Kirjallinen punkkirjoituksia

 

Minäkin olin siellä-teos edestä ja takaa

Maailmassa ei ole montaa punkmuseota, mutta Suomessapa on. Jo vuodesta 2021. Sillä on monipuolista materiaalinkeruuta ja tapahtumia. Yksi tapahtuma oli kirjoituskilpailun järjestäminen vuonna 2022. Kilpailun tuomareina toimivat Päivi Alasalmi, Ari Enqvist ja Ari Lahti. 

Tekstit sopivat kolmeen kategoriaan: runot, novellit ja muistelmat. Osa kilpailuteksteistä on vanhojen kovan luokan punkkareilta ja osa kirjoittajista ei ollut vielä syntynytkään 1980-luvulla. Näistä kirjoituksista on nyt ilmestynyt antologia, jossa on sivuja 216 - joten luettavaa löytyy. Kuvia tässä ei valitettavasti ole. Yhden tekstin mukaan antologia sai nimekseen Minäkin olin siellä.

Jos on elänyt nuoruuttaan punkhengessä tai lähellä punkpiirejä, niin tämä kirja saattaa aiheuttaa naurua, myötähäpeää, nostalgiaa, tai joku biisi alkaa soida mielessä ja jalka vipattaa.  Osa osallistujista on nimimerkin takana ja osa oikeilla nimillään. Kuka onkaan kuka?  Eipä sillä ole väliä, koska tekstit toimivat vahvasti itsenäisinä tilaanteen kuvaajina. Tai runoina ja biisinsanoina ja kunnianosoituksina.

Tässä ote nimimerkki Anun tekstistä Yhekskytluvun alkupuolella:

(...) aamulla hotellin runsaalla buffetaamiaisella, näin tutun pitkänhuiskean hahmon. Pelle ja Tumppi bändeineen olivat nauttimassa aamiaista. Oli pakko käydä tarjoilijalta pyytämässä paperia ja kynää ja hakea heti nimmarit pienen soperruksen kera; kuinka tarkoitus oli olla heitä katsomassa, mutta meni sitten vähän ohi se keikka. Mitä lie ajattelivat nuoresta festarikävijästä Pelle & co, mutta minun festarireissuni oli ainakin sillä pelastettu ja jäi kyllä ikimuistoisena mieleen!

Jossain teksteissä oli aiheen lisäksi kielellinen ilmaisu herkullista. Tässä esimerkissä tekstin alku olisi voinut olla jopa dekkarista ja muusta jännitystarinasta. 1985 on nimimerkki Näkältä:

Heräsin kovaääniseen koputukseen. Sellaiseen, jonka kuullessaan tajuaa, että ovi kannattaa avata. Odotin kuitenkin hetken ja kuuntelin josko kämppikseni menisi ovelle. Olohuoneesta, jossa kämppikseni sänky oli ei kuulunut liikettä, joten kömmin sängystä ja suuntasin ovelle (...)

Runous (ja biisisanoitus-) teksteistä esimerkkipätkä nimimerkki nAnden  Vielä joskus palaisin:

(...) mut kun oikeesti paljon tahtoi nähdä

tämän elämän oikeesti kokee vaan

tärkeintä oli kaikkee kiva tehdä

ja joo, olla vapaa, ihan omillaan

 

mutta ihan kaiken sen sain mitä hain

löysin oikeen suunnan mun elämässä

sitä elämää aina elää tahdoin

ja joo, yhä edelleen , mä oon tässä 

 

Tuossa tekstissä tulee ilmi se vapauden kaipuu, joka on monen muunkin kirjoittajan riveillä. Minäkin olin siellä on monipuolinen kuvaus yhdestä musiikki/kulttuurigenrestä. Voi sitä lukea kaunokirjallisena tarinakokonaisuutena tai nostalgioiden menneitä vuosia. Rohkeasti kirja käteen, ei kannata peljästyä punkleimaa!

{ [ ] }  { [ ] } { [ ] }

Sitten tämä Dokumentti 1981-2016,tavallinen ruutuvihko. Siihen liimailin kuvia punkkareista, bändeistä ja laulunsanoista sekä lehdissä olleita sarjakuvia. Muutama konsertti- ja festivaalilippukin on  tallessa. Ihan tavallinen vihko sinänsä, mutta se on pysynyt matkassani kaikki nämä vuodet - kontaktimuovilla paikoitellen korjattuna! Se on ollut näytillä toisessakin punkiin liittyvässä tutkimuksessa ja nyt viimeksi Punkmuseossa digitalisoitavana. Hellästi oli sitä käsitelty...

Tuo valkoinen rintamerkki punkmuseo -tekstillä on tämän vuoden "pääsylippu" museon tapahtumiin. Maksoin Suomen Punkmuseon kannattajayhdistyksen maksun, koska näin odotan saavani paremmin tietoa tapahtumista.

Omista nuoruusvuosista on jo aikaa, mutta olen yhä  kiinnostunut punkkulttuurista laajana ilmiönä ja on hauska jutella vanhojen punkkareiden kanssa. Osalla on asennetta yhä paljonkin mukana arjessaan. Minulle on jäänyt ehkä vahvimpana turhan pönötyksen vastustaminen - tittelit ja vakavuus pois. Eikä tarvitse juosta hiki päässä mammonan perässä, mottona "Älä kiinny materiaan - älä omaisuutta haali". 

 "Dokumentti" 1981-2016

Kaapista löytyi vielä vanha paperinen valokuva, jossa tämä peikkonen riemuitsee jostain radiosta kuuluvasta biisistä ja ystävä nappasi oivan kuvan. Inhoan olla kuvattavana, mutta tämä kuva jaksaa naurattaa. Tuo pieni radio toi musiikin luo! Rockin rajaton riemu.

Nuorena ja notkeana joskus

Näissä hauskoissa tunnelmissa jaan kirjoja muutamille ystävilleni, jotta hekin pääsevät hetkeksi nuoruuteensa takaisin... terveisin se kiltti ja tosi nössö punktyttö Mörri, Orivesi

Ps jos haluat itsellesi tämän antologian, niin sitä voi tilata Punkmuseolta:  punk@punkmuseo.fi

(asiakaspalvelu on sopivan rentoa, ei turhaa virkaintoilua)

 { [ ] } { [ ] } { [ ] }

Punkmuseo, Minäkin olin siellä (kirjoituskilpailun satoa) (2023), 216 sivua

Juha-Pekka Inkinen, kannen kuva

Kirjoituskilpailuun osallistuneet saivat kokoelman maksutta itselleen

"Dokumentti" 1981-2016 oma tekele vuosien varrella musiikkikokemuksista

Mörri, valokuvat

Taavi L. nuoruuskuva

Siveltimenvetoja Louise Glückin runokuvissa

 

Lukupinossani on kaksi runoteosta kirjallisuuden Nobel-voittaja (v 2020) Louise Glückilta,  Enostone kustantajalta. Molempien ansiokas suomennos Anni Sumarin. Uudempi Villi iiris (pidetään hänen pääteoksenaan) on suomennettu ja painettu vuonna 2022 ja sen alkuperäinen julkaisuvuosi on 1992. Talvisia reseptejä kollektiivista on vuodelta 2021. 

Villi iiris koostuu luonnon, kasvien ja vuodenaikojen mukaan nimetyistä runoista, niiden miljöö mahtuu usein puutarhaan. Runojen minä puhuttelee suoraan lukijaa sinä- muodossa ja välillä mietin onko puhuja tavallinen ihminen vai edustaako "ääni" myös jotain hengellisempää. Onhan mukana myös otsikkoja Iltahartaus ja useampi Aamuhartaus.

Tavallaan runojen maailma on tuttu ja lähellä, mutta riveillä onkin paljon isompia asioita. Rakkaus, ihmisyys, kuolema ja aika ovat aiheina kukkien keskellä:

AAMUHARTAUS (s 24)

Anna anteeksi jos sanon rakastavani sinua: vahvoille

aina valahdellaan, koska heikkoja ajaa eteenpäin

paniikki. En voi rakastaa

sellaista mitä en voi kuvitella mielessäni, etkä sinä paljasta

juuri mitään: oletko kuin orapihlaja,

aina sama samalla paikalla,

vai pikemminkin kuin sormustinkukka, ailahteleva, ensin pulpautat

vaaleanpunaisen tähkän rinteeseen päivänkakkaroiden taakse

ja seuraavana vuonna violetin ruusutarhaan? (...) 

Runojen kieli on selkeää, helposti lähestyttävää. Runojen asettelu sivuille on perinteistä, joten silmille on helppoa liukua riveiltä toisille. Teoksen 91 sivuille mahtuu monipuolisesti yksityisen ihmisen ajatuksia kukkaiskielellä.

Talvisia reseptejä kollektiivista

Talvisia reseptejä kollektiivista on myös ohut runoteos, sivuja 53. Nämä runot ovat hetkiä, tuokiokuvia arjesta ja matkalla olemista. Ihminen on näissäkin runoissa herkkä, kevyt ja toisista riippuvainen. Ote runosta 

KUOLEMAN KIELTÄMINEN 1. Matkapäiväkirja

(...) Tajusin, että ovivahti oli seissyt rinnallani.

Älä ole surullinen, hän sanoi. Olet aloittanut oman matkasi,

et maailmaan, niin kuin ystäväsi, vaan itseesi ja muistoihisi.

Niiden vaimentuessa saatat saavuttaa

tuon kadehdittavan tyhjyyden johon

kaikki asiat virtaavat, niin kuin tyhjä kuppi Tao te chingissä-

kaikki on muutosta, hän sanoi, ja kaikki on yhteydessä kaikkeen.

Kaikki myös palaa takaisin, mutta ei samana

kuin lähti - (...) 

Osa runoista muodostaa tarinallisen kokonaisuuden,  jossa runot keskustelevat keskenään. Loppupuolella SYKSY on sarja lyhyitä, itämaistyyppisiä ajatelmia, kuten:

Oivallus, siskoni sanoi.

Nyt se on tässä.

Mutta pimeydessä on vaikea nähdä.

Jalansija täytyy löytää

ennen kuin sen päälle laskee painonsa. 

 

Talvisia reseptejä kollektiivista on ehkä  näistä kahdesta teoksesta selkeämpi ja helpommin sisäistettävissä. Näitä voi lukea hyvinkin limittäin ja lomittain - Louise Glückin lämmin ja konstailematon sanataide kietoo pehmeään viittaan. Hänen tuotantoaan arvostetaan suuresti ja hän onkin Nobelin lisäksi saanut runouden Pulitzerin palkinnon v 1993 ja National Book Awardin v 2014.

Lukihäirikössä Louise Glückin Uskollinen ja hyveellinen yö päiväyksellä 6.3.2021.

Runoja siis arkeen, kassiin tai yöpöydälle!  Mörri Mahlakallas, Kampus

# # # # # # 

Louise Glück, Villi iiris (2022, Enostone)

Anni Sumari, suomennos

Taivo Org, kannen suunnittelu

Talvisia reseptejä kollektiivista (2021, Enostone))

Anni Sumari, suomennos

Taivo Org, kannen suunnittelu

Zhu Dao, kannen maalaus/Shangai museum

Katri Niinikangas, taitto

Arvostelukappaleet kustantajalta - kissankelloiset kiitokset!

Mörri, valokuvat

Uupuneita merkkihenkilöitä ja Virginia Woolfia

 

Yllättävä kirjatrio samalla lainauskerralla

Joskus kirjastoreissu tuottaa odottamatonta iloa, vaikka kirjoja valitsee aivan sattumanvaraisesti pelkän kannen perusteella. Aloitin lukemalla Susanna Suomelan Uupuneet, rakkaudentunnustus hauraille merkkihenkilöille (2023, WSOY). Näiden merkkihenkilöiden joukossa on myös Virginia Woolf!  Nuoruuteni päiväkirjat 1 ja 2 (2022, Oppian) tulikin siten luettua tarkemmin, edellisen teoksen tietoja miettien. Oikein hyvä kirjatrio!

Susanna Suomela kertoilee lempeän ironisesti omasta "laiskuudestaan", kuinka hidasta on erilaisten asioiden tekeminen. Hänen diagnoosinsa on kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi, ja siihen auttavat kilpirauhashormoonia sisältävät tabletit. Tätä taustaa vasten hänen "tapauskertomuksensa" historiallisista merkkihenkilöistä ovat empaattisia ja mietiskeleviä. Mitkä seikat on oikeasti vaikuttaneet mm Sylvia Plathin, Abraham Lincolnin, Jack Kennedyn, Charles Darwinin, Claude Monetin ja Virginia Woolfin elämiin?

Jos heidän diagnoosinsa olivat oikeita, niin saivatko he oikeaa hoitoa ja turvauduttiinko myös uskomushoitoihin? Yritettiinkö oireet pitää piilossa ja oliko ainoa vaihtoehto erakkoitua kotiinsa? Miten he saivat aikaiseksi klassikoiksi luokiteltuja taideteoksia tai johdatettua kansakuntaansa halki vaikeiden aikojen? Kaikesta huolimatta? Oliko heillä ympärillään ymmärtävä ja tukeva lähipiiri vai oliko heillä psyykkisiä henkivaroja ja herkkyyttä oman intohimonsa ja tehtävänsä suhteen? Millaisiin urotekoihin ja mestarillisiin teoksiin he olisivat kenties yltäneet, jos olisivat saaneet elää terveinä ja energisinä?

Suomela miettii myös vanhenemisen problematiikkaa. Suomalainen kuvataitelija Rafael Wardi ja australialainen kaiadilt-kansaan kuuluva Sally Gabori (syntymänimeltään Mirdidinkighati Juwarnda) inspiroivat elämäntarinoillaan. Aina ikääntyminen ei keskeytä taitelijan luomisvoimaa - Sally Gabori aloitti maalaamisen vasta yli 80-vuotinaana. 

Sallyn tarina opettaa, että tärkeintä on pysyä omana itsenään, ikävuosien karttumisesta ja voimien hupenemisesta huolimatta. Maalaamiseen uppoutunut harmaatukkainen vanhus on edelleen se sama ujonoloinen nainen, joka neljäkymmentä vuotta aiemmin otetussa valokuvassa katsoo kameraan hiukan varautuneesti. Valokuvan keski-ikäisellä Sallylla on edessään vielä vuosikymmeniä ennen kuin vuosikseen löytää elämäänsä jotain aivan uutta ja luo taiteellisen uran, joka siivittää hänet maailmanmaineeseen.

Kiitos Susanna Suomelalle rehellisyydestä ja omien tuntemuksien ja epävarmuuksien paljastamisesta! Tämä auttaa muitakin "hitaita ja herkkiä/heikkoja" luottamaan omaan elämänpolkuunsa. Meitä kaikkia tarvitaan.

Tuottelias Virginia Woolf (25.1.1882 - 28.31941, ks itsemurha) ehti verrattain lyhyen elämänsä aikana kirjoittaa sellaisia teoksia kuin Ms. Dalloway, Majakalla, Yö ja päivä ja Näytösten välissä, Orlando, Oma huone. Hän kirjoitti myös esseitä, kirja-arvosteluja lehtiin. Hänen kirjoituksissaan on poliittista ja feminististä ajattelua. Woolfia pidetään yhä yhtenä vaikuttavimmista kirjailijoista Englannissa.

Päiväkirjat 1 ja 2 ovat aiemmin suomentamattomia nuoruuden kuvauksia kirjailijan nuoruudesta, varhaisaikuisuudesta.

Nuoruuteni päiväkirjat 1 ajoittuu vuosiin 1897 - 1899, jolloin nuori tyttö eli paremman keskiluokan tasokasta elämää vanhempiensa ja sisartensa sekä sisaruspuoliensa muodostamassa perhepiirissä. Päiväkirjamerkinnät ovat lyhyitä, keskittyvät kuvaamaan perheen tekemisiä ja omia tuntemuksia. Näinä kasvunvuosinaan hän jo miettii omaa kirjoittamistaan:

5.8.1899

Voi sentään - tämän päiväkirjan tyylin pitäisi uudistua radikaalisti. Kaikki nämä yksityiskohdat hautaavat minut ennen pitkää alleen. Olen huomannut, että kirjoitan sujuvammin kuin puhun järkeä tai hölynpölyä; kirjoittaminen sopisi minulle hyvin, jos olisin mykkä, mutta minulle on suotu siedettävät puheenlahjat, joissa ei kyllä ole mitään kadehdittavaa.

 

Toinen osa kattaa vuodet 1903-1905 ja merkinnät ovat välillä  pitempiä. Matkakuvauksena kertomukset Stonehengestä ja laivamatkasta Espanjaan ja Portugaliin. Nuori Virginia miettii yhteiskuntaa, kirjoittamistaan, perhettään ja yllättävän tarkasti sosiaalisia tilaisuuksia ja persoonaansa:

Uskon, että sosiaalinen kyvykkyys on todella ylevä tavoite - sillä ajatelkaa, mitä se merkitsee. On vain rajallisesti aikaa saavuttaa ihanne. On pakko tietoisesti toteuttaa käytöksellään se, mitä vaatteet viestivät; ne ovat silkkiä- kaikkein parasta laatua - ja niitä käytetään vain varoen, ainoastaan tällaisissa tilaisuuksissa. Niiden tarkoituksena on miellyttää toisten silmää - tehdä sinusta jotain upeampaa kuin mitä olet arkisin.

Päiväkirjoja voi lukea monella tavalla. Ihan "vain" kuvauksena nuoren tytön elämästä 1800- luvun lopun ja 1900-luvun alun Lontoossa. Vanhat kartat Lontoon asuinalueista elävöittävät arkipäivän kuvausta. Kirjoissa olevien vanhojen valokuvien avulla voi tutkia Virginia Woolfin perhettä.

Tai syvällisemmin voi miettiä miten Virginian varhaiset menetyskokemukset vaikuttivat hänen tuotantoonsa ja mielenterveyteensä. Mielenkiintoista on, mitä päiväkirjoissa ei mainita. 

 

On helvettejä ja jylhä Helvetinjärvi

Näiden kolmen kirjan vuoksi on jossain vaiheessa luettava lisää Virginia Woolfia. Mielenkiinto heräsi.

Elokuu saapuilee ja (ainakin) yksi kirjoituskurssi on tiedossa: 6 viikkoa luontokirjoittamista nettikurssina. Siitäkin jotain elokuun lopulla? Ensin luontomatkailua eli viikoksi Norjan Lofooteille.

Uskaltakaa pysähtyä, ihmetellä ja levätä välillä! Mörri Mahlakallas

1 2 1 2 1 2 1 2 1 2

Susanna Suomela, Uupuneet, rakkaudentunnustus hauraille merkkihenkilöille (2023, WSOY)

Susanna Suomela, suomennos ellei toisin mainita

Sanna Reeta Meilahti, kansi

Virginia Woolf, Nuoruuteni päiväkirjat 1, vuodet 1897-1899 (2022, OPPIAN)

Virginia Woolf, Nuoruuteni päiväkirjat 2 , vuodet 1903-1905 (2022, OPPIAN)

Tuomas Kilpi, toimittanut, suomentanut, esipuhe

Taustamusiikkina Kuunkuiskaajat, Kuunkuiskaajat-cd (MAGNUM MUSIC)

Mörri,valokuvat

Arto Lapin Korallimielellä

 

Tuotteliaan Arto Lapin Korallimieli on monipuolinen runokokoelma, josta lötyvät runotrilogian osat Veden ääret (2018), Pohjoiset tuulenpesät (2020) ja Ateljee Palander (2023), jota ei ole aikaisemmin julkaistu. Korallimieli- sikermä on rinnakkaisteos valituille runoille Taivaan pohjassa laulavat valaat (2019).

Jälkisanoissa Lappi kiteyttää trilogian runojen idean perustuvan muiden taiteilijoiden tekstien otsikoille ja teosten nimille. Veden ääret pohjautuu kolmen runoilijan esikoisteoksiin, Pohjoiset tuulenpesät saa otsikkonsa musiikista. Ateljee Palander kietoo tamperelaisen Palanderin talon ateljeeta käyttäneiden  kuvataiteilijan teosten nimet kokoelmaksi.

Runojen otsikot ovat sivujen alalaidoissa, jotta ne eivät ohjaa lukijan lukukokemusta liikaa.

Korallimieli -kokoelman aloittaa Ateljee Palander. Siinä  runojen ajatusmaailma aukeaa Palanderin talon (Keskustorin laidalla Tampereella) ikkunasta. Runot pohjautuvat kuvataitelijoiden Hugo Simberg, Kimmo Kaivanto ja Marra Lampin teosten nimiin.

Kirjan lopussa on sisällysluettelon lisäksi lista otsikoista ja kirjallisista lainoista.  Esimerkiksi runon Optimistinen virhe kohdalla lukee (1974, öljy kankaalle) ja se on Kaivanto -osastoa.

Keloja, tuulenkaatoja,

aarnio elää jopa kuolevana.

 

Vaikka Luonnontieteelliseen vitriinin

  saataisiin Täytetty Jumala

 

ei sellaista vetonaulaa

ettei museon viereiselle jäätelökioskille

  olisi pitempi jono.

 

Metsä mahdoton rajata.

Torilla muutama puu,

mutta tuuhea lapsikatras. 

 

Tuossakin runossa Lapin lempeä huumori ja inhimillisten piirteiden huomioiminen tulee esiin.  Kokoelmassa huokuu muutenkin pienten arkisten asioiden merkityksellisyys ja hetkien tärkeys. Ihminen voi ja saa haltioitua luonnosta, musiikista ja taiteesta. Lapset näkevät vielä kaiken kirkkaammin ja tiettyä viattomuutta aikuisessakin saisi olla.

Veden ääret pohjana olevat runoilijat, Mirkka Rekola (Vedessä palaa),  Jyri Schreck (Lumi) ja Harri Kaasalainen (Tuulastulet) ovat Tampereelta lähtöisin. Lappi kirjoitti heidän runojensa otsikoihin omat rivinsä. Nämä runot ovat lyhyitä, nasevia, niistä löytyy luontosanastoa, paikkoja ja  rauhallisuutta  ihmisenä olemisessa.

 MUT (ROHKEUTTA)

Ihmisestäkin

tekee kyllin jyrkkä

neliraajaisen. 

 

Pohjoiset tuulenpesät- osio osoittaa Lapin perehtyneisyyden monenlaiseen musiikkiin. Näitä runoja voisi ensin lukea itsellisinä teksteinä ja vasta sitten tutkia mihin kappaleisiin ne liittyvät. Muuten saattaa tulla informaatioähky? Tässä esimerkkinä usealle tutun The Sound of Silencen innoittamana kuvaus olemisesta luonnossa:

Viritän iltanuotion

tunturin kupeeseen, painan kämmenet

kuuman teekupin ympärille.

 

Sillä on korva

joka kuuntele, mutta minulla

ei kysymyksiä.

 

Yhtä hyvin voisin

olla huoneessa, jossa joku

nostaa sormen klavikordin koskettimilta,

sen hetken

hiljaisuudessa.

 

Raukeus jäsenissä.

Puinen kuksa, puiden 

äänet sen ympärillä. 

 

Korallimieli käsittelee ihmisyyttä yleensä, luontoa, runoutta, mukana lentelevät antiikin Ikaros ja ahkera Sisyfos. Täältä löytyy  lyhyempää myös ilmaisua, tiivistä ajattelua. Sikermän nimi löytyy sivulta 269:

Ympäröi meri.

Majakanvartijan oltava 

haikuun taipuva.

           / 

Minäkuoriainen,

pinnan alla värehtii

korallimieli.

          /

Ruuhkaisen kadun

yllä luonnontorvia,

laulujoutsenet. 

 

Korallimieli on hyvä katsaus lahjakkaan runoilijan tuotantoon vuosien varrelta. Jälkisanat kannattaa lukea tarkasti, jotta ymmärtää näiden runojen ideat, lähtökohdat ja viittaukset. Ihan helpointa pureskeltavaa tämän kokoelman runot eivät ole? Älyllisyys ja tunteet lomittuvat toisiinsa? Minulle Arto Lapin tuotanto on tärkeää, pysäyttävää. Korallimieli saa hiljaa odottamaan mihin kaikkeen hän runoilijana yltää.

Olen ennenkin kirjoittanut ajatuksia Lapin teoksista ja niitä löytyy Lukihäiriköstä: Lapin  Artoa ja saamelaisrunoutta (14.4.2018), Valaiden lauluja (5.6.2019) ja Lapin Pohjoiset tuulenpesät (14.12021).

 

Mieli jäi Kylmäpihlajan majakkasaarelle 

Runotta & rokkia kaikille! Mörri Mahlakallas

 # # # # # # # # # 

Arto Lappi, Korallimieli (2023, Enostone)

Jelena Salmi, kannen kuva ja graafinen suunnittelu

Markku Korsu, Arto Lapin kuva

Kalle Niinikangas, taitto

Arvostelukappale kustantajalta - paljon kiitoksia!

Mörri, valokuvat

Nina Rintalan metsäiset runot

 

Raumalla asuvan Nina Rintalan kolmas runoteos on nimeltään Puut taipuvat puoleeni. Kuukorento on vuodelta 2014 (Hai) ja Paperiperho vuodelta 2015 (Kirjokansi). Runojen kirjoittamisen lisäksi Rintala ohjaa teatteria ja luovaa kirjoittamista sekä järjestää lavarunotapahtumia.

Puut taipuvat puoleeni koostuu kuudesta osiosta ja ensimmäisen osion, Alkumetsä, yksi runo kuvaa paljon kokoelmaa:

Neulasten säännölliset jonot

levollinen maailma

näkymätön yhtä läsnä kuin näkyvä 

 

Tästä kaikki alkoi

Tähän kaikki päättyy 

 

Pehmytkerkkäiset oksat silittävät

kuiskuttelevat myötätunnon pihkaa

lempeyden keskellä keho on kevyempi 

 

Puut ympäröivät

korkeilla kohahduksilla 

vastaavat kaipaukseen

alkuäänellä

yhteisellä

hiljaisuuden kielellä 

 

Viimeinen osio, Metsä tanssii, loppuun hienoon hetken kuvaukseen:

Ikivanhojen puiden keskellä

pieni metsälampi, 

johon kuu mahtuu ja

kaikki mikä kulkee ohi. 

Näiden runojen väliin mahtuu hyvin ymmärrettäviä runoja puista, oksistoista, juurista, kalliosta ja suosta. Metsä on turvallinen ja salaperäinen. Luonto on herkkää ja voimaannuttavaa. Monissa runoissa luontoa koetaan ulkoapäin, kuvaillen. Mutta välillä mukaan mahtuu ihminen, haavoittuvaisena ja toiseuttakin tuntevana. Runojen minä puhuttelee suoraan lukijaa. Toisen osion, Alisan uni, koostuu inhimillisistä asioista. Tässä esimerkissä myös huumoria:

Löydän lattialta kulosammalta, kiviä ja vihkoon tehdyt muistiinpanot.

1) Luo lopullinen silta metsän kanssa. Metsä on koti. Ainoa koti. 

2) Älä luota puheeseen, luota vain vaistoon ja puiden viesteihin.

(Älä kuuntele sanoja, opettele näyttämään siltä, että kuuntelet, nyökkäile ja tee sitten ihan mitä huvittaa ja miten itse haluat. Älä missään nimessä koeta enää kertoa uniasi, ettei sinua pidetä hulluna, hullumpana.)

3) Älä murehdi kylää. Kylä uppoaa pian. Saa uuden nimen ja alun. 

 

Kylä voi olla tavallinen ihmisten asuttama paikka, vaikka välillä mietin mitä muuta se edustaa. Edistystä, joka uhkaa luontoa? Ahtaita ajatuksia? Pelkoa tulevaisuudesta?

Puut taipuvat puoleeni on yhtenäinen teos, jota voi kuitenkin selata ja lukea runoja vaihtelevassa järjestyksessä. Ehkä ulkona, parvekkeella tai puistossa lukiessa pääsee nopeammin uppoutumaan omaan sisäiseen metsäänsä. Metsän voima on niin voimakas tässä teoksessa, että siirtymä lukemisesta kokemiseen on helppo.

Runot ovat perinteisesti aseteltu sivuille, mutta joissakin runoissa on sanojen asettelu kuvallista. Esim. sivun 19 Lintuparvi pään päällä muodostaa tyylitellyn linnun (tai sydämen) ja sivun 16 runoa Kuu on kasvanut täydeksi voisi kuvata kuunsirpin muotoiseksi. Nämä ratkaisut tekevät teoksesta vielä herkemmän, eloisamman.

Vahva suositus! Sopii lomittain luettavaksi Rintalan runokokoelman Merenalaiset hulmuavat osat kanssa. Tästä Lukihäirikössä 6.4. 2023 päiväyksellä.

Lopuksi vielä haave tai toteamus, Alisa on joku muu- osiosta:

aamulla herätessä olen joku muu,

eläin, kivi tai puu 

 

Menkää metsään, inspiroitukaa luomaan omia juttuja! Mörri Mahlakallas, Kampus

~~~~~    ~~~~~   ~~~~~

   

Nina Rintala, Puut taipuvat puoleeni (2020, Basam Books)
Juhana Lauronen-Karlsson, kansi

Arvostelukappale kustantajalta. Vihreät kiitokset!

Mörri, valokuvat (kirjan kansi on sävyltään vihreämpi)

Ramsey Campbellin kauhutarinoita

 

Kuvauksissa ei vahingoitettu eläviä olentoja

Ramsey Campbell on psykologisen kauhukirjallisuuden vahva nimi ja hän on julkaissut yli kolmekymmentä romaania ja satoja novelleja. Hän onkin saanut palkintoja ja jopa neljä elämätyöpalkintoa.

Vanhat sarvet alussa on Marko Hautalan erinomaiset alkusanat ja seuraavaksi on RAMSEY CAMPBELL, HYVIN  LYHYT OPPIMÄÄRÄ. Sieltä löytyy tietoja Campbellin lapsuudesta ja perheestä. Näin lukija voi miettiä mitenkä kirjailijan omat kokemukset värisevät tarinoissa. 

Ensimmäinen tarina on AUKKO. Siinä päähenkilöinä on kaksi kirjailijaa, joista toinen oudompi kuin toinen. Palapelin kokoaminen voi olla rauhoittavaa tai...

CHUCKY SAAPUU LIVERPOOLIIN nuoret pojat villiintyvät eräästä kielletystä elokuvasta. Saako Chuckya katsoa? Auttavatko huolestuneiden vanhempien protestit? Pelottaako chuckymainen virnistys?

SAVUPIIPPU liittyy perheeseen ja vaiettuun salaisuuteen. Onko joulupukki oikeasti olemassa?

Varjot saivat muodot liikkumaan. Kipinäsuojan ristikko lepatti seinällä suurentuneena; toisinaan, unen rajalla ollessani, se muuttui huojuvaksi hämähäkinverkoksi, jonka kutoja hivuttautui hiljalleen alas katon nurkasta. Kaikki oli epävakaata: seinät siirtyilivät, vaatteeni kiemurtelivat tuolin selkämyksellä. Kerran, kun olin jättänyt takkini myttyyn tuolin päälle, kauluksen synkkä ylöspäin kääntynyt kasvojen puute alkoi keinua salakavalasti eteenpäin; aukot hihojen päissä jauhoivat kuin suut, enkä uskaltanut nousta nousta ylös laittamaan takkia naulaan. Huone myös kasvoi pimeässä; ulkoa kuuluvat äänet, askeleet ja nauru, toisiaan haukkumaan usuttavat koirat, ne vain korostivat pimeän ansani kokoa, sitä kuinka kaukana kaikki muu oli.

LYSTI EI LOPU MILLOINKAAN kertoo vanhasta sedästä, joka aiheuttaa täysihoitolan muissa vieraissa kummastusta. Onko vanha peili kirottu ja mikä muistosta aiheuttaa hämmennystä?

Viimein tarina VANHAT SARVET kuvaa kaveriporukan tunnelmia ulkona, dyyneillä kauniina kesäpäivänä. Joku oli kuullut vanhasta pakanallisesta myytistä, jonka mukaan Vanhat sarvet omaavat taikaa, outoa voimaa. Mitä ne ovat?

Peräännyin lammen luota. Selkäni iskeytyi puunrunkoa vasten. Käännyin saman tien, raivasin tieni metsässä hyväksyen oksien iskut ja yrittäen poistaa syyllisyyden sikiön sisälläni. Kaaduin ulos kahden männyn välistä, ja kuu purjehti ylös taivaalle, vihdoin vastaansanomattoman vapaana.

 

Campbellin kauhu on hiljaa hiipivää, pienissä vihjeissä. Sellaista, että alitajunta alkaa vilkastumaan ja luomaan ennakkoon tapahtumia, jotka voivat olla erilaisia kuin tekstissä. Näissä tarinoissa ei mässäillä erikoisilla hahmoilla, raakuuksilla eikä verenvuodatuksella. Ihmisen oma mieli voi tuottaa pahimmat painajaiset.

Teokseen valitut tarinat ovat hyvin erilaisia tapahtumia ajatellen. Kerronta on rauhallista,  kiihdytyskohtia ei teksteissä juurikaan ole. Ehkä vain minun kokemukseni, mutta tahdista/rytmistä  tulevat mieleen englantilaiset dekkarisarjat: tapahtumia tärkeämpää ovat henkilöiden sisäiset liikahdukset.

Suosittelen kaikille moniruokaisille lukijoille Ramsey Campbellin Vanhat sarvet, kauhutarinoita.

Runojen kirjoittamisen, esittämisen ja lukemisen välin tekee hyvää lukea kaikkea muuta kirjallisuutta. Pidän mm kauhukirjallisuudesta ja Vanhat sarvet on sopiva sadepäivän viihdyke sohvalla, peiton alla.

Heinäkuuta vielä eletään, mutta kalenterista mietittävä jo syksyn menoja. Elokuvan tekemisen vai fantasiakirjallisuuden kurssille? Vai heittäydynkö luontokirjoittamisen pauloihin? Kirjoituspiiriä pitää kehittää, mutta miten? Ketkä siihen sitoutuvat? Saanko vielä tehdä runoutta musiikin kera? Jatkanko opiskelua?

Lukeminen rentouttaa joka tapauksessa, Mörri Mahlakallas

( )  ( )  ( )  ( )  ( )

Ramsey Campbell, Vanhat sarvet, kauhutarinoita (Haamu, 2023)

Markus Harju, suomennos

Maya Hahto, kuvitus

Marko Hautala, alkusanat

Hyytävät kiitokset Haamulle arvostelukappaleesta!

Taustalla musisoi Dr. Helander & Third Ward, Shining pearls cdllään. Herkkubiisi Cemetery Wall!

Mörri, valokuvat

Paperiporon kustantamaa latvialaista kirjallisuutta

Kesän aikana tutustuin Paperiporon kolmeen erittäin mielenkiintoiseen teokseen, jotka Mirja Hovila on suomentanut latvian kielestä. Harvoin, jos koskaan, olen lukenut juuri tuolta kielialueelta olevaa kirjallisuutta ja nyt yllätyin positiivisesti. Latvian historia, ihmisten mentaliteetti ja luonto tulivat hiipien lähelle ja oli pakko lukea Vizma Belsevican Billen lisäksi kaksi Paperiporon julkaisemaa runokirjaa.

Bille on trilogian ensimmäinen osa

Bille on pieni tyttö ja kirjan päähenkilö perheensä ohella. Aikakausi on 1930-luku Latviassa, joka oli saanut itsenäisyytenä takaisin Neuvostoliiton romahdettua. Billen mukana seurataan työläiskorttelien vilkasta elämää, lapsilaumojen leikkejä sekä herkän tytön tuntoja muiden keskellä. Kirja ei ole synkkä, mutta pistää ajattelemaan miten isot poliittiset tapahtumat vaikuttavat kansakuntiin, lapsiin ja köyhiin perheisiin.

Billen luona ei paista koko ajan lapsuuden kultainen aurinko, äiti ei paista pullaa eikä kukaan letitä hiuksia.  Teos on kuitenkin niin vaikuttava,  että etsin käsiini trilogian muut osat. Takakannen mukaan trilogia kuuluu Latvian kulttuurin kaanoniin, enkä ihmettele yhtään.

Kerronta on aitoa, koska taustalla on kirjailijan omat kokemukset ja muistot lapsuudesta.

Aleksandrs Caks ( 1901-1950) on Latvian rakastetuimpia runoilijoita ja hänen laajaan tuotantoonsa kuuluvat mm. lehtikirjoitukset, kritiikit, novellit ja kannanotot. Hänen tekstejään on tutkittu paljon ja hänen runojaan on myös sävelletty.

Kaikissa tässä esittellemissäni Paperiporon teoksissa on hyvät esipuheet suomentaja Mirja Hovilalta. Sydän jalkakäytällä -kokoelman esipuheesta selviää miten Caks kesti toisen maailmansodan aikana kolme miehitystä ja miten ne vaikuttivat hänen tuotantoonsa. Hovila kertoo myös mikä vaikutus Caksin runoudella on Latviassa ollut: hänen moderni tyylinsä, vapaan mitan käyttö, aistit ja värit runoissa ovat vaikuttaneet myöhempiin runoilijoihin vahvasti.

Hänen runoissaan on usein arkisia tapahtumia, kaupungin katuja, autoja ja polkupyöriä, kioski ja hautausmaa, lehtimummo ja ilolintu. Ei ivaten, vaan lämmöllä. Tässä näytteenä yksi sisäisen maailman kuvaus:

YSTÄVÄLLE

Ah, kaikkein kylmin, kostein kellari maailmassa olen itse itselleni. Kaikki nuo taipumukset ja mieltymykset, halut ja pienet vietit, joita minun on kannettava mukanani kuin ruumis kantaa ihoa, ne joista en pääse koskaan eroon niin kun ei ihminen ajatuksistaan ja tunteistaan, ne ovat olentoni ylemmille aikeille ja tahdolle kuin telki ja säppi, kuin tammiovi kellarin ainoan uloskäynnin jälkeen. 

Kaikki nämä taipumukset ja mieltymykset, halut ja vietit ovat pienet kuin tomu, sekunnit pehmeän mukavuuden, unen ja haalean rauhan jälkeen. Ah, kaikkein kylmin, kostein kellari - ystävä - olen itse itselleni.

 

Teoksen lopussa on myös kaksi novellia ja kunnianosoitus Caksille. Sen on kirjoittanut toinen klassikkorunoilija Ojars Vacietis. 

Myös Juris Kronbergs (1946-2020) tunnusti Caksin ansiot. Kronbergs oli ruotsinlatvialainen, hän  muutti perheensä kanssa miehitetystä Latviasta Ruotsiin 1945. Kaksikielisenä hän oli eräänlainen silta yli Itämeren. Kronbergin runoissa on yhteiskunnallisuutta, huumoria, ironiaa, luontokokemuksia, yllätyksellisyyttä.

Näyte osiosta 1980-LUKU: KAHDEN MAAN KANSALAISUUDETON

Sikermästä TRAVEL DOCUMENT

* Pakolaisuus: 

kiukku kääntyy usein sisäänpäin

osuu herkimpään kohtaan -

surun ja rakkauden väliseen säröön

Pakolaisuus:

odotushuone sairaalassa nimeltä Vapaus

Minä synnyin pakolaisuudessa 

Elänkö siis pakolaisuudessa? 

Haikeus, juurettomuus ja ikävä kotimaahan välittyy runoista. Kannattaa tutkailla kirjan valokuvia, ne antavat lisätietoa Kronbergsin elämästä Tukholmassa.

Nostan tässä vielä esiin kaksi kotimaista runokokoelmaa. Outi Meriläisen Kallio mukaan (omakustanne, 2023) ja Lasse Hauerwaasin Tämä on ehdottomasti yksi runokokoelmista joita on koskaan kirjoitettu (Enostone, 2023). Ensimmäisessä herkkiä luontorunoja ja ihmissuhteita, toisessa miehistä näkemystä maailmasta, lyhyitä sanaleikkejä sekä huumoria.

Anteeksi, en pystynyt mitenkään lukihäiriöisenä keskittymään  latvialaisten nimien oikeinkirjoitukseen. Tätä kirjoittaessa 4.7.2023 mediassa levisi tieto, että runoilija ja laulaja Miki Liukkonen on menehtynyt. Aivan liian nuorena lähti hän. 

Kaikesta huolimatta meidän muiden tehtävä on jatkaa arkista aherrusta ja pitää toisistamme huolta.

Runous voi tässäkin lohduttaa, voimaannuttaa ja antaa toivoa.

Heinäkuun tuulen lempeitä puhalluksia, Mörri Mahlakallas

& & & & & & & 

Vizma Belsevica, Belle (1. osa trilogiasta,  Paperiporo 2019)

Mirja Hovila, suomennos

Vappu Orlov, toimittaja

Ilva Lejina, taitto ja kansien suunnittelu

Valokuvat kirjailijan kotialbumista

Aleksandrs Caks, Sydän jalkakäytävällä ( Paperiporo, 2021)

Mirja Hovila, suomennos

Vappu Orlov, toimittaja,

Ilva Lejina, taitto ja kansien suunnittelu

Juris Kronbergs, Sillalla ja parvekkeella : maanalainen runoilija Itämeren yllä (Paperiporo, 2022)

Mirja Hovila, suomennos 

Vappu Orlov, toimittaja

Ilva Lejina, taitto ja kansien suunnittelu

Musiikkina taustalla ihastuttava Nick Cave and The Bad Seedsin Ghosteen (2 cd+tekstiliite, 2019)

Mörri, valokuvat