Yhdysvaltalaista nykyrunoutta

Anni Sumarin suomentama ja toimittama yhdysvaltalaisten nykyrunoilijoiden kokoelma Merenvaahdon palatsi ansaitsee jo lähtökohdiltaan huomion. Se on vuosikymmeniin ensimmäinen Suomessa julkaistu antologia yhdysvaltalaisilta kirjoittajilta, edelliset ovat vuosilta 1992 ja 1993 (Tähtien väri, toim. ja suom. Ville Repo ja Lännen kieli, toim ja suom. Markku Into).

Esipuheessa Anni Sumari kertoo miksi teoksen kokoaminen oli nyt ajankohtaista. Monet suomalaiset nykyrunoilijat ovat saaneet paljon vaikuttaita juuri yhdysvaltalaisesta lyriikasta. Sumari kertoo myös valikoiman periaattesta: 1920-1980-luvuilla syntyneitä, ei rajausta sukupuolen tai rodun mukaan.

Esikuvana Sumarilla on ollut The Best American Poetry, joka on antologiasarja. Se ilmestyy kerran vuodessa ja mukaan pääsee vain yksi runo kultakin runoilijalta ja näin tekstin on oltava vaikuttavaa! Siihen Sumari pyrkii myös Merenvaahdon palatsissa.

Esipuheesta on myös pari vinkkiä, jos haluaa tutustua enenmän yhdysvaltalaiseen runouteen. The Poetry Foundationin sivut ja arkistot sekä www.poemhunter.com netissä (kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa!).

Merenvaahdon palatsiin on valikoitunut 25 kirjoittajaa ja antologia etenee kirjoittajien syntymävuoden mukaan (ensin syntynyt ensin). Kirjan lopussa on lyhyet esittelyt kustakin kirjoittajasta, ja itse huomasin lukukokemuksen toimivan parhaiten, kun ensin tutustui kunkin sikermän tekijään.

Yleisilme antologiassa on proosarunomaisuus, tekstit ovat pitkähköjä, osa vapaata ajatuksenvirtaa ja välimerkein kirjoitettuja. Otan yhden esimerkin "merkeistä" eli Dara Wierin runosta Sininen härkä:

...(näytä heille sininen härkäsi)(eläinystäväsi)

(näytä heille jäljet jotka jäivät kohtaan jossa sulauduitte yhteen)

(he sanoivat  olevansa tunnontuskien vallassa)

(he tarvitsivat jotain nyyhkyjuttuja) (voit levittää heidän

ylleen hiilihappojäätä) (siihen kuluu koko nestemäärä...

Seuraava esimerkkipätkä on sitten ajatusten tasolta, mielestäni kokoelman mielenkiintoisin ja ravistelevin runo (ja runoilija) Sherman Alexien Miten kirjoitetaan suuri Pohjois-Amerikan intiaanien romaani:

...yhden murhan pitää tapahtua, yhden itsemurhan, yhden raiskausyrityksen.

Alkoholia on käytettävä. Autoilla ptää ajaa kovaaa.

Intiaanien tulee nähdä näkyjä. Valkoisilla voi olla samoja näkyjä

jos he ovat rakastuneet intiaaneihin. Jos valoinen rakastaa intiaania

niin valkoinen on intiaani läheisyysperiaatteen nojalla...

Aiheita kokoelmassa ovat mm. kotiinpaluu, ikävä, elämänfilosofia,  taiteentekijät, historia, enkelit, raiskaus, haiden hampaat ja kaula.
Mutta  missä on huuto? Missä räkä? Missä vimma? Missä hellyys? Kokoelma on monimuolinen aiheitaan, mutta hivenen jää mielestäni sellainen akateeminen, kliininen vaikutelma. En tiedä paljonko (yleensäkin) kääntämisen aikana runo "kalpenee",  mutta odotin enemmään sellaista tunteiden näkymistä teksteissä. Iso manner - paljon ristiriitoja? Mutta ehkä lukijana sukellan helposti runojen tunnemaailmaan, niin nyt jäi se puoli hivenen vajaaksi?

Tony Hoaglandin runoissa on jotain särmää ja tähän laitan aloituksen Ole kiltti älä- runosta:

kerro kukille - ne luulevat 

että aurinko rakastaa niitä.

Ruoholla on sama

älyvapaa kuvitelma

sateesta, sumusta, kasteesta.

ja kun tuulee,

korsista tuntuu niin hyvältä

että ne menettävät itsehillintänsä

ja letkajenkkaavat villisti

ympäri, törmäillen vahingossa

hoikempiin tovereihinsa... 

Merenvaahdon palatsi on hyvä katsaus ison mantereen runouteen. Jälleen tulee mieleen suosittaa tätäkin opusta oppikirjaksi erilaisille kirjoituskurseille tai ihan lukion kirjallisuustunneille.


Yleensä blogin lopussa olen vain maininnut mikä äänimaailma kirjoitushetkellä kuuluu. Nyt teen poikkeuksen ja hehkutan oikein kuvan kera: Orivesi All Stars, Kaikenmoisia tansseja.

 Kahdella cdllä kuuluu Suomen (Euroopan?) suurimman pelimanniorkesterin levyttäminä monenmoiset musiikit. Vanha jatsi, Ja ämmät ne itki, Kaakkuri, Varrii ompi tsaijuves, Valvotun yön valssi tai Eikä mulla kotua ole pistävät vanhan punkkarin jalat ja olkapäät vispaamaan eri suuntiin ihan eri tahtiin, mutta hauskaa on! Jos on vielä päässyt ihan livenä ko orkesteria kuulemaan, niin se heistä loistava soitonriemu ei unohdu. Kyllä, olen päässyt Oriveden Opistolle kuuntelemaan kansanmusiikkikurssien päätöskonsertteja, joissa kuulijan lonkat nyrjähtävät.

Kiitos kokemuksista Orivesi All Stars ja Antti Järvelä!


Ei kun polkkaamaan, folks! Huutelee Oriveden Helena

# # # # #

Sumari Anni, toimittanut ja suomentanut Merenvaahdon palatsi (Aviador, 2019)
Nisu Jonna, kansi ja taitto

Orivesi All Stars, Kaikenmoisia tansseja, 2 cd-lvyä + tekstiliite (2018)

Rotkossa, muttei pohjalla

Luonnonkukkien päivänä 16.6.2019 kävin luontoihmisten kanssa kävelemässä Juupajoen rotkon ympäri. Jääkauden muokkaama raviini sijaitsee keskellä Korkeakoskea, lähellä Aaltosen kenkätehdasta ja yläjuoksulla sijaitsee Koskenjalan kenkämuseo.

Olen lapsena ja varhaisteininä viettänyt paljonkin aikaa rotkossa ja sen salaperäinen tunnelma on kiehtonut mieltä. Siksi kirjoitin lyhyen runon rotkosta Juupajoen juhlavuoden kirjoituskilpailuun. Se tuli mieleen tuolla hitaasti liikehtivää vettä katsellessani, vedenpinta oli matalalla, mutta pystyin palauttamaan mieleeni ne kuohut ja myllynkivet.

ROTKOSSA

ei kokaan niin huoleton ja vapaa

kuin noina kesän helmipäivinä

Viileä vesi virtaa yli hiekan kivien

tasaisena ja poukkoillen

väri vaaleasta tummempaan

matalaan ja syvään

Houkuttelee kahlaamaan uimaan

Se halaa hellästi jalkoja

nujertaa paahteen 

Vanhan myllyn salaperäiset kivet

luotuina seikkailuun

odottavat viileinä sammaleisina

Paarmojen tanssi

Neidot ujot kauniit

pääsevät kauas aikuisista

huutelevista pojankoltiaisista

metsän siimekseen. 

Notkelmassa oma maailma

omat tarinat

ei tehtaan huutavia pillejä

Muurahainen korvassa

silti turvassa

ei koskaan niin huoleton 

 BODYLANGUAGE

Valtavat kuuset

hakkaavat toisiaan olkapäihin

kuin vanhat veikot,

tönivät toisiaan innoissaan

lailla penkkiurheilijoiden

- kevätmyrskyssä 

Kuun vetovoiman siirtäisin

sisämaahan

Vuorovetten hyväilynä

tummassa lammessa 

iltauineillasi minut tuntisit 

KUULIN KUTSUN

HEILUVAN NAAVAN

LAULUUN YHTYI

VIEKAS KORPPI:

TULE TULE NYKYNAINEN

METSÄNPEITTOON 

METSÄNPEITTOON

KERRON SULLE

KAIKKI SALAT

LEMMENVALAT

TULE TÄNNE

KAIKKI TAAKSESI JÄTÄ

PALASIN, ERI PALASIN

TOISELLE POLULLE

LIITONMERKKI

OTSASSAIN 

 

Runoset ja valokuvat Mörri Seppälä

Musiikkina Moominvalley: official soundtrack-cd

 

 

 

 

 

 

Kirjoitusoppaita kummallisempaan

Kirjastosta löysin lastenosastolta Mervi Heikkilän ja Anne Leinosen kokooman Kauhumaan kartta- kirjoitusoppaan kauhun ja jännityksen tunnelmiin.. Voi veljet, että on ihana kirja aikuisellekin! Kuvittaja Brocin  mustavalkoiset piirrokset herättävät uusia ajatuksia ja pitävät otteessaan.

Esipuheessa kirjoittajat lupaavat tietoa ja vinkkejä kirjoittamiseen ja erilaisia kirjoitusharjoituksia. Alussa on myös ohjaajalle ja opettajalle oma osio, jossa kerrotan kuinka kirjaa, ja kauhuelementtejä yleensäkin, voi käyttää.

Sisällysluettelo on hauskasti nimetty Navigointiohjeeksi. Sen avulla löytää mm. Lautan, Kylän, Kirjaston, Saariston ja Vuoren. Vuori- luvussa on myös tarpeellisia ohjeita tekstin muokkaamiseen, julkaisukanavista ja vinkkejä yhteydenotosta kustantajaan! Tarpeellista tietoa kenelle tahansa kirjoittajalle.

Harjoitukset sopivat myös kaikille, ikään katsomatta. Muutamia esimerkkejä:

Kirjoita äänestä. Etsi kauhuääniä netin äänipankista. Valitse yksi, kuuntele se ja kirjoita äänen herättämistä tunnelmista.

Jatka jumiutunutta tarinaa. Ota jokin aiemmin kirjoittamasi tarina (kenties jumittunut)  ja jatka sitä. Käytä oheista kysymyslistaa apuna jumin ratkaisemiseksi.... 

Kirjaston kirjat.  Millaisia kirjoja löytyy kirjaston varaston perimmäisestä nurkasta, lukkojen takaa? Yksi kirjoista on kirottu. Mitä se tekee kantajalleen? Kirjoita lyhyt tarina. 

Kirjassa ihastuttavat myös monet (kauhun) kirjoittajien sitaatit tai puhekuplat. Äänen pääsee tässä Anders Fager:

Houkuttele lukija hirviösi kaveriksi. Siis todella tykkäämään, oikein ihastumaan siihen! Ja sitten laita se syömään lapsia!

Ihanaa?

Kirjan lopussa on Päätepysäkki, jossa tyyliin sopivasti piirroksien kera esitellään kirjoittajat ja kuvittaja. Ja viestinä on ,että kaikki tekstit ovat arvokkaita (!) ja ei aina kannata kuunnella muiden puheita, jos he eivät erilaisia tekstejä ymmärräkään.

Kirja päättyy Sanastoon, josta aikuinenkin lukija voi oppia uusia termejä! Myös kannen sisäsivut voivat herätellä uinunutta jännityksen kaipuuta...

Kiitos tekijöille tästä oppasta! Itsekin sain uutta potkua tarinoiden kehittelemiseen, koska juuri kauhu ja jännitys ovat jääneet kokeilematta omassa kirjoistusharrastuksessa - vaikka lukijana pidän näistä lajeista!

Toinen samaan aikaan kirjastosta mukaan lähtenyt kirjoitusopas on Kummallisen kirjoitajat: opas fiktiiviseen maailmaan. Kirjassa ajatuksistaan ja tekniikoistaan kertovat mm Saara  Henrikson, Anne Leinonen, Jussi Katajala, Heikki Nevala, Shimo Suntila, Liisa Rantalaiho ja Irma Hirsjärvi. Aiheina ovat otsikkojen mukaan esim. Rakenne kannattelee tarinaa, Selittämisen taide ja outojen yksityiskohtien vättämättömyys, Pelon elementit eli tunnelman kirjoittamisesta kauhupainotteisesti, Lukijan hämäämisestä ja Onko fantasialla tulevaisuutta?

Tiina Raevaara avaa omaa ajatusmaailmaansa kirjoittamisesta Tarina syntyy ideoiden lekkauspisteessä- osiossa. Raevaara miettii mitä on se kuuluisa "kirjoittajan oma ääni". Näihin riveihin mielestäni kiteytyy paljonkin koko oppaan viestistä:

...Minun pitää kirjoittaa realistisia tarinoita, joissa tarinaan omaan realismiin voivat kuulua vaikka hirviöt. Minun tehtäväni on kirjoittaa olemassaolemattomista, surrealistisista asioista, joiden olemassaoloa ei tarinassa itsessään koskaan kyseenalaisteta.

Oppaan tekstit ovat enemmän fiktiota esitteleviä ja varsinaisia harjoitustehtäviä on  vähemmän. Toki tästä saa tietoa mm. henkilöhahmojen rakentamisesta, taustatyön merkityksestä, romantiikasta viihdekirjalisuudessa ja fyysisen kirjan ulkonäöksellisistä asioista.

Lopussa on mainio Lue muutakin! Siellä on mm. Maailmanklasikkojen tanakka tusina, Kynttiänvaloa historian hämärään ja Dekkari - pistooli kädessä sisään! Lista mukaan ja kirjastoon seikkailemaan.

Vaikka oma kirjoittajaminä ei ole innostunut vaikka dekkareiden, fantasian tai kauhun kirjoittamisesta, niin nämä yhteen genreen rajatut kirjoitusoppaat tuovat kuitenkin lisätietoa ja avartavat ajatusmaailmaa. Samoja lainalaisuuksiakin on paljon, kuten tarinan rakenne, miljöönja aikakausien kuvaus sekä uskottavat henkilöhahmot.

Siksi mainitsen tässä vielä Tapani Baggen Se surmaa joka osaa, dekkarin tekemisen taito (Crime time/Docendo, 2016) ja erittäin hyvä Kjell Sunstedtin Kirjoita elokuvaksi (suom. Raija Paananen, Kansanvalistuseura, 2009). Sunstedtin kirjan jälkeen olen huomannut katselevani monia television ohjelmia sisäinen "ohjaaja" virittyneenä.

Joten kirjoittajat, kesällä on hyvää aikaa lueskella niitä "outojakin" kirjoja, oppaita, artikkeleita ja haastaa omaa kuplaansa!

= ^^^=^^^=

Heikkilä Mervi ja Leinonen Anne, Kauhumaan kartta, kirjoita jos uskallat (Haamu, 2019)
Broci, kuvitus

Kummallisen kirjoittajat, opas fiktiivisen maailman luomiseen. Toimittaneet Henrikson  Saara, Hirsjärvi Irma ja Leinonen Anne (2. painos, Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry, 2016)
Hahto Maya, taitto
Pietikäinen Maija, kansi

Valokuvat Mörri Seppälä

Valaiden lauluja

Runoilija Arto Lappi on tuottelias kirjoittaja, häneltä on ilmestynyt vuosina 2001-2019 runokokoelmia yhdeksän kappaletta. Eri teosten suomennoksiakin vuosilta 2005 - 2015 kuusi kappaletta.

Joten aineistoa riittää! Taivaanpohjassa laulava valaat,  valitut runot 2000 - 2018 sisältää tekstejä kahdeksasta ensimmäisestä runokokoelmasta ja mukana on pieni määrä japanilaisia tankasuomennoksia kokoelmasta Kevätsateiden aika (Sammakko, 2005). Osan vanhoista runoista Lappi on uudistanut ja uusiakin runoja hän on kokoelmaan kirjoittanut, kertoo Lappi kokoelman esipuheessa Lukijalle.

Mietiskelijä palaa yksinkertaiseen, ajatuksia Arto Lapin runouden äärellä - otsikon alla Tero Tähtinen  analysoi Lapin monipuolista runoilijan uraa. Sehän alkoi v 2001 Runo-Kaarinan voittaneella kokoelmalla Ei perhonen siivistään tiedä. Lapin runoille yhteistä on lyhyys, itämaisen runouden mittojen käyttäminen (haikut ja tankat) lyhyet aforistiset rivit, mutta pitempääkin muotoa löytyy. Vaikka mitta olisi sidottu, niin kaikki ei ole niin vakavaa: itseironiaa, keveyttä, vähäeleisyyttä ja luontoa suomalaisin kuvin. Kun näkee, ihmettelee, tutkii ja haistelee ympärillä olevaa todellisuutta, voi kirjoittaa mistä vain, miten vain - ja silti osua tunteisiin väkevästi.

Kriitikko Tero Liukkosen mielestä suomen kielen sanat ovat niin pitkiä perinteisiin itämaisiin runomittohin, että haastetta on saada luonnollisian kuuloisia runoja aikaiseksi, mutta Lappi onnistuu siinä. Hänen ei tarvitse käyttää lyhyitä täytesanoja saadakseen "rivit oikein", vaan runot  ylittävät muodon ja sisällön välisen raja-aidan luontevasti, kuten Tähtinen huomauttaa. 

Runokokoeman aloittaa 7 runon sikermä, mukana on yksi suomennos Tamelelta. Kokoelman useimmat runot on mielestäni hienosti merkitty vuosiluvulla. Otan esimerkkinä tähän yhden filsosofisen tason runon:

Hän, joka taitaa

seurustelun itsensä

kanssa, autuas -

uitettu yltä päältä

ikuisella hetkellä. 

-2018- 

1 Ei perhonen siivistään tiedä on ensimmäinen osio. Sen, kuten muidenkin osioiden nimiösivujen alalaidassa, on johdantorunona jonkun itämaisen ajatteljan teksti. Tämä toimii oikein hyvin, koska pysähtyminen tarkkaan lukemiseen alkaa "jo tässä". Valitsen tähän hetken luonnossa:

Omenapuiden

kukat avautuvat

kuin sateenvarjot,

niiden kauneudelta on

mahdoton suojautua. 

Monien runosikermien  jälkeen tulee runoilijan "omat sanat" eli hän esittelee osion aiheen, kirjoitusprosseja ja muita ajatuksiaan. Tästä pidä kokoelmassa ehkä kaikkein eniten! Pääsee ikään kuin kirjailijavierailua "kuuntelemaan". Jos lukee runot heti uudestaan selityksen jälkeen, voi saavuttaa jotain syvällisempää tai hahmottaa sitä runoilijan tapaa kokea ympäristöä.

2 Taivaanpohjassa laulavat valaat on nimeltään seuraava osoi ja sieltä löytyy kokoelman ainoa tavumitallinen dodoitdu (7/7/7/5), joten otetaan se tähän esimerkkinä:

Kynnyksiä hipoen

peukalonpään kokoisen 

ampiaisen surina

               huoneenmittainen.

-2002-

Nyt runot saavat satteeksi Lapilta ajatuksia musiikista, hiljaisuudesta.

Tällä kaavalla runot asettuvat kokoelmaan. Esillä on ajatuksia perheestä, tuntureista, mietiskelystä, muista runoilijoista ja kaupankäynnistäkin. Heille on vaikea myydä sinistä kirjaa (käytännön ohjeita käytettyjen kirjojen kaupusteluun) tuo esiin Lapin kokemuksia antikvariaatin tiskin takaa. Näissä mietteissä on paljonkin huumoria, joten tässä kaksi:

Nuorille naisille ei saa flirttailla.

Keski-ikäislle naisille tulee flirttailla.

Korvien tulee punoittaa jos itselle flirttaillaan.

                                & 

Omituiset asiakkaat

tekevät kaikista päivistä omituisia.

Kokoelmassa on 14 erillistä osiota ja 13 on nimeltään Hoen kesähelteellä lumisanoja. Valitsen siitä yhden esimerkin ihan oman lumihaikailuni vuoksi:

Hiljainen fuuga,

kohoavat kuin urut

suvannon huurut.

-2014- 

Lopussa on kokoelmassa käyettyjen runoteosten luettelo sekä aakkosjärjestyksessä runot ensimmäisen rivin mukaan (Lapin runoissa on harvoin otsikkoja, nimiä). Luettelossa on myös lainattujen tekstien tekijät.

Kirjassa on sivuja 299 eli luettavaa, koettavaa riittää. Kiitos myös sinisestä kirjanmerkkinauhasta! Pidän sivujen laadusta, paperi on pehmeää ja "luonnonvalkoista", se tukee kokoelman lempeää tunnelmaa. Rakastuin ensinäkemältä kirjan yksinkertaisen, kauniiseen kanteen: sinisen eri sävyt ja minimalismi kutsuvat avaamaan teoksen hellästi. Kirjan vihreä selkä puolestaan luo pirteyttä ja modernia värimaailmaa mukaan.

Kirja on yllättävän kevyt kädessä ja se taas houkuttaa kuljettamaan "valaskirjaa" laukussa moneen paikkaan: ihana välipala bussissa, rannalla, kannonnokassa tai ihan missä vaan! Voi lukea vaikka vain yhden runon ja virkistyä kesähelteessä.

Eipä tämäkään runokokoelma aukea yhdessä blogikirjoituksessa, joten jätän toisen lukijan huomaan mielipiteen muodostamisen. Minulle tästä Taivaanpohjassa laulavat valaat- kokoelmasta kirjoittaminen oli vaikeaa. Koska pidän niin paljon Arto Lapin runoista, että yritin pidätellä tässä liikoja kehuja, välttää överisiirappia. Lyhyesti: pidän lyhyistä runoista ja "itämaisesta" ajattelusta. joten Lapin tekstejä lukeissani koen hyvin vahvasti tunnistettavuuden. Tietoisesti EN rakenna omia runojani samalla tavalla, mutta on kuin "Lappi kävelisi minun päässäni" eli sukellan välittömästi tietylle taajuudelle hänen runojensa kohdalla. Kerron tämän siksi, että en pääse tämän kokoelman kohdalla irti tunteista ja oma tekstini vaikuttaa takuulla sekavalta.

Vaikka hyllyssäni on useita Arto Lapin runoteoksia, niin tämä tulee kulkemaan vierelläni, mukanani, tukenani ja aina yhtä ylättävänä.

Jos ET muuta runokirjaa itsellesi hanki, niin tämä on muratin koristama portti runouteen!

ps. hymyä sai aikaan heti kokoelman nimi, itse kirjoitin valaidenlaulusta joku vuosi sitten ja yhä pidän niistä riveistä - joskushan omat vanhat tekstit vain nolostuttavat!


Avaraa mieltä ja ajattelun herkkyyttä kesään, Helena Mörri Seppälä

= = = = = =

Lappi Arto, Taivaanpohjassa laulavat valaat, valitut runot 2000-2018 (Enostone, 2019)
Salmi Jelena, kansi
Korsu Markku, tekijän valokuva
Niinikangas Katri, taitto

Enostone Kustannus, suurkiitos arvostelukappaleesta!

Taustamusiikkina ikkunasta tulvivat kesän soundit

Kuva Mörri Seppälä

Naisia Japanissa ja Suomessa

Tuija Pontelan Yūgen - runoja hetkistä  vie ajatukset kannellaan kauas itään, Japaniin. Mutta sisälläpäs onkin yllätys: runokokoelmassa on hienoja rivejä myös Suomesta ja sieltäkin ihan pohjoisesta. Tämä jännite tekee kirjasta erittäin mielenkiintoisen ja pysäyttävän.

Tämä teos on herkkua silmille. Tuija ja Tuomas Pontelan valokuvat luonnosta, sen pienistä yksityiskohdista ja ihmisistä tukevat ja avaavat tekstejä tehokkaasti. Kuvien avulla pääsee myös kaukomatkaamaan Japanin maisemiin, kapeille kujille ja herkän kauneuden äärelle. Itse huomasin kirjasta nauttiessani uppoavani kahteen eri maailmaan: tesktiin ja toiseen ulottuvuuteen kuvien kautta.

Kirjan aloittaa yksittäin runo Minä ja sinä. Siihen sisältyy paljon teoksen tunnelmasta ja kielen tajusta. Kirjoitan sen tähän kokonaisuudessaan:

Minä ja sinä

Tuotteistetussa maailmassamme

tapahtuu ajoittain ihme

Näen vilaukselta

kaikkien kerrosten läpi,

ytimeen

Minä katson sinua

ja sinä vastaat katseeseeni

Sinä; ihminen, eläin, luonto, musiikki

ja koko taiteiden kirjo

Hetki, joka kohta taas etääntyy maalaukseksi seinällä,

konsertiksi,

ihmiseksi toisten joukossa 

Runoissa ollaan ihmisten keskellä, nähdään hetken katoavaa kauneutta ja kaivataan toisen luo.


Osa 1 vie lukijan Japaniin ja kertoo naisten elämästä. Esim. Nu Shu- runo esittelee vanhan naisten tavan viestitellä toisilleen eli viuhkaan kirjaillut merkit ovat toimineet kirjeenvaihtona palvelijoiden toimiessa viestinviejinä. Ylhäisempien naisten yltäkylläinen elämä näyttäytyy myös ahtaana,tylsänä suljettujen kaihdinten takana. Yhteen runoon on vangittu päiväperhosen tarina ja toiseen Siiamin hovin päiviä. Yllättäen näiden keskellä on kaksi runoa, jotka perustuvat Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin elokuvaan Tsamo. Orjalapsen hinta on karu kuvaus lapsen arvosta v 1850 ja sama synkkä tunnema jatkuu Tsamossa:

(...) Heitit kiehuvaa vettä

insinöörin nuorikon päälle,

et sopeutunut koskaan 

Kuolit lavantautiin lastenkodissa

kolmetoistavuotiaana. 

Osa 2 esittelee lukijalle Suomen pohjoista maisemaa,  ihmissuhteen onnea ja ongelmia sekä onnettomuuden jälkeistä surua. Kun toinen on mennyt ja yksin pitäisi jaksaa ja kuinka surutyön jälkeen voi eheytyä, nauttia jälleen luonnosta:

Enontekiöllä

Sinä kuolit, mutta jatkat elämääsi

tunturin kiepissä, vaivaiskoivujen hiirenkorvissa,

lempeässä kesäsateessa

ja tammikuun viimassa.

Minä palasin aina luoksesi Lapin yöttömään kesäyöhön

räkkien syötäväksi. (...) 

Osa 3 on tunnelmaltaan tyyni, lomaillaan ja rauhoitutaan. Omat rivinsä saavat kaunis kesäinen (suomalainen) luonto, syksyn hiipiminen ja arjen alkaminen töiden merkeissä. Tätä osiota oikeastaan kuvaavat rivit runosta Kalpea joulukuun päivä:

(...) Osaanko olla kiitollinen

hiljaisten päivien jatkumosta? 

Päivien, jotka eivät vaadi minulta mitään,

vaan antavat tilaa mietiskelylle 

Osa 4 aukeaa geisha-suklaalevyn sävyisenä ja kuvassakin hehkuu kirsikkapuu. Nyt riveissä on nykyaikainen Japani, vanhoja traditioita unohtamatta. Hamani-aikaan viettelee kirsikan terälehdillä ja Sakura- runo kiteyttää hetken katoavaisuuden. Lukijan silmiin avautuu silkkisten kimonoiden värikkyys, vuoriston jylhyys ja junamatkustajien eväsrasiat ja pudonnut luukampa. Ihmispaljoudessa voi tuntea itsensä erittäin yksinäiseksi, eikä oikeanlaista elämänkumpania ole helppoa löytää. Tästä kertovat runot Avioliitto japanilaisittain ja Marry yourself, Japan:

Ei miestä, ei avioliittoa, ei lapsia

Pelottaako miehiä sitoutuminen,

vastuu perheen toimeentulosta

vuosikymmeniä, yksin 

Yoshiko, 37 vuotta

etsi avomiestä vuosia

Huomenna hän menee naimisiin

itsensä kanssa

Ainoa asia 

jota hän haluaa,

olla rehellinen itselleen 

Näin kokoelman runoihin tulee yhteiskunnallinen taso mukaan. Mitä nykyihminen toivoo ja haluaa elämälleen? Saako jättää perheen perustamatta ja onko se oma päätös? Miksi monet naiset yhä suostuvat ahtautumaan kapeisiin kenkiin, turvautuvat plastiikkakirurgisiin leikkauksiin? Mitä nykynaiselta vaaditaan ja vastaavatko naiset näihin odotuksiin?

Teoksen nimessä Yūgen tarkoittaa hienostunutta kauneutta, jonka voi kohdata arkipäivässä ja kadottaa samassa hetkessä. Tästä on herkkä runo kirjan lopussa ja kuvituksena lakattu rasia:

Yūgen, hämärän kauneudesta

Auringonsäteen kulku

hämärässä teehuoneessa?

Osuessaan lakatun rasian pintaan

säde saa esineen elämään 

Urushi-puun mahlakerrosten syvyydessä

kimaltavat kultahiput 

Oletko miettinyt elämääsi,

hetkellistä aurngonpilkahdusta

huoneen sinisessä hämärässä 

Viimeisenä runona yksittäin on Havahtuminen, jossa todetaan vuosien menneen ja tuoneen mukanaan kokemuksia ja elämyksiä.

Yūgen - runoja hetkistä ei ole sivumäärältään paksu runokokoelma, mutta se vie moniin maisemiin, mielentiloihin ja unohtumattomiin hetkiin! Uskon, että tämä kirja ilahduttaa useampaakin lukijaa runojen helppolukuisuuden vuoksi. Itse olin valmiina intoa täynnä, koska olen kiinnostunut itämaisista teksteistä, ajatuksista ja esineistä ja lisäksi rakastan (turistina) Suomen Lappia. En pettynyt tähän kirjaan!!!

Näin toukokuussa tulee mieleen ehdottaa tätä kaunista kokoelmaa lahjaksi äideille, nuorille valmistujaispäivänä tai mökkituliaisena.

Runojen kautta pääsin matkustelemaan kauas ja lähelle, keveänä terälehtenä Helena

Luen myös Hiro Arikawan Matkakissan muistelmat- teosta, jossa japanialainen kissa kertoo elämästään isäntänsä kanssa. Kirja on herkkä, hauska ja surullinen. Sopii hyvin runokirjan lomaan.



&&&&& &&&&& &&&&&

Pontela Tuija, Yūgen - runoja hetkistä (Bod - Books on Demand, 2018)
Pontela Tuija ja Tuomas, valokuvat
Heimonen Leila, taitto

Arvostelukappale Bodilta, hempeät kiitokset!

Kuva Hana Ichi = Helena Seppälä

Älkää jättäkö

Älkää jättäkö minua yksin on Santtu Puukan kolmas teos, vuodelta 2018. Katri Niinikangas on onnistunut kokoelman kansikuvaan keräämään elementtejä, jotka löytyvät runojen riveiltä, rytmeistä ja kaiuista: kaupunkimaisemaa, kalketta, kiitoa, kiihkoa, maskuliinisuutta.

Tämän kokoelman runot eivät ole helppolukuisia, vaan koko ajan on keskityttävä. Tarkoitan tällä, että runojen rivitys saattaa hidastaa omien oivallusten syntymistä sekä runon sisältämien asioiden yhdistelyä keskenään. Tai sitten oma tapani kirjoittaa vaikuttaa lukukokemukseeni, joten laitan tähän esimerkiksi sivulta 14 löytyvän runon alun:

halvan maailman tihkusade

kylmää lyhyen

tiedotteen olet tässä on

kylmä sateenvarjonne ei

pidä vettä ja tämä on kirurgisesti

leikatun kadun pysäytyskuva (...)

Välimerkkejä on todella vähän, joten hereillä on oltava joka rivillä. Huomaan lukihäiriöni aktivoituvan, vaikka omat runonkin ovat mahdollisimman välimerkittömiä. Tässä kirjassa on haastetta lukemisen osalta - ei huono asia sinänsä.

Yllä oleva runo kokonaisuudessaan kuuluu osioon 1. Läpi yön palavat huoltoaseman valot. Siinä heijastuu ihmisen yksinäisyys kaiken keskellä, hallitsemattomuuden tunne, sivilisaatiomme tila ja hämärät kujat.

2. Yöliitäjät - osiossa katsotaan ihmistä läheltä. Mies hikoilee, palelee, etsii toista ihmistä ja mietitään onko millään mitään väliä. Jos ei, niin otetaan toiset lasit viiniä tai olutta tai mitä vaan. Osion ensimmäisessä runossa on on voimakkaat rivit:

(...) ikäni vuoksi sekaannun mielummin prinsessa Ruususen äitiin

enkä aina ole ollut itseäni kalliksi hintalaputtava pukumies (...) 

Osio 3. Se mikä jää sanomatta vaatii vielä enemmän keskittymistä: teksti on tajunnanvirttamaista sanapudottelua, jossa on kuitenkin oma pohjavireensä. Monista riveistä (osiossa on vain kaksi runoa) mieleeni jäivät nänä kuvaamaan tunnelmia:

(...) Jumala loi taivaan ja maan rikkinäisen kahvipannun (...)

Ikään kuin ihmisellä itsellään ei olisi mitään valtaa omassa elämässään - saati muiden. On vain kelluttava parhansa mukaan pinnan tuntumassa.

Seuraavassa osiossa 4. Leikit jotka valmistivat meistä aikuisen tuo esiin lapsuudn leikkilaatikon ja pulkkamäet. Aikuisella miehellä on palkkamäki ja kiire. Jumala keksii jälleen leikkejänsä, mies käy aseen kanssa metsällä ja mietti kuka on rohkea ja kuka valehtelee.

(...) kevät tai syysmyrsky ravistelee

viisauden hampaitani    onko tämä se

kuuluisa

synkkä yksinpuhelu (...)

Osion 4. runo on mielestäni kokolman vaikuttavin. Ensimmäinen rivi suorastaan iskee estettiseen mieleeni, niin että näen sen jonkun toisen kokoelman nimenä!

saaristoista tyhjä vesistö

veden kämmenpohjaan tatuoitu leikkausarpi kuin horisontti

tai laituriin sidottu kalastusalus annetaan lämpimän

pohjoistuulen silittää aaltoja vaahdoksi (...)

Saaristoista tyhjä vesistö! Tähän minä jään.

Viimeinen osio on nimeltään Tähdet aamuyön katossa .Elämä on välillä ihanaa, mutta on muistettava pysähtyä nähdäkseen mm. verikuun ja nurmikon vihreyden. Aika kuluu vääjäämättä ja vanheneminen ei pysähdy. Hyvinvointivaltiomme on ylipainoinen, mutta miten yksilö voi?

(...) mutta sinä pysy siinä

vieressäni on tyhjä istuin 

Kokoelman aloittaa yksittäinen runo siveä aloitus on suotava ja kokoelma päättyy yksittäiseen tekstiin ...saatesanat... Siitä viimeiset herättelevät rivit:

(...) näitkö sinä auringon

kuoliaaksi paahtaman koiran nuhkimassa savua

sen maan rajalla jota ei enää ole

mitä muuta me jätämme niille jotka meitä seuraavat

Siinä mietittävää meille, joilla jälkeläisiä on - millaisella pallolla he joutuvat elämään?

Kirjan kansi tuo kokoelmalle ryhtiä ja pidän paljon osioiden nimilehtien ulkoasusta: numeroinnit ovat isolla fontilla ja musituttavat vanhan mekaanisen kirjoituskoneen jälkeä. Usella osio-sivulla on myös lyhyt "sisäänheittoruno"  - nekin fontilla, joista tulee mieleen mekaaninen kirjoituskone. Suokaa anteeksi, en jaksanut lähteä wordin fonttivalikoimasta etsimään oikeita nimiä..

Älkää jättäkö minua yksin on varmaan parhaillaan Santtu Puukan itsensä lukemana lavoilla - onhan Puukka kokenut lavarunoilija, joka esiintyy improvisatiomuusikoiden kera. Kuultuna nämä runot saavat takuulla uuden rytmin, tauotuksen ja sanoma terävöityy.

Kokoelma ei konaisuudessaan ole niin synkkä, kuin ehkä kirjoituksestani voi päätellä. Huumori on siellä kurkkimassa verhon takaa, kioskin kulmalta. Olkaa siis tarkkana!

Nyt kirjoittajan äänimaisema on rauhallisempi, koska uusi pyykinpesukone on hiljainen ja paikallaan pysyvää tyyppiä - tärkeä huomio kokoelman leviävälle astianpesukoneelle.

Kesään on lyhyt loikkaus, joten runoudessa parissa pysyn vielä seuraavatkin blogikirjoitukseni.

Kaikkea hyvää, Helena Mörri Seppälä

* * * * * * *

Puukka Santtu, Älkää jättäkö minua yksin (Enostone kustannus, 2019, kirjaan jäänyt copyright-tietueeseen 2018))
Rozanova Olga, kannen kuva
Niinikangas Katri, kannen suunnittelu ja taitto

Arvostelukappale, kiitokset kustantajalle!

Ihmisiä ja aksolotleja

Katselepa tarkemmin runokokoelman Tervetuloa Mongoliaan kansitaidetta. Mitä näet? Keskellä on veikeä aksolotli, pieni vesieläin Keski-Meksikosta. Ympärillä olevat hahmot ovat sikiöitä eri kehitysvaiheissa. Näitäkin elämänmuotoja Kalle Niinikangas  käsittelee koskettavassa ja monitasoisessa runoteoksessaan.

Teoksen pääosassa ovat Niinikankaan pojan odotus, syntymä, Downin syndrooma ja isänä, vanhempana olemisen riemut ja tuskat. Kokoelman aloittaa yksittäinen runo Aksolotli, jossa nuoruuden kiusaamiskokemus kytketään nykyisyyteen: kirjoittajaa on haukuttu nutipääksi ja nyt hänen neljäs lapsensa  on "...lättänaamainen aksolotli, josta ei koskaan tule vikkelästi loikkivaa sammakkoa tai tiikerisalamanteria..."

Ensimmäinen osio on nimeltään Tervetuloa Mongoliaan, jonka runot kertovat lapsen syntymästä ja perheen reaktioista Downin syndrooma- diagnoosiin. Alussa on järkytys, shokki ja kiukku, uskon miettiminen ja tiedonhalu. Hellyys pääsee esiin:

Tuhannen ja yhden yön tarinoita 1

Itämainen rakkaustarina:

tuijotella

mantelinmuoisiin silmiin

tuhat ja yksi yötä.

Yllä oleva runo on mielestäni kokoelman kauneimpia, riipaiseva ja voimaannuttava samalla kertaa! Seuraava osio on Tuoreen isän tutkimuksia, joka sisältää kahdeksan lainausta historiallisilta ihmisiltä, kuten Joseph Langdon, Charles Darwin,  Veracruz (600 ekr) ja Charles de Gaulle.

 Charles de Gaulle

Minä taistelin taisteluni sinun vuoksesi, tyttäreni. En

voinut antaa niiden voitaa jotka kaasuttivat kaltaisiasi.

Sanovat, olen karski, mutta sinä pehmensit minua. 

Kannoin kuvaasi rintataskussani aina, kuolemaani asti,

Rakas Anna.

Kerran sinä pelasti henkeni, kun salamurhaajan luoti 

ei sattunutkaan sydämeeni vaan pysähtyi kuvasi

kehykseen. 

Näissä "tutkimuksissa" tulee esiin kuinka eri aikoina on suhtauduttu erilaisuuteen, sairauksiin ja vammoihin. Tämä osio on tärkeä kokonaisuuden kannalta, nämä faktat ikään kuin nostavat muut runot  suvaitsemattomuuden yläpuolelle ja sitovat yksityiset tunteet yleismaailmalliseen kehykseen. Voimme sanoa, että modernissa maailmassa moni asia on hyvin, mutta kuinka paljon meillä ihmisillä onkaan vielä asenteissa ja mielikuvissa varaa kehittyä?

Veronmaksajan sydän- osiossa keskeisintä ovat lapsen kanssa koetut sairaalakierteet:  infektiot, rokot, rakenneviat, leikkaukset,  vilkkuvat ja piipittävät laitteet.  Osansa saa lastenklinikan kunto:

Lasten tehohoito-osasto K9

Miljoonia maksanut siipi,

ihmeitätekevä

enkelinsiipi

minkä piti olla 

puhdas ja valkoinen

jo langennut

sulankärki

homeen tahrima. 

Tässä osiossa runojen sävyyn vaikuttaa väsymys, pelko ja turhautuminenkin terveydenhoitosysteemiin ja Kelan toimintaan.

Leprekauni on irlantilaisessa mytologiassa tonttumainen olento, joka  kätkee sateenkaaren päässä olevaan arkkuun kolikoita. Kiinni jäätyään se saattaa toteuttaa kolme toivomusta päästäkseen vapaaksi.Tämä selite löytyy  Leprekauni- osiossa ensimmäisen runon yhtydestä. Näissä runoissa seikkailee kasvava pojanvintiö, joka kuljettelee kodin pienä esineitä uusiin paikkoihin, nauraa kujeillen aamiaspöydässä  Näissä runoissa pilkahtaa vähän helpompi arki ja ilo:

Karkuri

Säntillinen karkulainen

ei kovin kauas ehdi

kun jokainen ovi

pitää paon jälkeen

sulkea

hyvin huolellisesti. 

Kokoelman päättää Hovinarrien joukkohauta- osuus, jossa tutkijat saavat äänensä kuuluviin. Ernest Haeckel kertoo paljon käytetyistä oppitauluistaan, joissa kuvataan sikiön kehitys. Mihin hän viittaa "väärensin taulut tarkoituksellisesti"? Luis Zambranon suruna ovat kuolleet aksolotlit Xochimilco-järvessä. Tästä osiosta löytyy myös kokoelman  isän tunnustus pojalleen, tässä viimeiset rivit Minun poikani- runosta:

 Poika, jonka kaltaisia sikiöseulotaan. 

Poika, jonka kaltaisia syntyy yhä vähemmän. 

Minun poikani,

minun rakas poikani.

Teoksen lopusta löytyvät muut Kalle Niinikankaan kirjoittamat teokset. Osioiden alussa on piirroksina sikiöitä eri vaiheissa. Nämä kuvat ovat hienovaraisia "sisäänheittäjiä" runokokonaisuuksiin. Taiton on tehnyt Katri Niinikangas. Kansi on Eveliina Suonnon käsialaa.

Runokokoelmaa lukiessa  sydän voi nyrjähtää, kyynel polttaa silmäkulmassa ja mieli ärtyä ihmiskunnan asenteiden vuoksi. Mutta välillä hymy puskee pintaan, naurattaa ja muistot omien lasten lapsuudesta vilahtaa tajunnassa.

Runot ovat helppolukuisia, tuokiokuvat tosia ja alastomia. Jokaisella rivillä on paikkansa, eikä mikään ole sanoilla näennäisesti leikittelyä. Kokonaisuus jättää lämpöisen olon ja vahvistaa elämisen olevan arvokasta jokaisen kohdalla. Korostammeko ihmisten välisiä eroavaisuuksia  vai arvostammeko samankaltaisuutta pinnan alla?

Lämmin kiitos Kalle Niinikangas tästä elämänmakuisesta "lapsuuskertomuksesta"!


Kevät haihtuu viikkojen kuluessa kohti kesää - takatalven riskiä unohtamatta. Yritän itse aktivoitua blogin naputelussa - akuutit kriisit vievät voimia ja sekottavat kalenterit merkintöineen. Lukeminen auttaa kuitenkin aina, Helena Mörri Seppälä

^¨¨¨^ ^¨¨¨¨^

Niinikangas Kalle, Tervetuloa Mongoliaan (Enostone Kustannus, 2018)
Suonto Eveliina, kansi
Niinikangas Katri, taitto