Enkelilunta ja pahoja tekoja

 

Tietokirjailija, kirjoittajaohjaaja ja  kouluttaja Anne Lukkarila on minulle tuttu nimi hänen runoteostensa kautta. Lukihäirikössä olenkin kertonut lukukokemuksistani  hänen Kaikki ihosi kyyneleet- kokoelmastaan (2.9.2018 ,Ihon lävistävät runot) sekä Kaamoksen herättämä- teoksestaan (20.1.2019, Kaamoksen runot). Pidän molemmista paljon, joten tartuin innokkaasti mahdollisuuteen  lukea ja tutustua Lukkarilan ensimmäiseen  dekkariin!

Enkelilunta sijoittuu pohjoiseen, Lapin laskettelukeskukseen. Paikalle on kutsuttu ympäristöasiantuntija Katariina Lahti. Hänen tehtävänään on tutkia saako laskettelukeskus haluamansa ympäristösertifikaatin. Pian alkavat epämääräiset tapahtumat ja Katariina on uteliaan luonteensa vuoksi tutkimassa ihmisten asioita ja huoneita.

Juoni on tosielämässäkin mahdollinen ja kirjat monet henkilöhahmot ovat uskottavia. Heidän dialoginsa ja sisäinen puheensa ovat aidontuntuista ja ne vievät tarinaa eteen päin sujuvasti. Toki pidän pohjoisen ihmisten puhetavasta muutenkin ja Katarinan oululainen ystävätär jutustelee tutulla poljennolla.

Myönnän, että tässä dekkarissa viehätti myös se, että varsinainen poliisityön edustaja jäi vähäeleisemmäksi hahmoksi ja eniten tilaa sai "siviili" Katariina. 

Yksi voimakkaasti vaikuttava "päähenkilö" on laskettelukeskus Lapissa. Luin kirjan ns yhdeltä istumalta ja huokailin runollistenkin luontokuvausten kohdilla! Näin etelän ihmisen näkökulmasta eksotiikkaa oli luonteikkaasti, ei mitenkään päälleliimattuna houkutuskeinona. Tässä pieni pätkä kirjan lopulta, kun Katariina muistelee shamaanin hänelle ilmoittamia sanoja:

Valjakko suuntasi metsästä kohti aukeaa, ja hän huomasi heidän kiitävän jäisen järven rantaa pitkin. Pieniä raemaisia kiteitä pureutui poskiin, kun koirien rouhivat käpälät nostivat ilmaan tiivistä tuiskua. Hän katsoi avaraa maisemaa, järvi näytti loputtomalta. Taivas oli pahaenteisen tumma. Kuu oli musta, hän tajusi. Lapinvuori odottaa kuolontanssia, kun mustakuu koittaa. Katariina sulki silmänsä. Ja mitä shamaani sitten sanoi? Hänen piti tehdä jotain, mutta mitä? Sitten hän muisti. Ja sinun se  täytyy estää, sillä sinä olet seisonut enkelten kanssa lumihaudalla ja nähnyt henkien tanssin ikiroudalla. Katariina toivoi jo tehneensä mitä shamaani halusi. Hän paljasti (...)

Suomen, ja varsinkin Lapin, kaunis luonto saa kirjassa myös puolustusta. Työnsä vuoksi Katariina ajattelee ympäristöasioita, mutta onneksi myös  laskettelukeskus Suomu haluaa profiloitua ekologisena matkustuskohteena. Ympäristöhuolet ja mahdolliset ratkaisut/ oikeat faktat  punoutuvat helppolukuisesti dialogeihin ja asiakirjoihin. Luonnosuojelusta kiinnostuneet saavat näistä hyvin tarttumapintaa.

Kirjan tunnelma on henkirikoksista huolimatta miellyttävä: tässä ei mässäillä välivallan kuvauksilla eikä turhilla ajojahdeilla. Henkilöhahmoja on useita, mutta silti kirjan rakenne pysyy yhtenäisenä. En osaa tarkemmin selittää, mutta lukijan ei tarvitse pinnistellä muistaakseen kuka on kuka ja kuka teki mitä. Kirjoitajan taitoa kuljettaa tapahtumia selkeästi läpi teoksen?

Ainoa minua häiritsevä asia tekstissä on naispuolisten henkilöiden ulkonäön ja asusteiden tarkka kuvaaminen eli tyypitelty varakas naishenkilö hyvinistuvine jakkuineen ja merkkilaukkuineen. Mutta ehkä sellaisia laittautuneita ja muotitietoisia ihmisiä liikkuu paljon Lapin laskettelukeskuksissa?  Mutisee epämuodikas hippipunkkari...

En väitä olevani mitenkään dekkareiden asiantuntija, vaikka tykkään lukea varsinkin pohjoismaisia dekkareita. Totean silti, että Enkelilunta on piristävä uutuus. Varsinkin syyskuussa voi jo vinkata sen sopivan oikein mainiosti sinne lahkakääreeseen joulunajan leppoisia päiviä varten!

Enkelilunta herätti kaksi omaa toivetta: tälle jatko-osa ja elokuva! Kiitos.

Lukemista on omat hyllyt pursuamassa, mutta yksi pieni kirjoitusopas vie huomion - luulen.

Väistelkä virusta, Mörri Seppälä

Kuvat Mörri Seppälä

& & & & & 

Lukkarila Anne, Enkelilunta (2020, Aviador)

Ketola Satu, kansi

Mustonen Kimmo, taitto 

Aviadorille sydänlämmin kiitos arvostelukappaleesta!

Taustalla Yoytuben kautta Kitaron tunnelmointia hijaisella voimakkuudella

Vilkas viikonloppu Oriveden Kampuksella

 

Marisha Rasi-Koskinen, Marjo Katariina Saarinen ja Ira Vihreälehto

Syyskuun ensimmäisen perjatain iltana (4.9.)  oli Oriveden Kampuksella kirjailijapaneeli aiheesta Miten minusta tuli kirjailija? Oriveden kaupunginkirjaston kirjastonhoitaja Mia Moilanen johdatteli kysymyksillään Marisha Rasi-Koskista, Marjo Katariina Saarista ja Ira Vihreälehtoa kertomaan omista, erilaisistakin, työtavoistaan ja näkemyksistään kirjoitusprosesseista.

Kirjailijat kertoilivat myös harrastustensa näkyvän teksteissä (esim. valokuvaaminen, matkustelu), luottolukijoistaan ja kustantajien roolista kirjoitusproseissa, muistikirjoistaan ja niihin piirretyistä kaavioista. 

Usein yhden kirjan kirjoittaminen on voimakas kokemus ja vie ajatukset mennessään, mutta myös alitajunta saattaa kehitellä sivuprojekteja. Ne saattavat yllttäen vaatia paljon huomiota ja siinäpä kirjoittaja päättää antaako sattumanvaraisuuden tai virheen tulla mukaan vai annetaanko niille aikaa myöhemmin.

He paljastivat myös omia epävarmuuksiaan; jos lukija luuleekin, että kirjoittaja kertoo itsestään? Fiktiossa on uskallettava kokeilla, päästävä häpeän ja kehtaamisen yli. Suuttuvatko mahdolliset sukulaiset "tunnistaessaan" itsensä tektistä? Seuraako oikeusjuttuja?

Paljon kolmikko antoi (kirjoittavalle) pureskeltavaa omiin töihin ja luomisprosesseihin. Sulatteleminen vie oman aikansa, joten enempää en tähän naputtele.

Edustimme ystävän kanssa myös Kirjoituspiiri Kyhertäjiä, koska on tärkeää olla mukana omalla paikkakunnalla kirjailijavierailuissa. Jo Opiston aikaan pyrimme osallistumaan kuulijoina kirjallisuustapahtumiin ja nyt olemme iloisia, että tällainen toiminta jatkuu! Kiitos Kampukselle!

¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Marjo Katariina Saarisen romaani Jälki

Tilaisuuden lopuksi oli mahdollisuus tutustua kirjailijoiden tuotantoon ja itse ostin Marjo Katariina Saarisen Jälki- romaanin (Teos, 2019). Ostopäätökseen vaikutti Saarisen vastaus kysymykseen miten henkilöhahmoille löytyy/syntyy nimi. Kirjan Marion  on olemassaoleva MARI ON  ja katoava KAI on epävarmempi, epämääräisempi hahmo.

Ei tarvitse katua ostopäätöstä. Jälki on kiehtova tarina parisuhteesta, toisen ihmisen merkityksellisyydestä  ja epätietoisuden voimasta. Teksti on kaunista pienellä tavalla:

Vuorokausi oli kadonnut Kain myötä. Kun maisema pieneni, metsä näyttäytyi ikään kuin sisältäpäin; se käpertyi itseensä ja loisti valkoista valoaan lähelle. Yö oli kirkas, kuulas ja jatkui loputtomiin. Satoi hitaasti uutta lunta. Pelkäsin, että Kain jäljet peittyisivät, että olisi kiire löytää ne ja Kai.

¤ ¤ ¤ ¤ ¤  

Sunnuntaina 6.9. lähdimme jälleen ystävän kanssa Kampukselle. Vuorossa oli taiteenystävän Keijo Koivulan luento venäläisestä runoilijasta Anna Ahmatovasta (1889-1966) sekä Venäjän ja maailman historian suurten tapahtumien vaikutuksesta Ahmatovan tuotantoon. Hän joutui kokemaan mm. Maailmansodat, Stalinin vainot ja poikansa pitkän vankeusajan.  Tästä vankila-ajasta kertyi aineistoa mm. runokokoelmaan Requiem. 

Runotytöt esittivät vuorotellen Ahmatovan runoja, joissa kaikissa oli vahva slaavilainen tunnelma (oma mielipiteeni).

Kampuksen päärakennuksessa oli myös näyttelyssä Ahmatovan runoja sekä eri taiteilijoiden piirroksia ja maalauksia runoilijasta.

Anna Ahmatovan tuotantoon ja elämään voi tutustua esim. Anneli Heliön toimittamassa kirjassa Olen äänenne, kootut runot 1904-1966.

Luentoa oli saapunut kuuntelemaan n viitisenkymmentä uteliasta - hienoa! Harmillista on, että samaan aikaan oli kansantanssiryhmän päätöskonsertti Klemetti-salissa, eikä kahteen paikkaan voinut revetä. Tanssijoilla oli ollut siten pieni yleisö.

(minulle) tuntemattomaksi jääneen taiteilijan näkemys Anna Ahmatovasta

¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Oriveden Kampuksen viralliset avajaiset siirtyivät keväällä erään viruksen vuoksi, mutta perjantaina 11.9. olisi tarkoitus juhlia Kampuksen uutta elämää. Tervetuloa kaikki mukaan!

Rakkaan "Opiston" aktiivisesta syksystä iloitsee Mörri Seppälä

Taustamusiikkina poikkeuksellisesti suomenkielistä menoa eli Seminaarimäen Mieslaulajien Rakastan sua- cd

 

Runoja miehen kuolemasta ja enemmän elämästä

 

Nyt on bloggarilla ongelma. Positiivinen ongelma! Niin monisävyinen  runokokoelma luettu ja pyöritelty, että en tiedä mitä sanoisi. Tekisi mieli ottaa jokaisesta runosta rivi tai pari esimerkiksi sanojen käytöstä ja syvällisistä ajatuksista.

Miehen kuolema on Akseli Koskelan (synt.1980) tuore runokokoelma. Kirjan takakannen tietojen mukaan Koskela on toiminut mm. EU-asiantuntijana, lobbarina ja ministereiden haamukirjoittajana, sekä elänyt kansainvälistä elämää diplomaatin puolisona. Hän kääntää tekstinsä espanjaksi ja työskentelee kahden kielen parissa. Näin kääntäminen vaikuttaa lopulliseen runoon. Miehen kuolema on Koskelan ensimmäinen suomenkielinen teos.

 Minulle jäikin teksteistä tunne, että kirjailija on nähnyt muutakin kuin kotimaata ja hienoinen sivistyksen mauste runoissakin maistuu? Virkistävää!

Yleisvaikutelma: kokonaisuus on ehjä, runot punoutuvat toisiinsa rytmikkäästi, toisiaan tukien ja avartaen. Sanat ovat nykykieltä ja helposti ymmärrettävissä.  Viittauksina esiintyy esim. itämaisia vaikutteita, kuten Super-geisha, feng shui ja Tienanmeri, yksi otsikko on (Stuprum honorabile honinem fennicum). Osalla runoista on otsikko ja ne ovat sitten em. tavalla sulkeissa. Sopii hyvin  kokoelman tyyliin.

Miehen, ihmisen, elämä on tässä jaoteltu kolmeen osioon: Isän pelko, Miehuuden pelko ja Isyyden pelko. Isän pelko vie lukijan vahvoihin tunteisiin. On häpeää, epätietoisuutta olemassa olosta itselleen ja muille, ristiriitaisuuksia ja samankaltaisuuksia häissä ja hautajaisissa. Miten kertoa jotain, kun sanat eivät riitä? Mitä kaikkea voi nähdä ihmisen käsistä?

(Isän pelko)

Samaan aikaan ukkonen ja jyrähtelevä jumala

rankaisija ja satuttaja

etäinen jättiläinen.

Hyvällä tuulella hän oli kalastaja

ja rakentaja

musiikin ja vieheiden ystävä.

Isän pelko, miehinen kokemus.

Olenko poika, mies lainkaan?

Tämä kaksijakoisuus, hyvä ja paha, vanhemmissamme on tunnistettavissa monelle?

Miehuuden pelko käsittelee kärsimyksen, turhuuden ja rumuuden,  pinnallisuuden ja rakkauden, seksuaalisuuden ja toissijaisuuden kautta itseä, ihmissuhteita. Millaisia mielikuvia teemme toisista ihmisistä?  

(Pyreeni)

Spontaani tapaus La Fayette

Sliip sliip James Bond 

Sliip sliip pliis ajattelin

Päästään pittoreski liukui yläviistoon

Sliip sliip jambeau

Mon beau

Olet puoleensa vetävä proteesi

groteski (...)

 

Pyreeni- runosta laitoin esimerkkinä alkuosan. Se on erilainen, rytminen sanailoittelu  - ei siitä tarvitse kaikkea ymmärtää, mutta se viehättää käytettyjen sanojen äänteiden vuoksi.

Isyyden pelko vie lukijan kokoelman pisimpien runojen kautta syntymisen ihmeeseen ja kokemukseen. Isä kokee vahvoja tunteita lasten edessä. Sairaus iskee yllättäen ja hautausmaalla herää uteliaisuus pinnan alaiseen näkymään. Tässä katkelma (Lapsen synnytys) -runosta:

(...) Tuskantunteista lapsen tuska on pahin.

Gautama ilman tunteita.

En tunnista itseni kaltaisia miehiä

huolehtivaisia ja tunteista puhuvia.

Itsellisyytemme lakkasi tunteja sitten.

Syyllisyyden tunne on krooninen.

En ole oletettu seurakunta.

Minä vain synnytin pienen lapsen. 

Repeydyimme sen vuoksi  yhdessä

 taivaankappaleiksi,

sinkouduimme halvaantuneista ruumiinosistamme

takaisin palavaan ilmakehään (...)

Lopuksi esimerkki lyhyen ja tiiviin ilmaisun runosta:

(Tikarin iskuja)

Koetat hehkua

Lopulta annat myöten

 

Menetät hymyn

Kylmä puhaltaa pintaasi

 

Rujo kai ehdotonkin

Pehmeimmät äänet 

Olen lukenut Miehen kuolemaa useampaan kertaan ja eri kohtiin pysähtyen. Aina tulee mieleen sana elegantti.  Hienostuneesti ja ymmärtäen Koskela katselee ihmisten kulkua maailmassa. Runokokoelma ei vaadi vastauksia, eikä tyrkytä asenteita. 

Tämän kokoelman parissa viihtyy useamman lukukerran, koska  riveiltä aukeaa uusia tunnelmia ja ajatusketjuja - lähes huomaamatta. Kiehtova runokokoelma syksyisiin iltoihin?

Syksyllä monet harrastukset aktivoituvat, mutta seuraamme kai kaikki koronatilannetta ja hössäämme sen sallimissa rajoissa? Itse olen heinäkuusta lähtien lueskellut ja etsinyt sopivia tarinoita sekä novelleja kirjastolamme jatkuvaan Puikkojen viemää - lukuhetkeen. Sanan Mahti -runonlausuntaryhmäkin kansalaisopiston puolella aloittanee harjoitukset syyskuussa, joten katsotaan mitä teoksia ehdin nostaa blogiin...

Kertokaahan joskus kuulumisistanne, Mörri Seppälä Orivedellä

 

Kuvat Mörri Seppälä

--//--//--//--//--//--//--

Koskela Akseli, Miehen kuolema (2020, Enostone Kustannus)

Niinikangas Kalle, taitto 

Ponce Maira Pino, kannen kuva ja suunnittelu

Arvostelukappale kustantajalta, kiitos paketista.

Taustamusiikkina Pekko Käpin Finnish folk songs, Vol 1 (2019, Helmi Levyt)

Ihmisten keskellä koivut ja pihlajat

Televisiosta tuli uusinta jälleen Harry Potter- elokuva.  Tulihan katsottua ja ihailtua tuota J.K. Rowlingin kehittelemää fantasiamaailmaa, jossa moni asia on aivan reaalimaailmaa ja osa sitten keksittyä, maagista ja tarunomaista.

 Silmiin osui myös somen uutisvirrasta tieto, että Emmi Itärannan romaanista Teemestarin kirja on tekeillä (scifi-) elokuva Veden vartija (ohjaaja Saara Saarela, tuottaja Mark Lwoff), ilmestymisvuosi 2121. Tuottaja Mark Lwoff kertoo teoksen kuvaamisessa olevan haasteita, sillä jälkikäteen on kuviin  lisättävä satoja efektejä. "Lopputulos ei saa näyttää siltä, että on käväisty kuvaamassa jossain teurastamon pihalla."

Tämä kuvallisuus ja ja kerronnan siirtäminen esim. elokuvan muotoon oli koko ajan mielessä lukiessani tuoretta romaania Koivu ja pihlaja, jonka on kirjoittanut tamperelainen Liliana Lento. Tekstissä on runsaasti kuvailua: kasvien  värit ja muodot, erilaiset tuoksut, astiat ja ruoat, hahmojen olemus ja rakennukset. Tavallaan lukijan on ensin sulateltava tätä yksityiskohtien tarkkaa kuvaamista, sitten se alkaakin viehättää ja sitten syntyy näitä selkeitä elokuvamaisia kohtauksia. 

Hollingsin kaksikerroksisessa kartanossa oli keltaiset seinät, vaaleanvihreä katto ja koristeellinen veranta. Nyt kun ruusut ja jasmiinipensaat olivat puhjenneet kukkaan hyvin hoidetun näköisessä puutarhassa, kartano näytti vielä upeammalta kuin Larissa muisti työhaastattelukäynniltä ja sai innostuksen kohoamaan siivilleen. Miten hienoa olikaan päästä asumaan näin suureen ja komeaan taloon, vaikka hänellä tietysti olisi vain yksi ja todennäköisesti pieni huone käytössään. Larissa kumartui nuuhkaisemaan yhtä jasmiininkukkaa, hänestä niissä oli maailman hienostunein tuoksu. Lehmukset reunustivat pitkää pihatietä, vastakkaisten puiden oksat kaartuivat hienosti.

 

Tuo tekstinäyte on kirjan alusta, jossa päähenkilö Larissa Morei tulee uuteen työpaikkaansa, piiaksi kartanolle. Kuinkas sitten sujuukaan elämä rikkaiden kartanon omistajien ja muiden työntekijöiden kanssa? Tiedossa on rakkaushuolia ja häiden suunnittelua, yhden siskon pakkoavioliitto ja uudet ystävyyssuhteet Floreniassa.

Kaikki tuo edellä mainittu ihan reaalielämässäkin mahdollista, mutta nytpä tarinaan tuo uutta ulottuvuutta henkilöhahmojen erilaiset "taustat". Tavallisten ihmisten rinnalla asuu nimittäin hyvinkin ihmismäinen puukansa.

Tiziana oli koivuinen, vaikka muut heidän perheessään olivat pihlajaisia. Yleensä lapset perivät vanhempiensa yhteyspuun - jos vanhemmilla oli eri yhteyspuut, oli sattumanvaraista, kumman puolelta se periytyi. Joskus se saattoi kuitenkin hypätä useammankin sukupolven yli. Tizianan koivuisuuden saattoi selitää se, että äidin isomummo oli koivuinen, tosin yhteyspuun periytyminen noin monen sukupolven takaa oli melkoisen harvinaista. Oli toki mahdollista, että myös Tizianan isän suvussa oli koivuisia.

 

Tämä puuyhteys on hienosti kehitelty ja vetää tarinaa jouhevasti eteen päin. Jännitettä hahmojen välille syntyykin siitä, että osa on "tavallisia" ihmisiä ja osa puukansaa tai puolituisia. Ehdottomasti kirjan paras idea! Kirjan luettua tuli tunne, että tällaista haluaa lisää. Jatko-osat? Miten nämä puukansan ominaisuudet voisivat vielä voimakkaammin vaikuttaa hahmojen ajatuksiin, tekoihin ja suunnitelmiin? 

Kirjan alussa on J.S. Meresmaan piirtämä mustavalkoinen kartta Florniasta ja hetkittäin toivoo sivuilta löytyvän pieniä mustavalkosia piirroksia tarinasta. Merkillisellä tavalla tarina herättelee näitä voimakkaita kuvia. Hyvän teoksen tunnusmerkki, että lukijan päässä alkaa herätä uusia tasoja?

Ehkä vähän jämäkkyyttä tai hiomista olisi hahmojen käymissä vuoropuheluissa. Tuo huomio on vähäinen, koska hahmot ovat sympaatisia ja tapahtumat etenevät ymmärrettävästi. Tämän kaltainen maaginen realismi, kirjan takakannessa romanttinen fantasiaromaani, sopii hyvin lukijalle, joka ehkä vieroksuu perinteistä fantasiaa. Tässäkin saa tarttumapintaa, tunnistettavuutta tavallisesta ympäristöstä ja ihmismäisistä hahmoista. Ei sodita eikä harrasteta taikuutta, noituutta. Kuitenkin yllätyksiä riittää ja kirjan tahtoo lukaista ns yhdeltä istumalta.

Kansi itsessään jo herkku! Valitettavasti vanha kamerani ja kuvankäsittelykykyni eivät saaneet tuohon kuvaan sitä oikeata vihreää näkyviin - aina joku kannen värisävy muuttui... Kirkkaammat ovat luonnossa nuo värit. Pahoitteluni tästä.

Lukihäirikössä on Lennon edellisistä kirjoista, Dionnen tytöt ja Salaisuuksia Delobriandissa, päiväyksellä 27.8.2018. Ei kannata verrata kirjoja keskenään, mutta silti tämä Koivu ja pihlaja antoi kaikista eniten lukuiloa.

Kokeile itse miten sinuun vaikuttaa Florenian  puukansa! 

Nämä kirjallisuuden genrenimitykset eivät ole minulla vahvasti hallussa, joten älköön kukaan ampuko viestin tuojaa! Keskustelu tästäkin on antoisaa.

Elokuussa vielä kesä mielessä ja suunnitelmia syksyllekin tehty? Lukuintoa Koivun ja pihlajan ja muidenkin seurassa, toivottelee Mörri Orivedeltä

Kuvat Mörri Seppälä

 

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ 

Lento Liliana, Koivu ja pihlaja (2020, Nysalor-kustannus)

Meresmaa J.S., kansien ulkoasu ja kartta

Hastsiukhin Yauheni, kansikuva

Järvinen Matti, taitto 

Elokuisen kuun kokoinen kiitos kustantajalle kirjalähetyksestä!

Taustamusiikkina Sonata Arctica, Talviyö (2019, Nuclear blast) 

Maapallomme puolesta pieniäkin tekoja

Keskikesän kauniit päivät, polskuttelua puhtaissa järvissä, vettä riittää hyötykasveille ja koristekukille. Linnut laulelevat ja pörriäiset surisevat pihan kasveissa. Ruokahetkiin riittää maukkaita perunoita ja muita maanantimia. Ilmaa on helppo hengittää ja lähiympäristö tuntuu turvalliselta.

Tämän idyllin aikana oli herättelevää lukea kaksi mielenkiintoista tietokirjaa, joissa luonto ja sen tulevaisuus ovat keskeisessä asemassa.

Viheliäs tiede- ja muita vaikeita uutisia (Vastapaino, 2020) on Mari Heikkilän ja Tuukka Tammen toimittama teos tieteen, tutkimisen ja niistä kirjoittamisen haasteista. Kirjaan on haastateltu tutkijoita ja tiedetoimittajia. Esiin nousevat ns vaikeat aiheet, tutkijoiden ja toimittajien kokema negatiivinen palaute ja uhkaukset, väärän tiedon tahallinen levittäminen ja trollaaminen.  Kirja yrittää antaa ohjeita kuinka vaikeista aiheista voisi kirjoittaa ja puhua.

Yksi tunteita nostattava kokonaisuus on luonnonsuojelu ja esimerkkeinä kirjassa ovat mm. susien puolesta toimijat, muovit eri olomuodoissa ja metsien hiilinielut. Metsien kestävästä kehityksestä kertoo Mikko Pelttari, joka on tiedetoimittaja Helsingin yliopiston Yliopisto-lehdessä.

Artikkeli on avartava tällaiselle maallikolle, enkä avaa sitä tässä enempää, koska en halua levittää väärää tietoa vahingossa. Kirjan yksi tarkoitus on varoittaa levittämästä tietoa, joka onkin alunperin väärinkäsitys/luulo/mielipide, koska taustoja/ faktoja ei ole tarkistettu.

Viheliäs tiede on herättelevä teos tieteestä kirjoittamisen vaikeudesta, mutta myös haastavaa luettavaa tavalliselle uteliaalle ihmiselle, jolla ei ole koulutusta erikoisaloilta. Ihan kaikkea ei ymmärrä, eikä muista aikaisemmin lehdistä lukeneensa, ja siksi on pinnisteltävä omien luulojensa kanssa.

Em. metsien ja metsäteollisuuden kiemuroiden jälkeen olikin jo helpompaa lueskella toista teosta, joka antaa meille tavallisille kuluttajille ja luonnonystäville käytännön neuvoja arkeen.

Rinna Saramäen 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman on jaettu 12 osioon, joita ovat mm. Asuminen ja rakennukset, Vatteet, Jätehuolto, kierrätys, Liikenne ja matkailu, Ruoka ja Elektroniikkalaitteet ja sähkö. 

Ensimmäinen osio Tottumusten ja tapojen muuttaminen tarkastelee ilmakehän hiilidioksiinipitoisuuden lisääntymisen vaikutuksia. Mistä Suomen ilmastopäästöt koostuvat ? Miten hiilijalanjälki lasketaan? Nämä kysymykset ovat monesti isoja ja aiheuttavat monille ahdistusta, ja teoksen kirjoittaja myöntääkin tämän.

Teoksessa ei kuulu saarnaajan kärkäs ääni, vaan lempeän määrätietoisesti Saramäki esittelee pääpiirteet kunkin luvun alussa ja sitten seuraa tummennettuihin laatikoihin sijoitettuja selkeitä ja lyhyitä neuvoja.

Esimerkkejä vinkkien otsikoista:

Käännä lämpö pattereista pienemmälle, kun tuuletat (Asuminen ja rakennukset)

Mielummin villi kuin viimeisen päälle parturoitu (Puutarhat, puistot ja metsät)

Pyykkää oikein (Vaatteet)

Perusta lastenjuhliin lelunvaihtopiste (Yhteisöllinen elämä)

Ota selvää alueesi kierrätysmääräyksistä (Jätehuolto, kierrätys)

Tutustu tavaranlainauspalveluihin ( Kulutus, tavarat)

Tue pyöräteitä ja pyöräilyä kunnassasi ( Liikenne ja matkailu)

Investoi uusiutuvaan energiaan (Talous ja työssäkäynti)

Osta alennuslaputettu tuote ja kumallinen vihannes (Ruoka)

Tarkista kylmälaitteiden sijoittelu (Elektroniikkalaiteetja sähkö) 

Selvitä, mitä ilmastokampanjoita juuri nyt on meneillään (Kuvittele tulevaisuus) 

"Tee se minkä kohtuudella pystyt. Älä uuvuta itseäsi toimintakyvyttömäksi...Käännä tunteesi voimavaraksi, jolla pystyt vauhdittamaan muutosta parempaan" , kehottaa Saramäki.


12. osio Kuvittele tulevaisuus valaa toivoa ns reality gapin (todellisuuskuilu tulevaisuusvision ja sen totettamismahdollisuuksien välillä) iskiessä. Emme voi olla varmoja mitkä meidän teoistamme hillitsevät ilmastonmuutosta tarpeeksi, mutta emme saa antaa periksi. Yksi tulevaisuuden vaihtoehto on toimiva maailma: tasapaino luonnon ja ihmisten välillä seuraavillakin sukupolvilla. Kannattaa yrittää.

Kirjan lopussa on lähdeluettelo jokaisen osion kohdalle. Paljon luettavaa suomenkielellä.

Tästä kirjasta saa helposti aiheita keskusteluun ja varsinkin nuorten ihmisten kanssa saa vielä uusia näkökulmia asiohin. Kiittos kirjailijalle vaikuttavasta teoksesta!

Mainitsin tuon Viheliäs tiede- kirjan kohdalla, että siinä sivutaan väärän tiedon tahallista levittämistä. Laitatanpa tähän loppuun vielä yhden tietokirjan nimen, koska siinä vasta hevonpuppua esitelläänkin ja varsin satiirisella otteella. Tom Phillipsin Totuus, paskapuheen lyhyt historia (Tammi, 2020) on nautittava katsaus totuuden ja sen kiertämisen historiaan länsimaisessa kulttuurissa ja lehdistössä. Faktojen tarkistus on tylsää ja vie aikaa - kannattaako se aina? Millainen mies oikeastaan olikaan Benjamin Fraklin?

Edelliseen vedoten totean, että tämän tekstin virheet ovat kaikki omiani - älkää syyttäkö kirjailijoita!

Nuo 3 teosta ovat aiheiltaan mielenkiintoisia ja toivonkin jonkun niihin tarttuvan lukeakseen. Ettei tämä kauhuhelteessä naputeltu esittely pilaa niiden ansioita?

Ehkä seuraavaan blogiin nostan jotain kevyempää luettavaa? Koittakaa jaksaa helteessä- ja lukekaa.
Mörri Seppälä, Orivesi

////-////-////-////-///////////-////-////

Viheliäs tiede - ja muita vaikeita uutisia (Vastapaino, 2020)

Mari Heikkilä ja Tuukka Tammi, toimittaneet

Mirkka Hietanen, ulkoasu

Saramäki Rinna, 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman (Otava, 2020)

Juusela Tuuli, kuvitus ja graafinen suunnittelu

Phillips Tom, Totuus: paskapuheen lyhyt historia (Tammi, 2020)

Rekiaro Ilkka, suomennos

Kuvat Mörri Seppälä

Tunteisiin menevää runoutta

Pidin Harri Hertellin edellisestä runokokoelmasta  Pelotta ja pakko on tunnustaa hänen uutukaisensa Kaikki tunteet sallittuja yltävän samalle tasolle.

Tämän tasapainoisen ja eheän kokoelman aloittaa yksittäin runo Ennen kuin minusta tuli isä. Pitkähkön runon lopussa ovat rivit, jotka voisivat koota teoksen teeman ja kirjoitustyylin:

(...) mutta niille jotka pelkäävät

itseään ja vanhempiensa

tai isovanhemiensa virheitä

haluan sanoa

että jokaiselle on jossakin voimia

kohdata pelkonsa

ja niiden kanssa elämään opiminen

kestää koko elämän. 

Siinäpä se. Yksinkertaisesti, mutta niin vahvasti. Runot ovat jälleen helposti avautuvia, puhekielenomaisia ajatusten lippusia.  Lukijan energia ei mene kielellisen tason ymmärtämiseen ja siten jää tilaa miettiä tekstin syvyyttä.

Raja-osiossa on kaksi runoa, mutta huomaan lukevani nämä 8 sivua niin, että vasemmalle jää kirjoittajan isän tarina sekä menneisyys ja oikealla sivulla kulkee tämä hetki, valoisampana, omaa lasta ja perhettä katsellen. Omaa isää kohtaan voi tuntea myötätuntoa, jos ymmärtää hänenkin jääneen jotain tärkeää paitsi lapsuudessaan.

Kohtaamme sen yhdessä- osion runot kyselevät mm. miksi toisille annataan rakkautta ja hyvät startit elämässä, miksi toisille ei? Millaisia taakkoja kannamme ja osaammeko muuntua lapsista vanhemmiksi? Saako lapsi ilmaista kaikkia tunteitaan? Miten lapsi siihen oppii? Mistä lopulta luottamus syntyy?

Seuraavaksi Minusta tulee taas isä on onnellisten rivien aikaa. Vastasyntynyttä on onni pestä, hoitaa, suojata. Myötätunto herää muidenkin lasten itkuun ja vaimon osaan. Maisemassa liikkuvat lokinpoikaset ja tomaatit kypsyvät. Mitä kaikkea isä haluaakan opettaa lapselleen - muutakin kuin pakastepizzan oikein syömistä? Tässä osassa on myös muutamia lyhempiä runoja, joista esimerkkinä tämä:

Haukat kiertävät lampea

haparot nousevat maasta

jossain niiden välillä minä

makaan nurmella ja haaveilen

mahdottoman itsestäänselväksi.

Nämä lyhyet tuokiokuvat sopivat pitempien tekstien väliin, tuovat isänä olemisen tarinaan yksityisen runoilijaminän.

Jos me oppisimme rakastamaan vie lukijan luontosuhteeseen, aikuisten väliseen suhteeseen, parisuhteeseen. Toiveissa on toimiva kommunikaatio, toteutuvat unelmat. Kuka kukin lopulta on? Helsinki kaupunkina saa oman kuvauksensa.

Kokoelman päättää Olemme riittävän kokonaisia- osuus antaa tilaa negatiivisillekin tunteille. Saa raivota ja vihata. Miten kyetä vastaamaan rakkauteen rakkaudella? Luottoa siihen, että vaikeudet voitetaan.  Vielä palataan omaan isään, joka on tullut lähemmäksi, jolle on annettu lupa tulla lähemmäksi. Runojen minä on tasapainossa ja häpeä on poissa. Nyt on varaa ilmaista:

Yritän olla pelkäämättä

jättää sanomatta

mitä minä sanoin. 

Kaikki tunteet sallituja jättää sellaisen pehmeän ja lempeän kosketuksen.  Ei tarvitse huutaa, kikkailla fonteilla tai liittää fyysisiä kuvia runokokoelman sivuille, kun sisältö on syvällinen ja ihmisyyttä tarkasteleva.

Suosittelen tätä lämpimästi  kaikille, mutta erityisesti  nuorille aikuisille ja tuoreille vanhemmille. Elämänviisauksia oppii hyvin kirjallisuudenkin avulla.

*-*-*-*


Joskus luettava teos vetää ajatuksia voimakkaasti aiemmin luettuun. Huomasin tämän Hertellin kokoelman tuovan mieleeni toisen Enostonen kustantaman runokokoelman eli Kalle Niinikankaan Tervetuloa Mongoliaan (2018). Siinäkin teemoina ovat mm. vanhemmuus, huoli omista vanhemmuuden taidoista ja luotto tulevaisuuteen. Kannattaa lukea peräkkäin tai lomittain. Teoksesta kirjoitin Lukihäirikössä 27.4.2019 otsikolla Ihmisiä ja aksolotleja.

Runoutta on nyt luettu, mietitty ja omia raapustuksia lähetelty vähän sinne ja tänne. Lyhyet tekstimuodot ovat helliä väsyneille (keskittymiskyvyttömille?) aivoille, joten tämä kevät on ollut runoisa.

Voikaa hyvin tai  toipukaa, vetäkää henkeä ja nauttikaa tulevasta suvesta! Lämmöllä Mörri Seppälä

*-*-*-*-*-*-*-*-*

Hertell Harri, Kaikki tunteet sallittuja (Enostone, 2020)
Kuisma Janne, kannen kuva ja suunnittelu
Niinikangas Kalle, taitto

Internet: www.enostone.fi


Kustantajalle kiitokset arvostelukappaleesta!

Kauniita unia ja ihmisiä

Esittelen lyhyesti kaksi tänä keväänä lukemaani tietokirjaa. Peräkkäin luettuna ne muodostavat mielenkiintoisen lukupaketin: nukkuminen on meille tärkeää ja hyvät yöunet vaikuttavat meidän terveyteemme ja siten ulkonäköömmekin.

Matthew Walkerin Miksi nukumme, unen voima on kansainvälinen bestseller, enkä ihmettele miksi. Kalifornian yliopistossa psykologian ja neurologian professorina työskentevä Walker kertoo monista uniin ja nukkumiseen liittyvistä tutkimuksista ja avaa niiden tuloksia helppotajuisiksi asioiksi. Tieteellisyys ei siis haittaa ja mukana on ripaus huumoria.

Aluksi kirjassa esitellään nukkuminen ilmiönä. Mitä on oikeastaan uni? Mitkä asiat vaikuttavat unirytmiin ja miksi unentarve vähenee iän myötä?

Toisessa osassa käsitellään unen tärkeyttä. Miksi uni on aivoille välttämätöntä? Mitä tekee unenpuute? Mitä tekeekään kofeiini ja melatoniini aivoissa?

Kolmannen osan aiheina ovat unet, luovuus, ja unien hallinta.

Neljäs osa onkin sitten heviä tavaraa. Mitä kaikkea huono uni tai unenpuute vaikuttakaan meidän mieleemme, sairastumisalttiuteen ja koko yhteiskuntaan? Miksi keinovalo ja teollistuminen pelästyttävät luontaista unirytmiä?

Miksi nukumme kuuluisi mielestäni jokaisen lukupinoon, varsinkin pienten lasten ja teinin vanhempien tietokirjaksi! Länsimainen kulutusyhteiskunta voisi muistaa paremmin nukkumisen ja unien merkityksen - juoman ja ruuan lisäksi nukkuminen on yksi elinehto.


Iida Kukkonen, Tero Pajunen, Outi Sarpila ja Erica Åberg ovat kirjoittaneet Ulkonäköyhteiskunta, ulkoinen olemus  pääomana 2000- luvun Suomessa (Into, 2019). Aluksi -osiossa on nämä rivit, joihin kiteytyy paljon teoksen ideasta:

(...) Mikäli ulkonäkö nähdään pääomana, sisältyy myös siihen ajatus ulkonäöllisten resurssien epätasaisesta jakaantumisesta. Toiset ovat saaneet geenilotossa tai onnistuneet muilla tavoin hankkimaan sosiaalisen ympäristön arvokkaina pitämiä resursseja enemmän kuin toiset. Ulkonäöllisiksi resursseiksi voidaan ymmärtää kasvonpiirteet, ruumiin koko ja muoto, hiukset, parta ja viikset sekä pukeutumis-, laittautumis- ja ehostustyyli.

Kirjassa käsitellään ulkonäön merkitystä mm.rakkauden markkinoilla, ystävyyssuhteisissa, työhaastatteluissa, kulutustottumuksissa ja eteenkin markkinoinnissa, ikääntymisessä ja toiveissa nuorekkaina pysymiseen. Ääneen pääsevät nimettöminä kyselyihin vastanneet tavalliset ihmiset ja faktoja selventävät ymmärrettävät kaaviot ja taulukot (esim. peilin edessä vietetty aika ja eri ikäryhmien antamat  vastaukset).

Ulkonäköyhteiskunta on selkeä ja avartava teos länsimaisessa kulttuurissa piilorakenteissakin vaikuttavasta kauneuden ja sopusuhtaisuuden ihannoimisesta, usein (?)  koulutuksellisen tai ammatillisen pätevyyden ohessa tai sijaan.

Nämä kaksi tietokirjaa sai "helposti" luettua.  Välillä on lukeminenkin ihan takkuillut, eikä ole oikein mitään saanut luettua, niin siihen nähden näiden lukukokemus oli miellyttävä. Siksi rohkenen niitä suositella kaikille.

Mitähän seuraavaksi? Ehkä runoutta jälleen?

Kesäkuuhun toiveikkaasti tähyillen Mörri Seppälä


/-/-/-/-/-/-/-/-/


Walker Walther, Miksi nukumme, unen voima (Tammi, 2019)


Kukkonen Iida, Ulkonäköyhteiskunta, ulkoinen olemus pääomana 2000-luvulla (Into, 2019)