toverit valittavat kaiken aikaa. "Toisille tarjoutuu parempia tilaisuuksia kuin meille." He saattavat olla oikeassa, mutta Soturi ei anna sellaisen lamauttaa itseään, hän pyrkii ottamaan kaiken hyödyn hyvistä puolistaan. Hän tietää, että gasellin voima on sen ketterissä jaloissa. Lokin voima on tarkkuudessa, jolla se nappaa kalan. Hän on oppinut, että tiikeri ei pelkää hyenaa, koska se tietää omat voimansa. (...)

 

Vaikka kirjan nimessä on soturi , niin teos sopii kaikille lempeille, miettiville ja tavallisille ihmisille, jotka vertauskuvien kautta ymmärtävät suositun Coelhon mietteitä.

Joskus ihminen kaipaa lohtua kirjan sivuilta, ja sanat saavat olla tuttuja, ajatukset moneen kertaan esitettyjä. Usein nämä ovat ponnahduslautoja omiin mietiskelyketjuihin. Lohtukirjoille on siten paikkansa kirjapinoissa. 

Monen kirjavia lukuhetkiä sinulle, Mörri Seppälä

 

*******

Kivisalo Hanna, Jonain päivänä ymmärrät (2021, Enostone)

Org Taivo, kansisuunnittelu

Niinikangas Katri, taitto

Arvostelukappale kustantajalta - herkät kiitokset!

 

Coelho Paul, Valon soturin käsikirja (12.painos 2019, Bazar)

Pernu Sanna, suomennos

Haukio Jenni, esipuhe

Lahja ystävältä, monet kiitokset!

Valokuvat Mörri 

Kesäkahvilan oudot tapahtumat

 

Kansikuva kustantajan sivulta

Helteisen kesän aikana asiakkaita on riittänyt  nauttimassa virkotteita kesäkahviloissakin   ja yksi sellainen erityinen on tapahtumapaikkana Tiina Hautalan ja Marjo Nygårdin veikeässä kirjassa Kanttorilan kumma vieras. Paljastettakoon heti tässä, että tarinan vanha talo on oikeasti olemassa, mahdollisesti jo 1700-luvulta ja se palvelee nykyaikana kahvilana, Vähäkyrön kirkon tuntumassa.

Kanttorilan kesäkahvila on työpaikkana Jaakolle, mutta hänen siskonsa Hanna tuli eräänä aamuna apuun ja joutuikin seikkailuun. Kuka Hannaa auttoi?

Mutta kylmäkaapin limunaatihylly oli typötyhjä!

- Missä niitä limuja säilytetään? Hanna pukahti ääneen. 

- Kannattaisi katsoa vanhan keittiön puolelta, kuului hento ääni hänen selkänsä takaa.

Jostain puhalsi yllättäen viileä tuulenvire.

Hannan iho nousi kananlihalle.

 

Asiakkaita oli päivän aikana paljon ja pihapiirin  uudet vetonaulat, lampaat sekä karitsat, saapuivat samana päivänä. Hanna ehti hetken jutella kyläläisen Parta-Einarin kanssa, joka kertoili vanhasta kanttorista outoja asioita. Uskoiko Hanna niitä? Uskoiko kukaan Hannan kokemusta pienestä tytöstä, joka vilahteli ympäri taloa? Mitä kaikkea lampaanhoitaja tiesi Pikkuvalkoisesta? Oliko se hyvä nimi myös pienelle karitsalle?

Jaakon ja Hannan yhteistyö kuitenkin sujuu lopulta niin mukavasti, että Hanna saa myös kesätyöpaikan samasta kahvilasta.

Salaisella sopimuksella Hanna ja Jaakko päättivät myös, että Hannasta tulisi kahvilan aavevastaava. Jaakko tunnusti, että hänkin oli toisinaan kuullut ullakolta outoja ääniä ja nähnyt silmäkulmassa jotain, mutta kuitannut ne olankohautuksella. Nyt kaikki kummat jutut, omat tai asiakkaiden kertomat, kirjattiin tiskin alla olevaan ruutuvihkoon, josta Hanna oli vastuussa.

Kirjan kuvitus on kesäisen valoisaa ja lempeää, kivoja yksityiskohtia on paljon. Tässä kummistuskirjassa ei synkistellä: sekä teksti, että kuvitus ovat positiivisia jännitystä kuvaillessaan ja juoni sopii pienillekin lukijoille ja kuuntelijoille. Turvallinen kummitustarina?

Kansien sisäpuolen kuviointi  saa erikoismaininnan. "Vanhan aikainen pitsikudos" sopii todella hyvin kirjan aiheeseen ja virittää leppoisaan odotukseen.

Kanttorilan kumma kummitus sai aikuisenkin lukijan hyvälle tuulelle ja muistelemaan...hmm... outoja kokemuksia vanhoissa puutaloissa - hui!

 

Syyskuu yllätti vilkkaan kesän jälkeen ja nyt on aika rauhoittua "vanhojen" harrastusten pariin. Mielenkiintoisia kirjoja lukupinossa, ja uusi koti Oriveden Kampuksella tarjoilee koko ajan kulttuuriin ja taiteeseen liittyviä tapahtumia, mahdollisuuksia. Taidenäyttelyitä uudessa Galleria Akvaariossa ja konsertteja Klemetti-salissa on ollut, mutta en ole päässyt niistä kertoilemaan täällä.

Rakas työtoverini eli läppärini on välillä vietävä huoltoon, hoitoon. Teknisten ongelmien vuoksi Lukihäirikkö ilmestyy siten hitaammalla tempolla, mutta ei kokonaan lopeta.

Harrastusten keskellä muista pitää lepotaukoja, Mörri Seppälä

~~~~~~

Hautala Tiina , Kanttorilan kumma vieras (2021, Haamu)

Nygård Marjo, kuvitus

Arvostelukappale kustantajalta - lampaan pehmoiset kiitokset!

Taustamusiikina Holopainen Esa, Silver lake- cd (2021, Nuclear Blast)

Oriveden Kampuksella valokuvanäyttely Backlight2021

Videoteos  on kiehtova ja sen katsomiseen kannattaa varata aikaa

Kulttuurinen nälkäni oli niin iso, että halusin olla ajoissa paikalla, kun kansainvälinen valokuva- ja videotaiteen kiertonäyttely avautui Oriveden Kampuksen uudessa galleriassa (Galleria Akvaario, Koulutie 5). 

Touring Exhibition Backlight2021 käynnistyi Inarin Kulttuurikeskus Sajoksesta ja on nyt Orivedellä. 11 taiteilijaa on tutkinut eri tavoilla avaruutta, luontoa ja eri kulttuureja.

Ensivaikutelmani gallerian kynnyksellä oli ihastus! Vanhasta sekavasta tilasta oli maalilla, matoilla, valospoteilla ja tummennetuilla ikkunoilla saatu moderni näyttelytila, vau. Eri kokoiset valokuvateokset oli ripustettu sopivan väljästi, jotta katse sai rauhassa vaeltaa kuvasta toiseen ja etsiä yksityiskohtia. Näitä tutkimalla menikin aikaa, koska halusin uppoutua tiloihin, väreihin ja tunnelmiin.

Yksi mielenkiintoisimmista töistä oli Sami Lukkarisen ja Roope Mokan COMPUTER VISION (osa alla olevassa kuvassa). Sen idea on opettaa tekoälyä ja sen suorituskykyä ihmisten kasvojen tunnistamisessa julkaisemattomien selfieiden avulla. Suosittelen tarkkaan katselemaan kuvia ja miettimään ovatko ne luonnollisia vai häiritseekö kasvonpiirteissä jokin...Katsoja voi osallistua projektiin kuvan vieresssä olevien ohjeiden mukaan.

Sami Lukkarinen ja Roope Mokka, COMPUTER VISION

Näyttelyssä on töitä seuraavilta taiteilijoilta: John Anderson (Englanti), Caroline Corbasson (Ranska), Michel Le Belhomme (Ranska), Sami Lukkarinen ja Roope Mokka (Suomi), Michael Najjar (Saksa), Bianca Salvo (Italia), Ari-Pekka ja Astrid Sinikoski (Suomi), Daniel Stier (Saksa), Sameer tawde (Intia) sekä NASA/ESA/Edwin E. Aldrin (USA, Eurooppa).

Kahvion puolella mm teleskooppikuvien muodostama avaruusmaisema

Näyttelyn mahdollistavat Valokuvakeskus Nykyaika, Tampereen taidemuseo sekä Majaoja-säätiö.

Lisätietoja www.backlight.fi

Backlight2021 on auki 29.4. -30.5.2021 ja on maksuton.

Viihdyin parisen tuntia heti ensimmäisellä kerralla Galleria Akvaariossa, koska tunnelma oli leppoisa ja kuvien katseleminen viritteli omaakin alitajuntaa maisemien kohdalla. Suunnitelmissa on mennä parikin kertaa uudestaan.

 Tulkaa tekin! Toukokuuta kohden, Mörri Seppälä

 Pikkukahvilassa saa valita mukin kirjavasta joukosta

Asiavirheet ovat jälleen omiani, joten korjailen mielelläni rivejäni. Blogin kirjoittamiseen ovat avuksi paperiset näyttelyluettelot, mutta nyt yritin muistin varaisesti pysyä faktoissa. 

Valokuvat Mörri Seppälä

Rattaiston osasia

 

Tuomas Mattilan Hammasratas -romaani  on painavampi kuin 275 sivuaan. Tämä romaani pitää lukijan valppaana syvällisten ajatusten vuoksi ja siksi kirjan lukeminen on hidasta - hyvällä tavalla.

Hammasratas kertoo yksinäisestä virkamiehestä Joel Pääkkösestä, joka on jumiutunut isoon virastoon töihin, tekemään kyseenalaista uraa. Hän alkaakin miettiä kaiken työnsä ja elämänsä tarkoitusta. Psyykkinen romahtaminen alkaa pikku hiljaa ja hän haluaisi pois kasvottomasta virastosta. Sieltä vaan ei kovin helposti pääsekään pois?

Elämässä pitäisi olla jokin tarkoitus, mutta tästä en sellaista löydä. Vuodet kuluvat ja kysyn itseltäni, miksi et sitten lähde?  Ja tässä onkin dissonanssi: tämä on mieletöntä, mutta en silti pakene ja selitän tätä itselleni, että olen osa suurempaa kokonaisuutta... ettei viraston ulkopuolella ole mitään parempaa... isolla palkalla ja isän naapurien ihailulla..ja joskus vain valehtelen itselleni, että pidän tästä työstä.

 

Hammasrattaassa on vähän henkilöhahmoja, koska Pääkkösellä ei ole oikein viraston ulkopuolisia sosiaalisia suhteita, mutta isäänsä hän tapaa välillä. Heidän harvoisssa keskusteluissaan törmäävät erilaiset asenteet esim. liittyen työhön ja yksilön onnellisuuteen. 

Aktiiviset tapahtumat rajoittuvat epämääräiseen isoon virastoon ja päähenkilön sisäinen maailma, ajatukset, suunnitelmat ja  harhaluulot  mikä oikeasti onkaan totta?) koukuttavat lukijan psykologiseen matkaan.  Kehystarinassa on toimittaja, jonka laatiman esipuheen  mukaan Pääkkösen päiväkirjamerkinnät ovat sellaisenaan julkaistu, eikä niitä ole editoitu. Tämä tuo koko teokseen sellaista "totuudellista vaikutelmaa", että näinkin on voinut olla. 

Pääkkösen mielen pirstaloitumista, hajoamista on  voimakkaasti ja taidokkaasti kuvattu, sekä yleisemällä tasolla Hammasrattaasta löytyy myös viiltävää yhteiskuntakritiikkiä, kuten tässä työn merkitys yksilölle. Onko työn merkitys murroksessa?

Kuka tietää, rajoittuuko tämä vain meidän virastoomme? Montako tällaista kulissiorganisaatiota maailmassa on pitämässä ihmistä aloillaan, vain eristämässä heitä todellisesta kutsumuksestaan?  Virastot, liikeyritykset, hallintorakennukset, organisaatiot, televisiokanavat, päiväkodit, vihanneskaupat, kaikenlaiset työpaikat ovat yhtä suurta näytelmää, joka hallitsee tätä alati kasvavaa sekopäiden joukkoa, jota ihmiskunnaksi kutsutaan. Meille annetaan jotain näennäistä tekemistä ja maksetaan siitä, että palaamme joka päivä uudelleen emmekä vain ala tehdä mitään vaarallista, kuten suunnitella sellaista ideologiaa, joka voisi tehdä meidät vapaiksi.

 

 Tässä romaanissa on kolmen eri kuvittajan mustavalkoisia piirroksia ja kuvien erilainen tyyli sopii todella hyvin tämän kirjan sisältöön. Ikään kuin Joel Pääkkösen mielialat ja kuvitelmat voimistuisivat näiden viivojen kautta. Toisaalta ne luovat tekstiin taukoja, suvantopaikkoja.

Hammasratas jättää siis jälkensä ja pinnan alle jäi vielä jotain...huomaamatta. Ehdottomasti tämä kirja ansaitsee useamman lukukerran - ihmisenä olemisen ikuisia kysymyksiä on tekstissä monessa kohdassa ja monia olisin halunnut nostaa esimerkiksi.  Laitan kuitenkin loppupuolelta pätkän, koska siinä kiteytyy jotain Pääkkösestä, virastosta, filosofiasta ja Hammasrattaasta:

Ihmisyys piilee vapaassa tahdossa, mutta siihen on sekoitettu niin monenlaisia intressejä, että en edes tiedä, mikä on lopulta osa minua. Vapaa tahto on jatkuvasti jonkin pirullisen informaatiosodankäynnin kohteena.

 

 Erittäin vahva lukusuositus! Takakansi lupaa "psykologinen mutta samalla humoristinen kriisiromaani" ja lupaus pitää.

# # # # # # # 

Tähän perään sopii hyvin lukuvinkiksi  Jukka Laajarinteen kiehtova romaani Mykistynyt mies ( Aula & Co, 2021). Päähenkilö Pyrrhon todistaa ja kirjaa muistiin maailmanvalloittaja Aleksanteri Suuren seikkailuja ja tapaa matkoillaan muiden maiden viisaita miehiä. Heidän kanssaan käytyjen keskustelujen avulla Pyrrhon kehittää omanlaisensa filosofian, skeptismin.

Tämän teoksen voi lukea ihan seikkailuromaanina tai syvällisenä oppaana yhteen filosofian suuntauksista. Länsimaisen historian ja sivistyksen taustalta löytyy alkukantaista hulluutta, epäuskoa ja pieniä sattumia. Mikä on totta ja mikä sepitettä maailmanvalloituksen kertomuksissa?

Kun on lukenut kaksi "painavaa" kirjaa lomittain, niin huomaa miettivänsä ihmisyyttä ja sivistystä usealta kantilta, kiitos kirjojen! Ehkä näiden jälkeen olisi kevennettävä ja luettava vaikka tasapainon vuoksi joku lastenkirja?

Ollaan ihmisiksi, Mörri Seppälä

                           

/ / / / / / / / / 

Mattila Tuomas, Hammasratas (2021, ensimmäinen painos)
Ahvenainen Juuso, Hirvonen Ari ja Jäntti Teppo, kuvitus
Jäntti Teppo, etukannen kuva sekä ulkoasu ja taitto
Hirvonen Ari, takakannen kuva

Arvostelukappale, kiitokset kirjailijalle!

Laajarinne Jukka, Mykistynyt mies (2021, Aula &  Co)
Parikka Tuomo, kansi

Karlsson Noora, taitto 

Lauri Luu ja lukukoira kirjastossa

 

Lapsellinen riemu valtasi mieleni, kun avasin tämän kertaisen kirjapaketin. Marko Hautalan ja Brocin Lauri Luu ja riivattu lukukoira (kauhukirja lapsille) on ihana "hypistelykirja"! Pidän Brocin piirrosjäljestä ja tyylistä, niin olihan sitä tutkittava kirjan kansi tarkkaan ja silmäiltävä myös sisäsivujen kuvat heti.

En tiedä mikä on kuvitustekniikka oikealta nimeltään, mutta tällainen "taustan päälle erikseen painetut hahmot, esineet" toimii mielestäni hyvin. Hahmot ovat ilmeikkäitä ja selkeitä. Kuvat ovat yhden sivun kokoisia sekä  tekstin ympärille ja keskelle sijoitettuja tarinaan sopivia kohtauksia. Uskon, että muutkin lukijat viihtyvät pitkään tutkien yksityiskohtia ja kirjallisia viitteitä.

Brocin tekemissä kuvissa tutkittavaa riittää

Tarinan tapahtumapaikka on kirjasto ja  outoihin tapahtumiin joutuvat mukaan Lauri Luu,  kirjaston henkilökuntaa ja asiakkaita. Mitä ihmettä tapahtuu lempeälle lukukoira Lukulampulle? Kuka kumma on Kellari-Ulla ja miksi kirjan Punasilmäisen papukaijan tarinoita viimeistä sivua ei saa lukea ääneen? 

Kauhuelementtejä kirjassa ovat mm. puhuvat pääkallot, loitsut, hirviöksi muuttuva kiltti Lukulamppu, lentelevät kirjat, salakieli (mm. Cthulhu mainitaan) sekä tarinoiden otsikot zombiesta, muumiosta  ja kummituslaivasta.

Lauri Luu lähtee isänsä mukaan kirjastoon vain tämän mieliksi, mutta itse hän ei tykkäisi lukea ollekaan, koska kirjat ovat tylsiä. Oikeasti lukuhaluttomuuteen vaikuttaa lukemisen vaikeus, koska kirjaimet ovat hankalia.

Hän laski katseensa kirjaan. Kirjaimet alkoivat liikkua heti. Ne kuhisivat kuin muuraispesässä. Lauri pelkäsi, että päänsärky ja silmien kutina alkaisivat minä hetkenä hyvänsä.

 

Tällä kertaa kuitenkin tapahtui jotakin aivan ihmeellistä. Kirjaimet pysähtyivät. Ne asettuivat kiltisti suoriksi riveiksi paperille. Lauri ei uskonut silmiään. Äkkiä lukeminen tuntui helpolta. Kirjaimet muuttuivat sanoiksi. Sanat loihtivat esiin kuvia, jollaisia Lauri ei ollut osannut kuvitellakaan.

 

Juuri tämä lukemisen vaikeuden kuvaaminen ja sen vaikutus päähenkilöön tekee tästä kirjasta "tavallista"  seikkailukirjaa antoisamman, erityisen. Mahdollinen lukemisen vaikeus ei ole päälle liimattuna, vaan osana juonenkulkua, ja päähenkilö Lauri Luuhun on helppo samaistua ja tuntea sympatiaa. Kirjassa on myös hienosti kuvin ja sanoin ilmaistu hetket koulutetun lukukoiran kanssa. Näin tämäkin joidenkin  kirjastojen tarjoama palvelu tulee laajemman lukijakunnan tietoisuuteen.

Lauri Luu ja riivattu lukukoira -kirjassa on selkeitä lauseita mukavan kokoisella fontilla.  Tarina on vetävä ja jatkoa jää odottamaan. Kirjan viimeiset lauseet voisivat vihjata uusiin osiin, eikö?

Lauri Luu ja Lukulamppu nukkuivat sitkeästi tietämättä, että papukaija lohti heille uusia , toinen toistaan hurjempia tarinoita. Loputtomasti uusia seikkailuja.

Toivottavasti Lauri Luu ja riivattu lukukoira kuluu monien lasten ja nuorten käsissä! Hyvä lahjaidea moneen tilanteeseen! 

Näin keski-ikäinen lukihäiriöinen iloitsee hauskasta ja lämminhenkisestä kauhukirjasta, jossa on mukana tärkeää asiaa. Kiitokset tekijöille!

Luetaan mitä luetaan ja miten luetaan - lukeminen on antoisa harrastus, Mörri Seppälä

^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Hautala Marko, Lauri Luu ja riivattu lukukoira (2021, Haamu)

Broci, kuvitus

Vinkeät kiitokset arvostelukappaleesta kustantajalle!

Valokuvat Mörri 

Viivoilla hassuttelevat Henderson ja Tilsa

Amerikkalainen Sam Henderson (s 1969) on palkittu sarjakuvan tekijä sekä yksi käsikirjoittaja tv-sarjassa SpongeBob SquarePants, suomeksi Paavo Pesusieni.

Hendersonin kuvasarjoista koottu Taikapilli  ei ole perheen pienemmille, eikä tosikoille. Sen verran roisia alapäähuumoria ja puujalkavitsejä sivuilta löytyy, että kohderyhmä lienee teinit ja vinksahtaneet lapsenmieliset aikuiset? Jos joku on lueskellut amerikkalaista Mad- julkaisua, niin sen tasoa on tämäkin. Taikapilliä selatessa voi Hendersonin musta huumori tuntua iskulta päähän - kansikuva osuvasti valittu!

Taikapilli ei ole tarinallinen sarjakuva-albumi, vaan se on koottu useista eri mittaisista kuvasarjoista (alun perin The Magic Whistle- nimellä)  Aukeamilla kuvitusruutuja on epäsäännöllisesti: esim sivulla  voi olla vain 2 ruutua ja iso kuva tai 24  saman aiheen ruutua. Joissain "tarinoissa"  on viiteteksti, esim. sivulla 21, jossa kerrotaan miten idea syntyi  erääseen artikkeliin liittyen. Faktaa päättömän menon keskellä?

 

Sivulta 25 löytyy suomalaisen viihdetaivaan nimiä

Hahmoina sivuilla törmäilevät ja touhuavat mm. Kersantti Jones, Välimerkki-ankka ja Oikku-koira, Gunther Bumpus, Likainen Lasse ja Monroe Simmons. Yksittäisten sarjojen nimiä ovat mm "Haist itte"-  kengät, Postaalinen perversiteetti, Mun iskä ja Tarina Reima Rekvisiitasta.

Albumin värimaailma on kolmivärinen: mustat ääriviivat ja valkoiset taustat, harvemmin harmaata pohjana. Hahmot ovat yksinkertaisia ihmisen jäljitelmiä  ja tyyliin sopivasti silmät voivat olla päällekkäin ja pepusta puuttua palanen. Puhekuplat ovat selkeitä, mutta joskus niitä ei "tarvita" laisinkaan.

Omaa silmää viehättävät ehkä eniten yksittäiset piirrokset joidenkin sivujen alalaidassa. Vähemmän on enemmän ja jonkinlaista syvällistäkin ajattelua on havaittavissa?

Tyyppi seikkailee yksin sivulla 33

Sivuja on 128, joten luettavaa ja katseltavaa riittää. Tällä  sivumäärällä kokonaisuus pysyy vielä jotenkin ehyenä, mutta silmiä vähän jo "rasittaa" ruutujen määrä ja samankaltainen ei-älyllinen huumori alkaa tuntua tylsältä. Taikapilli toiminee sellaisina pieninä välipaloina arjessa?

 ="#¤&/()=?!

Taikapilliä tutkiessa tuli erittäin voimakkaasti mieleen eräjärveläisen Jukka Tilsan huumori ja piirrosjälki. Siksi etsin käsiini mm. Tupelon tuplaseriffi- pienoisalbumin. Tässä kirjasessa pääsee tutustumaan mm. avaruudesta pudonneeseen mustaan aukkoon ja perunan kasvatukseen. Tässäkin on absurdia menoa sanoissa ja hahmoissa, ei mitään järkeä välillä. Mutta  joitain osuvia  huomioita maailman menosta, lempeästi kuitenkin. 

 Myös Tilsan sarjakuvat ovat mustavalkoisia, hahmot naivistisia isopäisiä "ukkeleita" ja taustat ovat usein paljaita,  ei yksityiskohtia.   Puhekuplien sanoissa hauskasti ks korvattu x ja esim käärme on qrme ja susi on cusi. 

                               

Tupelon tuplaseriffin sivu 25

Jukka Tilsan piirtäjän ura alkoi jo 1980- luvulla Zärpä- omakustanteella (kuuluu oman nuoruuteni muistoihin vahvasti!) ja omalakinen  piirtäjä sai sarjakuva-alan arvostetun Puupäähattu -palkinnon vuonna  2001. Tänä vuonnahan palkinnon ja hatun sai Hanneriina Mousseinen. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopetella ja toivotella lukuintoa muillekin! Mörri

¤&#¤%&/()=

Henderson Sam, Taikapilli  (1. painos, 2020, Sininen Jänis)

Sininen Jänis, suomennos, ladonta ja taitto 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Tilsa, Jukka, Tupelon tuplaseriffi (2008, Suuri Kurpitsa)

Atomi, ulkoasu

Albumin koko 7,5 cm * 18 cm

Valokuvat Mörri

Nobel-palkitun Louise Glückin runoutta

 

Enostone kustannus on tehnyt kulttuurityön julkaistessaan yhdysvaltalaisen Louise Glückin runokokoelman Uskollinen ja hyveellinen yö.  Glück (s 1943) on arvostettu ja tunnetuin sukupolvensa edustaja, ja hänelle onkin myönnetty vuoden 2020  kirjallisuuden Nobelin -palkinnon lisäksi National Book Award, Bollingen Prize ja Pulitzer ja American Academy of Arts and letters- akatemian runouden kultamitalli.

Alkuperäisteoksen Faithful and Virtuous Night (2014) on ansiokkaasti suomentanut Anni Sumari. Glück leikittelee sanojen ja äänteiden kanssa, joten kääntäminen on haastavaa jo siksi: knight - night -sanapari ei kuulosta suomeksi yhtä iskevältä (ritari - yö), mutta Sumari saa runot liikeelle, eläviksi.

Kokoelma koostuu 24 runosta, joista suurin osa on pitempi muotoista proosarunoutta. Runoissa on kertojanäänenä minä, pienestä pojasta aikuiseksi ja vanhenevaksi mieheksi kasvava syvällisä ajatteleva  henkilö. Hänelle on suru ainainen seuralainen, koska hän jäi veljensä kanssa orvoksi, ja heidän tätinsä otti heidät huostaansa. Näin orpous ja myöhemmin erakoituminen kulkevat kokoelman ytimessä. 

 Kertojen elämään kuuluvat englantilainen maalaismaisema, monivuotinen terapia ja yhteys veljeen. Oman taiteen tekemisen  ihanuus ja vaikeus tulevat runoissa hyvin esiin. Kokoelman alussa minä on ritari, joka lähtee raskaalle matkalle kuoleman luo. Tässä mielestäni yksi riipaisevin kohta kokoelmastaja samalla esimerkki kielellisestä tasosta. Sitaatti Seikkailu -runon 2. osasta:

2. Sama ajatus kehkeytyi seuraavana yönä,

tällä kertaa se koski runoutta, ja sitä seuraavina öinä 

moni muu intohimo ja tunne samalla tavalla

sivuutettiin ikiajoiksi, ja joka yönä sydämeni

vastusti tulevaisuuttaan kun pieni lapsi, jolta mielilelu otettiin pois.

Mutta näitä jäähyväisiä, sanoin, ei voi vain välttää.

Ja viittasin taas kerran suunnattomiin mahdollisuuksiin

joita meille avautuisi hyvästien kautta. Ja tämä lause tunnuksenani

minusta tuli maineikas ritari, joka ratsasti kohti laskevaa aurinkoa, ja sydämestäni

tuli ratsu, joka kantoi minua. 

 

Tämä kehyskertomus surullisesta miehestä on taidokkaasti kehitelty, koska näin runoihin Glück on saanut ihmimillisiä tarpeita ja epävarmuuksia vahvasti mukaan: kaipuu, kiintymys muihin ihmisiin, yksinäisyys, outouden tunne muiden seurassa, kuoleman pelko ja sen hyväksyminen osana elinkaarta. Ote kokoelman loppupuolen runosta Valkoinen sarja:

(...) Loppu tuli ja meni.

Vai pitäisikö sanoa että ajoittain loppu läheni;

kuljin sen läpi kuin lentokone joka lävistää pilven.

Sen tuolla puolen "vapaa"-merkki loisti edelleen mukavuuslaitoksen ovella.

 

Tätini kuoli. Veli muutti Amerikkaan (...) 

 

Uskollinen ja hyveellinen yö  ei ole kuitenkaan  synkkä kokoelma, vaan se on täynnä lempeää lämpöä, joka tulee yksilön piirteitä ja elämää ymmärtävistä lauseista. Kerronta on näennäisesti helppoa, arkikieltä, mutta niin ovelasti kudottua, että runoista löytyy koko ajan uusia tasoja, näkökulmia. Kaikkia runoja ei ehkä ymmärrä ensilukemalta, mutta lukemisen ilo tuleekin juuri sellaisesta hitaasta tekstin "uppoamisesta" omaan kokemusmaailmaan. 

CORNWALL

Sana putoaa sumuun

kuin lapsen pallo korkeaan heinikkoon 

jonne se jää viettelevästi

välkkymään ja hohtamaan kunnes

kultaiset ryöpyt paljastuvat

yksinkertaisesti  niittyleinikeiksi (...) 

 

En halua, enkä osaakaan analysoida teosta tarkemmin. Tunnen eräänlaista kunnioitusta tätä teosta kohtaan sen sisällön vuoksi ja haluan jokaisen lukijan muodostavan itsenäisesti mielipiteensä. Tässä kun yksityinen on yleistä ja yleinen yksityistä.

Tämä kokoelma on esimerkki siitä, että pelkkä tekstin sisältö riittää, se on pääasia. Yhtään turhaa sanaa ei ole. Runot on painettu samalla fontilla ja rivivälillä - erillisiä  muotoiluja ei ole.  Kirjan kansi saa erityismaininnan, sillä se on kaunis ja "solahtaa" kokoelman sisältöön erittäin hyvin. 

Uskollinen ja hyveellinen yö jättää vahvaan tunnelmaan, joten vähään aikaan en halua lukea yhtä ainutta muuta runoa! Kuitenkin jostain riveistä oma alitajunta alkaa kehrätä idean ohutta lankaa..

Lukemista odottavissa kirjoissa on luvassa kevyempää huumoria ja psykologista romaania, mutta yllätyksiäkin voi tulla tupsahtaa. Omat "esittävän taiteen" harrastukset ovat nyt epämääräisellä tauolla, joten lukemiselle jää paremmin aikaa. Ellei sitten yksi idea toisen valokuvaajan otosten  ja omien runojen yhdistämisestä vie mennessään...

Vointeja, Mörri Seppälä

- - - - - - - - - 

Glück Louise, Uskollinen ja hyveellinen yö (2020, Enostone)

Sumari Anni, suomennos

Org Taivo, kannen kuva ja suunnittelu 

Niinikangas Katri, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, kiitos!

Kuvat Mörri

Maggy Garrisson juonittelee sarjakuvissa Lontoon kaduilla

 

Dekkarin ja sarjakuvan voi yhdistää ja näin syntyy sarjakuvadekkari. Kätevää. Sininen Jänis on kustantanut ranskalaisten tekijöiden, Lewis Trondheimin ja Stéphane Oiryn, Maggy Garrisson- sarjan. Albumit ovat: 1. Hymyile vähän, Maggy, 2. Mies, joka löytyi vuoteestani ja 3. En olisi halunnut tämän päättyvän näin.

Maggy Garrisson on tavallisen näköinen nuori neiti, joka etsii töitä nykyaikaisessa Lontoossa. Päästyään omaperäisen yksityisetsivän apulaiseksi Maggy kohtaa erilaisia ihmiskohtaloita pubeissa, rannalla tai hautausmaalla. Albumisarjan juonikuvioihin liittyvät  mm. murrot, hämäräperäiset miehet, aseenkätkentä ja kovaksikeitetty naispuolinen poliisi. Sävyltään tarinat ovat tummia, "noir" (henkilöiden asenteet kyynisiä?) , eikä päähenkilö Maggyn moraali ole aina lain paremmalla puolella.  Tarinoissa ei mässäillä väkivallalla, mutta ei arvostellakaan henkilöiden toimintaa "pahaksi". Ja ehkä albumisarjan loppukin on luonteeltaan noir, koska varsinainen Happy End ei toteudu 3. osassa.

Päähenkilönä Maggy Garrisson on valloittava persoona: vähän pullukka  nainen, joka polttaa, käy pubeissa, kärsii rahapulasta ja ihastuu renttuun. Hän ei helpolla lannistu, vaan määrätietoisesti etsii ongelmiin ratkaisuja - on siis aktiivinen ja älykäs nainen miesten keskellä.

Stéphane Oiry on kuvittanut sarjan ja ruutuja (ueinmiten tasakokoisia) on mielenkiintoista tutkia. Taustat ja maisemat ovat huolellisesti "täytetty" yksityiskohdilla, mutta yleisilme ei ole sekava. Henkilöiden liikkeet ovat luontevia. Värisävyt ovat aika tummia ja valon sekä varjon vaihtelut näkyvät hienosti.

Alla olevassa kuvassa  tosin on vaaleat värit ja ruudut  eri kokoisia, mutta näissä ruuduissa näkyy selkeät viivat ja taustan, maiseman kuvauksen tyyli.

Kuvanäyte 3. osasta En olisi halunnut tämän päättyvän näin, s 35

Yksi asia kiinnittää erityisesti huomiota. En taas satunnaisena sarjakuvien "katsojana" tiedä onko tämä tehokeino vai realistista kuvausta, mutta henkilöiden kasvot "vaihtelevat" ruuduittain. Toki erilaiset ilmeet muuttavat kasvoja oikeastikin, mutta varsinkin Maggy on välillä itsensä näköinen, välillä pulleaposkisempi teinityttö ja sitten taas pokerinaamainen aikunen. En osaa tätä selittää, mutta vähän häiritsee päähenkilön olemuksen "liiallinen muutos".  Ei tosin vaikuta kokonaisuudesta nauttimiseen!

Lontoota tuntevat varmaan löytävät tuttuja maamerkkejä ja näin pääsevät mukavasti matkustamaan päähenkilöiden kanssa? Myös albumien sisäkansien punavalkoinen kartta kannattaa tutkia tarkoin.

Sisäkansissa kartta Lontoosta "Street Plan, section VI.""

Kovakantinen albumisarja on tyylikäs ulkoasultaan. Itse koin, että tämä on nimenomaan sarja, joka kannattaa  lukea kokonaisuutena, kaikki albumit peräkkäin.. Ei ehkä toimi niin hyvin itsenäisinä osina? Kohderyhmä nuoret ja aikuiset - ei perheen pienimmille.

Lopuksi vinkki absurdista rikosromaanista: Fredrik Backmanin Ahdistunutta porukkaa (Johnny Kniga, 2020). Tulipas ääneen naurettua epäonniselle pankkiryöstäjlle ja hänen "uhreilleen". Koska kaiken sekoilun keskellä Backman terävästi näyttää meille ihmisille kipupisteemme ja vahvuutemme arkisessa kohelluksessa. Lainaan etukannen mainoslausetta: "Mustan huumorin maailmanmestari".

Lukupinossa runoutta ja sarjakuvaa, kirjaston varauslistalla mm. elänänkertaa ja historiaa. Maaliskuuta kohti madellen, Mörri Seppälä

//##//##//##//

Trondheim Lewis & Oiry Stéphane:

1. Hymyile vähän, Maggy (2017)

2. Mies, joka löytyi vuoteestani (2018) 

3. En olisi halunnut tämän päättyvän näin (2019)

Rauhala Anssi, suomennos

Ronkainen Timo, ladonta ja taitto

Arvostelukappaleet postikortin kera kustantajalta, paljon kiitoksia Sininen Jänis!

Valokuvat Mörri

Historiallista sarjakuvaa Euroopasta

 

Sarjakuviin on aina välillä mukava uppoutua ja satunnaisena lukijana olikin hauskaa löytää oudompi albumisarja: Hermannin Bois-Mauryn tornit, osia alkuperäisenä on 15. Kirjaston kautta lainasin kaksi ensimmäistä osaa.

Belgialainen Hermann (Huppen, s 1938) on piirtänyt myös sarjakuvia Bernard Prince ja Comanche. 

Bois-Mauryn tarinoissa seikkailee vaeltava ritari Aymar de Bois-Maury aseenkantajansa Olivierin kanssa Keski-Euroopan kamaralla  keskiajalla. Kaverukset joutuvat selkkauksiin, valtataisteluhin ja kieroihin suunnitelmiin mukaan. Kertomuksissa valloitetaan maita ja välillä naisia, talonpojat ovat ovelia ja tyhmiä. Kirkkoja rakennetaan ja linnoja tuhotaan. Ilmassa on vihaa ja pettymystä, mutta myös rakkautta ja toivoa.

Historiallinen miljöö ja seikkailut ovat vetävästi esitetty ja hahmot ovat sen verran moniulotteisia, että seuraavatkin osat haluan lukea, kokea.  Ainakin osat 3. Germain  ja 4. Reinhardt on jo suomennettu.

Kirsi Kinnunen on tehnyt hyvää työtä suomennoksien kanssa, eri ihmisryhmät puhuvat selvästi erilailla, sivistyneesti kirjakieltä (?) ja murretta talonpoikaistyyliin. 

Sarjakuvan kuvituksesta en tietenkään osaa sanoa mitään tarkempaa, koska en ole perehtynyt sarjakuviin lajityyppinä. Sivuilla ruudut ovat eri kokoisia ja väritys on tummasta (ilta- ja yöajan kuvaus) kirkkaampiin päivän väreihin. Henkilöt on piirretty realistisesti: kasvojen ilmeet voivat olla rujoja, fyysinen kipu näkyy kasvoilla, kuten parrassänkikin ja puuttuvat hampaat. Taustoissa ja maisemissa on paljon yksityiskohtia ja eri näkökulmia, esim.rakennustyömaasta kuva katolta alas sisään tai muurilta alas linnanpihaan. Kuvaruudut ovat useinmiten erotettu toisistaan kapealla valkoisella reunuksella, mutta välillä kuvassa voi olla toinen ruutu päällä. Tämä tekee sivuista vaihtelevia.

Esimerkkinä ruutujen koosta ja asettelusta sivun yläosa kirjasta 2. Éloïse de Montgri. Sivunumeroita ei näistä kahdesta albumista löydy.

Tunnustuksena Bois-Mauryn tornit on saanut Vuoden paras käännössarjakuva 2018- maininnan.

Kustannusosakeyhtiö  Sininen Jänis on perustettu vuonna 2017 ja sen tarkoituksena on ollut julkaista ranskankielisen kielialueen sarjakuvia suomeksi.  Amerikkalainen Taikapilli teki poikkeuksen kielivalinnassa ja tulossa  olisi myös Will Eisnerin Katu Bronxissa.

Myönnän ilahtuneeni, kun huomasin asuvani lähellä (Orivedellä, samalla mäellä) Sininen Jänis- kustantajaa. Kun en ollut moisesta edes kuullut aikaisemmin. Paikallisuus kunniaan tälläkin saralla!

http://www.sininenjanis.fi/boismaury.html

Nyt oli lukihäiriöiselle monia vaikeita nimiä, joten erheitä saattoi vieläkin jäädä. Korjaan, kun joku osoittaa... Ja faktoissakin voi olla epätarkkuutta, mutta jälleen siivoan sotkut, kunhan pyydätte.

Tällaisia yllätyksiä voi osua kohdalle, kun innostuu jostain ohimennen luetusta postauksesta somessa. Seuraavana hyllyssä lukuvuorossa runokirja, joten tutumman lajin pariin seuraavaksi.

Vointeja, Ystävänpäivää, laskiaisriehaa ja pullaa teille toivotan. Mörri Seppälä, Orivesi

# # #  ####### # # # 

Hermann, Bois-Mauryn tornit, 1. Babette ja 2. Êloïse de Montgri (2017 ja 2018, Sininen Jänis)

Kinnunen Kirsi, suomennos

Ronkainen Timo, ladonta ja taitto

Valokuva Mörri

Taustamusiikkina paikallinen (Eräjärvi) bändi Neva ja cd Vuodenajat ovat jättäneet meidät (2019, Hiljaiset levyt)

Niklas Salmen runoja kahdesti

 

Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään on Niklas Salmen kolmas runokokoelma. Ennen kuin avasin teosta, niin jäin maistelemaan tuota kirjan nimeä. Kaunis, kutsuva ja se  herätti uteliaisuuden. Kannen kolme kullan väristä pistettä/palloa kutsuivat sormeilemaan etukantta ja näin runohetkeen oli mukava valmistautua avoimin aistein.

Kokoelman viittä osiota ei ole erikseen nimetty ja runojen pituudet vaihtelevat  tarkoista kahden rivin mietelmistä yli puolen sivun pituisiin ajatusketjuihin.  Runoja voi lukea yksilöllisinä teoksina, mutta lopussa oleva Selitykset ja viitaukset auttaa ymmärtämään ja sijoittamaan tekstejä mm kirjallisuuden historiaan. Ja onhan miellyttävää juuri runokirjasta oppia jonkin kasvin tieteellinen nimi, tetragrammin selite ja vaikka kuvataiteesta modernismin pyrkimyksiä.

Nuo edellä mainitut viittaukset ja selitykset ovat runojen otsikkojen yhteydessä, joten ne eivät "rasita" runojen kokemista, eikä kokoelma ole "vaikea". Päinvastoin! 

Heijastinliivi välähtää ja enkelit

laskeutuvat parijonossa bussista. 

 

Kokoelmassa lempeitä huomioita saavat osakseen lapset, lasten kokemat pelot. Vuodenajat ja luonto on vahvasti mukana. Runossa voi olla sanallinen leikki:

Puudu, puudu

vahvaksi ja taipuisaksi, itkuraita,

kunnes runkosi jaksaa kannattaa

heitä, jotka sinuun oksastetaan.

Kun ilta koitaa, silittää

tuuli hiuksiasi.

Ympärille levittyy loppukesän soinnukas

kehä: lehvien kevyet korulauseet,

kimalaisten typerryttävä pörinä. 

 

Kursiivilla painetut runot voisivat olla rakkaudenilmauksia läheiselle, tietylle:

Tapasimme tulppaanitukussa.

Ihailit sipulikuvastoon

painettua QR-koodia,

sen kuufilaista kalligrafiaa. 

Runojen kohteiksi ja alkulähteiksi ovat päätyneet myös äiti, toiset kirjailijat, syntymäpäiväsankarit. Silloin runot  ovat henkilökohtaisempia, eivätkä ehkä helposti avaudu. Tässä Sannalle ja Heikille omistetussa runossa on kuitenkin hätkähdyttävän yleismaailmallinen havainto:  

SAARISÄÄNTÖ

Kun eläimet ajautuvat eristyksiin

valtamerten saarille, jänistä 

suuremmat lajit kutistuvat.

Ihmisapinasta tulee jo päivässä

lähes olemattoman kokoinen

ilman kumppaniaan. 

Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään- kokoelma toimii ehkä parhaiten lukemalla sitä osio kerrallaan. Näin erilaiset tunnelmat ja runojen "kohteet" nivoutuvat helpommin toisiinsa. Kokoelma on seesteinen, pohdiskeleva ja nykyhetkessä.

 Kirjan myyntituotosta ohjataan tietty prosentti Suomen luonnonsuojeluliitolle vesien, soiden ja metsien suojelutyöhön. Tästä kirjalle bonuspisteet!

0 o 0 o 0 o 0 o 0 

Niklas Salmen toinen runokokoelma Tuntemattomissa taivaankappaleissa  (Sanasato Oy, 2015) on hyvin  tuttu teos, ja  olen uponnut sen runomaailmaan monia kertoja. Siinä lyhyet (jopa yhden lauseen mittaiset) runot ovat tuokiokuvia luonnosta ja vuoropuheluita läheisille ihmisille.  Runomaailmat sijaitsevat välillä meren pohjassa, välillä taivaalla ja tukevasti maanpinnalla. Tunnelma kokoelmassa on lämmin, henkinen ja humoristinenkin.  Äkkisyvää- osion päättää tälläinen väriläiskä:

Taidenäyttely.

Metsän seinällä puolukat

kuin punaiset tarrat.

 

Kokoelman kahdeksan  osion nimisivujen kuvio on mielenkiintoinen. Ensimmäisen osion "kuvio" on vain viiva, mutta jokaisen osion kohdalla kuvio kasvaa ja lopulta 8. se onkin kahdeksankulmio (oktagoni). Myönnän, että olin aluksi niin runojen pauloissa, etten tätä ollenkaan havainnut. Mikä riemu olikaan ymmärtää "satunnaisten" viivojen tarkoitus!

Loppuun vielä 8. osion eli Ennalleen viimeinen runo:

Äänensä kohottaen

       linnut nostavat

               kynäni paperilta.

Pidän lyhyistä ja ytimekkäistä runoista kaikkien eniten, mutta ymmärrän etteivät kaikki saa tuokiokuvista tai aforistisista mietelmistä oikein kiinni, mitään irti. Mitä vähemmän (runossa) sanoja, sitä enemmän lukijalla vapautta tehdä omat tulkintansa? Onneksi on monenlaista runoutta monenlaisille lukijoille.

Näissä luonnonläheisissä runotunnelmissa toivotan helmikuuhun herätteleviä ideoita - jos on sattunut talvihorros iskemään! Älkää kiirehtikö Lukurauhan päivän ohi sunnuntaina 7.2. 

Seuraavaan blogiin saatan nostaa sarjakuvaa, kun aika mielenkiintoisia kirjoja hain lukupinoon, Mörri Seppälä

 

= = = = = = = 

Salmi Niklas, Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään (2020, Enostone Kustannus)

Salmi Jelena, kannet

Niinikangas Kalle & Salmi Niklas, taitto

Kustantajan lähettämä kappale. Kiitokset!

Tuntemattomissa taivaankappaleissa (2015, Kirjankustantamo Sanasato Oy)

Salmi Niklas ja Jelena, kannen suunnittelu 

Kirjoituskilpailun palkinto parin vuoden takaa- kirjoja on aina kiva saada!

Valokuvat Mörri

Naiset murhien ja taiteen kimpussa

 

Eeva Kiviniemi ja Taina Pietikäinen ovat luoneet mielenkiintoisen "perheen", joka tutkii rikoksia Suomen Turussa. Äiti Kati Berg on historiantutkija ja hänen tyttärensä Milla Nikkarinen  on poliisiopintojen harjoittelujaksolla, joten he päätyvät yhdessä tutkimaan Turussa Aurajokeen pudonneiden henkilöiden tapauksia.

Joki aloittaa Kati Berg tutkii- sarjan ja kirjan takakansi luonnehtii sen  Cozy Crime- dekkariksi, jolla on myös yhteiskunnallinen ote. Suomeksi cozy crimen voisi kääntää kevytjännitys, jossa on vähemmän väkivaltaa, seksiä ja rajuja kohtauksia.

En paljasta kirjan tapahtumista enempää, koska teoksessa on monta tasoa, jotka jokainen saa mielessään löytää ja antaa oman painoarvonsa. Jos on lukenut paljon dekkareita, joissa on karski ja ihmissuhdeongelmainen miesetsivä pääosassa, niin tänän kirjan Kati Berg on miellyttävä uusi tuttavuus. Nyt keskiöön pääsevät naiselliset arjen haasteet, ihmissuhteiden syvällisempi pohdinta ja äiti-tytär parin dynamiikka. Sivuhenkilöistäkin luodaan persoonallisempia hahmoja ja sukupuolisuuden kirjo käsitellään rauhallisesti, kiihkoilematta. 

Turku kaupunkina  ja maantietellisenä paikkana on yksi päähenkilö, ja Joki kyllä herättää sisämaalaisen uteliaisuuden päästä paikan päälle katselemaan jokivartta, puistolehmuksia ja pieniä kuppiloita.

Helppolukuista  tekstiä elävöittävät tekstiviestien muotoon laitetut keskustelut (esim. Kati Bergin ja poikansa välillä), poliisin tiedotteet ja lehtileikkeet vanhoista lehdistä.  Myös salaperäinen rikoksentekijä saa äänensä kuuluviin omissa kursivoiduissa riveissään:

Ne epäilevät. 

Silti ne eivät vieläkään tiedä, kuka minä olen. Huomaan sen kysymyksistä. Ne hapuilevat sokeasti. Eivät ymmärrä. 

Välillä on vaikea olla hymyilemättä niille, kun ne yrittävät niin kovasti...

Kirjassa käsitellään myös työvoimapolittisia koulutuksia, poliisilaitoksen arkea sekä somekulttuuria ja sen lieveilmiöitä, ja sopiihan mukaan vielä jokunen orastava romanssikin.

Itse en  huomannut mitenkään kahden tekijän  työskentelyä tekstistä tai  rakenteista. Nautin vaan tapahtuminen kuljetuksesta ja monen asian yhteensovittamisesta luonnikkaasti.

Kati laskee typertyneenä kirjan kädestään. Sapen maku nousee suuhun. Rannan puihin viilletylle merkeille on löytynyt selitys. Viilto on pyövelin työn merkki. Merkki, joka on tehty pahimmassa mahdollisessa tarkoituksessa. Joku hukuttaa ihmisiä...

 

Tuon katkelman laitoin vinkiksi mitä Joki- teoksessa  tapahtuu. Kati Bergin tutkimuksista haluan ehdottomasti lukea jatkossakin! 

* * * * * * * 

 

Taidehistorioitsija Jonni Roos on tehnyt hienon teoksen Rosa Liksomista keskittyen enemmän Liksomiin kuvataiteen tekijänä: Rosa Liksom, niinku taidetta (2020, Like). Itselleni Liksom oli entuudestaan tuttu hänen kirjallisesta tuotannostaan  ja odotin häntä Oriveden Kampukselle loppuvuodesta 2020 jutustelemaan töistään, mutta koronarajoitusten vuoksi tilaisuus oli  perututtava. Harmi! Onneksi tämä sujuvasti kirjoitettu ja pirteillä värikuvilla lastattu teos avarsi kuvataitelija Liksomin maailmaa, työskentelytapoja ja persoonaa laajemminkin. Peukut pystyyn, että saamme Rosa Liksomin vuonna 2021 Kampukselle!

Seuraavaksi uppoudun jälleen runokirjojen maailmaan ja helmikuu jo kurkii seinäkalenterissa. Talvisista lumimaisemista  ja räntäpuuskistakin nauttien, Mörri Seppälä

* * * * * *

Kiviniemi Eeva ja Pietikäinen Taina, Joki; Kati Berg tutkii (2020, Books on Demand)

Pietikäinen Taina, taitto

Kiviniemi Eeva, kannen kuvat 

Kirjan sain arvonnan kautta - ihana palkinto!

Valokuvat Mörri

Taustamusiikkina Dropkick Murphys tuubin täydeltä

Lapin Pohjoiset tuulenpesät

Arto Lapin runokokoelman Pohjoiset tuulenpesät, Cantus Àilegas pyhien tunturien cantot takakansi kertoo, että se on trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa on Veden ääret (2018), jonka runojen inspiraationa ovat valmiit otsikot ja tuleva päätösosa Ateljee Palander perustuu kuvataiteen herättämiin mielikuviin, ajatuksiin.

Pohjoiset tuulenpesät on musiikin kuuntelun kautta syntynyt kokoelma. Näin Arto Lappi kertoo esipuheessaan: Olen myös kuunnellut kirjoittamisajankohtana kyseisiä kappaleita, joten tämä on osaltaan sorvannut säkeitä. mutta se mikä on loppujen lopuksi vaikuttanut ja kuinka paljon, on itsellenikin hämärän peitossa. Kirjan kirjoittaminen on ollut mielenkiintoinen matka tutkia uusia tapoja synnyttää runoutta. Sillä hetkellä kun kirjoittaja yllättä itsensä, herää runo, elävänä.

Valitsen ensimmäiseksi esimerkkirunoksi osion 1 Cantus Arcticus, koska se ilmentää hyvin kokoelman kielellistä tasoa ja rauhallista tunnelmaa:

Aamulla niihin

herää, tuulikelloihin,

aamulla vasta

kun soivat herkimmillään

ja olen unessa

kyllin monesti kierinyt

itseni ympäri. 

Syntyjä: keveimmästä

kosketuksesta syvin kirkaisu,

kiirivät kurjet,

laulujoutsenet,

Cantus Arcticus, ja vihdoin

kaartaa taivas,

kun kaamoksen yli on heilahtanut

aurora borealis,

suurimman linnun siipi.

 

Cantus Arcticus

 

Viittaukset,  musiikkikappaleiden nimet  ovat runojen perässä kursiivilla ja ne voi lukea heti, mutta  lukematta jättäminenkään ei vaikuta runojen ymmärtämiseen.  Itse pidän näitä viitauksia kuin taukoina runojen väleissä: mm. Chasing Sheep  is Best Left to Shepherds *(Takki : Saana collection, 299 euroa, Housut: Valtion pukutehdas, 199 euroa), The Sound of Silence ja Hiljainen kylätie. 

Kokoelmassa on yhden sivun mittaisia ajatusketjuja ja edellisistä Lapin kokoelmista tuttuja lyhyitä mietelmiä. Laitan tähän yhden "lyhykääse", koska siinä näkyy lempeä huumori:

Aamuviideltä!

Kertokaa se hänelle,

palokärjelle,

 talon säännöissä lukee 

tähän lyömään hiljaisuus.

Tämä runo on osiosta 2 Old ideas: Blackbirds. Lapille on ominaista matkustaa maisemassa, havainnoida pinnanmuodot ja eläimet, tuulen puhallukset. Pohjoisen tuulenpesät on lukijaansa seestävä (rauhoittava, sisäiseen maailmaan johdatteleva) kokoelma, runot ovat herkkiä ja syvällisiä, tarkasti ja  kannustavasti  ihmisyyttä ja inhimillistä toimintaa tarkkailevia: 

Yhdellä kaunis nenänvarsi,

toisella moitteettomat kynsinauhat.

Kolmannella kymmenes laihdutuskuuri.

Nyökkää hämärälle,

avantosaunaan rohkaistunut.

Voi kätkeytyä nurkkiin,

olla lihoineen sinut. 

Löyly kivahtaa selkään, kyyristyn. 

Alotan hyväksynnän

täältä, varpaista.

 

The Weight 

 

Kokoelmassa on kahdeksan osiota, viitteet musiikkiin ja kirjallisuuteen, mikä ainakin minua lukijana kiinnostaa aina runokokoelmissa.  Lopusta löytyy vielä Arto  Lapin mittava tuotanto luetteloituna.

Omassa kirjahyllyssäni on useita  Lapin runoteoksia ja lueskelen niitä epäsäännöllisen säännöllisesti. Kirjallisuudessakaan  ei ole tarkoitus aina arvottaa teoksia toisiinsa verraten, mutta nyt rehellisesti tunnustan: Pohjoiset tuulenpesät on monipuolisuudessaan ja inhimillisyyttä kuvatessaan paras Lapin runokokoelmista.

 Reilun sadan sivun kirjan lukeminen kesti kauan, koska jotkut runot saivat lähes veden silmiin ja hengityksen salpautumaan - runomaailman kauneuden vuoksi. Tämä kirjan runo on omistettu kokoelmalle itselleen: 

Nykyisin otan kirjan summamutikassa,

avaan sen umpimähkän kohdasta.

Ei ole muuta järjestystä,

kuin nukahtaminen ja herääminen,

uudet lehdet kasvavat

samanmuotoisina kun edellisvuotiset.

 

On kivuliasta 

lukea kannesta kanteen,

nähdä päättyminen,

runo sieltä täältä tuo lohdun. 

 

Ei kielellistä tai muodollista kikkailua, ei tekstin asemointia paperille. Sisältö ratkaisee.

Pohjoiset tuulenpesät on itse koettava - sanani eivät riitä kertomaan mihin maailmoihin se vie.

~~~

 Jos mielessä alkaa näiden Lapin runojen myötä pyöriä erilaisia musiikkitermejä, niin niitä voi tarkistaa esimerkiksi Gereon Brodin koostamasta Musiikkisanakirjasta (1987, Otava). Tämän kolmannen, uudistetun painoksen löysin kirpputorilta ja sitä on kutkuttavaa selailla ihan huvin vuoksikin.  Kirjoittajat voivat löytää sieltä vaikka inspiraatioita hahmojen nimiin... Mitähän voisi touhuilla runoissa vaikka Mano Mattinata?

~~~~~~~~~

Muistutuksena tähän loppuun:  Jukka Lyytisen kirjoittaman Lauri Viita, kirjailijan elämä (SKS, 2020). Tämä teos tuo esiin lahjakkaan sanojen käyttäjän, joka oli persoonana ehkä kiivas, voimakas ja vaativa.  Millaisia tekstejä olisikaan voinut vielä Viidalta syntyä, jos alkoholi ja  mielisairaus eivät olisi vaikeuttaneet perhe- ja arkielämää?  Kohtalokas auto-onnettomuus vei Viidan vain 49-vuotiaana. 

Runoilijan hauta

 

Ne runot, jotka jäivät,

kun muita kirjaintelin,

ne vain, ne sentään jäivät

ja soivat: Täällä elin. 

  

        

Vahvojen runojen jälkeen taidan seuraaksi hyppelehtiä dekkariin ja naisten maailmaan. Suomessa pysyn yhä - kirjallisuudessa ja maantieteessä. Tammikuussa voi nauttia lumesta, ulkona liikkumisesta ja  teestä mukissa ja lukemisesta? Nauttikaa lisääntyvästä valosta, Mörri Seppälä

~~~~~~~

Lappi Arto, Pohjoiset tuulenpesät, Cantus Àilegas pyhien tunturien cantot (2020, Enostone Kustannus)

Salmi Jelena, kannen kuva ja suunnittelu

Niinikangas Katri, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, pakkasenpuremat kiitokset! Kirjailijalle kiitos merkinnöistä!

Taustamusiikkina Epic Celtic mix Youtubessa

Valokuvat Mörri