Heti alkuun varoitus- olen vain ihan tavallinen lukija! Satunnaisesti luen ja nautin fantasiasta, kauhusta, kummasta, science fictionista, spelulatiivisista tarinoista tms. En yritäkään esittää alan harrastajaa, kun esittelen tässä kaksi Kosmoskynää (1 ja 2/2018). Ne ovat jo 34. vuosikertaa, joten on jo aikakin nähdä näiden kansien sisälle! Kosmoskynä on science fiktionin ja fantasian kirjoittajille, ja sitä julkaisee Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry.
Kosmoskynää ilmestyy kaksi numeroa vuodessa ja näiden saamieni numeroiden päätoimittaja on Toni Saarinen ja toimitussihteeri Laura Luotola.
1/2018 lehden ulkoasu ja taitto on Teemu Heleniuksen ja kansikuva Elisa Haarasen. Sivumäärä 70 ja mustavalkoinen kuvitus (sopii kokonaisuuteen hyvin). Fontti on miellyttävän isoa ja selkeät palstat auttavat lukemista (Lukihäirikönkin helppo lukea).
Satunnaisen lukijan on helppo uppoutua lehden maailmaan, sillä silmiin osuu tuttuja nimiä kuitenkin. Lehti on Ursula K. Le Guin -teemanumero ja toimituskunnastakin löytyi joitain tuttuja nimiä. Näin häviää lievä epäilys, että astuu ihan oudolle maaperälle (!).
Lehtiin kuuluvan pääkirjoituksen jälkeen on vuorossa mm. yhdistyksen puheenjohtajan Pyry Palermon terveiset, kirjoituksia Ursula K. Le Guinin tuotannosta (Always coming home ja The left hand of Darkness), novelleja arvosteluineen Nova 2017- kilpailusta, kirjailijaesittelyt (Inna Airola ja Anniina Mikama) sekä kirja-arvioita.
Toni Saarinen kirjoittaa Inna Airolasta, joka on indiekirjailija. Tässä artikkelissa on kiinnostavaa kaikenlaisten genrejen kirjoittajille: omakustanteen ihanuus ja markkinoinnin vaikeus. Reetta Vuokko-Syrjänen pohtii artikkelissaan Onko pituudella väliä? tekstin pituuden merkitystä. Varsinkin novellikilpailuissa merkkien ja sivujen määrä voi vaikuttaa sijoitukseen, koska rajattu muoto vaatii keskittymistä ja tapahtumien loogista kehittymistä.
Usein ensimmäistä versiota kirjoittaessa on tärkeää saada itse eksyä tarinaan, mutta lukijalle harhailu näkyy vain piinallisena tiheikkönä. Seuraavassa versiossa kirjoittajan tehtävä on raivata polut jaja viitoittaa reitti niin, että jokainen kohtaus vie tarinaa oikeaan suuntaan. Näin lukijan matka halki pitkänkin tarinan pysyy miellyttävänä.
Inka Vilenin kirjoitus Mitä kirjoittaja voi oppia muusikolta tuo esiin musiikkipedagogi Reetta Näätäsen ajatuksia harjoittelemisen tärkeydestä. Kuten musiikissa, niin kirjoittamisessakin harjoittelussa tärkeintä ei ole ole siihen käytetty aika, vaan laatu.
Kosmoskynä 2/2018 onkin jo 110 sivuinen tietopaketti. Kansikuva on Riikka Laaksoharjun.
Alussa on jo painavaa faktaa. Jussi Katajala ja Markus Koskimies ovat koonneet Avaruusscifin kirjoittajan tietopaketin. Johdannon jälkeen on Avaruus tarinan näyttämönä, Elää ja kuolla avaruudessa, Matkustaminen avaruudessa. Monta taulukkoa, kilometriä ja nopeutta! Täältä löytyvät mm. pääsarjan tähden luokitus ja tyypillinen massa, Nasan sivuja, matka-aikojen arviointia ja moottoreiden ominaisuuksia. Uskon tämän olevan tarpeellinen ainakin genren harrastajille ja saa tällaisen tumpulankin miettimään uskaltaisiko kirjoittaa "tieteistarinaa".
Pidin myös Jaakko Markus Seppälän ajatuksista Kosmoksen karttajan tunnustuskirje. Siinäpä käännetään ajatus avaruusseikkailusta toisen suuntaan eli avaruuden asukit, olennot käyvät maapallolla, mahdollisesti jättävät jotain muistoksi itsestään. Tästä asetelmasta syntyy herkullisia tarinoita.
Matti Hagelbergin Läskimooses -sarjakuvat saavat huomiota 7 sivun verran Laura Luotolan tekemässä haastattelussa Alussa oli piste - ja sitten tuli ukko, joka siirteli sitä miten tahtoi. Sarjakuva aiheineen vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta jälleen se tekemiseen liittyvä ajattelu kiehtoo eniten.
- Ja teksti itsessäänkin on kuin kvantti-ilmiö. Lukija vaikuttaa siihen aina, eikä totuutta tekstissä voi saavuttaa, koska se pakenee kaikkia määrityksiä.
Hagelbergille dialogisuus tekstin ja lukijan välillä on yksi kirjoittamisen tärkeimmistä ulottuvuuksista. Kuukausittain ilmestyvä sarjakuvamuoto toimii tässä tarkoituksessa erinomaisesti.
- Tarinaan haluan jättää tilaa lukijalle. Oma näkemykseni on, että teos syntyy lukijan päässä.
Elina Laineen artikkeli Luovaa kirjoittamista kirjallisuuslehti Lumoojan malliin esittelee treenikirjoittamista, runouden tekniikoita ja matkimisen hyötyjä.
Anne Leinonen esittelee Kosmoksesta kauhuun otsikon alla mm. kirjoitusoppaan Tuoretta verta - kauhukirjoittajan oppaan, jonka hän on toimittanut. Kirjoittajat ovat Marko Hautala ja Mia Myllymäki.
Kirjailijoista esittelyvuorossa ovat Terhi Tarkiainen ja kirjansa Pure mua. Toisena esittelyssä on Anna Malinen ja hänen Hämärikkö -teoksensa (Lukihäirikössä 11.5.2018).
Mukana tässäkin numerossa novelleja arvosteluineen ja 100 sanan raapaleita.
Paperin laatu on hyvää, tukevaa ja kansien paksu materiaali luo heti sellaisen "vakavasti otettavan" magazinen vaikutelman. Lehdet olivat uusi tuttavuus ja olenpa iloinen, että pääsin näitä lueskelemaan!!
Jälleen hyvän materiaalin merkkinä omat ajatukset poukkoilivat moneen suuntaan ja huomasin tässä lukiessani, etten voi erottaa itsestäni näitä 3 erilaista roolia. Tavallisena lukijana siis ilahduin uusista asioista, faktoista ja kiehtovista tarinoista. Lukihäirikkö-blogin kirjoittajana on ehdottomasti kannustettava (taas!) muitakin tarttumaan ihan uusiin kirjoituksiin ja unohtamaan sen "En mä mitään noista ymmärrä" - genrepelkonsa. Kolmantena oma kirjoittaja-minä tarkasteli artikkeleita myös tuon kaikkeen kirjoittamiseen liittyvän pohdinnan kautta.
Jätän nämä Kosmoskynät työpöytäni kaaokseen, jotta voi palata niihin helposti uudelleen ja uudelleen. Alunperin suunnitelma oli esitellä useampi erilaisia ns. kulttuurilehtiä tässä samassa kirjoituksessa, mutta jälleen suunnitelmat muttuivat. Toisaalta hyvä näin, niin sain kirjoittajana rauhan perehtyä juuri näihin.
Huom! Nyt varsinkin kaikki virheet ovat omiani, vaikka lukihäiriöisenä yritän tarkistaa nimet ja faktat moneen kertaan. Saa siis ampua viestintuojaa - kevyesti kantapäähän, kiitos.
(...) Metsän kronikasta saat lukea tarinoita, joissa puilla on monta roolia. Ne saattavat olla ystäviä, jotka pitävät meistä huolen, tai ne voivat muuttua vieraiksi ja pelottaviksi olennoiksi, jotka haluavat tuhota meidät. Puut välittävät viestejä, kuljettavat sanomia tuon puoleisesta, ja ne säilövät meille menneisyyden. Puut kuljettavat meidät avaruuteen ja kansoittavat vieraita planeettoja.
Näin kirjoittaa Anu Korpinen Metsän kronikka: tarinoita puista -teoksen esipuheessa. Siksi tämä sopii hyvin jälkiruuaksi Kosmoskynä- lehtien jälkeen.
Metsän kronikan kanssa pääsee tutustumaan monimuotoiseen metsä- käsitteeseen tarinoiden kautta. Mukana on tekstit 10 kotimaiselta kirjailijalta: J.S. Meresmaa, Tarja Sipiläinen, Nadja Sokura, Mia Myllymäki (toinen kokoelman toimittajista), Kari Välimäki, M.A.Tyrskyluoto, Teresa Myllymäki, Jussi Katajala, Anne Leinonen ja Anni Kuu Nuponen.
Tarinat ovat kekseliäitä ja kokoelma on hyvin koottu eli tarinoiden keskinäinen järjestys on hieno kokonaisjännitteen kannalta.
Runosieluni ilahtui myös ensimmäisen tarinan eli J.S.Meresmaan Metsän kronikka, fragmentteja muistamisesta ja unohtamisesta- kertomuksen runosivusta! Miten onkaan saatu oksasta irtoavat lehdet upeasti leijumaan? Eipä sitä tässä voi kuvailla, joten tutkipa itse!
Lehtiä maassa, puussa ja työpöydällä - niistä tohkeisena Mörri Seppälä
^^^^ ^^^^ ^^^^^^^ ^^^^^^^^ ^^^
Kosmoskynä 1/2018 ja 2/2018 (Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry)
Kaaottinen kiitos yhdistykselle arvostelukappaleista!!
Metsän kronikka: tarinoita puista (Osuuskumma, 2019)
Myllymäki Mia ja Korpinen Anu, toimittaneet
Korpinen Anu, kannen suunnittelu ja taitto
Laatikainen Jani, taitto ja typografia
^^^^^^^^^^^^ ^^^^^^^^^^^ ^^^^^^^^^^^
Taustamusiikkina Waltteri Torikan cdt Sydän, Rakkaus ja Sydämeeni joulun teen. Varsinkin Minä suojelen sinua kaikelta soi täällä tarpeeksi lujaa naapureidenkin kuulla....
Koska tämä korkealla leijaileminen sopii tämän päivän teksteihin.
Leijailu johtuu sunnuntaina 27.10.2019 Oriveden kirkossa olleesta Torikan konsertista. Vanha rämämusapunkkari rakastaa myös hyviä laulavia ääniä ja nyt pääsi nauttimaan... Mies ja ääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti