Florenian neidot

Liliana Lento ja Florenian neidot

Marraskuussa on välillä lunta puussa ja maisema näyttää kauniilta. Välillä lumet sulavat ja puut näyttävät nuokkuvilta, vaikka oksilla voi kimmeltää kosteus iltapäivän valossa. Toiset puut seisovat ylväinä, mutta osa roikottaa oksiaan masentuneesti kohti maata, pari sitkeintä lehteä kiinni oksistossa.

Katso tarkkaan puita. Et voi tietää mitä ne piilottelevat.

Liliana Lento kuitenkin kertoo meille puista kahdessa fantasiakirjassaan: Koivu & Pihlaja (2020, Nysalor-kustannus) ja sen jatko-osa Florenian neidot (2023, Nysalor). Keskiössä on puukansan väki erilaisine ominaisuuksineen ja vahvuuksineen.

Nyt puusisarukset asuvat Florenian Marienbergissa. Vanhempi sisko Tiziana on koivuinen ja hänen sisarpuolensa Larissa pihlajainen. Marienbergissa asuvat sovussa puukansan väki ja paljaat ihmiset.

"Kuinka vahva pihlajantuoksu lapsessamme on, kun sinä olet täyspihlajainen ja minä puukansan ilmausta käyttääkseni paljas ihminen? Henrik kysyi. "Ei niin vahva kuin mussa, mutta kyllä sä sen tyttöä halatessasi haistat", Larissa sanoi. Hän aistisi pihlajantuoksun kauempaa, sillä puukansan ihmisillä on herkempi hajuaisti.

 

Floreniassa ei tapahdu suuria seikkailuja (no yksi tulipalo kuitenkin) vaan teksti kuvaa  ihmissuhteita, ystävyyksiä, mustasukkaisuutta, menetyksiä, henkistä kasvua ja anteeksiantoa. Uuden perheenjäsenenkin voi löytää aikuisiällä ja rakentaa häneen kanssaan suhdetta:

(...) He halasivat hyvästellessään. Haikeus valtasi Tizianan hänen kävellessään Geraldinen äidin talolle.  Miten erilaista hänen elämänsä olisikaan voinut olla, jos Herbert olisi ollut siinä alusta sinä. Isän seurassa hän ei olisi joutunut kokemaan olevansa vääränlainen, eikä tämä taatusti olisi pakottanut häntä menemään naimisiin Malkin tai kenenkään muunkaan kanssa. Ehkä äitikin olisi kohdellut häntä ja Larissaa tasaveroisesti, koska jos äiti olisi mennyt Herbertin kanssa naimisiin, eihän Tiziana olisi muistuttanut tätä kokemastaan vääryydestä. Tizianan pystyi kuitenkin ymmärtämään miksi Herbert oli toiminut niin kuin oli.  Haikeuden alta kupli ilo isän löytämisestä ja jännittävä tapaaminen oli sujunut niin hyvin. Ja heillä olisi vielä monia vuosia aikaa.

 

Florenian neidot on takakannen mukaan sateenkaareva. Siksi suosittelisin tätäkin teosta nuorille lukijoille vertaistukena, mutta sitten taas aikuisille muistutuksena kuinka monimuotoisia ihmissuhteet ovat.

Kirjan kieli on helppolukuista, ja dialogeissa puhekielisyys tuo hahmoihin persoonallisuutta. 

Kovakantisen kirjan alussa on Florenian kartta, ja tämä ilahduttaa aina ns. fantasiakirjallisuuden kohdalla. Pelkistetty piirros sopii hyvin kirjan ilmeeseen. Eve Lumerton käsialaa ovat em kartta ja kauniit kannet, joita  kannattaa tutkia tarkkaan ennen lukukokemusta.

Jälleen olemme vuodenkierrossa lähellä tunnettua lahjojen jakoaikaa, joten vinkkinä tämä teos!!

Tunturimaisema puuston läpi katsoen

Marraskuun vireeseen vauhtia tuovat edessä olevat mielenkohotukset: teatteri (TTTn Saituri), leffaviikonloppu (Kiertue-elokuvateatteri Filmipyörä Kampuksella 18.-19.11) ja adventtikonsertti Kampuksen Klemetti-salissa. Runojen parissa saa tiivisti olla, koska keikkoja sovin (kahden eri yhdistyksen) pikkujouluhin. Tekstipaja Valon viisi päiväinen kirjoitusrupeama Marrashaaste sai alitajunnan liikkeelle ja ihan uusiakin ideoita syntyi...

Terveyttä ja leikkimieltä loppuvuodelle, Mörri Mahlakallas

 - - - - -

Liliana Lento, Florenian neidot (2023, Nysalor-kustannus)

Eve Lumerto, kannet, kansien ulkoasu ja kartta

Matti Järvinen, taitto

Arvostelukappale kustantajalta, lämmin kiitos!

Mörri, valokuvat 

Taustamusiikkina Happoradion Kauriin kääntöpiiri-cd (2017, Sony Music)

Outoja kohtaamisia Vaasassa

Aaveiden Vaasan on kuvittanut Suvi Kari.

Tuleeko sinulle koskaan tunnetta, että joku näkymätön liikkuu lähelläsi? Silmäkulmastasi näet jonkun hahmon, mutta ketään ei oikeasti näy? Kummitustarinoita ainakin olet kuullut eri taloista ja erilaisista aaveista? 

Tiina Hautala on kerännyt kiehtovia tarinoita Vaasasta ja vaasalaisista rakennuksista. Tuore kirja, Aaveiden Vaasa; kummitustarinoita Suomen aurinkoisimmasta kaupungista, on Haamu kustannukselta, ja kiehtovan kuvituksen on tehnyt Suvi Kari.

Aaveiden Vaasa koostuu kymmenestä tarinasta, joista useimmat sijoittuvat aivan Vaasan keskustaan. Sisäkansien kartoista on helppoa hahmottaa katujen nimet sekä rakennusten paikat. Jokaisesta rakennuksesta on pieni historiallinen katsaus johdatuksena kertomuksiin. Samoin kollaasimaiset valokuvat rakennusten sisätiloista ja julkisivuista luovat teokseen mystistä tunnelmaa.  Sivunumerointi onkin poikkeuksellisesti sivujen ulkoreunoissa ja koristeltuina pienillä kuvioilla. Nämä tekevät kirjasta todella tyylikkään.

Itse kertomuksissa vilahtelevat mm. Hovioikeuden suunnittelijan C. A. Setterbergin nimi, Vaasan hallintotalon apteekkiassistentti, Tikanojan taidekodin kulttuuriaarteet ja Elokuvateatteri Rizin" tuulenpuuskat".

Taidehalli kaupungintalolla on monikäyttöinen rakennus: siellä on ollut mm. poliisi, putka, obduktiosali ja ruumishuone. Kertomus on otsikoitu Kalmokellarin galleriavieraat, ja tässä toisen hahmon kuvaus:

Juuri tuossa huoneessa on vuosien varrella havaittu pienen tytön hahmo. Vaaleaan yöpaidan tapaiseen mekkoon pukeutunut lapsi häilyy huoneen takaseinustalla. Hahmon saattaa nähdä leveästä oviaukosta, kun kulkee päivän askareissa nurkkatilan ohi. Tyttö tuntuu ilmestyvän varsinkin sellaisten näyttelyiden aikana, jotka puhuttelevat erityisesti lapsia. Jos esillä on vaikkapa leluja, henkilökunta saattaa jo miltei odottaa kulmatilan pientä kurkistelijaa. Tosin aavetyttö harvoin vilkaisee salin suuntaan. Yleensä se seisoo paikallaan katse kohti seinää, melkein kuin nurkkaan komennettuna. (...)

Viimeisessä tarinassa Mustahattu ja pikkuvalkonen on hyvä esimerkki miten kummitustarinat kulkeutuvat sukupolvelta toiselle: 

Kun rakentajat kuljettivat numeroituja hirsiä hevosvoimin Mustasaaresta Vähäkyröön, jäi yksi hevosista vaille lastia. Ajurit heittivät huulta, että se saa sitten kuljettaa talon kummituksen uuteen asuinpaikkaan. Kummitussutkauksessa oli perää, sillä talo kuljetettiin patruuna Grönbergin mailta. Samalla alueella yhä sijaitseva Grönvikin kartano on tunnettu aaveistaan. Toisessa tarinaversiossa viimeisen vaunun kyytiin oli noussut tuntematon herra. Kun ajuri saapui perille pappilaan, ratsu oli yltä päältä hiessä ja aivan uuvuksissa, vaikka sillä oli vain ollut kuljetettavanaan ainoastaan tyhjät kärryt. Tai siltä ainakin näytti. Tummapukuinen matkustaja oli nimittäin hävinnyt matkan aikana. Tämän tarinan on kertonut 1900-luvun alussa muuan isoäiti lapsenlapselleen. 

Näille tarinoille on yhteistä se, että rakennusten henkilökuntien jäsenistä osaa kokea kummia ja osa ei. Sama pätee vierailijoihin ja katsojiin. Toiset on herkempiä tuntemaan näkymättömiä tai selittämättömiä tapahtumia/henkimaailman juttuja.  Hautala kertoo ihmisten kokemuksista arvostaen ja lempeästi huumorin avulla.

Teoksen tekstit ovat helppolukuisia, joten niitä voi suositella kaiken ikäisille. Paitsi hyvinä kertomuksina, nämäkin toimivat nojatuolimatkailuna. Kotona sohvalla on turvallista lukea muiden kaupunkien  rakennuksista ja historiasta sekä  haaveilla vaikkapa kesäretkestä merenrantakaupunkeihin!

Aaveiden Vaasa, kummitustarinoita Suomen aurinkoisimmasta kaupungista  on toinen Haamu kustannuksen kirja juuri Vaasasta. Aaveiden kaupunki, kummitustarinoita Vaasasta on ilmestynyt vuonna 2016, samoilta tekijöiltä. Aavetarinasarjassa on muitakin kirjoja, joten kannattaa tutustua kaikkiin!

Kirjotustuokion aikana on nettiyhteys pätkinyt muutaman kerran. Onko syy sateisessa ja tuulisessa ilmassa vai onko joku Kampuksen hengistä tylsistynyt kiukutteluasteelle...Hmm.

Joko on sadetakit ja heijastimet kaivettu esille ja otettu käyttöön? Näkymisiin, Mörri Mahlakallas

= = = = = / / / / /  = = = = =  / / / / /  = = = = = 

Tiina Hautala, Aaveiden Vaasa, kummitustarinoita Suomen aurinkoisimmasta kaupungista (2023, Haamu)

Suvi Kari, kuvitus ja kansi

Karmivan isot kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta!

Taustamusiikkina Aaveballadeja-cd  (Haamu, 2014)

Jenni Niemi, Kultaiset raamit varsinkin saa ihokarvat pystyyn...

Mörri, valokuvat

Karoliina Tervosen Kirjokansi

 

Kirjokansi on Karoliina Tervosen esikoisromaani. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt runoteoksia, kuten Kaski (2020)  ja Navan seudulla tuntuva (2023), molemmat Kaarna Kustannukselta.

Kirjokansi vie lukijansa nirppanokkaisen ja pöyhkeän Neiti Holmbergin matkassa pienestä Kurjenpahkan  kaupungista halki metsien ja erämaiden kohti Pohjolaa. Miten matkaan liittyvät herra Lainekari ja häneltä varastettu taskukello? Miksi kultakelloa jahtaavat muutkin? Miksi matkaseurueeseen päätyvät vanha ukko, susiturkkinen nuorukainen, karhu ja utelias peltomyyrä? 

Tarpoessaan metsässä rouva Lainekari oppi nopeasti, että kun kontiota kohteli kunnioittaen ja ystävällisesti, se tarjosi suojelua ja turvaa. Mutta väärin puhuteltuna tai laiminlyötynä karhu muuttui nopeasti vaaralliseksi ja rankaisevaksi. Talonhaltia painotti hänelle, että oli suuri kunnia kulkea metsän rauhaa vartioivan kuninkaan kanssa ja että mikäli rouva Lainekari ei oppisi luonnon käytöstapoja, saattaisi hän päätyä kontion puskemana metsänpeittoon.

 

Seikkaluun antavat lisäväriä Tervosen käyttämät kansanperinteen symbolit ja hahmot. Karhua sanotaan kontioksi, vanha ukko on oikeasti Talonhaltia, joku voi eksyä metsänpeittoon, näkit vaanivat vedessä ja Pohjola on jotain salaperäistä ja villiä. Kirjan tekstiä voi kokea fantasiana, jännityskertomuksena ja oppaana vanhoihin suomalaisin myytteihin. Kirjokansi on myös kasvutarina: neiti Holmbergista kasvaa mukavampi ja empaattisempi ihminen matkan vaikeuksien jälkeen.

Pöly leijaili ilmassa ja tanssi matalalla roikkuvan auringon heittämissä valolaikuissa. Pysähtyneisyyttä häiritsi pelkästään rouva Lainekarin ahkerointi.  Hän ei haaveillut enää elämästä rikkaana paratiisilintuna vaan piti itsensä kiireisenä ja toivoi ainoastaan saavansa uppoutua rauhassa puiden hakkuuseen, vedenkantoon, ruuanlaittoon ja tiskaamiseen. Luppoajalla hän ompeli pukuja päivän matkan päässä sijaitsevan Pohjolan lapsille ja kirjoi niihin tähtikuvioita ja lumihiutaleita.

 

Mielenkiintoinen sekoitus tämä Kirjokansi! Kiehtovan kannen on tehnyt Maya Hahto ja valittua fonttia myöten kannet virittävät sisällön tunnelmiin.

Mielestäni Karoliina Tervosen runoilijatausta kuuluu teoksen lauseissa. Kaunista, maalailevaa ilmaisua. Eteenkin nämä rivit saivat oman runoilijaminäni hykertelemään:

Aurinko laskeutui puiden taakse. Se hyvästeli  päivän pitkien punaisten säteiden saattelemana ja veti perässään yötä, joka oli syvempi  ja lohduttomampi kuin mitä nuori rouva oli koskaan kohdannut.

Suosittelen Kirjokantta kaikille seikkailuista ja kansanperinteestä kiinnostuneille! Tässä vaiheessa vuotta rohkenen myös vihjaista joululahjapakettiin käärimistä...

Lokakuussa on vielä Luontokirjoittamisen kurssin inspiroivia tehtäviä ja pari pientä kirjoitusprojektia. Elokuvina pääsin näkemään Bohemian Rhapsody (ohjaus Bryan Singer)  Green box (Peter Farrelly), Amèlie (Jean-Pierre Jeunet), Piiat (Tate Taylor). Isolta kankaalta Kuolleet lehdet (Aki Kaurismäki) ja Andra akten (Mårten Klingberg). Tämä ruotsalainen elokuva oli Kiertueteatteri Filmipyörän tarjonnassa- se näytti jälleen viikonloppuna leffoja Kampuksella. Seuraava kerta on 18.-19.marraskuuta. Iso kiitos tästä toiminnasta Pirkanmaalla! 

Pieni harmitus on, kun Oriveden kansalaisopistossa OSKOssa ei alkanutkaan Kirsi Marie Liimataisen vetämä Elokuvakurssi. Olisi ollut hienoa tutustua elokuvan maailmaan ohjaajan kanssa viikonloppuisin. No kaikkea ei saa, mitä haluaa. Mutta teatteriesityksiä on tiedossa: Tampereen Teatterissa Piaf ja samana iltana Oriveden Tee Teatterin Les Fertiles (ohjaaja Outi Söderholm) ja livebändi Los Pogos.

Kerätään uusia lukukokemuksia, Mörri Mahlakallas

/////////    //////

Karoliina Tervonen, Kirjokansi (2023, Haamu kustannus)

Maya Hahto, kansi

Paljon kiitoksia kustantajalle arvostelukappaleesta!

Mörri, valokuvat

Kauniisti kahvista

 

A Book about Coffee and Shit

Aamu alkaa kahvilla ja tällä kertaa kahvipaketti lupaa hurmata tuoksullaan. Paahteista kaakaota ja tummien marjojen vivahteita sekä viipyilevää tummasuklaista jälkimakua. Hmmm kyllä se suklaisuus maistuu, kun hitaasti siemailee ja odottelee. Miellyttävää, rauhoittavaa. Lähes ylellinen tunnelma.

Mikäs sopisi tämän nautinnon jälkeen paremmin ihailtavaksi kuin Nana Honkosen A Book about Coffee and Shit (NKH Media, 2022). Tässä englanniksi kirjoitetussa kirjassa on tietoa kahvin historiasta ja tietoa kahvipavuista, kahvin vaikutuksista ja voimakkaasta kahvin kaipuusta. Niin hauskalla tavalla, että uskon jokaisen suomalaisen hymähtävän hyväksyvästi kirja lukiessaan. Juuri näin me suhtaudumme lempijuomaamme.

Tässä esimerkissä kuvaus kahvin tuoksusta:

One thing I love about coffee is the scent of it. The ground coffee in the measurung spoon just smells warm and like hugs and cuddles.

You know, like lemons smell like yellow, coffee smells like a warm, soft blanket. I love it! 

Kahvi voi tuoksua myös halaukselta ja pehmoiselta viltiltä. 

Kahvipensaasta on tämä esimerkki:

Coffee has been  around for ages, at leastfrom  the 9th century (and I could guess that even way before that in some form). Coffee is made from the beautifull beans (well, actually from seeds) of coffea plant.

 

If there would be ony one plant i could save from upcoming armageddon, I would save coffee plants. That way the people of the future could be more blissful and less murderous in the mornings of cultivating and terraforming Mars (...)

Kahvipensas on tärkeä kasvi ihmiskunnan historiassa ja tulee tulevaisuudessakin olemaan.

Yksilötasolla kahvi virkistää, inspiroi luovuuteen, yhdistää ihmisiä ja rauhoittaa stressitilanteissa.

Sometimes everything just goes sideways and there`s nothing else you can do but just sit back and watch.

When shit happens, coffee helps. If I encourter such a thing as shit hittinf a fan, I make my self some coffee, sit breathe, drink coffee and just chill for a while. (...)

Kahvin terveysvaikutuksista Nina Honkanen kirjoittaa mm näin: 

Coffee - or cocaffeine can help you burn some body fat and improve your physical performance. it can also lower your risk of some illnesses lika Alzheimer`s or Parkinson`s disease. Hooray for coffee again!

Kahvin avulla voi päästä eroon kehon rasvasta ja ehkä pienentää riskiä sairastua joihin sairauksiin. Kahville voi hurrata monen asian vuoksi!

Tämä kirjanen on kunnianosoitus kahville ja sen nauttimiselle. Englannin kieli etäännyttää sopivasti lukijaa omista kahvikokemuksista, joten  kahvikissa pääsee nauramaan myös omalle kahviriippuvuudelleen. En noita esimerkkinä olevia  kohtia suomentanut, koska ajattelen muiden lukijoiden osaavan englantia itseäni paremmin- tässä kirjassa kieli on helpohkoa.

Tässä kahvikirjassa on kuvitus joka toisella sivulla, Nana Honkosen taidokkaita  piirroksia. Aiheina ovat mm. kahvipavut, kahvikupit, kahvia tarvitsevat ja juovat ilmeikkäät ihmiset. Useimmat kuvat ovat värillisiä, mutta omaa silmääni eniten viehättävät mustavalkoiset yksinkertaiset kuvat, joista monista mieleen tulevat vanhat mainokset.

A Book about Coffee and Shit kirjan fontti ei ole usein käytettyä, enkä ole aivan varma onko esimerkeissä aivan samanlainen  fontti. Kuvat ja koristeellinen fontti sopivat erittäin hyvin yhteen tässä teoksessa! Tästä teoksesta tulee mieleen, että tämä on sopiva lahjakirja: vaikka samaan pakettiin suklaata ja joku tasokas k-paketti...

Esimerkki kirjan mustavalkoisesta kuvituksesta

Pieni yksityiskohta takakannesta, jossa on piirrettynä kahvikupin jättämä ruskea jälki. Itse näen tuossa tutussa roiskeessa jotain lohdullista ja kaunista - oma työpöytä on usein kirjoitustuokioiden jälkeen sotkuinen ja kahvin täplittämä. Sehän on todiste, että hommia on paiskittu. 

Kahvin lumoissa kohti syksyä ja uusia makuelämyksiä, Mörri Mahlakallas

//////////////////////

Nana Honkonen, A Book about Coffee and Shit (1. painos, NKH Media, 2022)

Nana Honkonen, kuvitus

Arvostelukappale suoraan kirjailijalta, mistä suklainen kiitos!

Mörri, valokuvat

Taustaäänenä sateen kohina

Kirjallinen punkkirjoituksia

 

Minäkin olin siellä-teos edestä ja takaa

Maailmassa ei ole montaa punkmuseota, mutta Suomessapa on. Jo vuodesta 2021. Sillä on monipuolista materiaalinkeruuta ja tapahtumia. Yksi tapahtuma oli kirjoituskilpailun järjestäminen vuonna 2022. Kilpailun tuomareina toimivat Päivi Alasalmi, Ari Enqvist ja Ari Lahti. 

Tekstit sopivat kolmeen kategoriaan: runot, novellit ja muistelmat. Osa kilpailuteksteistä on vanhojen kovan luokan punkkareilta ja osa kirjoittajista ei ollut vielä syntynytkään 1980-luvulla. Näistä kirjoituksista on nyt ilmestynyt antologia, jossa on sivuja 216 - joten luettavaa löytyy. Kuvia tässä ei valitettavasti ole. Yhden tekstin mukaan antologia sai nimekseen Minäkin olin siellä.

Jos on elänyt nuoruuttaan punkhengessä tai lähellä punkpiirejä, niin tämä kirja saattaa aiheuttaa naurua, myötähäpeää, nostalgiaa, tai joku biisi alkaa soida mielessä ja jalka vipattaa.  Osa osallistujista on nimimerkin takana ja osa oikeilla nimillään. Kuka onkaan kuka?  Eipä sillä ole väliä, koska tekstit toimivat vahvasti itsenäisinä tilaanteen kuvaajina. Tai runoina ja biisinsanoina ja kunnianosoituksina.

Tässä ote nimimerkki Anun tekstistä Yhekskytluvun alkupuolella:

(...) aamulla hotellin runsaalla buffetaamiaisella, näin tutun pitkänhuiskean hahmon. Pelle ja Tumppi bändeineen olivat nauttimassa aamiaista. Oli pakko käydä tarjoilijalta pyytämässä paperia ja kynää ja hakea heti nimmarit pienen soperruksen kera; kuinka tarkoitus oli olla heitä katsomassa, mutta meni sitten vähän ohi se keikka. Mitä lie ajattelivat nuoresta festarikävijästä Pelle & co, mutta minun festarireissuni oli ainakin sillä pelastettu ja jäi kyllä ikimuistoisena mieleen!

Jossain teksteissä oli aiheen lisäksi kielellinen ilmaisu herkullista. Tässä esimerkissä tekstin alku olisi voinut olla jopa dekkarista ja muusta jännitystarinasta. 1985 on nimimerkki Näkältä:

Heräsin kovaääniseen koputukseen. Sellaiseen, jonka kuullessaan tajuaa, että ovi kannattaa avata. Odotin kuitenkin hetken ja kuuntelin josko kämppikseni menisi ovelle. Olohuoneesta, jossa kämppikseni sänky oli ei kuulunut liikettä, joten kömmin sängystä ja suuntasin ovelle (...)

Runous (ja biisisanoitus-) teksteistä esimerkkipätkä nimimerkki nAnden  Vielä joskus palaisin:

(...) mut kun oikeesti paljon tahtoi nähdä

tämän elämän oikeesti kokee vaan

tärkeintä oli kaikkee kiva tehdä

ja joo, olla vapaa, ihan omillaan

 

mutta ihan kaiken sen sain mitä hain

löysin oikeen suunnan mun elämässä

sitä elämää aina elää tahdoin

ja joo, yhä edelleen , mä oon tässä 

 

Tuossa tekstissä tulee ilmi se vapauden kaipuu, joka on monen muunkin kirjoittajan riveillä. Minäkin olin siellä on monipuolinen kuvaus yhdestä musiikki/kulttuurigenrestä. Voi sitä lukea kaunokirjallisena tarinakokonaisuutena tai nostalgioiden menneitä vuosia. Rohkeasti kirja käteen, ei kannata peljästyä punkleimaa!

{ [ ] }  { [ ] } { [ ] }

Sitten tämä Dokumentti 1981-2016,tavallinen ruutuvihko. Siihen liimailin kuvia punkkareista, bändeistä ja laulunsanoista sekä lehdissä olleita sarjakuvia. Muutama konsertti- ja festivaalilippukin on  tallessa. Ihan tavallinen vihko sinänsä, mutta se on pysynyt matkassani kaikki nämä vuodet - kontaktimuovilla paikoitellen korjattuna! Se on ollut näytillä toisessakin punkiin liittyvässä tutkimuksessa ja nyt viimeksi Punkmuseossa digitalisoitavana. Hellästi oli sitä käsitelty...

Tuo valkoinen rintamerkki punkmuseo -tekstillä on tämän vuoden "pääsylippu" museon tapahtumiin. Maksoin Suomen Punkmuseon kannattajayhdistyksen maksun, koska näin odotan saavani paremmin tietoa tapahtumista.

Omista nuoruusvuosista on jo aikaa, mutta olen yhä  kiinnostunut punkkulttuurista laajana ilmiönä ja on hauska jutella vanhojen punkkareiden kanssa. Osalla on asennetta yhä paljonkin mukana arjessaan. Minulle on jäänyt ehkä vahvimpana turhan pönötyksen vastustaminen - tittelit ja vakavuus pois. Eikä tarvitse juosta hiki päässä mammonan perässä, mottona "Älä kiinny materiaan - älä omaisuutta haali". 

 "Dokumentti" 1981-2016

Kaapista löytyi vielä vanha paperinen valokuva, jossa tämä peikkonen riemuitsee jostain radiosta kuuluvasta biisistä ja ystävä nappasi oivan kuvan. Inhoan olla kuvattavana, mutta tämä kuva jaksaa naurattaa. Tuo pieni radio toi musiikin luo! Rockin rajaton riemu.

Nuorena ja notkeana joskus

Näissä hauskoissa tunnelmissa jaan kirjoja muutamille ystävilleni, jotta hekin pääsevät hetkeksi nuoruuteensa takaisin... terveisin se kiltti ja tosi nössö punktyttö Mörri, Orivesi

Ps jos haluat itsellesi tämän antologian, niin sitä voi tilata Punkmuseolta:  punk@punkmuseo.fi

(asiakaspalvelu on sopivan rentoa, ei turhaa virkaintoilua)

 { [ ] } { [ ] } { [ ] }

Punkmuseo, Minäkin olin siellä (kirjoituskilpailun satoa) (2023), 216 sivua

Juha-Pekka Inkinen, kannen kuva

Kirjoituskilpailuun osallistuneet saivat kokoelman maksutta itselleen

"Dokumentti" 1981-2016 oma tekele vuosien varrella musiikkikokemuksista

Mörri, valokuvat

Taavi L. nuoruuskuva

Siveltimenvetoja Louise Glückin runokuvissa

 

Lukupinossani on kaksi runoteosta kirjallisuuden Nobel-voittaja (v 2020) Louise Glückilta,  Enostone kustantajalta. Molempien ansiokas suomennos Anni Sumarin. Uudempi Villi iiris (pidetään hänen pääteoksenaan) on suomennettu ja painettu vuonna 2022 ja sen alkuperäinen julkaisuvuosi on 1992. Talvisia reseptejä kollektiivista on vuodelta 2021. 

Villi iiris koostuu luonnon, kasvien ja vuodenaikojen mukaan nimetyistä runoista, niiden miljöö mahtuu usein puutarhaan. Runojen minä puhuttelee suoraan lukijaa sinä- muodossa ja välillä mietin onko puhuja tavallinen ihminen vai edustaako "ääni" myös jotain hengellisempää. Onhan mukana myös otsikkoja Iltahartaus ja useampi Aamuhartaus.

Tavallaan runojen maailma on tuttu ja lähellä, mutta riveillä onkin paljon isompia asioita. Rakkaus, ihmisyys, kuolema ja aika ovat aiheina kukkien keskellä:

AAMUHARTAUS (s 24)

Anna anteeksi jos sanon rakastavani sinua: vahvoille

aina valahdellaan, koska heikkoja ajaa eteenpäin

paniikki. En voi rakastaa

sellaista mitä en voi kuvitella mielessäni, etkä sinä paljasta

juuri mitään: oletko kuin orapihlaja,

aina sama samalla paikalla,

vai pikemminkin kuin sormustinkukka, ailahteleva, ensin pulpautat

vaaleanpunaisen tähkän rinteeseen päivänkakkaroiden taakse

ja seuraavana vuonna violetin ruusutarhaan? (...) 

Runojen kieli on selkeää, helposti lähestyttävää. Runojen asettelu sivuille on perinteistä, joten silmille on helppoa liukua riveiltä toisille. Teoksen 91 sivuille mahtuu monipuolisesti yksityisen ihmisen ajatuksia kukkaiskielellä.

Talvisia reseptejä kollektiivista

Talvisia reseptejä kollektiivista on myös ohut runoteos, sivuja 53. Nämä runot ovat hetkiä, tuokiokuvia arjesta ja matkalla olemista. Ihminen on näissäkin runoissa herkkä, kevyt ja toisista riippuvainen. Ote runosta 

KUOLEMAN KIELTÄMINEN 1. Matkapäiväkirja

(...) Tajusin, että ovivahti oli seissyt rinnallani.

Älä ole surullinen, hän sanoi. Olet aloittanut oman matkasi,

et maailmaan, niin kuin ystäväsi, vaan itseesi ja muistoihisi.

Niiden vaimentuessa saatat saavuttaa

tuon kadehdittavan tyhjyyden johon

kaikki asiat virtaavat, niin kuin tyhjä kuppi Tao te chingissä-

kaikki on muutosta, hän sanoi, ja kaikki on yhteydessä kaikkeen.

Kaikki myös palaa takaisin, mutta ei samana

kuin lähti - (...) 

Osa runoista muodostaa tarinallisen kokonaisuuden,  jossa runot keskustelevat keskenään. Loppupuolella SYKSY on sarja lyhyitä, itämaistyyppisiä ajatelmia, kuten:

Oivallus, siskoni sanoi.

Nyt se on tässä.

Mutta pimeydessä on vaikea nähdä.

Jalansija täytyy löytää

ennen kuin sen päälle laskee painonsa. 

 

Talvisia reseptejä kollektiivista on ehkä  näistä kahdesta teoksesta selkeämpi ja helpommin sisäistettävissä. Näitä voi lukea hyvinkin limittäin ja lomittain - Louise Glückin lämmin ja konstailematon sanataide kietoo pehmeään viittaan. Hänen tuotantoaan arvostetaan suuresti ja hän onkin Nobelin lisäksi saanut runouden Pulitzerin palkinnon v 1993 ja National Book Awardin v 2014.

Lukihäirikössä Louise Glückin Uskollinen ja hyveellinen yö päiväyksellä 6.3.2021.

Runoja siis arkeen, kassiin tai yöpöydälle!  Mörri Mahlakallas, Kampus

# # # # # # 

Louise Glück, Villi iiris (2022, Enostone)

Anni Sumari, suomennos

Taivo Org, kannen suunnittelu

Talvisia reseptejä kollektiivista (2021, Enostone))

Anni Sumari, suomennos

Taivo Org, kannen suunnittelu

Zhu Dao, kannen maalaus/Shangai museum

Katri Niinikangas, taitto

Arvostelukappaleet kustantajalta - kissankelloiset kiitokset!

Mörri, valokuvat

Uupuneita merkkihenkilöitä ja Virginia Woolfia

 

Yllättävä kirjatrio samalla lainauskerralla

Joskus kirjastoreissu tuottaa odottamatonta iloa, vaikka kirjoja valitsee aivan sattumanvaraisesti pelkän kannen perusteella. Aloitin lukemalla Susanna Suomelan Uupuneet, rakkaudentunnustus hauraille merkkihenkilöille (2023, WSOY). Näiden merkkihenkilöiden joukossa on myös Virginia Woolf!  Nuoruuteni päiväkirjat 1 ja 2 (2022, Oppian) tulikin siten luettua tarkemmin, edellisen teoksen tietoja miettien. Oikein hyvä kirjatrio!

Susanna Suomela kertoilee lempeän ironisesti omasta "laiskuudestaan", kuinka hidasta on erilaisten asioiden tekeminen. Hänen diagnoosinsa on kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi, ja siihen auttavat kilpirauhashormoonia sisältävät tabletit. Tätä taustaa vasten hänen "tapauskertomuksensa" historiallisista merkkihenkilöistä ovat empaattisia ja mietiskeleviä. Mitkä seikat on oikeasti vaikuttaneet mm Sylvia Plathin, Abraham Lincolnin, Jack Kennedyn, Charles Darwinin, Claude Monetin ja Virginia Woolfin elämiin?

Jos heidän diagnoosinsa olivat oikeita, niin saivatko he oikeaa hoitoa ja turvauduttiinko myös uskomushoitoihin? Yritettiinkö oireet pitää piilossa ja oliko ainoa vaihtoehto erakkoitua kotiinsa? Miten he saivat aikaiseksi klassikoiksi luokiteltuja taideteoksia tai johdatettua kansakuntaansa halki vaikeiden aikojen? Kaikesta huolimatta? Oliko heillä ympärillään ymmärtävä ja tukeva lähipiiri vai oliko heillä psyykkisiä henkivaroja ja herkkyyttä oman intohimonsa ja tehtävänsä suhteen? Millaisiin urotekoihin ja mestarillisiin teoksiin he olisivat kenties yltäneet, jos olisivat saaneet elää terveinä ja energisinä?

Suomela miettii myös vanhenemisen problematiikkaa. Suomalainen kuvataitelija Rafael Wardi ja australialainen kaiadilt-kansaan kuuluva Sally Gabori (syntymänimeltään Mirdidinkighati Juwarnda) inspiroivat elämäntarinoillaan. Aina ikääntyminen ei keskeytä taitelijan luomisvoimaa - Sally Gabori aloitti maalaamisen vasta yli 80-vuotinaana. 

Sallyn tarina opettaa, että tärkeintä on pysyä omana itsenään, ikävuosien karttumisesta ja voimien hupenemisesta huolimatta. Maalaamiseen uppoutunut harmaatukkainen vanhus on edelleen se sama ujonoloinen nainen, joka neljäkymmentä vuotta aiemmin otetussa valokuvassa katsoo kameraan hiukan varautuneesti. Valokuvan keski-ikäisellä Sallylla on edessään vielä vuosikymmeniä ennen kuin vuosikseen löytää elämäänsä jotain aivan uutta ja luo taiteellisen uran, joka siivittää hänet maailmanmaineeseen.

Kiitos Susanna Suomelalle rehellisyydestä ja omien tuntemuksien ja epävarmuuksien paljastamisesta! Tämä auttaa muitakin "hitaita ja herkkiä/heikkoja" luottamaan omaan elämänpolkuunsa. Meitä kaikkia tarvitaan.

Tuottelias Virginia Woolf (25.1.1882 - 28.31941, ks itsemurha) ehti verrattain lyhyen elämänsä aikana kirjoittaa sellaisia teoksia kuin Ms. Dalloway, Majakalla, Yö ja päivä ja Näytösten välissä, Orlando, Oma huone. Hän kirjoitti myös esseitä, kirja-arvosteluja lehtiin. Hänen kirjoituksissaan on poliittista ja feminististä ajattelua. Woolfia pidetään yhä yhtenä vaikuttavimmista kirjailijoista Englannissa.

Päiväkirjat 1 ja 2 ovat aiemmin suomentamattomia nuoruuden kuvauksia kirjailijan nuoruudesta, varhaisaikuisuudesta.

Nuoruuteni päiväkirjat 1 ajoittuu vuosiin 1897 - 1899, jolloin nuori tyttö eli paremman keskiluokan tasokasta elämää vanhempiensa ja sisartensa sekä sisaruspuoliensa muodostamassa perhepiirissä. Päiväkirjamerkinnät ovat lyhyitä, keskittyvät kuvaamaan perheen tekemisiä ja omia tuntemuksia. Näinä kasvunvuosinaan hän jo miettii omaa kirjoittamistaan:

5.8.1899

Voi sentään - tämän päiväkirjan tyylin pitäisi uudistua radikaalisti. Kaikki nämä yksityiskohdat hautaavat minut ennen pitkää alleen. Olen huomannut, että kirjoitan sujuvammin kuin puhun järkeä tai hölynpölyä; kirjoittaminen sopisi minulle hyvin, jos olisin mykkä, mutta minulle on suotu siedettävät puheenlahjat, joissa ei kyllä ole mitään kadehdittavaa.

 

Toinen osa kattaa vuodet 1903-1905 ja merkinnät ovat välillä  pitempiä. Matkakuvauksena kertomukset Stonehengestä ja laivamatkasta Espanjaan ja Portugaliin. Nuori Virginia miettii yhteiskuntaa, kirjoittamistaan, perhettään ja yllättävän tarkasti sosiaalisia tilaisuuksia ja persoonaansa:

Uskon, että sosiaalinen kyvykkyys on todella ylevä tavoite - sillä ajatelkaa, mitä se merkitsee. On vain rajallisesti aikaa saavuttaa ihanne. On pakko tietoisesti toteuttaa käytöksellään se, mitä vaatteet viestivät; ne ovat silkkiä- kaikkein parasta laatua - ja niitä käytetään vain varoen, ainoastaan tällaisissa tilaisuuksissa. Niiden tarkoituksena on miellyttää toisten silmää - tehdä sinusta jotain upeampaa kuin mitä olet arkisin.

Päiväkirjoja voi lukea monella tavalla. Ihan "vain" kuvauksena nuoren tytön elämästä 1800- luvun lopun ja 1900-luvun alun Lontoossa. Vanhat kartat Lontoon asuinalueista elävöittävät arkipäivän kuvausta. Kirjoissa olevien vanhojen valokuvien avulla voi tutkia Virginia Woolfin perhettä.

Tai syvällisemmin voi miettiä miten Virginian varhaiset menetyskokemukset vaikuttivat hänen tuotantoonsa ja mielenterveyteensä. Mielenkiintoista on, mitä päiväkirjoissa ei mainita. 

 

On helvettejä ja jylhä Helvetinjärvi

Näiden kolmen kirjan vuoksi on jossain vaiheessa luettava lisää Virginia Woolfia. Mielenkiinto heräsi.

Elokuu saapuilee ja (ainakin) yksi kirjoituskurssi on tiedossa: 6 viikkoa luontokirjoittamista nettikurssina. Siitäkin jotain elokuun lopulla? Ensin luontomatkailua eli viikoksi Norjan Lofooteille.

Uskaltakaa pysähtyä, ihmetellä ja levätä välillä! Mörri Mahlakallas

1 2 1 2 1 2 1 2 1 2

Susanna Suomela, Uupuneet, rakkaudentunnustus hauraille merkkihenkilöille (2023, WSOY)

Susanna Suomela, suomennos ellei toisin mainita

Sanna Reeta Meilahti, kansi

Virginia Woolf, Nuoruuteni päiväkirjat 1, vuodet 1897-1899 (2022, OPPIAN)

Virginia Woolf, Nuoruuteni päiväkirjat 2 , vuodet 1903-1905 (2022, OPPIAN)

Tuomas Kilpi, toimittanut, suomentanut, esipuhe

Taustamusiikkina Kuunkuiskaajat, Kuunkuiskaajat-cd (MAGNUM MUSIC)

Mörri,valokuvat

Arto Lapin Korallimielellä

 

Tuotteliaan Arto Lapin Korallimieli on monipuolinen runokokoelma, josta lötyvät runotrilogian osat Veden ääret (2018), Pohjoiset tuulenpesät (2020) ja Ateljee Palander (2023), jota ei ole aikaisemmin julkaistu. Korallimieli- sikermä on rinnakkaisteos valituille runoille Taivaan pohjassa laulavat valaat (2019).

Jälkisanoissa Lappi kiteyttää trilogian runojen idean perustuvan muiden taiteilijoiden tekstien otsikoille ja teosten nimille. Veden ääret pohjautuu kolmen runoilijan esikoisteoksiin, Pohjoiset tuulenpesät saa otsikkonsa musiikista. Ateljee Palander kietoo tamperelaisen Palanderin talon ateljeeta käyttäneiden  kuvataiteilijan teosten nimet kokoelmaksi.

Runojen otsikot ovat sivujen alalaidoissa, jotta ne eivät ohjaa lukijan lukukokemusta liikaa.

Korallimieli -kokoelman aloittaa Ateljee Palander. Siinä  runojen ajatusmaailma aukeaa Palanderin talon (Keskustorin laidalla Tampereella) ikkunasta. Runot pohjautuvat kuvataitelijoiden Hugo Simberg, Kimmo Kaivanto ja Marra Lampin teosten nimiin.

Kirjan lopussa on sisällysluettelon lisäksi lista otsikoista ja kirjallisista lainoista.  Esimerkiksi runon Optimistinen virhe kohdalla lukee (1974, öljy kankaalle) ja se on Kaivanto -osastoa.

Keloja, tuulenkaatoja,

aarnio elää jopa kuolevana.

 

Vaikka Luonnontieteelliseen vitriinin

  saataisiin Täytetty Jumala

 

ei sellaista vetonaulaa

ettei museon viereiselle jäätelökioskille

  olisi pitempi jono.

 

Metsä mahdoton rajata.

Torilla muutama puu,

mutta tuuhea lapsikatras. 

 

Tuossakin runossa Lapin lempeä huumori ja inhimillisten piirteiden huomioiminen tulee esiin.  Kokoelmassa huokuu muutenkin pienten arkisten asioiden merkityksellisyys ja hetkien tärkeys. Ihminen voi ja saa haltioitua luonnosta, musiikista ja taiteesta. Lapset näkevät vielä kaiken kirkkaammin ja tiettyä viattomuutta aikuisessakin saisi olla.

Veden ääret pohjana olevat runoilijat, Mirkka Rekola (Vedessä palaa),  Jyri Schreck (Lumi) ja Harri Kaasalainen (Tuulastulet) ovat Tampereelta lähtöisin. Lappi kirjoitti heidän runojensa otsikoihin omat rivinsä. Nämä runot ovat lyhyitä, nasevia, niistä löytyy luontosanastoa, paikkoja ja  rauhallisuutta  ihmisenä olemisessa.

 MUT (ROHKEUTTA)

Ihmisestäkin

tekee kyllin jyrkkä

neliraajaisen. 

 

Pohjoiset tuulenpesät- osio osoittaa Lapin perehtyneisyyden monenlaiseen musiikkiin. Näitä runoja voisi ensin lukea itsellisinä teksteinä ja vasta sitten tutkia mihin kappaleisiin ne liittyvät. Muuten saattaa tulla informaatioähky? Tässä esimerkkinä usealle tutun The Sound of Silencen innoittamana kuvaus olemisesta luonnossa:

Viritän iltanuotion

tunturin kupeeseen, painan kämmenet

kuuman teekupin ympärille.

 

Sillä on korva

joka kuuntele, mutta minulla

ei kysymyksiä.

 

Yhtä hyvin voisin

olla huoneessa, jossa joku

nostaa sormen klavikordin koskettimilta,

sen hetken

hiljaisuudessa.

 

Raukeus jäsenissä.

Puinen kuksa, puiden 

äänet sen ympärillä. 

 

Korallimieli käsittelee ihmisyyttä yleensä, luontoa, runoutta, mukana lentelevät antiikin Ikaros ja ahkera Sisyfos. Täältä löytyy  lyhyempää myös ilmaisua, tiivistä ajattelua. Sikermän nimi löytyy sivulta 269:

Ympäröi meri.

Majakanvartijan oltava 

haikuun taipuva.

           / 

Minäkuoriainen,

pinnan alla värehtii

korallimieli.

          /

Ruuhkaisen kadun

yllä luonnontorvia,

laulujoutsenet. 

 

Korallimieli on hyvä katsaus lahjakkaan runoilijan tuotantoon vuosien varrelta. Jälkisanat kannattaa lukea tarkasti, jotta ymmärtää näiden runojen ideat, lähtökohdat ja viittaukset. Ihan helpointa pureskeltavaa tämän kokoelman runot eivät ole? Älyllisyys ja tunteet lomittuvat toisiinsa? Minulle Arto Lapin tuotanto on tärkeää, pysäyttävää. Korallimieli saa hiljaa odottamaan mihin kaikkeen hän runoilijana yltää.

Olen ennenkin kirjoittanut ajatuksia Lapin teoksista ja niitä löytyy Lukihäiriköstä: Lapin  Artoa ja saamelaisrunoutta (14.4.2018), Valaiden lauluja (5.6.2019) ja Lapin Pohjoiset tuulenpesät (14.12021).

 

Mieli jäi Kylmäpihlajan majakkasaarelle 

Runotta & rokkia kaikille! Mörri Mahlakallas

 # # # # # # # # # 

Arto Lappi, Korallimieli (2023, Enostone)

Jelena Salmi, kannen kuva ja graafinen suunnittelu

Markku Korsu, Arto Lapin kuva

Kalle Niinikangas, taitto

Arvostelukappale kustantajalta - paljon kiitoksia!

Mörri, valokuvat

Nina Rintalan metsäiset runot

 

Raumalla asuvan Nina Rintalan kolmas runoteos on nimeltään Puut taipuvat puoleeni. Kuukorento on vuodelta 2014 (Hai) ja Paperiperho vuodelta 2015 (Kirjokansi). Runojen kirjoittamisen lisäksi Rintala ohjaa teatteria ja luovaa kirjoittamista sekä järjestää lavarunotapahtumia.

Puut taipuvat puoleeni koostuu kuudesta osiosta ja ensimmäisen osion, Alkumetsä, yksi runo kuvaa paljon kokoelmaa:

Neulasten säännölliset jonot

levollinen maailma

näkymätön yhtä läsnä kuin näkyvä 

 

Tästä kaikki alkoi

Tähän kaikki päättyy 

 

Pehmytkerkkäiset oksat silittävät

kuiskuttelevat myötätunnon pihkaa

lempeyden keskellä keho on kevyempi 

 

Puut ympäröivät

korkeilla kohahduksilla 

vastaavat kaipaukseen

alkuäänellä

yhteisellä

hiljaisuuden kielellä 

 

Viimeinen osio, Metsä tanssii, loppuun hienoon hetken kuvaukseen:

Ikivanhojen puiden keskellä

pieni metsälampi, 

johon kuu mahtuu ja

kaikki mikä kulkee ohi. 

Näiden runojen väliin mahtuu hyvin ymmärrettäviä runoja puista, oksistoista, juurista, kalliosta ja suosta. Metsä on turvallinen ja salaperäinen. Luonto on herkkää ja voimaannuttavaa. Monissa runoissa luontoa koetaan ulkoapäin, kuvaillen. Mutta välillä mukaan mahtuu ihminen, haavoittuvaisena ja toiseuttakin tuntevana. Runojen minä puhuttelee suoraan lukijaa. Toisen osion, Alisan uni, koostuu inhimillisistä asioista. Tässä esimerkissä myös huumoria:

Löydän lattialta kulosammalta, kiviä ja vihkoon tehdyt muistiinpanot.

1) Luo lopullinen silta metsän kanssa. Metsä on koti. Ainoa koti. 

2) Älä luota puheeseen, luota vain vaistoon ja puiden viesteihin.

(Älä kuuntele sanoja, opettele näyttämään siltä, että kuuntelet, nyökkäile ja tee sitten ihan mitä huvittaa ja miten itse haluat. Älä missään nimessä koeta enää kertoa uniasi, ettei sinua pidetä hulluna, hullumpana.)

3) Älä murehdi kylää. Kylä uppoaa pian. Saa uuden nimen ja alun. 

 

Kylä voi olla tavallinen ihmisten asuttama paikka, vaikka välillä mietin mitä muuta se edustaa. Edistystä, joka uhkaa luontoa? Ahtaita ajatuksia? Pelkoa tulevaisuudesta?

Puut taipuvat puoleeni on yhtenäinen teos, jota voi kuitenkin selata ja lukea runoja vaihtelevassa järjestyksessä. Ehkä ulkona, parvekkeella tai puistossa lukiessa pääsee nopeammin uppoutumaan omaan sisäiseen metsäänsä. Metsän voima on niin voimakas tässä teoksessa, että siirtymä lukemisesta kokemiseen on helppo.

Runot ovat perinteisesti aseteltu sivuille, mutta joissakin runoissa on sanojen asettelu kuvallista. Esim. sivun 19 Lintuparvi pään päällä muodostaa tyylitellyn linnun (tai sydämen) ja sivun 16 runoa Kuu on kasvanut täydeksi voisi kuvata kuunsirpin muotoiseksi. Nämä ratkaisut tekevät teoksesta vielä herkemmän, eloisamman.

Vahva suositus! Sopii lomittain luettavaksi Rintalan runokokoelman Merenalaiset hulmuavat osat kanssa. Tästä Lukihäirikössä 6.4. 2023 päiväyksellä.

Lopuksi vielä haave tai toteamus, Alisa on joku muu- osiosta:

aamulla herätessä olen joku muu,

eläin, kivi tai puu 

 

Menkää metsään, inspiroitukaa luomaan omia juttuja! Mörri Mahlakallas, Kampus

~~~~~    ~~~~~   ~~~~~

   

Nina Rintala, Puut taipuvat puoleeni (2020, Basam Books)
Juhana Lauronen-Karlsson, kansi

Arvostelukappale kustantajalta. Vihreät kiitokset!

Mörri, valokuvat (kirjan kansi on sävyltään vihreämpi)

Ramsey Campbellin kauhutarinoita

 

Kuvauksissa ei vahingoitettu eläviä olentoja

Ramsey Campbell on psykologisen kauhukirjallisuuden vahva nimi ja hän on julkaissut yli kolmekymmentä romaania ja satoja novelleja. Hän onkin saanut palkintoja ja jopa neljä elämätyöpalkintoa.

Vanhat sarvet alussa on Marko Hautalan erinomaiset alkusanat ja seuraavaksi on RAMSEY CAMPBELL, HYVIN  LYHYT OPPIMÄÄRÄ. Sieltä löytyy tietoja Campbellin lapsuudesta ja perheestä. Näin lukija voi miettiä mitenkä kirjailijan omat kokemukset värisevät tarinoissa. 

Ensimmäinen tarina on AUKKO. Siinä päähenkilöinä on kaksi kirjailijaa, joista toinen oudompi kuin toinen. Palapelin kokoaminen voi olla rauhoittavaa tai...

CHUCKY SAAPUU LIVERPOOLIIN nuoret pojat villiintyvät eräästä kielletystä elokuvasta. Saako Chuckya katsoa? Auttavatko huolestuneiden vanhempien protestit? Pelottaako chuckymainen virnistys?

SAVUPIIPPU liittyy perheeseen ja vaiettuun salaisuuteen. Onko joulupukki oikeasti olemassa?

Varjot saivat muodot liikkumaan. Kipinäsuojan ristikko lepatti seinällä suurentuneena; toisinaan, unen rajalla ollessani, se muuttui huojuvaksi hämähäkinverkoksi, jonka kutoja hivuttautui hiljalleen alas katon nurkasta. Kaikki oli epävakaata: seinät siirtyilivät, vaatteeni kiemurtelivat tuolin selkämyksellä. Kerran, kun olin jättänyt takkini myttyyn tuolin päälle, kauluksen synkkä ylöspäin kääntynyt kasvojen puute alkoi keinua salakavalasti eteenpäin; aukot hihojen päissä jauhoivat kuin suut, enkä uskaltanut nousta nousta ylös laittamaan takkia naulaan. Huone myös kasvoi pimeässä; ulkoa kuuluvat äänet, askeleet ja nauru, toisiaan haukkumaan usuttavat koirat, ne vain korostivat pimeän ansani kokoa, sitä kuinka kaukana kaikki muu oli.

LYSTI EI LOPU MILLOINKAAN kertoo vanhasta sedästä, joka aiheuttaa täysihoitolan muissa vieraissa kummastusta. Onko vanha peili kirottu ja mikä muistosta aiheuttaa hämmennystä?

Viimein tarina VANHAT SARVET kuvaa kaveriporukan tunnelmia ulkona, dyyneillä kauniina kesäpäivänä. Joku oli kuullut vanhasta pakanallisesta myytistä, jonka mukaan Vanhat sarvet omaavat taikaa, outoa voimaa. Mitä ne ovat?

Peräännyin lammen luota. Selkäni iskeytyi puunrunkoa vasten. Käännyin saman tien, raivasin tieni metsässä hyväksyen oksien iskut ja yrittäen poistaa syyllisyyden sikiön sisälläni. Kaaduin ulos kahden männyn välistä, ja kuu purjehti ylös taivaalle, vihdoin vastaansanomattoman vapaana.

 

Campbellin kauhu on hiljaa hiipivää, pienissä vihjeissä. Sellaista, että alitajunta alkaa vilkastumaan ja luomaan ennakkoon tapahtumia, jotka voivat olla erilaisia kuin tekstissä. Näissä tarinoissa ei mässäillä erikoisilla hahmoilla, raakuuksilla eikä verenvuodatuksella. Ihmisen oma mieli voi tuottaa pahimmat painajaiset.

Teokseen valitut tarinat ovat hyvin erilaisia tapahtumia ajatellen. Kerronta on rauhallista,  kiihdytyskohtia ei teksteissä juurikaan ole. Ehkä vain minun kokemukseni, mutta tahdista/rytmistä  tulevat mieleen englantilaiset dekkarisarjat: tapahtumia tärkeämpää ovat henkilöiden sisäiset liikahdukset.

Suosittelen kaikille moniruokaisille lukijoille Ramsey Campbellin Vanhat sarvet, kauhutarinoita.

Runojen kirjoittamisen, esittämisen ja lukemisen välin tekee hyvää lukea kaikkea muuta kirjallisuutta. Pidän mm kauhukirjallisuudesta ja Vanhat sarvet on sopiva sadepäivän viihdyke sohvalla, peiton alla.

Heinäkuuta vielä eletään, mutta kalenterista mietittävä jo syksyn menoja. Elokuvan tekemisen vai fantasiakirjallisuuden kurssille? Vai heittäydynkö luontokirjoittamisen pauloihin? Kirjoituspiiriä pitää kehittää, mutta miten? Ketkä siihen sitoutuvat? Saanko vielä tehdä runoutta musiikin kera? Jatkanko opiskelua?

Lukeminen rentouttaa joka tapauksessa, Mörri Mahlakallas

( )  ( )  ( )  ( )  ( )

Ramsey Campbell, Vanhat sarvet, kauhutarinoita (Haamu, 2023)

Markus Harju, suomennos

Maya Hahto, kuvitus

Marko Hautala, alkusanat

Hyytävät kiitokset Haamulle arvostelukappaleesta!

Taustalla musisoi Dr. Helander & Third Ward, Shining pearls cdllään. Herkkubiisi Cemetery Wall!

Mörri, valokuvat

Paperiporon kustantamaa latvialaista kirjallisuutta

Kesän aikana tutustuin Paperiporon kolmeen erittäin mielenkiintoiseen teokseen, jotka Mirja Hovila on suomentanut latvian kielestä. Harvoin, jos koskaan, olen lukenut juuri tuolta kielialueelta olevaa kirjallisuutta ja nyt yllätyin positiivisesti. Latvian historia, ihmisten mentaliteetti ja luonto tulivat hiipien lähelle ja oli pakko lukea Vizma Belsevican Billen lisäksi kaksi Paperiporon julkaisemaa runokirjaa.

Bille on trilogian ensimmäinen osa

Bille on pieni tyttö ja kirjan päähenkilö perheensä ohella. Aikakausi on 1930-luku Latviassa, joka oli saanut itsenäisyytenä takaisin Neuvostoliiton romahdettua. Billen mukana seurataan työläiskorttelien vilkasta elämää, lapsilaumojen leikkejä sekä herkän tytön tuntoja muiden keskellä. Kirja ei ole synkkä, mutta pistää ajattelemaan miten isot poliittiset tapahtumat vaikuttavat kansakuntiin, lapsiin ja köyhiin perheisiin.

Billen luona ei paista koko ajan lapsuuden kultainen aurinko, äiti ei paista pullaa eikä kukaan letitä hiuksia.  Teos on kuitenkin niin vaikuttava,  että etsin käsiini trilogian muut osat. Takakannen mukaan trilogia kuuluu Latvian kulttuurin kaanoniin, enkä ihmettele yhtään.

Kerronta on aitoa, koska taustalla on kirjailijan omat kokemukset ja muistot lapsuudesta.

Aleksandrs Caks ( 1901-1950) on Latvian rakastetuimpia runoilijoita ja hänen laajaan tuotantoonsa kuuluvat mm. lehtikirjoitukset, kritiikit, novellit ja kannanotot. Hänen tekstejään on tutkittu paljon ja hänen runojaan on myös sävelletty.

Kaikissa tässä esittellemissäni Paperiporon teoksissa on hyvät esipuheet suomentaja Mirja Hovilalta. Sydän jalkakäytällä -kokoelman esipuheesta selviää miten Caks kesti toisen maailmansodan aikana kolme miehitystä ja miten ne vaikuttivat hänen tuotantoonsa. Hovila kertoo myös mikä vaikutus Caksin runoudella on Latviassa ollut: hänen moderni tyylinsä, vapaan mitan käyttö, aistit ja värit runoissa ovat vaikuttaneet myöhempiin runoilijoihin vahvasti.

Hänen runoissaan on usein arkisia tapahtumia, kaupungin katuja, autoja ja polkupyöriä, kioski ja hautausmaa, lehtimummo ja ilolintu. Ei ivaten, vaan lämmöllä. Tässä näytteenä yksi sisäisen maailman kuvaus:

YSTÄVÄLLE

Ah, kaikkein kylmin, kostein kellari maailmassa olen itse itselleni. Kaikki nuo taipumukset ja mieltymykset, halut ja pienet vietit, joita minun on kannettava mukanani kuin ruumis kantaa ihoa, ne joista en pääse koskaan eroon niin kun ei ihminen ajatuksistaan ja tunteistaan, ne ovat olentoni ylemmille aikeille ja tahdolle kuin telki ja säppi, kuin tammiovi kellarin ainoan uloskäynnin jälkeen. 

Kaikki nämä taipumukset ja mieltymykset, halut ja vietit ovat pienet kuin tomu, sekunnit pehmeän mukavuuden, unen ja haalean rauhan jälkeen. Ah, kaikkein kylmin, kostein kellari - ystävä - olen itse itselleni.

 

Teoksen lopussa on myös kaksi novellia ja kunnianosoitus Caksille. Sen on kirjoittanut toinen klassikkorunoilija Ojars Vacietis. 

Myös Juris Kronbergs (1946-2020) tunnusti Caksin ansiot. Kronbergs oli ruotsinlatvialainen, hän  muutti perheensä kanssa miehitetystä Latviasta Ruotsiin 1945. Kaksikielisenä hän oli eräänlainen silta yli Itämeren. Kronbergin runoissa on yhteiskunnallisuutta, huumoria, ironiaa, luontokokemuksia, yllätyksellisyyttä.

Näyte osiosta 1980-LUKU: KAHDEN MAAN KANSALAISUUDETON

Sikermästä TRAVEL DOCUMENT

* Pakolaisuus: 

kiukku kääntyy usein sisäänpäin

osuu herkimpään kohtaan -

surun ja rakkauden väliseen säröön

Pakolaisuus:

odotushuone sairaalassa nimeltä Vapaus

Minä synnyin pakolaisuudessa 

Elänkö siis pakolaisuudessa? 

Haikeus, juurettomuus ja ikävä kotimaahan välittyy runoista. Kannattaa tutkailla kirjan valokuvia, ne antavat lisätietoa Kronbergsin elämästä Tukholmassa.

Nostan tässä vielä esiin kaksi kotimaista runokokoelmaa. Outi Meriläisen Kallio mukaan (omakustanne, 2023) ja Lasse Hauerwaasin Tämä on ehdottomasti yksi runokokoelmista joita on koskaan kirjoitettu (Enostone, 2023). Ensimmäisessä herkkiä luontorunoja ja ihmissuhteita, toisessa miehistä näkemystä maailmasta, lyhyitä sanaleikkejä sekä huumoria.

Anteeksi, en pystynyt mitenkään lukihäiriöisenä keskittymään  latvialaisten nimien oikeinkirjoitukseen. Tätä kirjoittaessa 4.7.2023 mediassa levisi tieto, että runoilija ja laulaja Miki Liukkonen on menehtynyt. Aivan liian nuorena lähti hän. 

Kaikesta huolimatta meidän muiden tehtävä on jatkaa arkista aherrusta ja pitää toisistamme huolta.

Runous voi tässäkin lohduttaa, voimaannuttaa ja antaa toivoa.

Heinäkuun tuulen lempeitä puhalluksia, Mörri Mahlakallas

& & & & & & & 

Vizma Belsevica, Belle (1. osa trilogiasta,  Paperiporo 2019)

Mirja Hovila, suomennos

Vappu Orlov, toimittaja

Ilva Lejina, taitto ja kansien suunnittelu

Valokuvat kirjailijan kotialbumista

Aleksandrs Caks, Sydän jalkakäytävällä ( Paperiporo, 2021)

Mirja Hovila, suomennos

Vappu Orlov, toimittaja,

Ilva Lejina, taitto ja kansien suunnittelu

Juris Kronbergs, Sillalla ja parvekkeella : maanalainen runoilija Itämeren yllä (Paperiporo, 2022)

Mirja Hovila, suomennos 

Vappu Orlov, toimittaja

Ilva Lejina, taitto ja kansien suunnittelu

Musiikkina taustalla ihastuttava Nick Cave and The Bad Seedsin Ghosteen (2 cd+tekstiliite, 2019)

Mörri, valokuvat

Minuutta meissä Katri Tapolan sanoin

 

Uusi on runokirja, jossa rehellisesti joku on päänsä sisällä ja kuvaa sieltä käsin elämää. Lyhyesti ja napakasti. Voimakkaasti ja oivaltavasti!

Katri Tapola on kirjoittanut tekstit ja vaikuttavat piirrokset ovat hänen serkkunsa Selja Raudaksen käsialaa. Uusi on heidän kolmas yhteinen teoksensa.

Tässä kokoelmassa on vahvat kovat kannet ja kaunis punainen kangasselkä sekä musta nauha sivunmerkiksi - juhlavan tuntuinen kirja käteen. Kannen kasvoja on vaikea ohittaa, vaan ne on tutkittava kunnolla, ennen kun saa avattua edes nimiösivua. Paperikin on miellyttävän paksua, joten lahjakirjan tuntua...

Raudaksen tummasävyiset (mustaa, eri harmaata, valkoista) lähikuvat päistä houkuttelevat, piinaavat, korottavat tekstiä ja vievät ajatukset omaan henkilögalleriaan (ystäviin, omaisiin, satunnaisesti  kohdattujen mielenkiintoisten ihmisten kasvojenpiirteisiin)

Runojen minä puhuu suoraan lukijalle, kaunistelematta. Ihmisen osa on muuttua, kohdata ristiriitoja ja kestää vahvuus sekä heikkous. Ihminen haluaa jotain, usein on puute jostain. Riittääkö jokainen ihan sellaisenaan, omana itsenään?

Se riittää. Minä riitän.

Aamu herää, paratiisilinnut laulavat.

Minun sanani, helisevä kesäsade järven pinnalla.

Heität kiven, joka painuu pohjaan.

Osuu, uppoaa.

Sanojen painoarvo on todistettu.

Istun tässä, raaputan aamuni alkuun.

Mustaan ilmestyy valkoista.

 

Runoissaan Tapola pohtii myös toisen ihmisen kohtaamista, kuuntelemista:

Tein laulun niin kuin sovittiin. Sinä se sitten katosit.

Katoaminen ei ollut sopimuksessa, mutta se nyt oli 

vain yksi temppu muiden joukossa. En ota katoamista

henkilökohtaisesti. Laulu on valmis ja loppuu näin:

 

Kuuleminen on linnun kielen taju.

Sielunlukutaito on kuin aavikon kartan avaisi. 

 

Tämän kokoelman runot ovat toisaalta yksityisiä, henkilökohtaisia kokemuksia. Mutta jos ei itse käy päänsä sisällä lähes taukoamatonta yksinpuhelua, niin ei ehkä ymmärrä näiden runojen olevan täsmäajatuksia ihmisenä, naisena, kumppanina ja tyttärenä olemisesta. Yksityinen onkin osa laajempaa olemisen tapaa. 

Runon minä kasvaa, tunnistaa heikkoutensa ja vahvuutensa. Ei vaivu epätoivoon, vaan ymmärtää elämän ala- ja ylämäet. Läheisiltään hän pyytää ymmärrystä kasvunsa vaiheissa:

Älkää toivotelko minulle voimia. Niitä on jo ennestään

aivan liikaa.

Toivottakaa minulle heikkoutta, särkymistä ja murtumaa.

Koittakaa kestää, että kestän.

 

 

Henkinen kasvu ja ikääntyminen vie kohti vanhemman naisen elämänkokemusta ja viisauden tuomaa lempeyttä. Vahvasti koen Uusi- kirjan olevan pieni opas nuoremmille naisille heidän kasvun paikkoihinsa. 

Runojen pituus vaihtelee yhdestä rivistä noin puolen sivun pituisiksi ja jokaisella sanalla on paikkansa - löysäilyä teksteissä ei ole. Alla olevassa kuvassa esimerkki runon lyhyydestä ja kuvan vaikuttavuudesta samalla aukeamalla:

Erityisyyteni: merkitys, jonka itselleni asetin

Katri Tapolan edelliset yhteistyökirjat Selja Raudaksen kanssa ovat lastenkirjoja;  Olav ja hämärämaa (KUU-kustannus, 2020), Linnun neljä laulua (Aviador Kustannus, 2022).

Jos olisin vuosien varrella antanut esittelemilleni kirjoille jonkin symbolisen arvostelun, niin arvoasteikolla 1-5 Uusi saisi 4 isoa tähteä. Tämäkin runoteos pitää itse kokea, jotta ymmärtää sen tasot ja ajattomuuden.

Toukokuun alkua hengittäen ja luontoreissuja odotellen Mörri Mahlakallas Kampuksella

 

-------------//////////

Katri Tapola, Uusi (2023, Enostone)
Selja Raudas, kuvitus
Selja Raudas ja Oona-Emilia Enkelsaari, taitto ja kansi

Arvostelukappale kustantajalta, mistä lämmin kiitos!

Mörri, valokuvat

Paperipinkasta tekstikokoelmaksi - omakustanteena

7 kirjoittajan paperitulosteet oli saatava jonkinlaiseen järjestykseen

Orivedellä toimivan harrastelijakirjoittajaryhmän Kyhertäjät puolesta naputtelen muutamia sanoja meidän matkastamme kirjaideasta julkaisutilaisuuteen. Kirjoituspiiri Kyhertäjät on perustettu keväällä 2015, ja olemme kokoontuneet noin kerran kuukaudessa ja paikkoina ovat olleet kahvilat, kirjasto, kodit, Palvelutalo ja Järjestöjentalo. 

 

Kyhertäjien aktiiveja ovat Leena Kokkonen, Pirkko Mattila, Riitta Jaakkola, Arja Rannanautio ja Tero Tuliniemi. Mukaan pyysin tekstin myös Orivesi ennen vanhaan -blogin naputtelijalta Maija-Liisa Mäkelältä. Tässä osoite hänen blogiinsa:  https://orivesiennenvanhaan.wordpress.com/

Kokoontumiskerroilla olemme usein tehneet lyhyitä kirjoitusharjoituksia erilaisista aiheista ja sitten läksyjä kotona tehtäväksi. Riemastuttavaa on ollut kuulla (jokainen saa ääneen lukea tuotoksensa) miten tyystin erilaisia tekstejä syntyykään vaikka sanasta ovi, askeleet tai tarina valitusta kuvasta.

Aktiivisesti osallistujia on ollut 4-6, joten tekstejä on jokaiselle kerääntynyt paljonkin vuosien varrella. Aikaisemminkin mietimme josko kokoaisimme oman kirjan, mutta se jäi vain puheeksi. Nyt Leena Kokkonen alkoi syksyllä houkutella meitä etsimään tekstejämme ja valitsemaan niistä esille tulevat. Kirja olisi jo saatava aikaiseksi! Olemmehan osa Oriveden kulttuurikenttää, mutta kirjoittajille  tyypillisesti niitä hiljaisia, olemattomia.

Meillä ei ole maksuliikennettä, eikä siten mahdollisuutta palkata ammattilaisen tekemään materiaalista taittoa. Siis ITSE toimeen tarttumaan ja ITSE kaikki tekemään! Päätimme "painattaa" paperikasamme paikallisessa Orideassa. Sen toimitilat ovat lähellä, Oriveden keskustassa ja tämä helpotti asiointia. 

Käsityöläisleima sai jatkua sivujen ulkonäössä. Jokainen sai lopulta valita haluamansa fonttikoon ja värit,  rivien välit, kappalejaot ja sivun asettelun. Halusin pitää kokoelman raakaversion, koska kirjoitusvirheet siellä viihdyttävät lukihäiriöisiä aivojani. Hellien katson oman vanhan tulostimeni jättämiä raitoja teksteissäni, sillä ne kuvaavat sen hetkistä "teknistä varusteluani".

Saimme Leenan kanssa käsiimme yli 80 paperiliuskaa tekstejä: muisteluita, tarinoita, satuja, sarjakuvia, runoja blogiteksti, laululyriikkaa ja  ruforismeja (kuvaava sana, kun ei tiedä ovatko rivit oikeita aforismeja, kun eivät ole ihan runojakaan). Yksi iltapäivä siinä kului, kun luimme niitä läpi ja yritimme saada jonkinlaisen järjestyksen. Yhteistä teemaa meillä ei ollut, joten mietimme jakaa materiaalin näin: alkuun luontoon liittyviä tekstejä ja kuvia, keskelle tarinat ja sadut, ja loppuun syvällisemmät aiheet. Väliin sitten Arjan sarjakuvia. Toki esipuhe ja kirjoittajien esittelyt loppuun. 

Pirkon runosta saimme kokoelmalle nimen Minun iloni on raapustella. Tero maalasi hienon kannen ja Leena haki kirjalle ISBN-numeron  (International Standard Book Number), ja se myös  viivakoodina takakanteen. Tämä helpottaa esim. kirjastoissa lainaamista. Lahjoitimme Oriveden kaupunginkirjastolle 3 kappaletta teosta: lainattavaksi pääkirjastoon ja Eräjärven sivukirjastoon, sekä yksi kappale kotiseutukokoelmaan.

Keskusteluissa Oridean Jussi Valveen kanssa päädyimme niittiselkään, koska 80 sivua ei vielä "vaatinut" kalliimpaa liimaselkää. Alkuperäinen paksumpi paperilaatu vaihdettiin siellä ohuempaan, niin kirjalle muodostui kuitenkin oikea selkä, joka taas antaa ryhdikkyyttä A4 - kokoiselle tuotteelle.

Tähän väliin haluan laittaa Leenan ajatuksia ennen kirjan julkaisutilaisuutta:

Tuntuu todella hyvältä, meidän kirja on konkreettisesti tulossa. Matka on ollut mielenkiintoinen, välillä tuntui, ettei asia etene, kiinnostus tuntui hiipuneen. Teki mieli heittää hanskat tiskiin. Onneksi en heittänyt. Koen tärkeäksi saada Kyhertäjille näkyvyyttä, me olemme osa Oriveden kulttuuria, kirjoitamme, piirrämme. Olemme monta vuotta kokoontuneet, luoneet ja kuunnelleet ja katselleet toistemme luomuksia, on tehty erilaisia harjoituksia, pyritty kehittymään. Ansaitsemme aherruksestamme ”palkinnon” ja voimaa jatkaa harjoituksia. Kirjoitan näin kiitollisena tästä ryhmästä. 

Kannen kuvan maalasi Tero Tuliniemi

Yllätyin iloisesti, kun kävin Sanaston sivuilla omien tietojeni kohdalla. ISBN- numeron avulla ilmeisesti Minun iloni on raapustella oli jo tallennettu, joten ei tarvinnutkaan kaikkea omiin tietoihin kirjata. Suosittelen Sanastoon liittymistä, koska sen kautta saa lainauskorvausta 0,31 euroa/laina. Ei kovin paljon tuloa tule harrastelijakirjoittajien tuotteista, mutta koen olevani osa kirjoittajien kirjavaa "heimoa"!

Huhtikuun 5. päivänä saimme kirjapinon ja lähdimme Leenan kanssa niitä muille kirjoittajille jakelemaan. Iloisia ilmeitä oli tuore opus kädessä sitten muillakin! Seuraavaksi suunnittelemaan kirjanjulkaisua yleisölle. Ihana kirjastomme suostui tietenkin luovuttamaan tilaa ja auttamaan tilaisuuden markkinoinnissa omilla  kanavillaan.  Olemattoman budjetin vuoksi meillä ei ollut varaa lehtimainoksiin. Itse tehtiin pieni juliste ja vietiin vanhanaikaisesti mm kauppojen ilmoitustauluille ja somen kanavilla ilmoittelimme. Luonnollisesti laitoimme  kutsuja tekstiviesteillä ja kylänraitilla tutuille ja melkein tuntemattomillekin.

Tässä vaiheessa laitoin sähköpostia paikallisen lehden eli Oriveden Sanomien toimitukseen ja lyhyesti esitin julkaisutilaisuuden kulun. Päätoimittaja tuli paikalle ja otti kuvia ja haastatteli kirjoittajia. 

Suunnittelimme yhdessä koristelua ja tarjottavia. Päädyimme pöytäliinoihin ja alkoholittomaan kuohuviiniin. Konvehdit sponssasi Kari Rannanautio - tästä makeat kiitokset.  Ostin pöydälle vaaleanpunaisena hehkuvan tulilatvan.

Itse toivoin lyhyen runoni ja balladin taustalle erilaista musiikkia. Sain mukaan Heikki Seppälän, joka oli esityksessäni Oriveden kaupunginkirjaston 100- vuotisjuhlassa syyskuussa 2022 (tästä tarinaa Lukihäirikössä otsikolla Juhlatunnelmissa Oriveden kaupunginkirjastolla, julkaistu 5.10.2022)

Kuvassa Riitta Jaakkola, Leena Kokkonen, Maija-Liisa Mäkelä ja Tero Tuliniemi

Löysästi aakkosjärjestyksessä  kirjoittajat lukivat otteita teksteistään. Yleisö olisi halunnut kuulla enemmänkin, mutta näytteet olivat täkyinä, jotta kokoelmaa olisi saatu myytyäkin. 

Halusin panostaa ensimmäiseen runooni ja taustalla soivat kirkonkellot saivat jotkut yleisössä nielemään kyyneleitään - kuulin myöhemmin. Kerroin runon syntyneen kuvasta, jossa oli pommin jäljiltä talon raunioita, ketään ei kuvassa ole, mutta kävelytiellä on kaksi punaista kenkää. En tiedä on  tämä unikuva vai uutiskuva, mutta tunnelma siinä on surullinen, värisävyinä musta, harmaa ja punainen.

PIKKUSISKO

ÄITI, KUINKA ZAPO..PO Risss z...HIA KIRJOITETAAN?

ÄITI, ONKO TEKOJÄRVESSÄ KALOJA?

 

ÄITI, KOSKA RUOKA ON VALMISTA? 

ÄITI, TEETKÖ MINULLE LETIT?

ÄITI, TULEEKO VIELÄ RAUHA?   (tässä kohtaa alkoivat kirkonkellot kumahdella)

ÄITI, SAANKO MENNÄ ULOS LEIKKIMÄÄN?

ÄITI, MIKSI SINÄ ITKET?

ÄITI, MIKSI SINÄ PAKKAAT MATKALAUKKUJA?

ÄITI, MISSÄ VELI ON?

ÄITI, SAANKO LAITTAA UUDET PUNAISET KENGÄT? 

///// ///// ¤ ¤ ¤

miksi tuli näin pimeää

äiti minuun sattuu

ÄITI ÄITI ÄITI MISSÄ SINÄ OLET

ÄITI! minne sinä menit

sattuu sat tuuu uuu äi 

 

Harvoin kirjoitan runojani isoilla kirjaimilla, mutta tämä teksti vaati heti käsittelyä vahvasti, laajalla pensselillä. Se myös haluaa tulla esitetysti tunteella, ei nurkassa kuiskaten. Yksi tärkeimmistä runoista ikinä!

Lopuksi ojensin kirjoittajille pienen kukan ja kortin kiitokseksi osallistumisesta kokoelmaan ja julkaisutilaisuuteen. Tilaisuuden jälkeen on myös tärkeää tehdä "markkinointitehtäviä", joten olen kiitellyt uudemman kerran yhteistyökumppaneita ja keskustellut osallistujien kanssa. On kiva tietää, että tilaisuus oli ollut onnistunut monella tavalla ja jatkoakin jo kyseltiin...

Heikki Seppälä soitteli, kun lausuin balladin Puhalla tuuliin.

Valokuvia ottivat Marja Kangas ja Kari Rannanautio. Lämpimät kiitokset siitä! En enää muista kuka otti minkin kuvan, pahoittelut siitä!

Tämä oli lyhyt kuvaus yhden omakustanteen matkasta ideasta julkaisuun ja myyntiin. Toisenlaisia kokemuksia on varmasti, mutta jos jollekin omakustannetta  harkitsevalle tästä on yhtään apua, niin hyvä. Kaikki tekstin virheet ovat vain ja ainostaan omiani ja olen valmis korjausliikkeisiin.

Helena Vallon ja Eija Hyvärisen Tapahtuma on tilaisuus, tapahtumamarkkinonti ja tapahtuman järjestäminen (2016, Tietosanoma) on hyvä opas erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen.

Rohkeasti vaan omia tekstejä ja kuvia kasaamaan kansien väliin, Mörri Mahlakallas.

-1234567-

Minun iloni on raapustella, omakustanne 2023, Oridea

Riitta Jaakkola, Leena Kokkonen, Helena Mahlakallas, Pirkko Mattila, Maija-Liisa Mäkelä, Arja Rannanautio, Tero Tuliniemi

Kannen maalaus Tero Tuliniemi