Ihmisten keskellä koivut ja pihlajat

Televisiosta tuli uusinta jälleen Harry Potter- elokuva.  Tulihan katsottua ja ihailtua tuota J.K. Rowlingin kehittelemää fantasiamaailmaa, jossa moni asia on aivan reaalimaailmaa ja osa sitten keksittyä, maagista ja tarunomaista.

 Silmiin osui myös somen uutisvirrasta tieto, että Emmi Itärannan romaanista Teemestarin kirja on tekeillä (scifi-) elokuva Veden vartija (ohjaaja Saara Saarela, tuottaja Mark Lwoff), ilmestymisvuosi 2121. Tuottaja Mark Lwoff kertoo teoksen kuvaamisessa olevan haasteita, sillä jälkikäteen on kuviin  lisättävä satoja efektejä. "Lopputulos ei saa näyttää siltä, että on käväisty kuvaamassa jossain teurastamon pihalla."

Tämä kuvallisuus ja ja kerronnan siirtäminen esim. elokuvan muotoon oli koko ajan mielessä lukiessani tuoretta romaania Koivu ja pihlaja, jonka on kirjoittanut tamperelainen Liliana Lento. Tekstissä on runsaasti kuvailua: kasvien  värit ja muodot, erilaiset tuoksut, astiat ja ruoat, hahmojen olemus ja rakennukset. Tavallaan lukijan on ensin sulateltava tätä yksityiskohtien tarkkaa kuvaamista, sitten se alkaakin viehättää ja sitten syntyy näitä selkeitä elokuvamaisia kohtauksia. 

Hollingsin kaksikerroksisessa kartanossa oli keltaiset seinät, vaaleanvihreä katto ja koristeellinen veranta. Nyt kun ruusut ja jasmiinipensaat olivat puhjenneet kukkaan hyvin hoidetun näköisessä puutarhassa, kartano näytti vielä upeammalta kuin Larissa muisti työhaastattelukäynniltä ja sai innostuksen kohoamaan siivilleen. Miten hienoa olikaan päästä asumaan näin suureen ja komeaan taloon, vaikka hänellä tietysti olisi vain yksi ja todennäköisesti pieni huone käytössään. Larissa kumartui nuuhkaisemaan yhtä jasmiininkukkaa, hänestä niissä oli maailman hienostunein tuoksu. Lehmukset reunustivat pitkää pihatietä, vastakkaisten puiden oksat kaartuivat hienosti.

 

Tuo tekstinäyte on kirjan alusta, jossa päähenkilö Larissa Morei tulee uuteen työpaikkaansa, piiaksi kartanolle. Kuinkas sitten sujuukaan elämä rikkaiden kartanon omistajien ja muiden työntekijöiden kanssa? Tiedossa on rakkaushuolia ja häiden suunnittelua, yhden siskon pakkoavioliitto ja uudet ystävyyssuhteet Floreniassa.

Kaikki tuo edellä mainittu ihan reaalielämässäkin mahdollista, mutta nytpä tarinaan tuo uutta ulottuvuutta henkilöhahmojen erilaiset "taustat". Tavallisten ihmisten rinnalla asuu nimittäin hyvinkin ihmismäinen puukansa.

Tiziana oli koivuinen, vaikka muut heidän perheessään olivat pihlajaisia. Yleensä lapset perivät vanhempiensa yhteyspuun - jos vanhemmilla oli eri yhteyspuut, oli sattumanvaraista, kumman puolelta se periytyi. Joskus se saattoi kuitenkin hypätä useammankin sukupolven yli. Tizianan koivuisuuden saattoi selitää se, että äidin isomummo oli koivuinen, tosin yhteyspuun periytyminen noin monen sukupolven takaa oli melkoisen harvinaista. Oli toki mahdollista, että myös Tizianan isän suvussa oli koivuisia.

 

Tämä puuyhteys on hienosti kehitelty ja vetää tarinaa jouhevasti eteen päin. Jännitettä hahmojen välille syntyykin siitä, että osa on "tavallisia" ihmisiä ja osa puukansaa tai puolituisia. Ehdottomasti kirjan paras idea! Kirjan luettua tuli tunne, että tällaista haluaa lisää. Jatko-osat? Miten nämä puukansan ominaisuudet voisivat vielä voimakkaammin vaikuttaa hahmojen ajatuksiin, tekoihin ja suunnitelmiin? 

Kirjan alussa on J.S. Meresmaan piirtämä mustavalkoinen kartta Florniasta ja hetkittäin toivoo sivuilta löytyvän pieniä mustavalkosia piirroksia tarinasta. Merkillisellä tavalla tarina herättelee näitä voimakkaita kuvia. Hyvän teoksen tunnusmerkki, että lukijan päässä alkaa herätä uusia tasoja?

Ehkä vähän jämäkkyyttä tai hiomista olisi hahmojen käymissä vuoropuheluissa. Tuo huomio on vähäinen, koska hahmot ovat sympaatisia ja tapahtumat etenevät ymmärrettävästi. Tämän kaltainen maaginen realismi, kirjan takakannessa romanttinen fantasiaromaani, sopii hyvin lukijalle, joka ehkä vieroksuu perinteistä fantasiaa. Tässäkin saa tarttumapintaa, tunnistettavuutta tavallisesta ympäristöstä ja ihmismäisistä hahmoista. Ei sodita eikä harrasteta taikuutta, noituutta. Kuitenkin yllätyksiä riittää ja kirjan tahtoo lukaista ns yhdeltä istumalta.

Kansi itsessään jo herkku! Valitettavasti vanha kamerani ja kuvankäsittelykykyni eivät saaneet tuohon kuvaan sitä oikeata vihreää näkyviin - aina joku kannen värisävy muuttui... Kirkkaammat ovat luonnossa nuo värit. Pahoitteluni tästä.

Lukihäirikössä on Lennon edellisistä kirjoista, Dionnen tytöt ja Salaisuuksia Delobriandissa, päiväyksellä 27.8.2018. Ei kannata verrata kirjoja keskenään, mutta silti tämä Koivu ja pihlaja antoi kaikista eniten lukuiloa.

Kokeile itse miten sinuun vaikuttaa Florenian  puukansa! 

Nämä kirjallisuuden genrenimitykset eivät ole minulla vahvasti hallussa, joten älköön kukaan ampuko viestin tuojaa! Keskustelu tästäkin on antoisaa.

Elokuussa vielä kesä mielessä ja suunnitelmia syksyllekin tehty? Lukuintoa Koivun ja pihlajan ja muidenkin seurassa, toivottelee Mörri Orivedeltä

Kuvat Mörri Seppälä

 

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ 

Lento Liliana, Koivu ja pihlaja (2020, Nysalor-kustannus)

Meresmaa J.S., kansien ulkoasu ja kartta

Hastsiukhin Yauheni, kansikuva

Järvinen Matti, taitto 

Elokuisen kuun kokoinen kiitos kustantajalle kirjalähetyksestä!

Taustamusiikkina Sonata Arctica, Talviyö (2019, Nuclear blast) 

Maapallomme puolesta pieniäkin tekoja

Keskikesän kauniit päivät, polskuttelua puhtaissa järvissä, vettä riittää hyötykasveille ja koristekukille. Linnut laulelevat ja pörriäiset surisevat pihan kasveissa. Ruokahetkiin riittää maukkaita perunoita ja muita maanantimia. Ilmaa on helppo hengittää ja lähiympäristö tuntuu turvalliselta.

Tämän idyllin aikana oli herättelevää lukea kaksi mielenkiintoista tietokirjaa, joissa luonto ja sen tulevaisuus ovat keskeisessä asemassa.

Viheliäs tiede- ja muita vaikeita uutisia (Vastapaino, 2020) on Mari Heikkilän ja Tuukka Tammen toimittama teos tieteen, tutkimisen ja niistä kirjoittamisen haasteista. Kirjaan on haastateltu tutkijoita ja tiedetoimittajia. Esiin nousevat ns vaikeat aiheet, tutkijoiden ja toimittajien kokema negatiivinen palaute ja uhkaukset, väärän tiedon tahallinen levittäminen ja trollaaminen.  Kirja yrittää antaa ohjeita kuinka vaikeista aiheista voisi kirjoittaa ja puhua.

Yksi tunteita nostattava kokonaisuus on luonnonsuojelu ja esimerkkeinä kirjassa ovat mm. susien puolesta toimijat, muovit eri olomuodoissa ja metsien hiilinielut. Metsien kestävästä kehityksestä kertoo Mikko Pelttari, joka on tiedetoimittaja Helsingin yliopiston Yliopisto-lehdessä.

Artikkeli on avartava tällaiselle maallikolle, enkä avaa sitä tässä enempää, koska en halua levittää väärää tietoa vahingossa. Kirjan yksi tarkoitus on varoittaa levittämästä tietoa, joka onkin alunperin väärinkäsitys/luulo/mielipide, koska taustoja/ faktoja ei ole tarkistettu.

Viheliäs tiede on herättelevä teos tieteestä kirjoittamisen vaikeudesta, mutta myös haastavaa luettavaa tavalliselle uteliaalle ihmiselle, jolla ei ole koulutusta erikoisaloilta. Ihan kaikkea ei ymmärrä, eikä muista aikaisemmin lehdistä lukeneensa, ja siksi on pinnisteltävä omien luulojensa kanssa.

Em. metsien ja metsäteollisuuden kiemuroiden jälkeen olikin jo helpompaa lueskella toista teosta, joka antaa meille tavallisille kuluttajille ja luonnonystäville käytännön neuvoja arkeen.

Rinna Saramäen 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman on jaettu 12 osioon, joita ovat mm. Asuminen ja rakennukset, Vatteet, Jätehuolto, kierrätys, Liikenne ja matkailu, Ruoka ja Elektroniikkalaitteet ja sähkö. 

Ensimmäinen osio Tottumusten ja tapojen muuttaminen tarkastelee ilmakehän hiilidioksiinipitoisuuden lisääntymisen vaikutuksia. Mistä Suomen ilmastopäästöt koostuvat ? Miten hiilijalanjälki lasketaan? Nämä kysymykset ovat monesti isoja ja aiheuttavat monille ahdistusta, ja teoksen kirjoittaja myöntääkin tämän.

Teoksessa ei kuulu saarnaajan kärkäs ääni, vaan lempeän määrätietoisesti Saramäki esittelee pääpiirteet kunkin luvun alussa ja sitten seuraa tummennettuihin laatikoihin sijoitettuja selkeitä ja lyhyitä neuvoja.

Esimerkkejä vinkkien otsikoista:

Käännä lämpö pattereista pienemmälle, kun tuuletat (Asuminen ja rakennukset)

Mielummin villi kuin viimeisen päälle parturoitu (Puutarhat, puistot ja metsät)

Pyykkää oikein (Vaatteet)

Perusta lastenjuhliin lelunvaihtopiste (Yhteisöllinen elämä)

Ota selvää alueesi kierrätysmääräyksistä (Jätehuolto, kierrätys)

Tutustu tavaranlainauspalveluihin ( Kulutus, tavarat)

Tue pyöräteitä ja pyöräilyä kunnassasi ( Liikenne ja matkailu)

Investoi uusiutuvaan energiaan (Talous ja työssäkäynti)

Osta alennuslaputettu tuote ja kumallinen vihannes (Ruoka)

Tarkista kylmälaitteiden sijoittelu (Elektroniikkalaiteetja sähkö) 

Selvitä, mitä ilmastokampanjoita juuri nyt on meneillään (Kuvittele tulevaisuus) 

"Tee se minkä kohtuudella pystyt. Älä uuvuta itseäsi toimintakyvyttömäksi...Käännä tunteesi voimavaraksi, jolla pystyt vauhdittamaan muutosta parempaan" , kehottaa Saramäki.


12. osio Kuvittele tulevaisuus valaa toivoa ns reality gapin (todellisuuskuilu tulevaisuusvision ja sen totettamismahdollisuuksien välillä) iskiessä. Emme voi olla varmoja mitkä meidän teoistamme hillitsevät ilmastonmuutosta tarpeeksi, mutta emme saa antaa periksi. Yksi tulevaisuuden vaihtoehto on toimiva maailma: tasapaino luonnon ja ihmisten välillä seuraavillakin sukupolvilla. Kannattaa yrittää.

Kirjan lopussa on lähdeluettelo jokaisen osion kohdalle. Paljon luettavaa suomenkielellä.

Tästä kirjasta saa helposti aiheita keskusteluun ja varsinkin nuorten ihmisten kanssa saa vielä uusia näkökulmia asiohin. Kiittos kirjailijalle vaikuttavasta teoksesta!

Mainitsin tuon Viheliäs tiede- kirjan kohdalla, että siinä sivutaan väärän tiedon tahallista levittämistä. Laitatanpa tähän loppuun vielä yhden tietokirjan nimen, koska siinä vasta hevonpuppua esitelläänkin ja varsin satiirisella otteella. Tom Phillipsin Totuus, paskapuheen lyhyt historia (Tammi, 2020) on nautittava katsaus totuuden ja sen kiertämisen historiaan länsimaisessa kulttuurissa ja lehdistössä. Faktojen tarkistus on tylsää ja vie aikaa - kannattaako se aina? Millainen mies oikeastaan olikaan Benjamin Fraklin?

Edelliseen vedoten totean, että tämän tekstin virheet ovat kaikki omiani - älkää syyttäkö kirjailijoita!

Nuo 3 teosta ovat aiheiltaan mielenkiintoisia ja toivonkin jonkun niihin tarttuvan lukeakseen. Ettei tämä kauhuhelteessä naputeltu esittely pilaa niiden ansioita?

Ehkä seuraavaan blogiin nostan jotain kevyempää luettavaa? Koittakaa jaksaa helteessä- ja lukekaa.
Mörri Seppälä, Orivesi

////-////-////-////-///////////-////-////

Viheliäs tiede - ja muita vaikeita uutisia (Vastapaino, 2020)

Mari Heikkilä ja Tuukka Tammi, toimittaneet

Mirkka Hietanen, ulkoasu

Saramäki Rinna, 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman (Otava, 2020)

Juusela Tuuli, kuvitus ja graafinen suunnittelu

Phillips Tom, Totuus: paskapuheen lyhyt historia (Tammi, 2020)

Rekiaro Ilkka, suomennos

Kuvat Mörri Seppälä

Tunteisiin menevää runoutta

Pidin Harri Hertellin edellisestä runokokoelmasta  Pelotta ja pakko on tunnustaa hänen uutukaisensa Kaikki tunteet sallittuja yltävän samalle tasolle.

Tämän tasapainoisen ja eheän kokoelman aloittaa yksittäin runo Ennen kuin minusta tuli isä. Pitkähkön runon lopussa ovat rivit, jotka voisivat koota teoksen teeman ja kirjoitustyylin:

(...) mutta niille jotka pelkäävät

itseään ja vanhempiensa

tai isovanhemiensa virheitä

haluan sanoa

että jokaiselle on jossakin voimia

kohdata pelkonsa

ja niiden kanssa elämään opiminen

kestää koko elämän. 

Siinäpä se. Yksinkertaisesti, mutta niin vahvasti. Runot ovat jälleen helposti avautuvia, puhekielenomaisia ajatusten lippusia.  Lukijan energia ei mene kielellisen tason ymmärtämiseen ja siten jää tilaa miettiä tekstin syvyyttä.

Raja-osiossa on kaksi runoa, mutta huomaan lukevani nämä 8 sivua niin, että vasemmalle jää kirjoittajan isän tarina sekä menneisyys ja oikealla sivulla kulkee tämä hetki, valoisampana, omaa lasta ja perhettä katsellen. Omaa isää kohtaan voi tuntea myötätuntoa, jos ymmärtää hänenkin jääneen jotain tärkeää paitsi lapsuudessaan.

Kohtaamme sen yhdessä- osion runot kyselevät mm. miksi toisille annataan rakkautta ja hyvät startit elämässä, miksi toisille ei? Millaisia taakkoja kannamme ja osaammeko muuntua lapsista vanhemmiksi? Saako lapsi ilmaista kaikkia tunteitaan? Miten lapsi siihen oppii? Mistä lopulta luottamus syntyy?

Seuraavaksi Minusta tulee taas isä on onnellisten rivien aikaa. Vastasyntynyttä on onni pestä, hoitaa, suojata. Myötätunto herää muidenkin lasten itkuun ja vaimon osaan. Maisemassa liikkuvat lokinpoikaset ja tomaatit kypsyvät. Mitä kaikkea isä haluaakan opettaa lapselleen - muutakin kuin pakastepizzan oikein syömistä? Tässä osassa on myös muutamia lyhempiä runoja, joista esimerkkinä tämä:

Haukat kiertävät lampea

haparot nousevat maasta

jossain niiden välillä minä

makaan nurmella ja haaveilen

mahdottoman itsestäänselväksi.

Nämä lyhyet tuokiokuvat sopivat pitempien tekstien väliin, tuovat isänä olemisen tarinaan yksityisen runoilijaminän.

Jos me oppisimme rakastamaan vie lukijan luontosuhteeseen, aikuisten väliseen suhteeseen, parisuhteeseen. Toiveissa on toimiva kommunikaatio, toteutuvat unelmat. Kuka kukin lopulta on? Helsinki kaupunkina saa oman kuvauksensa.

Kokoelman päättää Olemme riittävän kokonaisia- osuus antaa tilaa negatiivisillekin tunteille. Saa raivota ja vihata. Miten kyetä vastaamaan rakkauteen rakkaudella? Luottoa siihen, että vaikeudet voitetaan.  Vielä palataan omaan isään, joka on tullut lähemmäksi, jolle on annettu lupa tulla lähemmäksi. Runojen minä on tasapainossa ja häpeä on poissa. Nyt on varaa ilmaista:

Yritän olla pelkäämättä

jättää sanomatta

mitä minä sanoin. 

Kaikki tunteet sallituja jättää sellaisen pehmeän ja lempeän kosketuksen.  Ei tarvitse huutaa, kikkailla fonteilla tai liittää fyysisiä kuvia runokokoelman sivuille, kun sisältö on syvällinen ja ihmisyyttä tarkasteleva.

Suosittelen tätä lämpimästi  kaikille, mutta erityisesti  nuorille aikuisille ja tuoreille vanhemmille. Elämänviisauksia oppii hyvin kirjallisuudenkin avulla.

*-*-*-*


Joskus luettava teos vetää ajatuksia voimakkaasti aiemmin luettuun. Huomasin tämän Hertellin kokoelman tuovan mieleeni toisen Enostonen kustantaman runokokoelman eli Kalle Niinikankaan Tervetuloa Mongoliaan (2018). Siinäkin teemoina ovat mm. vanhemmuus, huoli omista vanhemmuuden taidoista ja luotto tulevaisuuteen. Kannattaa lukea peräkkäin tai lomittain. Teoksesta kirjoitin Lukihäirikössä 27.4.2019 otsikolla Ihmisiä ja aksolotleja.

Runoutta on nyt luettu, mietitty ja omia raapustuksia lähetelty vähän sinne ja tänne. Lyhyet tekstimuodot ovat helliä väsyneille (keskittymiskyvyttömille?) aivoille, joten tämä kevät on ollut runoisa.

Voikaa hyvin tai  toipukaa, vetäkää henkeä ja nauttikaa tulevasta suvesta! Lämmöllä Mörri Seppälä

*-*-*-*-*-*-*-*-*

Hertell Harri, Kaikki tunteet sallittuja (Enostone, 2020)
Kuisma Janne, kannen kuva ja suunnittelu
Niinikangas Kalle, taitto

Internet: www.enostone.fi


Kustantajalle kiitokset arvostelukappaleesta!

Kauniita unia ja ihmisiä

Esittelen lyhyesti kaksi tänä keväänä lukemaani tietokirjaa. Peräkkäin luettuna ne muodostavat mielenkiintoisen lukupaketin: nukkuminen on meille tärkeää ja hyvät yöunet vaikuttavat meidän terveyteemme ja siten ulkonäköömmekin.

Matthew Walkerin Miksi nukumme, unen voima on kansainvälinen bestseller, enkä ihmettele miksi. Kalifornian yliopistossa psykologian ja neurologian professorina työskentevä Walker kertoo monista uniin ja nukkumiseen liittyvistä tutkimuksista ja avaa niiden tuloksia helppotajuisiksi asioiksi. Tieteellisyys ei siis haittaa ja mukana on ripaus huumoria.

Aluksi kirjassa esitellään nukkuminen ilmiönä. Mitä on oikeastaan uni? Mitkä asiat vaikuttavat unirytmiin ja miksi unentarve vähenee iän myötä?

Toisessa osassa käsitellään unen tärkeyttä. Miksi uni on aivoille välttämätöntä? Mitä tekee unenpuute? Mitä tekeekään kofeiini ja melatoniini aivoissa?

Kolmannen osan aiheina ovat unet, luovuus, ja unien hallinta.

Neljäs osa onkin sitten heviä tavaraa. Mitä kaikkea huono uni tai unenpuute vaikuttakaan meidän mieleemme, sairastumisalttiuteen ja koko yhteiskuntaan? Miksi keinovalo ja teollistuminen pelästyttävät luontaista unirytmiä?

Miksi nukumme kuuluisi mielestäni jokaisen lukupinoon, varsinkin pienten lasten ja teinin vanhempien tietokirjaksi! Länsimainen kulutusyhteiskunta voisi muistaa paremmin nukkumisen ja unien merkityksen - juoman ja ruuan lisäksi nukkuminen on yksi elinehto.


Iida Kukkonen, Tero Pajunen, Outi Sarpila ja Erica Åberg ovat kirjoittaneet Ulkonäköyhteiskunta, ulkoinen olemus  pääomana 2000- luvun Suomessa (Into, 2019). Aluksi -osiossa on nämä rivit, joihin kiteytyy paljon teoksen ideasta:

(...) Mikäli ulkonäkö nähdään pääomana, sisältyy myös siihen ajatus ulkonäöllisten resurssien epätasaisesta jakaantumisesta. Toiset ovat saaneet geenilotossa tai onnistuneet muilla tavoin hankkimaan sosiaalisen ympäristön arvokkaina pitämiä resursseja enemmän kuin toiset. Ulkonäöllisiksi resursseiksi voidaan ymmärtää kasvonpiirteet, ruumiin koko ja muoto, hiukset, parta ja viikset sekä pukeutumis-, laittautumis- ja ehostustyyli.

Kirjassa käsitellään ulkonäön merkitystä mm.rakkauden markkinoilla, ystävyyssuhteisissa, työhaastatteluissa, kulutustottumuksissa ja eteenkin markkinoinnissa, ikääntymisessä ja toiveissa nuorekkaina pysymiseen. Ääneen pääsevät nimettöminä kyselyihin vastanneet tavalliset ihmiset ja faktoja selventävät ymmärrettävät kaaviot ja taulukot (esim. peilin edessä vietetty aika ja eri ikäryhmien antamat  vastaukset).

Ulkonäköyhteiskunta on selkeä ja avartava teos länsimaisessa kulttuurissa piilorakenteissakin vaikuttavasta kauneuden ja sopusuhtaisuuden ihannoimisesta, usein (?)  koulutuksellisen tai ammatillisen pätevyyden ohessa tai sijaan.

Nämä kaksi tietokirjaa sai "helposti" luettua.  Välillä on lukeminenkin ihan takkuillut, eikä ole oikein mitään saanut luettua, niin siihen nähden näiden lukukokemus oli miellyttävä. Siksi rohkenen niitä suositella kaikille.

Mitähän seuraavaksi? Ehkä runoutta jälleen?

Kesäkuuhun toiveikkaasti tähyillen Mörri Seppälä


/-/-/-/-/-/-/-/-/


Walker Walther, Miksi nukumme, unen voima (Tammi, 2019)


Kukkonen Iida, Ulkonäköyhteiskunta, ulkoinen olemus pääomana 2000-luvulla (Into, 2019)

Runoutta koronan aikaan

Toimitusongelmien vuoksi sain vasta huhtikuun lopulla luettavaksi Reetta Huttusen esikoisrunokokoelman Valkoisessa takissa olen lähinnä mies. Reetta Huttunen työskentelee infektiolääkärinä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa ja lääkärinä olemisesta kokoelma kertookin.

Teoksen aloittaa TOTEAN ELÄMÄN (DECURSUS) - osio. Siinä potilaat, lääkärit, hoitajat ja runot matkaavat syntymästä kuolemaan, pysähtyen välillä sairaalan ruokakärryn äärelle, juoppohullujen kohdalle, kohtaavat masennuksen ja vamistautuvat viimeiselle matkalle.

KIERTOILMAISUJA ELÄVISTÄ JA KUOLLEISTA

Täällä on exitus,

hoitaja sanoo puhelimeen ja sulkee luurin

kiipeän ylimpään kerrokseen

hengästyn portaista, sinusta (...) 

Seuraavassa osiossa KANNATTAAKO TÄLLAISTA ENÄÄ KORJATA, SINÄ KYSYT TURHAAN KANNATTAAKO SYNTYÄ? lääkäri kohtaa potilaan, näkee potilaan "valuvirheet", kuuntelee soluja ja antaa hoitosuosituksia. Onko lääkärin sanoilla mitään merkitystä ja onko hän "pelastanut riittävän määrän"?  Tämä runo on mielestäni koko kokoelman vahvin runo ja yksi kantava teema eli kahden ihmisen kohtaamistilanne:

Kutsun sinut vastaan

otan huoneeseeni

voimme hetken aistia toistemme tuoksun

ennen kuin istumme varattuun aikaan

asetan suitset

vaikka tutustuminen  on kesken

VÄITÄN on osuus, jossa lääkäri miettii miten sairauskaan ei aina jaksa, vaan sekin lepää muiden mukana. Rytmihäiriöt tuottavat väärää ääntä, kehojen elinjärjestelmät hakeutuvat tasapainoon, mutta lääkärit joutuvat kohtuutomasti kajoamaan  herkkään tilaan. Terveet ihmiset ovat eri porukkaa, mutta "me iloitsemme heistä tietenkin iloitsemme heistä". Näissä runoissa tunnistetaan tautipesäkkeet ja TARTUNTA sopii juuri koronakevääseen 2020.

Vain kolmen runon osuus EN KIELLÄ VÄSYNYTTÄ SOLUA keskittyy mm. lääketieteen,  teorioiden ja oppien merkitykseen. Minkä varassa lääkäri on potilaan vieressä, potilaskertomus edessään? Mihin voi luottaa - koulutukseensa ja itseensä?

LÄÄKÄRI EI HAISE VALKOSIPULILLE EIKÄ VANHALLE VIINALLE jatkaa samaa teemaa, jossa lääkäri miettii osaamistaan, ammattitaitoaan. Tekeekö valkoinen takki lääkärin? Onko lääkärin oltava mies tai ainakin sopivan ikäinen, jotta kokemusta löytyy? Mitä kaikkea lääkärin oletetaan tietävän esim. Kelan puhelinnumero, merisää, alusastia, kaukosäädin ja milloin se oikea lääkäri tuleekaan...

SOLUJA EI OLE TARKOITETTU TÄHÄN -osion sanastoon kuuluvat mm. ikääntyvät solut, kalpeat kudokset, sydämentahdistin,  mekaniikka ja pitkät johdot, toivo, fataali, ennakoimaton sivuvaikutus ja kuolemanpelko.

OLEN MAANNUT SATA PÄIVÄÄ SAIRAALASSA/TIEDÄN MILTÄ ULKOA TULLEET IHMISET TUOKSUVAT/HALUAN VARASTAA TUULEN HEIDÄN VAATTEISTAAN -osiossa ääneen pääsee potilas. Hämmentävää, kun on väärässä paikassa. väärään aikaan ja jotain katoaa itsestä. Halua saada diagnoosi, täsmädiagnoosi. Voiko sairauden kanssa ystävystyä? Kuitenkin lääkärin uniin tulevat potilaat, jotka tekevät sairaalan katolla lentoharjoituksia.

HALUAISIN RIISUA VALKOISEN TAKIN EDESSÄSI -osio päättää kokoelman. Näissä runoissa pääsee esiin tunteet, rakkaus, luottamus arkisessa puheessa ja arkisissa tilanteissa. Laitan tähän alun "syrämestä" kertovasta runosta, koska  se herättää sisäisen runoilijani, joka käyttää paljon sydänsymboliikkaa:

Ei rakkaus asu sydämessä

olen katsonut sinne

kaksi kammiota ja eteistä joiden väleissä läpät

pitävät veren oikeissa lokeroissaan

korkeapaineiset verisuonet vievät verta arjelle

hyvin toimiva aparaatti täynnä fyysisiä mittasuhteita

ei jälkeäkään rakkaudesta

systole ja diastole sisään ja ulos

rautaista elämänsisältöä (...) 

Tuo runonäyte havainnollistaa myös kokoelman runojen fyysisen puolen: vähän välimerkkejä, ei leikittelyä rivien asetteluissa. Koska monet runot ovat ns lyhyitä, niin sivuille jää tilaa lukijan hengähtää painavien asioiden aikana. Sanasto on helppoa, vain muutamia lääketieteellisiä termejä, jotka saattavat olla tuttuja useammille lukijoille entuudestaan.

Itseeni tämä kokoelma vaikutti niin, että runot tuli luettua ensin läpi kertaistumalta, mutta sitten piti lukea vain pari runoa kerrallaan (osan runoista luin Tampereella Hatanpään terveysaseman odotushuoneessa ja ohi käveli suojavaatteisiin pukeutuneita sairaanhoitajia - tunnelma oli todella realistinen!). Näin riveillä ja niiden väleissä oleva toivo ja herkkyys pääsevät leijailemaan ilmaan, silmille ja aivoille. Tulee voimakas tunne, että runojen kirjoittaja on sisäistänyt paljon ihmisyydestä.

Kirjan takakansi kertoo Reetta Huttusen voittaneen  Pirkanmaan kirjoituskilpailun v 2018 ja opiskelleen kirjoittamista Ahjolaan opistossa Tampereella. Mielestäni nämä heijastuvat myös tähän esikoiskokoelmaan. Runollinen kieli on kekseliästä, mutta ei itsearvoisena. Pelkästään nuo osioiden nimet ovat jo houkuttelevia. Kielellisen tason vuoksi kokoelman yleisilme on synkistäkin aiheista huolimatta positiivinen ja "meuhkaamaton".

Soisin Valkoisessa takissa olen lähinnä mies löytävän lukijakuntaa (lääketieteen ja sosiaalialojen) opiskelijoiden ja eteenkin potilaiden keskuudessa. Useinhan potilaat odottavat lääkäreiltä aikaa kuunnella ja olla empaattisia, mutta tämä kirja voisi avata puolestaan lääkärin arkea potilaille päin. Näin se yhteisymmärryskin voisi löytyä helpommin kiireisissä terveydenhuollon tilanteissa.

Kiitos tästä runokokoelmasta! Arvostan kokoelmaa myös oman potilashistoriani johdosta ja kokemuskouluttajana kohtaamieni lääkäreiden kertomusten vuoksi.

Toukokuun puolella odottaen oudon kevään loppumista ja tutumpien arjen asioiden palaamista - ennen joulua (?)

Terveyttä ja iloisia hetkiä ihan jokaiselle, Mörri Seppälä

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Huttunen Reetta, Valkoisessa takissa olen lähinnä mies (Enostone, 2020)
Niinikangas Kalle, taitto
Org Taivo, kannen suunnittelu
J Stromme/Alamy Stock Photo, kannen kuva

Käsidesipullollinen kiitoksia arvostelukappaleesta kustantajalle!

0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0

Muilta mailta vierahilta

Kevät 2020 on jo osoittautunut minimaalisen matkaamisen ajaksi. Lievään matkakuumeeseen lääkkeeksi osuu hyvin Anu Heiskasen toimittama teos Kuntta, ulkosuomalaisten antologia. Siinä on mukana 34 suomalaiskirjoittajaa, jotka ovat asuneet kauan ulkomailla, yhteenlaskettuna asuinmaita kertyy 40 kappaletta. Joten tarinat ja runot ovat todella monipuolisia ja erilaisia teemoja sisältäviä.

Kuntta tarkoittaa siirtovarvikkoa (kangasturve, metsänpohjamatto) ja sen idean alle on koottu nämä tekstit niin, että 21 kuntalla viihtyvää kasvia jaottelee kirjaa, esim Punatorvijäkälä, Vanamo, Rätvänä ja Lehtotikankontti. Jokainen kasvi esitellään lyhyesti ja tämä hienosti pysäyttää lukemisen ja aloittaa oman ajatuksen liikkeen.

Olavi Koivukankaan esipuheen ja Anu Heiskasen terveisten jälkeen vuorossa on Anne Gandolfo (New Jersey, USA). Hän kirjoittaa maasta, maisemasta ja tietystä maalauksesta. Näin kannen kuva saa persoonallisen luonteen tekijänsä mukaan.

Kirjassa on mukana tarinoiden ja muisteluiden lisäksi radiokuunnelma, joulukalenteri, kirjeenvaihtoja ja osalle niistä  taustaa. Kuvia on vähän, mutta niitä harvoja mustavalkoisia otoksia tarkastelee mielellään tarkemminkin.

Tekstit ovat rehellisiä, koskettavia ja saavat miettimään miten ihminen kokee identiteettinsä tutuilla tantereilla ja sitten kaukana erilaisissakin yhteiskunnissa ja kulttuureissa. Toiset sopeutuvat helpommin ja toisille jää ikuinen kaipuu kotimaahansa.

Suopursu-osiossa Elsi Rheinerin (Sveitsi) runo mielestäni kiteyttää hyvin Kuntan kirjoittajien kokemuksia:

KUKKARUUKKU

Voiko juuret istuttaa kukkaruukkuun,

ja ottaa ne aina mukaan?

Ei sitä kai tiedä kukaan.

Voiko juurensa myöskin kadottaa,

voiko joku ne sinulta ottaa?

Voiko kukaan juurilleen palata,

synnyinmaan koivuja halata,

ilman että ikävä on taas? 

Onko kotona kummassakaan maas? 

Valkovuokko-osiosta nostan vielä erikseen yhden tekstin kohdan, koska se säväytti korona-uutisen keskellä. Anu Heiskasen sukutarinassa vuonna 1919 Suomesta saapuu Yhdysvaltoihin surullisia uutisia:

(...) Neljä päivää äitiä myöhemmin menehtyy myös vauva. Koska vuosi on 1919, mieleeni juohtuu, että Kerttu-siskosi ja vauvansa menehtyivät espanjantautiin. Pandemia surmasi yksin Suomessakin 25 000 ihmistä; koko maailmassa tautiin menehtyneiden lukumäärä oli lähes sata miljoonaa!

Kirjan lopussa on lyhyet esittelyt antologian kirjoittajista.

En halua enempää paljastaa teoksen sisällöstä, koska nämä tarinat vaikuttavat varmaan erilailla ulkomailla asuneisiin kuin aina paikallaan pysyneisiin  asukkaisiin. Avartava lukukokemus, joten kiitos ihan jokaiselle mukana olleelle ajatuksista!

Toukokuussa odottava tunnelma: miten rajoitukset puretaan Suomessa? Toivotaan parasta ja pidetään toisistamme huolta - lähellä ja kaukana.

Lukeminen helpottaa eriskummallisina ajanjaksoina, Mörri Seppälä

Kuvat Mörri Seppälä

~~~~~~~~

Kuntta: ulkosuomalaisten antologia (OK-kirja, 2020)
Heiskanen Anu, toimittanut
Gandolfo Anne, kansikuva
Korkiasaari Jouni, taitto ja ulkoasu

O.Riikamaria Helle-Kotkan runoista

O.Riikamaria Helle-Kotkan runokokoelmaa Kun korot kopisivat tyhjässä pesässä on kiva ensin vain katsella. Kannen värit ovat pirteät (kirkkaammat kuin valokuvassa) ja tuon korkojen kopseen voi lähes kuulla. Yksinkertaisella viivalla on saatu aikaan naisellinen keinuva liike kuvaan.

Sisältö kuitenkin ratkaisee? Kokoelman ensimmäinen  osio on  viimeinen ponnistus. Aloittavassa piirroksessa on kolmen linnunpoikasen avoimet suut ja risuinen pesä, mustavalkoisena. Hellyyttävä kuva. Lyhyissä runoissa kerrotaan rakkaudesta, syntymästä ja synnyttämisestä, kasvusta ja luopumisesta, tyhjäksi jääneestä (lapsen)huoneesta. Naisen ja äidin täytyy löytää oma elämä...

Toisessa osiossa pari suhdetta runot käsittelevät suurta halua, kumppanin läsnäoloa, riitelemistä ja yhteen kasvamista.

Seuraava vaihe onkin jo vaihdepyörää, jossa kyytiä  saavat naisten vaihdevuosien aiheuttamat keholliset  muutokset ja mielenliikkeet. Riittääkö arki vai tarvitaanko välillä kouhuvaa juomaa ja suklaata tai annos botoxia lentävien tähtien alla? Viisaus kasvaa Vuosi vuodelta:

olet jotakin enemmän:

kokeneempi

itsevarmempi

rohkeampi

Vuosi vuodelta olet enemmän

oma itsesi 

Tässä osiossa on myös asettelultana oivaltava runo Korkkariproteesi, joka muodostaa riveillään naisten kengän. En tosin yritä sitä tähän laittaa, koska  ei siitä samanlainen tulisi... kannattaa itse tutustua!

Lukumääräisesti eniten runoja löytyy tähystän- osiosta, jonka aloituskuvassa lintuemo katselee pientä tipuaan. Nyt runoissa kohdataan menettämistä ja surua, tyhjän talon kaiut ja perintökupit. Vaihdevuosien kuumat aallot on yhdistetty ilmastonmuutokseen ja Islannin tulivuorten tuhkapilviin. Nuoruus on kadonnut, mutta naiseus haalistuu. Riittääkö kynsien punainen lakka todistamaan voimaa?  "Korkealla lipuvat pilvet/Ylhäälle kipuaa kolesteroli" on arjen ydintä?

Viides osio äänettöminä on eräänlainen ihmisyyden mietintö. Keitä me näemme? Keitä ovat elolliset olennot? Kannattaako elää hetkessä? Annammeko kateudelle ja häpeälle valtaa? Mitä meistä jää? Kokoelma päättyy hienosti runoon Jätin jäljen:

(...) rantahietikolta tuuli nuolaisi jälkeni

Aurinko kuivasi kalliolta varpaani märät läntit

Lopulta jäljet katosivat

Ehkä joku joskus muistaa?

Jälkeläinen? 

Kun korot kopisevat tyhjässä pesässä on oivaltaa asioiden yhdistelyä, mutta helposti luettavaa, ymmärrettävää. Käytetyt sanat ovat arki-ilmaisuja, mutta ei latteuksia tarjoillen. Lisään vielä, että lukihäiriöisen silmää viehättää tässäkin välimerkkien vähäisyys - helpottaa myös silmän liikettä sivulla. Makuasia jälleen.

 Parhaiten kokoelman runoihin ehkä samaistuvat naiset, äidit, isoäidit. Mutta ei tämä teos aivan sukupuolisidonnainenkaan ole puolustaessaan maapalloa ja varoitellessaan merien jätepyörteistä ja Fukusiman ydinreaktoreista. Tämän kirjan huumori on pientä ja kannattelevaa.

Jostain tulee mielikuva, että juuri tämän kokoelman sivujen väliin voisi koota erilaisia mietelauseita, muistiinpanoja, pääsylippuja talteen - kuten joskus täytimme ns teinikalenteria. Kuka muistaa? Tästä voisi tulla sellainen keski-ikäisen oma "matkakirja", jossa kehys on hienosti valmiina.

Maaliskuussa Naistenpäivän alla uskallan lisätä, että tämä olisi oiva kirja pakettiin lahjaksi!

 * * * * * 

Kuvitus runoon Lampi väreilee

Ja minua pelotti kun sammakko nauroi on Helle-Kotkan runokokoelma vuodelta 2017. Monikerroksellinen teos on jaettu kuuteen osioon. HUOLESTUNUT koostuu lyhyistä, ytimekkäistä ja hennoista riveistä. Joku kasvaa, toinen kipuilee, eikä parannuskeinoa ole. Kirjan kansikuva sopii juuri tähän runoon:

Superkeinuja

Pienehkö tyttö

liitää yli jyrkänteen

keinun kantaman. 

Hammasta purren kiitää

Ei välitä huudoista. 

Toinen osio PELOKAS esittelee pieniä ja suurempia pelkoja, arkuuksia ja perään YKSINÄINEN tuo esiin lyhyitä välähdyksiä, kun toinen ihminen on kaukana, poissa. MÖRÖT- osiossa   lähdetään yksityisestä  yleiseen. Influenssa vyöryy epidemiaksi ja pandemiaksi (kuinka ajankohtaista onkaan nyt?!) Digiloikka ja trollit vilisevät riveillä, rynnäkkökivääri vie konfliktiin ja vastaanottokeskukseen. Tässä osioissa on lähes sivun mittaisia tekstejä ja ne ovatkin tunnelmiltaan kiehtovia, kierteisiä. Erityisen vaikutuksen tekee runo Juhannus Turus 1941. Siinä on Isä meidän -rukoukseen lomaan kudottu sotakokemus. Tässä alku malliksi:

Isä meidän, joka olet taivaissa.

Kuulen taivaalta kovaa ukkosenkaltaista jylinää.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Tuntuu kuin kamala jysäys puhkaisi korvani tärykalvot. 

Tulkoon sinun valtakuntasi.

En kuule enää mitään... 

En ole mitenkään sota-aiheisten runojen lukija, mutta tämä on niin taiten koottu, että soisi sille laajan lukija- ja kuulijakunnan! Toinen erityisen hieno oivallus on runossa, joka on kaksijakoinen - asettelu tekee siitä kahden erilaisen asian rinnastuksen.

Pommit paukkuvat    Uusvuos vaihtuu

Miinat räjähtelevät       Ilotulitteet räiskyy

Piiloudun maahan        Juon poreilevaa 

KOHTAAMISIA TELLUKSELLA on eläinaiheisten haikujen (ja parin muunlaisen runon) näyttämö. Yleisilme on pirteä, kaikella on paikkansa. Kuvituksena piirretty sammakko ja sen jalat.

Kokoelman päättää EKOKATASTROFIT- osio, jossa on lukumääräisesti eniten tekstejä. Sen sanastossa vaikuttavat aiheet: katoavat linnut, maanjäristykset ja tsunamit, eroosio, pedon nälkä ja muovimeret. Isonkin pelon ja ongelman kirjoittaja saa puserrettua pariin riviin.

Toivo onnesta

kuin kangastus aavikolla.

Tavoittamaton. 

Ja minua pelotti kun sammakko nauroi ei ole kuitenkaan synkkä kokoelma. Tässä on keveyttäkin, huumoria ja tekstien vaihteleva pituus pitää mielenkiinnon yllä. Lukija saa hengähdyspaikkoja ja tilaa omille ajatuksille. Sivujen taitossa on väljyyttä, joten on helppoa myös selailemalla saada runo "haltuun".

Kun korot kopisivat tyhjässä pesässä- runokokoelman mukana saatokirjeenä oli hieno kortti, johon on painettu O.R. Helle-Kotkan yksi runo (on mukana viimeksi mainitussa kokoelmassa) kolmella kielellä. Laitan ruotsinkielisen mukaan, koska blogissani harvemmin on toisella kotimaisella "mitään":

Tuo Jakutia,

pommi pakastimessa.

Ilmastonmuutos. 

Nyt ikirouta karkaa

mammuttien kalmistosta.

Yakutia,

bomb i frysen.

Klimatförändring.

Nu rymmer permalfrosten

fån mattutternas

sista viloplatser. 

*****

Selailun perusteella Riika Kotkan Tarinat tunteiden tulkkina: toiminnallisia ideoita satujen ja draaman maailmassa (PS-kustannus, 2011) vaikuttaa sopivan monipuoliselta herättelemään ideoita myös aikuisten kirjoituspiirissä. Otan muunneltuja  sadutustehtäviä esiin kevään tapaamisissa.

Näin sanojen ja tunnelmien pyörteissä maaliskuun alussa. Alitajunnassa pyöriskelleet omat luontoaiheiset runokit ovat pulpahtelemassa pintaan - näin toisten tekstien lukeminen ruokkii kirjoittajan hahmottomia ituja kasvuvaiheeseen. Kevät on hyvää aikaa myös runouden maailmaan kurkistamiseen! Kynä korvan takana, Mörri Seppälä

*****

Helle-Kotka O.Riikamaria, Kun korot kopisevat tyhjässä pesässä (Mediapinta, 2018)
Helle-Kotka O.Riikamaria, kansikuva, piirrokset
Penttinen R., taitto

Arvostelukappaleesta kiitos kirjailijalle!

Helle-Kotka O.Riikamaria, Ja minua pelotti kun sammakko nauroi (Mediapinta, 2017)
Helle-Kotka O.Riikamaria, piirrokset
Pakarinen Laura Helmi Milla, kansikuva
Penttinen R., taitto

Kotka Riika, Tarinat tulkkina: toiminnallisia ideoita satujen ja draaman maailmasta (PS-kustannus, 2011)
Bergman Anna, kansi
Kotka Riika ja Kotka Heidi, satujen kuvitus
Hiltunen Janne, taitto ja muu kuvitus