Iloisten ja kepeiden lastenkirjojen jälkeen runokirja iskeekin palleaan ja täräyttää ilmat pois! Nyt ei hempeillä, vaan elämä näyttää sen mustimman puolensa ja kuolema on päähenkilönä. Gerður Kristnýn Surmavirsi kertoo lyhyissä ja paljaissa runoissa huumediilerin ja nuoren naisen tarinan. Mies pelastaa naisen juoppojen kynsistä, mutta tappaakin itse neitonsa. Kuolema vie myös diilerin. Ei kovin myönteinen runokokoelma?
Yhtenä päähenkilönä on kurja, tumma kaupunki. Ankarin vuodenaika eli talvi on jämerän voimakkaasti kuvitettu:
Talvi ei ota
koskaan vankeja
Se taluttaa ihmiset
nurkan taakse
luotituiskuun
Runot ovat lyhyitä, vailla runouden kielellisiä kuvia: runoissa ei ole alatyylin, eikä ylätyylin sanoja, ilmauksia. Välimerkkejä on vähän, mikä tekee näistä vielä tehokkampia tuokiokuvia. Nuoren naisen kimpuun hyökännyt juoppojengi kuvatan kirjassa pimeänsirkuksena - rinnastuksessaan rankka kuvaus:
Klovnit astuivat
kimmeltävälle areenalle
Nenät
hehkuvat paiseet
haistoivat hajusta
yksinäisyyden
Piirittivät
sinut
Löivät
Paitsi väijyvä väkivalta, niin jonkinlainen ihmiselämän arvon pohdinta tulee esiin tämän nuoren naisen kohtalossa:
Vien sinut
yksisilmäiselle jumalalle
sille joka loi ihmisen omaksi kuvakseen
ja kiemurtelee nyt katumuksesta
Kuka lopulta muistaa kenenkin elämäntarinan? Oliko hän hyvä ihminen vai kaikkein surkein luuseri? Mistä kumpuaa väkivalta - pelosta ja toivottomuudesta? Onko Islantikin "murheellisten laulujen maa"? Tunnelmia tulee mieleen myös elokuvista, joissa Uuden-Seelannin maori(miehet) kuvataan väkivaltaisina, päihteitä käyttävinä villimiehinä. Näitä kysymyksiä kokoelma saa miettimään.
Hautojenne välillä
on vain lyhyt matka
juuri niin että
korppienkin sopii
ylistää hauturin pirullisuutta
niiden väliä leyhällehdessään
Jännite pysyy ensimmäisestä runosta viimeiseen todella taidokkaasti.
Kuvitus on tunnelmaan sopivasti kynällä piirrettyjä lepakonsiiven osia ja graafisia viivoja (enpä tiedä miten niitä kuvailisin).
Sivuja on 90, joten rasittava, energiaa vievä kokoelma ei ole. Mutta ei tämä ole helpoin ja pimeää syysiltaa valaiseva kokemus. Herättää kuitenkin mielenkiinnon kirjailijan muihin teoksiin, koska takakannen mukaan hän on Islannin tunnetuimpia nykyrunoilijoita ja hän on kirjoittanut myös nuortenkirjoja ja romaaneja.
Surmavirsi on rujo, karu ja silti vangitseva kokoelma. Suosittelen tutustumaan - tekstin ytimekkyyden vuoksi ainakin! Joku on sanonut, että taiteen on tarkoitus häiritä, niin tämä toteutuu näillä sivuilla.
Vesisateen kurittaessa kattoa voisi selailla "jotain ihan uutta" luettavaa...Mörri Seppälä
+ + + + + + + + + + + + + +
Kristný Gerður, Surmavirsi (Enostone, 2019)
Koivukari Tapio, suomennos
Buhl Alexandra, sisäsivujen grafiikka
Arvostelukappale kustantajalta, kiitos tästä!
 |
| Valokuvat Mörri Seppälä |
Ps. Lukihäirikön häiriöklinikka toteaa: miksi pitää olla erikoismerkkejä? Eivätkö helpot suomalaiset aakkoset riittäisi? Sisällöntuottaja ei aina ole paras konekirjoittaja... löytyvät ne näppäimistöltä ne erikoismerkit, mutta h i d a s t a kirjoittaminen on. Ärrinpurria!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti