Jäin jonkinlaiseen lapsellisuussilmukkaan luettuani Oriveden juhlavuoden kirjoituskilpailun varhaiskasvatuksen sarjan sydäntä sulattavia tekeleitä! Toisaalta aika monta tietokirjaakin nyt on ollut luennassa, niin mieli haikaili luettavaksi jotain ihan muuta - lastenkirjoja. Omat lapset jo aikuisia, eikä heitä enää saa kainaloonsa yhteiseen lukuhetkeen, joten ihan itse ja yksin lueskelin karhuista ja pupuista, kaneista.
Julian Goughin Karhu ja kaniini, kaverin kamalat tavat on 100 sivuinen nauruhermoja kutkuttava kertomus totisesta kaniinista, joka syö omaa kakkaansa. Tälle löytyy kyllä selitys,jonka karhukin uskoo. Vähän totinen, mutta älykäs kaniini joutuu selittämään karhulle myös painovoiman vaikutuksen lumipalloon ja lumiukon tekemiseen. Mutta liian mukavaa ei saa lumiukon tekeminen olla:
Karhun laulu kantautui kaniinin koloon. "Hmmph", kaniini murahti. "Kuulostaa siltä, että lumiukon rakentaminen on..." Kaniini ei ollut saada suustaan seuraavaa sanaa, koska se ei ollut käyttänyt sitä koskaan ennen. "H...h....h... h...hauskaa...hah! Mutta minun lumiukostani tulee paljon HIENOMPI"
Susikin pääsee tarinaan jahtaamaan pupua, mutta jää toiseksi karhun auttaessa ystävänsä - sellaisia heistä on jo tullut! Sutta pännii ja se päättää alkaa kasvissyöjäksi, koska se on "kyllästynyt siihen, että sen ruoka pötkii pakoon kuudenkymmenen kilometrin tuntivauhtia." Lumiukkokin saa ystäviä, ettei se ole yksin ulkona pakkasessa.
Tämän kirja kuvitus on metsäiseen tarinaa sopivaa valkoista, mustaa, vaalean sinistä ja vihertävää. Huumoria löytyy pienistä jutuista ja yleissävy on lempeä, ystävyyttä korostaen.
Daniel Pinkwaterin Karhu ja pupu on kuvakirja isota karhusta ja pienestä pupusta.
Katsos, karhu uskoo, että pupu on hyvin pieni karhu. Pupu taas uskoo, että karhu on hyvin iso pupu. Niinhän asia ei ole, mutta sitä olisi liian vaikea selittää niille. Eikä sillä sitä paitsi ole väliäkään.
He puuhastelevat paljon yhdessä ja ottavat torkkujakin vierekkäin, sillä ajattelu ottaa voimille. Heidän mieltään polttelee haave omasta lemmikkieläimestä! Millainen se olisi ja mikä suostuisi heidän lemmikikseen? Lopulta he löytävät puusta kisun, joka sanoo KROAK, jolle voi tarjota syötäväksi mansikoita tai jotain muuta.
Ihana herkkä tarina erilaisista ystävistä. Kuvitus on selkeää ja värimaailma pastellisävyistä vihreää, ruskeaa ja punertavaa.
Kiitos näistä Oriveden kaupunginkirjaston lastenosaston "satutädeille".
Kolmas karhukirja löytyikin omasta kirjahyllystä, tyttäreni on saanut sen aikoinaan lahjaksi. Sitäkin on luettu paljon, koska sivut eivät ole aivan sileitä enää ja pieniä likatahrojakin löytyy todisteena käytöstä. Martin Waddellin Puuhataan yhdessä, pikku karhu vie lukijat jälleen metsään, jossa voi puuhastella monenlaista yhdessä. Vaikka isolla karhulla olisi kotiluolan siivoamista ja polttopuiden hakemista, niin pikku karhu voi niissä auttamassa. Välillä pikku karhu voi yksin hypellä karhuhyppyjä, laskea karhumäkeä ja tehdä karhutemppuja karhukepeillä.
Parasta on kuitenkni yhdessä leikkiä piilosta ja kaikenlaisia karhuleikkejä, ihan auringonlaskuun saakka. Kotiluolassa voi huokaista sitten tyytyväisenä:
Olipa meillä tänään paljon tekemistä! iso karhu sanoi.
Se oli mukavaa, iso karhu! pikku karhu sanoi, Me kaksi puuhasimme... yhdessä.
Tässä kirjassa myös kuvitus selkeää, värisävyinä vihreää, ruskeaa, sinistä ja syysmetsän värikirjoa.
 |
| Iso karhu ja pikku karhu lähtevät kotiluolalle leikkien jälkeen |
Näin tuli söpösteltyä ja heitettyä aikuisen haarniska metsän suohon vähäksi aikaa. Että tekee hyvää nauttia lapsenomaisuudesta ja miettiä omia ihania, outoja, hauskoja ja auttavaisia ystäviään! Pidä huolta omista kavereistasi, toivoo Mörri Seppälä
0 0 0 0 0 0 0 0 0 0
Gough Julian, Karhu ja kaniini: kaverin kamalat tavat (Otava, 2017)
Field Jim, kuvitus
Pitkänen Peikko, suomennos
Pinkwater Daniel, Karhu ja pupu (Mäkelä, 2018)
Hillenbrand Will, kuvitus
Rintamäki Raija, suomennos
Waddell Martin, Puuhataan yhdessä pikku karhu (WSOY, 1996)
Firth Barbara, kuvitus
Mäyrälä Riitta, suomennos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti