Kirjoittamatta jäänyt vauvakirja

Kun ensimmäisen kerran selailin Anne Laukkasen runokokoelmaa Ainokaiselle, armaalleni, kirjoittamatta jäänyt vauvakirja, niin tiesin näiden runojen koskettavan, liikuttavan. Olenhan itsekin kahden, jo aikuistuvan lapsen äiti, ja usein olen miettinyt olinko tarpeeksi hyvä, aina läsnä heille.

 Ainokaiselle, armaalleni on omistettu runoilijan tyttärelle Vilmalle aikuisuuden ja kotoa pois muuton kynnyksellä.

Runokokoelma etenee aikajärjestyksellä odotusaikaisista tunnelmista lapsen syntymään ja siitä läpi lapsuudesta aikuisuuteen. Tervetuloa, kauan kaivattu - osion herkkä tervetulotoivotus:

Pienen pieni nupukkiposki

jousenkaarisuu supussa

toinen silmä tiukasti kiinni

toinen arasti raollaan

tulitikkusormissa

riisipaperinohuet kynnet

Kädet terhakkaasti nyrkissä

pikkuruisen pään molemmin puolin

           Tervetuloa, kauan kaivattu! 

Lapsi kasvaa, yksinhuoltajaäidin voimat välillä vähenevät. Väsymys tuo kiukkua ja epätoivoa, lapsi uhmaa ja kehittyy, aloittaa päiväkodissa osioissa Konttauspolvet valloillaan ja Myrskyn silmässä tyyntä.  Koulun alku voi olla iloinen ja erittäin tunteellinen pienelle koululaiselle ja erityisesti vanhemmille, näin Naurupilli soi - osiossa:

 Kirpelö syysaamu

Tien mutkassa

vaaleanpunainen reppu

takoo tahtia takapuoleen.

Käsi tarttuu

toiseen kintaskäteen.

Äidin silmissä vedenkilo. 

Vansit eteisessä - osiossa tyttö, Vilma,  on jo yläasteella, äidin ja tyttären suhde on välillä myrskyisä, sanastoon kuuluvat meikatut silmät, tupakka ja OMG! Tekstuaalisia viitauksia muihin teoksiin sanoilla Mussolini, Puhdistus, Taivaslaulu ja Täällä Poihjantähden alla - nämä linkittävät yksityisen elämän yleisemmälle tasolle.

Viimeinen osio on osuvasti nimeltään Mihin meni aika. Pieni tytöntyllerö onkin yht äkkiä täysi-ikäinen nuori nainen. Pyydän anteeksi on pitempi runo ja raastava anteeksi pyytämisen luettelo - äidit tuntuvat aina olevan täynnä epämääräistä syyllisyyttä. Lainaan runosta yhden kohdan  - pyydän anteeksi pätkimistä! - koska omien lasteni kanssa olemme purennan oikaisuhoidot kokeneet:

Sitä että, puoli vuotta hampaiden oikaisulaitetta öisin oli liikaa.

Sinä itkit ja huusit kun se kidutuslaite piti öiksi

laittaa ja kun se irtosi se teki sinulle syvät haavat

poskiin itkimme molemmat onhan sinulla suora

hammasrivistö mutta minun syytäni on se rako

purennassa mautta ei kai se kamalasti haittaa 

kun olet niin kaunis muutenkin 

Tässä runossa oli selvä otsikko, mutta muissa runoissa ei sitä ole. Itse pidän "nimettömyydestä", mutta se voi johtua omasta runoilijan sielusta, joka ei halua leimata runoa etukäteen .Runojen kieli on arkista, helppoa ymärtää. Ei riimittelyä, mistä tulee sellainen helppolukuisuus. Sivut ovat ilmavia, koska runot eivät ole kovin pitkiä, sivulta sivulle jatkuvia. Kirja on ohutselkäinen, vihkomainen, mutta se ei vähennä tämän kokoelman lumoa. Mietin myös sanojen painoa, koska sivuilla ei ole yhtään kuvaa, ornamenttia, vaan eipä tarvitsekaan! Näin huomio on täysin äidin sanoissa ja tunteet välittyvät suorastaan lukijalle ilman pehmentäviä filttereitä.

 Runojen tunnelmat ovat herkkiä, lapsellisia, pientä huumoria löytyy riveiltä, mutta ennen kaikkea nämä ovat rehellisiä. Ei äitiys ole pelkää onnea ja helppoa arkea, vaan voimakkaita tunteita, "mustiakin" raivon tunteita voi herätä lapsen kanssa. Miksi ympäristö vahtii ja tyrkyttää kasvatusneuvoja, vertailukohteita?

Ilahduin todella myös joistain kielikuvista, kuten  lainaamissani  runoissa: kirpelö, silmissä vedenkilo ja riisipaperinohuet kynnet.

Ainokaiselle, armaalleni on hieno, vaikuttava vauvakirja, kasvutarina - toivottavasti tytär on ylpeä äidistään!


Suosittelen tätä kaikille vanhemmille ja heidän aikuisille lapsilleen, rakkaus näyttäytyy monessa muodossa.


Näin marraskuussa ennen joulukuun tohinoita. Voikaa hyvin! Äireenä tässä blogissa Helena



Laukkanen Anne, Ainokaiselle, armaalleni, kirjoittamatta jäänyt vauvakirja (AK Kustannus 2017)
Laukkanen Anne, Siekkinen Raija ja Kurttila Minna, taitto
Kurttila Minna, kansi

Arvostelukappale kirjailijalta. Herkät ja liikuttuneet kiitokset!

Ps. Tapani kirjoittaa blogin loppuun teoksen tekijätiedot järjestyksessä sukunimi ja sitten etunimi on peruja kirjastokoulutuksen ajoilta, opettelimme vähän materiaalien luettelointia kirjastokäytänteenä. Sanajärjestys auttaa minua muistamaan paremmin kirjoista etsittävät tiedot... Etsikää te kiinnostavia teoksia ihan "oikein päin" .

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toven sanoja lahjaksi

Joululahjavinkki kaikille kauniiden lauseiden ja kirjojen ystäville! Taiteilija Tove Janssonin monipuolisen kirjallisen tuotannon herkullisimpia lauseita, sitaatteja ja aforistisia ajatuksia yksiin kansiin on koonnut Katariina Heilala. Sanojen lahja on 541 "sivuinen tiiliskivi", mutta niin kaunis kantta, sisäsivujen piirroksia (mustavalkoisia kuvia Muumikirjoista) myöten, että tämän kirjan parissa viihtyy isompi ja pienempikin lukija.

Jälkisanoissaan Katariina Heilala toteaa mm. Janssonin kerrontatavan olevan sivustaseuraajan tarkkoja havaintoja ja niin ytimekkäitä, että kirjoituksista saa irroittua viisaita lauseita. "Käyttökirjajana" tämä onkin oiva elämän moniin tilanteisiin, positiivisiin ja niihin negatiivisiinkin.

Heilala korostaa Muumeistaan kuuluisaksi tulleen Janssonin monipuolisuutta taiteilijana. Hänellä on taidemaalarina ansiotunut ura ja hän kirjoitti paljon muutakin. Sanojen lahja- kirjaan siteeratut teokset on lueteltu lopussa- kannattaa niihinkin  tutustua.

Kirja on jaoteltu teemoittain, tunteiden ja kokemusten mukaan. Jokaisella osalla on kaunis nimi, esim. "Hänen jalkojensa juuressa oli ruusu" muodostuu odottamisesta ja ajasta, "Kun pääskyset hiljentyivät" osassa on luopumista, ja menetyksiä ja "Meillä oli maailmankartta edessämme" kertoo matkustavaisista ja seikkailijoista.

Tässä esimerkki voimakkaista tunteista "Kuka tahansa voi suuttua ja vähän riehaantua" - osiosta:

Surua ja vihaamista varten on myös paikkoja, esimerkiksi eteisessä ovien välissä minne posti tulee. (Kuvanveistäjän tytär: Joulu)

Kohtaamisista ja kiintymisestä "Ja sitten tulet sinä" - osiosta:

Älä ole pahoillasi, mutta yritä vihdoinkin ymmärtää, meidän täytyy olla valppaita ja pitää silmällä tuota tienhaaraa, ihmisen tie on täynnä haarautumia, sivuteitä, mahdollisuuksia, tiedäthän, ja joskus kaksi ihmistä tulee omilta tahoiltaan ja kulkee jonkin matkaa rinnakkain. Silloin on vaikuttanut toisen tiehen. (Viesti. Valitut novellit 1971-1997: Keskustelu Samuelin kanssa)

Joulukuun lähestyessä vielä "Kuusen alla täytyy olla täynnä rakkautta":

Päivällisen jälkeen tuli pitkä tauko, sillä tavalla annettiin joululle tilaa. Me makasimme parvilla pimeässä ja kuulimme äidin askareiden rapinaa uunin luona ja ulkona kadulla oli aivan hiljaista. (Kuvanveistäjän tytär:  Joulu)

Kirjan kuvitus on siis Janssonin, mukana on mustavalkoisia lyhyitä sarjakuvia ja yksittäisiä piirroksia. Etukannen sisäpaperissa on kaunis Tove Janssonin Ex libris- painettuna ja kirjaa koristaa hopeinen kirjanmerkkinauha - kätevää näissä monisivuisissa teoksissa, kiitos siitä.

Itse pääsin vilkaisemaan Sanojen lahjaa kesällä 2018 Tamperetalon Muumimuseon kaupassa ja ihastuin heti tähän kirjalliseen suklaakonvehtirasiaan. Sain oman kirjani julkistamisen johdosta Kirjoitupiiri Kyhertäjiltä lahjakortin ja silläpä sillä tilasin Sanojen lahjan omaan hyllyyni ja sydämeeni. Vielä kiitos arvoisille kirjoittajakavereilleni!

Kirja on AINA mainio joululahja, lukekaa kaikenlaista! Helena haltioissaan pienistä ja suurista sanoista


#####

Sanojen lahja,valitut sitaatit,  toimittanut Heilala Katariina (WSOY 2017)
Lyytinen Laura, graafinen suunnittelu ja kansi
Jansson Per-Olov copyright etukannen kuva
Jansson Tove copyright takakannen kuva

 

Melkein reunalla

Anneli Kurkelan runokirjan Melkein reunalla kannen on tehnyt hänen tyttärentyttärensä  Linnea. Käden hentoja viivoja silmäilee mielellään pitkään ja kannen väritys on sopusoinnussa keskenään.  Kirjan avaa hellin ja odottavin sormin.

Prologi

Sinä päivänä satoi vettä

ei siitä päivästä ole juuri muuta sanottavaa.

Kaikki oli kuten tavallisesti

aivan tavallinen päivä.

Eikä sadekaan ollut mitenkään epätavallista

Sitä oli jatkunut jo monta päivää.

Eikä se kuulostakaan oudolta.

Kyllähän vettä sataa useana päivänä

aivan perätysten.

Aivan tavallista harmautta.

Eipä siitä ole juuri muuta sanottavaa.

Tuo prologi aloittaa runokokoelman ja samalla antaa esimakua useassa runossa käytetystä toistosta. Sama ajatus tai täsmälleen sama rivi voi kertautua runossa ja tämä kyllä luo kokoelmaan rytmiä ja ryhtiä. Ilmavaksi kirjan tekee runojen lyhyt muoto, harvat välimerkit ja vaihtelevat rivinvälit. Jokainen runo ei ala isolla kirjaimella ja tästä syntyy mielestäni sellainen hyvä aalto: onko runo yksittäinen vai onko seuraava "pienikirjaiminen" sille suoraa jatkoa?

oliko se

kosketukseen kiivennyt

käsi kuin

hiiren jäljet hangella

kylmä

se

vain

silitti

jättänyt lumiköynnökseen

vanan

Kokoelman teemoja ovat muutos, suru ja masennus. Mutta miten lempeästi ja suuria meuhkaamatta! Runot eivät huuda KATSO MINUA! LUE MINUT! Vaan runojen kieli on yksinkertaista, arkista parhaalla mahdollisella tavalla. Hyväksyen tunteet,  peilaten luontoa ja toivoen parempaa. Vaikeiden vaiheiden jälkeen herää kysymys: uskaltaako enää antaa rakkaudelle mahdollisuutta? Kokoelman viimeinen runo jättää jotain hienosti auki:

otan askeleen

sivuun

astun harkiten harhaan

etten tällä kertaa

jäisi alle

ettei enää mikään

murtuisi

että olisin kerrankin

sivustakatsojana

surulta suojassa

että kerrankin

rakkaus

kulkisi

kiltisti 

ohi 

Kokoelman runoja voi toki lukea yksitellen, selailemalla, mutta parhaiten tämä kirja toimii lukemalla runot ihan järjestyksessä alusta loppuun. Näin sen kirjoittajan matkan huomaa selkeämmin.

En ole tässä marraskuussa ihan lannistunut jatkuvasta päivien valottomuudesta, mutta jotenkin tämä runo kirjasta sopii lumettomaan talviaikaan:

Huokauksenkevyesti

päivä taittoi latvansa.

Viikot tulivat kylään

Tänän runokokoelman kanssa on helppoa ja turvallista matkata omaan sisäiseen maailmaansa.


Lukekaa runoja sumuisina iltapäivinä, Helena


Kurkela Anneli, Melkein reunalla (Mediapinta, 2018)
Linnea, kannen piirros
R.Penttinen, taitto

Arvostelukappale kirjailijalta, lämpimät kiitokset!

Taustamusiikkina KuschelKlassik 1-cd

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittamisesta ytimiä myöten

Tässä kirja, jonka olisin toivonut päätyvän käsiini jo vuosia sitten! Nimittäin Kimmo Svinhufvudin Kokonaisvaltainen kirjoittaminen avasi kirjoittavassa minussa monta ovea ja toisaalta auttoi ymmärtämään omia ajatuksiani. Niin,  olen luullut olevani outo kirjoittamisen ja siitä ajattelemisen suhteenkin, koska en ole päässyt tasapuolisesti kenenkään kanssa keskustelemaan harhailevista alitajuntani  liikkeistä. Mikä helpotus, tässä kirjassahan niitä on mustaa valkoisella!

Uudistetun laitoksen (3., uudistettu ja täydennetty laitos, 2016) esipuheessa Svinhufvud esittelee hyvin teoksen ytimen: tavoite on tarkastella mitä kirjoittamisesta on aikaisemmin havaittu. Kirja ei niinkään pyri neuvomaan miten kirjoitetaan.

Kirjaa on luettu paljon, se on ollut mm. tutkintovaatimuksissa yliopistolla ja ammattikorkeakouluissa. Myönnän omien kirjastokoulutusaikaisten opintojeni olevan vähäisiä ymmärtääkseni ihan kaiken tämän kirjan teksteistä, mutta omien kirjoitusprosessien kautta luulen pääseväni johonkin pisteeseen...?

Johdanto-osa käsittelee aihetta kuka osaa kirjoittaa. Kirjoittaminen on jokaiselle tuttu arkielämän taito, mutta kuinka moni tietoisesti miettii mitä kirjoittaa ja miten voisi kehittyä?  Kirjoittamisesta luotujen erilaisten teorioiden avulla jokainen voi miettiä omia tapojaan ja osaamisalueitaan.

Ensimmäinen luku on Mitä kirjoittaminen on? Kirjoittaminen ilmiönä- osio esittelee tekstin eri puolet: teksti sellaisenaan, kirjottamisen prosessi ja kirjoituskulttuuri.

Erilaiset kirjoittamiskäsitykset- osiossa on mielestäni ne mielenkiintoisimmat ajatukset. Englantilainen kielitieteilijä ja kirjoittamisen tutkija Roz Ivanic on esittänyt kirjoittamiselle 6 erilaista näkökulmaa:

1) Kirjoittaminen on taitoa
2) Kirjoittaminen on luovuutta
3) Kirjoittaminen on prosessi
4) Kirjottaminen on tekstilajien luomista
5) Kirjoittaminen on sosiaalista toimintaa
6) Kirjoittaminen on sosiopoliittista toimintaa

Nämä käsitykset eivät ole välttämättä ristiriidassa keskenään ja kirjoittajalla voi olla useampikin käsitys.Kirjoittamisen opetustakin voi opiskella kaikista kuudesta näkökulmasta.
 Kirjoittamisen taito rajoittuu usein koulumaailmasta tuttuun ajatukseen tekstin oikeakielisyydestä, oikeinkirjoituksesta ja kieliopin hallitsemisesta - muodolliset seikat ovat tärkeimpiä.
 Luovuus taas tarkoittaa, että teksti on kirjoittajan aikaansaama tuote, jossa tärkeää on sisältö ja tyyli, omaperäisyys. Harjoitteilla pyritään estojen ja pidäkkeiden poistamiseen ja työskentely voi tapahtua ryhmissä. Silloin vertaispalaute on tärkeää.
Prossien kohdalla keskitytään miettimään millaisia työtapoja kirjoittaja käyttää: suunnittelua, luonnostelua, muokaamista ja viimeistelyä. Vaikeammin määriteltävissä ovat "näkymättömät" ajatuskehät, oman tekemisen havainnointi ja siksi niiden arviointi on vaikeaa. Jokaisen kirjottajan ajatusmaailma on yksilöllinen, vaikka tiettyjä työtapoja voidaan yhteisesti opettaa ja opiskella.
Tekstilajien oppimisen perusteena pdetään erilaisten tekstilajien tunnuspiirteiden hallintaa, näin voidaan toistaa tiettyjä tekstin piirteitä. Tämän teorian mukaan lukeminen kuuluu läheisesti yhteen kirjoittamisen kanssa: ensin luetaan tietty teskti ja sen piirteet siirretään omaan tekstiin.
Sosiaalisena toiminta kirjoittaminen voidan nähdä tekstien tarkoitusten ja niiden historian kautta. Esimerkiksi kokouskutsut, esityslistat ja ansioluettelot noudattavat usein ennalta määrättyä kaavaa, taustalla on tavoitehakuista toimintaa. Teksti ovat osa historiaa, yhteisöä ja yhteisön tarpeita.
Sosiopoliittinen näkökulma korostaa kahdenlaista valtasuhdetta. Ensinnäkin kirjoittaja on ympäristönsä rajoittama, esim. opinnäytetyön tekevä oppilas noudattaa oppilaitoksensa sääntöjä tai yksilöä valvovissa yhteiskunnissa ei suvaita valtarakenteiden arvostelua. Kirjoittajalla on käytössään eri tekstilajit ja niitä käyttämällä voi saavutta sosiaalisia tavoitteita.

Kaikki nämä erilaiset teoriat vaikuutavat siten kirjoittamisen opiskeluun ja opettamiseen. Opettamiseen liittyy olennaisesti palutteen antaminen. Toinen luku Palaute paneutuu kysymyksiin mistä palautetta voi antaa, miten sen muotoilee ja millaisia tyylejä palautteilla on.

Kolmas luku Kirjoittamisen ongelmat palautuu teoriasta lähemmäksi käytännön asioita. On hyvä  miettiä miksi kirjoittaminen tuottaa vaikeuksia, miksi se ei aina vaan suju helposti. Monet ongelmat ovat enemmän sisäisiä kuten sisäinen sensuuri, pelko epäonnistumisesta, pyrkimys täydellisyyteen ja asioiden lykkääminen. Tuotteliaiden ja estyneiden  kirjoittajien välillä on monia asioita, mutta yksi on kirjoittamisen automatisoituminen, jolloin  itse tekstin synnyttäminen vaatii vähemmän lämmittelyä.

Neljäs osa Kohti sujuvaa kirjoittamista antaa vinkkejä joiden avulla voi miettiä omia mahdollisuuksiaan, kuten osallistumista ja sosiaalista verkostoitumista  kirjoittavien ihmisten yhteisöön. Kirjoituspiirit, oppilaitosten kurssit ja kustantamoiden toiminta voi auttaa havainnoimaan sääntöjä, käytäntöjä ja vaikka lisäämään omaa aktiivisuutta. Ohjelmallisuuteen kuuluu mm aikatauluttaminen ja sen suunnittelu kalenterin avulla. Tekstien sisällön suunnittelu antaa käsityksen tekstin kokonaisuudesta ja antaa käsityksen myös tekstin katkelman vaikutuksesta lopputulokseen. Asenteena itsehillintä opasttaa tarkastelemaan omia käsityksiään, toimintatapojaan ja kehittämään niitä positiivisella tavalla.

Käytännön apua ongelmiin käsittelee mm vapaan kirjoittamisen harjoittelua, kontrolloidun vapaan kirjottamisen harjoittelua, kirjoittamispäiväkirjan pitämistä ja kirjoittamisen tavoitteiden asettamista. Lopuksi Kimmo Svinhufvud esittellee 12 askelman kartan, jonka mukaan voi nähdä oman kirjoittamisensa selkeämmin ja toisaalta uskoa omaan tekemiseensä.

Teorian joukossa on paljon harjoituksia, periaatteita esim. oikeakielisyydestä, omista heikkouksista ja vahvuuksista ja aiheiden valinnasta.

Lopussa on laaja kirjallisuusluettelo ja hakemisto.

Korostan, että tämä ei ole se helpoin opas kirjoittamisesta! Mutta jos on huomannut ajattelevansa kirjoittamisesta "enemmän" kuin varsinaisen tekstin ilmestymisen näkyviin, niin tästä voi olla paljon iloa ja hyötyä. Harjoitukset ovat helppoja ymmärtää ja niitä voi tehdä omassa järjestyksessä.

Kiitos Kimmo Svinhufvud tästä oppaasta, se pelasti minut. Olen ajatellut itsekseni monia kirjan teorioita, enkä olekaan ihan outo lintu. Vältin täydellisyyden vaatimuksen ja uskalsin kirjoittaa juuri näin sekavasti tärkeästä oppaasta.

Seuraavaksi luen ja kirjoitan hivenen helpommasta eli runouden pariin palaan, Helena


Svinhufvud Kimmo, Kokonaisvaltainen kirjoittaminen (3., uudistettu ja täydennetty laitos ART HOUSE, 2016)
Kontinen Satu, kansi ja vinjetit
Honkala Sisko, taiton suunnittelu
Valtavaara Mikko, taiton suunnittelu

ART HOUSElta arvostelukappale, paljon kiitoksia!

Enteillen talvea

Kotipihan männyssä hyppelee harakka ja ilmassa leijailee lumihiutaleita, maiseman ääriviivat ovat pehmentyneet ja valkoinen väri maassa kutsuu ulos kävelemään. En vain nyt malta, koska käsissä on vielä houkuttelevampi  runoteos Terminen talvi, nurinperinsuruja, hanaelämänvettä. Kirjoittanut Jenni Grönqvist.

Voin paljastaa, että kirjan nimi osuu omaan talviluonteeseeni ja vielä nämä lisämääritelmät nurinperinsuruja ja hanaelämänvettä ovat niin tunnistettavia sanoilla leikkimistä, että olin jo myyty ennen sisällön näkemistä! Kansi muutenkin kuvaa hyvin runokokoelmaa, joten kirjana Terminen talvi on tasapainoinen ja kaunis.

Runokokoelman viiden osion kautta lukija pääsee mukaan ihmissuhteen  katkeamiseen, sen tuomiin tunnetiloihin, elämän muutoksiin arjen tasolla ja kaiken keskellä jaksamiseen. Kirjan yleisvaikutelma ei kuitenkaan ole synkkä tai raaka, Grönqvist osaa asettaa runojen sanat niin, että tunnetilat välittyvät, mutta ne eivät ahdista. Surumielisiä hymähdyksiäkin lukija saattaa kokea:

Arjenjälkeinen arki

Myytkö tuon mulle

kyselee

oman ostoksensa perään

kiikuttaa radion takaisin

tää oli sun 

ja takaisin takaisin

excelin mukaan mennään

sähkön kilpailutus

        ensi vuonna

palovaroittimen  asennus

eteisen plafondiin valo

            väsyttää 

vain Se Oikea

voi avata hillopurkit yhdellä yrittämällä 

Runoissa kuuluu loukatun naisen ääni, joka kuitenkaan ei ole vielä kokonaan luovuttanut ihmisten suhteen. Arkielämän jatkuminen eron jälkeen on haastavaa ja kirjan yleisilmapiiri on tavallinen, jokaisen keittiöstä löytyvä:  alakuloinen kahvinkeitto. Runoissa on oivaltavia sanaleikkejä eikä lukemista ole rasitettu liioilla välimerkeillä - tämä tekee sivuista ilmavia.

Surun kielioppi 

Minä

,

Sinä

,

He

niin me erotumme sivu ja päälauseiksi

kuka keneksikin miksi

Sinä, he

Minä, he

Me, me 

He, he

Te, te

Tässä runossa tosin pilkkuja riittää, kuitenkin se voi kertoa lukijalla kuinka oma rooli yhteisössä tai ihmissuhteissa muuttaa paikkaa, hajoaa, liittyy johonkin uuteen tai jää sijoilleen. Kirjan runot voivat toimia vertaistukena ihmissuhteiden ongelmissa, sydänsuruissa - jos vain antaa itsensä pudota rivienkin väliin ja hahmottaa siellä alitajunnan liikahduksia. Tämä kirja ei ole sielulle pikaruokaa, vaan monen lukukerran hidasta hautumista.

Vääriin paitoihin

Vääriin paitoihin itketyt nurinperinsurut

saumoihin huutavat volinatuhinakraaterit

kyynelkuritus, anteeksisurina, klimppi

ei meitä täällä olekaan,

vain olkapäätyynyjä

Tiedän seuraavalla lukukerralla löytäväni Termisestä talvesta jotain uutta ja alitajuntaa kutittelevaa. Toivon saavani lukea lisää Jenni Grönqvistin  "mukavasti" nyrjähtäneitä ajatuksia.
 Kirjan käytön kannalta tämänkin kokoelman fyysinen keveys (pehmeäkantinen, sivuja 55) on oiva, koska kirja kulkee helposti mukana kassissa vaikka automatkoilla.

Suosittelisin Termisen talven lukemista nuorille ihmisille heidän ihmisuhdesotkuissaan ja varsinkin nuorille miehille. Näistä runoista voisi fiksu saada ajateltavaa ja ensiaskeleita kohti empatiakykyä?

Kirjoittamisen taustalla soi Hugh Laurien mainio Didn´t it rain ja näiden teosten yhteisvaikutelma on harvinaisen sopiva - bluesia levyllä ja kirjassa, mutta ei tässä synkkyyteen vajota. Kiitos tästä kokemuksesta Jenni ja Hugh!


Emme synkistele talven tuloa, vaan nautitaan luonnon kauneudesta ja valon erilaisista sävyistä! Vai mitä? Utelee Helena ja uppoaa uudelleen Termiseen talveen.

~~~~ ~~~~ ~~~~~

Grönqvist Jenni, Terminen talvi, nurinperinsuruja, hanaelämänvettä (BoD - Books on Demand, 2018)
Arvostelukappale kirjailijalta - kiitokset suuret tästä kokemuksesta!

Laurie Hugh, Didn´t it rain - cd

 Näin kahlittu liitto kestää?

Hämärikkö vei mennessään

Aina eivät suunnitelmat tai aikataulut toteudu - tuttua? Hyllyssäni ja tiedostoina koneella odottaa useampi arvostelukappale käsittelyään ja yritän niitä saapumisjärjestyksessä ottaakin ajatuksiini. Mutta "muuten vain lukemiseen" ottamani kirja teki kiilaustempun! Nämä ihanainen opus haluaa tulla esiin tässä ja nyt. Joten ei auta kuin totella.

Anna Malisen Hämärikkö houkutteli ensin kauniilla kannellaan. Suorat ja hennot koivut kutsuivat astumaan runkojen keskelle...jonnekin tuttuun ja outoon.

Kiputytti, Hyinen tytti, Metsän tytti  on kalevalainen nainen, joka tässä kirjassa eli silloin kauan, kauan sitten ja elää jossain nyt ja yhä nyt ja jatkaa tulevaisuudessa. Tytti joutui eroon äidistään pohjan akasta, eli olemattomasti  lähes orjana toisen naisen savupirtissä. Lopulta  Tytti matkaa kohti etelää. Hän tapaa isänsä, joka ei ole tai on hänen isänsä. Hän löytää tutun miehen nuotiopaikalta, silloin joskus tapaamansa,  ja alkaa odottaa omaa lastaan. Matkalle osuu toinen onneton, hento poika, joutsenpoika, joka toisessa ajassa etsii Tyttiä.

Ajatuksiaan setvii ja murheitaan lukee, laskee  myös mystinen puujumala, joka joutuu museoon laatikkoon - lähelle Tyttiä etelään.

Metsän tytti, mielineito, yön tytti, hämärän neito, pitkän puhtehen pitäjä, rievän rihman kehreäjä, laita kulta kuontaloihin, pane vaski vartaloihin, kehreä punainen lanka, sinilanka siuahuta, kutaisesta kuontalosta, vaskisesta vartalosta.

Tätä kirjaa lukiessa huomasin kirjan tapahtumien jäävän toisarvoiseen asemaan, sillä itse hukuin kieleen, lensin sanoilla, kuuntelin äänteitä. Malinen ei ole kirjoittanut tätä kalevalalaiseen runomittaan, mutta tunnelma on jotain kiehtovan vanhaa, kaunista, voimakasta. Yleensä vaikuttavaa kirjaa voi ahmia yhteen menoon sivukaupalla, mutta tätä EI voi. Pakko pysähtyä, antaa sanojen ja äänteiden upota, tuntua ja hengityksen kautta voi jatkaa lukemista.

Yritin löytää tähän sopivaa tekstinäytettä, mutta se oli vaikeaa - en koko kirjaa naputella! Lopulta  valitsin tämän, koska joutsenpojalla on oma kasvutarinansa:

Me pidämme itsellämme talven. Me pidämme itsellämme kylmän. Ja joutsenten annamme mennä, lumen lintujen, lämpimän lintujen. Mutta yhtä valkeina ne ovat keväällä palatessaankin, sillä olipa lintukodossa kuinka lämmintä tahansa, ei lumi niiden siipien alla sielläkään sula.

Kirjassa tarina alkaa kauan, kauan sitten ja jatkuu nykyhetkeen, joten "tarkka lukija" joutuu miettimään ajanjaksojen vaihtumista. Itse luin tarinan kirjan hämähäkin säkeitä seuraten.

Anna Malinen on opiskellut folkloristiikkaa on hän on perehtynyt vanhaan suomalaiseen kansanrunouteen. Se näkyy tässä kirjassa taidokkaassa kielessä.
Myönnän herkyyteni liikuttua, ja Hämärikkö availi kyynelkanavia - pakahduin välillä näistä tunnelmista ja lauseista.

Enempää en halua, enkä edes voi, kirjoittaa Hämäriköstä. Osa lukijoista saattaa tuskastua runolliseen kieleen, mutta tämä on takuulla erilainen kokemus! Ehdottaisin tätä opusta mukaan "Vuoden esikoisromaani- kilpailuun", jos voisin.

Anna Hämärikkö lukevalle ystävällesi lahjaksi, kuiskailee Helena

^^^ ^^^ ^^^^^^    ^^^

Malinen Anna, Hämärikkö (Kustannus Aarni, 2018)
Dreamstime, kannen kuvat
Virpioja Sami, takakannen kuva

Koskettavasti autismikirjosta

Autismisäätiön Runoutta kommunikaatioon - hankkeen kirjoituskeräyksen tuloksena syntynyt Puhu hereille (Into ja Runoyhdistys Nihil Interit ry, 2018) koostuu autismikirjon henkilöiden ajatuksista ja runoista. Mukana on myös asiantuntijoiden artikkeleita.

Esipuheessa Tommi Parkko ja Sanni Purhonen  mielenkiintoisesti kertovat kirjan syntyyn johtavista muista projekteista ja tämän kirja päällimmäisestä  tarkoituksesta. Se on: annetaan kirjoittaville autismikirjon henkilöille väylä itsensä ilmaisemiseen. Kirjon henkilöille on tyypillistä nähdä asoissa sellaisia piirteitä, joita muut eivät lainkaan havaitse - näiden asioiden kuvaamiseen sopii runouden kieli erittäin hyvin, koska runouteen kuuluvat tuoreet/oudot kuvaukset arkitodellisuudesta, aistihavainnoista.

 Lisäksi runoilijat ja kirjailijat saattavat käyttäytyä joskus omalaatuisesti, mutta hyväksyttävästi. Tällainen  hyväksyminen voisi ulottua myös autismikirjon henkilöihin ja heidän tuotoksiinsa. Näin voi tulla rohkaistuksi itseilmaisussa ja muussakin arkielämässä.

Kirjan runo-osuudesta Nukkaisia sanoja  poimin esimerkkinä Soihtu-Varis Meuran lyhyitä:

Näkkileivässä

vieraan planeetan pinta

kaukana pellosta

alkusäteet kulkevat

ravintoverkon kuiduissa

¤¤¤¤¤

Puutarhatuoli -

siilin viileä kirsu

tökkää varvasta.

Palapeli jota sudet palvovat- osuudesta K.Aution Juulia-Tuulia runon alkuosa:

Hän on Juulia - sitä tyyppiä, joka yksin jää

viskomaan tuulia - päälle ihmisten - vielä eläen.

Hän on Juulia - kesämekossa - lammen rannalla.

Hän tahtoi romanssin, oli mekkonsa pitsivalkoista.

Hän on Juulia - kesämekossa  lammen pohjassa.

Silmissä kekäleet, auki ovi on - noitarovion.

Huulilla tilkkuja, kärpässienen pilkkuja,

hiusseittirihmaksen

merilevien teräevien (...)

Anteeksi, tähän väliin on pakko lukihäiriöisenä kertoa: edellisen runon viimeinen kirjoitettu sana ON oikeasti TERÄEVIEN. Voimakas, hieno ilmaisu, mutta on tälle häirikölle vaikea kirjoittaa "heti" oikein.

Vaikuttavin tarina mielestäni kirjassa on K.Aution Nukketeatteri (kertomus Asperger-diagnoosista). Rohkeaa tekstiä millaista on "olla outo lapsi, ehkä hullu". Koulumaailma voi olla raaka, se voi eristää joukoista erilaiset lapset ja saada opettajatkin siirtymään vastapuolelle. Tässä kertomuksessa tulee ilmi mitä on käydä toivoen - ja pettyen- asiantuntijoiden ja lääkäreiden vastaanotolla tulematta kuulluksi, ymmärretyksi. Yksin pitäisi selvitä opiskeluista, ihmissuhteista ja työhaastatteluista, vaikka itse tietää olevansa erilainen oppija, erilainen sosiaalisissa tilanteissa. 

Sittemmin hän ymmärtää, että ihmiset ovat laumaeläimiä. Heiltä on turha odottaa apua, jos se sotii lauman uskomuksia ja esimerkkiä vastaan.

Viimeisessä osiossa Omalla kielellä kirjoittajat miettivät enemmän kielen, runouden ja autismikirjon yhtäläisyyksiä. Veeti Nevalainen kirjoittaa autismikirjon henkilönä sosiaalisten tilanteiden olevan vaikeita, mutta runous voi auttaa monella tavalla. Runoissa kun on usein tavallisuudesta poikkeavia ilmaisuja ja runokursseilla onkin turvallista miettiä omia asioita, omalla tavallaan.

Runous antaa mahdolisuuden pitää hauskaa, kokeilla ja haastaa itseä. Taiteessa ei varsinaisesti voi epäonnistua, ja se mahdollistaakin onnistumisen kokemuksen.

Vesa Korhonen muistuttaa, että kielellisyys on älykkyydestä erillinen osa ja ihmisiä kohdatessa olisi nähtävä heidän voimavaransa. Ensikohtaamisissa voivat yksilön mahdollisuudet jäädä huomaamtta, jos emme keskity kommuniaatioon.  Kieli on enemmän kuin yksiöiden  välinen vuoropuhelu. Kielen kautta olemme osa yhteiskuntaa, vaikka toiset käyttävät sitä erilailla kuin enemmistö.

Lopuksi vielä Rita Dahlin ajatusten kiteytymä:

Runous on eräänlainen turvapaikka ja - satama kaikenlaisille "maahanmuuttajille" ja eri statuksella matkaaville "turvapaikanhakijoille".  Se ei kiellä lohduttavaa syliään edes kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilta. Säkeet voivat lohduttaa ahdistuneita, maansa menettäneitä, uuden kielen avulla tutkimusmatkailevia. Nuoria ja vanhempia.

Suuri ja lämmin kiitos kaikille tämän kirjan tekijöille! Tämä on TÄRKEÄ teos, joka kuulusi monille silmille ja aivoille ymmärrettäväksi. 

Lukekaa ja kokekaa tämä teos itse. Saatte paljon uusia ajatuksia ja runouden pirskahduksia, Helena

¤¤¤¤¤

Puhu hereille, kirjoituksia autismikirjolta (Into 2018)

Toimittaneet  Janette Hannukainen, Tuomas Leppäniemi, Veeti Nevalainen, Sanni Purhonen ja Sanna Rämö

Kansi Jessica Leino

Musiikkina värähteli Tinariwen, Elwan 

Raija Hautalaa kolmesti

Monipuolisen Raija Hautalan kirjoja ahmin aivan peräkkäin, koska sain kirjaston ja sen kaukolainauspalvelun kautta  kolme Hautalan teosta luettavaksi samoihin aikoihin.  Lähtö on vuodelta 2013 ja sen jatko-osa Seuraa minua vuodelta 2015. Tuorein teos on Olemassa olematta, tältä vuodelta.

Lähtö ja Seuraa minua - kirjojen päähenkilö on keski-ikäinen Elisabeth, joka kipuilee avioeroaan ja naiseuttaan sen jälkeen. Yhdessä miehensä kanssa hän jopa kirjoitti avioliitto-oppaan, mutta mitäpä se enää hyödytti. Elisabeth matkustaa Lähdössä kaupungista lapsuusmaisemiinsa Etelä-Pohjanmaalle, tapaa vanhoja kyläläisiä ja tutustuu uusiin. Hän laittaa mummonsa mökkiä kuntoon ja alkaa penkomaan enonsa nuoruusvuosien onnettomia ihmissuhteita. Enoonsa Elisabeth pitää yhteyttä, mutta jotain salattua on perhepiirissä tapahtunut, eikä kyläläisetkään halua muistella menneitä.

Joku ei halua Elisabethin tutkivan enonsa asioita, ja hänestä alkaakin tuntua omituiselta, häntä taittaa tarkkailla joku, se joku  penkoo hänen tavaroitaan. Huppu päässä joku seisoo pihalla ja katselee ikkunasta sisään. Naapurin naisen talossakin luuraa outo mies. Vanha ystäväkin muuttaa ulkonäköään ja lopulta katoaa - mitä ihmettä tapahtuu?

Elisabeth ei saa enonsa menneisyyttä mielestään ja Seuraa minua- teoksessa hän on jo matkalla Kanadaan henkilökohtaisesti tapaamaan enoansa. Mutta yllätyksiä tulee vastaan täälläkin: missä eno on? Miksi enon talolla käy intiaani? Miksi vanha tuttu David asettuu hänen luokseen enon taloon? Eliot Laken ihmisten elämä ja maisemat tulevat Elisabethille tutummaksi ja erään naapurin salaisuus paljastuu, helpottavasti.

Lähtö ja Seuraa minua kertovat hyvin uskottavasti keski-ikäisen naisen ajatuksista avioeron jälkeen, huolista omista lapsista ja halusta saada omat sukutarinat selviksi. Juonikuviot ovat yllättäviä, ja henkilöhahmot kiinnostavasti kuvattu.

Seuraa minua- kirjassa kiinnostaa myös Elliot Lakean historia ja maisemat. Suomalaisperäisen asutuksen vaiheet ovat kirjan parasta antia.

Seuraa minua viehättää paitsi komealla kannellaan (kannen suunnittelu itse Raija Hautala), niin myös tekstin tasolla. Lähtö- teokseen verrattuna tässä on kypsempää ja/tai syvällisempää. En osaa tätä eritellä mitenkään, mutta Seuraa minua on kokonaisuutena herkullisempaa luettavaa.

Myös Olemassa olematta ihastuttaa heti kantensa vuoksi!  Todella hyvin sopii sisältöön, jossa naishenkilön päässä elää tummia oksia ja varjoja. Kiitokset ulkoasusta Ulriikka Lipastille. Kirjan nimi herätti heti mielenkiinnon runollisessa sielussa ja onpa sisältöä kuvaava.

Tässä teoksessa kirjan päähenkilö käy läpi ankeaa lapsuuttaan, äkkipikaisen ja ailahtelevaisen äitinsä varjossa laiminlyötynä lapsena. Kirjan aikatasot vaihtelevat noista lapsuuden kokemuksista nuorten opiskelijoiden seksi- ja päihdekokeiluihin sekä tämän eronneen perheenäidin uusiin miessuhteisiin. Samalla isä saa kertoa omaa tarinaansa ja hänen hänen kohdalleen tulee asumisjärjestelyt ratkottavaksi.

Kirjan henkilöt eli nainen ja hänen lapsensa, naisen isä ja veli, äidin vaaniva hahmo, pizzakuski ja Kirjailija naapurista muodostavat lopulta verkon, jossa jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä. Vaikuttavasti Hautala kuvaa vanhusten hoitoa palvelutalossa, kirjailijan tuntemia ahdistuksia ja itsetunnon heilahteluja, eronneen naisen raivoa ja surua ja pyrkimystä päästä elämässä eteen päin.

Olemassa olematta tuo hyvin esiin ne lapsuuden vaikeat ihmissuhteet ja tapahtumat, jotka saattavat vaikuttaa yksilöön vuosikymmenienkin päähän. Mitkä muistot ovat oikeita ja kenen muistot tärkeimpiä? Jääkö yksilön minuus vajaaksi, jos hän ei tule lapsena nähdyksi, hoivatuksi?

Näille kirjoille on yhteistä tekstin helppolukuisuus, dialogeissa puhekielen ilmaisuja.

Kannattaa ehdottomasti tutustua Raija Hautalan tuotantoon.

Nauttikaa syyskuusta ja lukekaa! Toivottelee Helena


/####/####/#####/

Hautala Raija:

Lähtö (Mediapinta, 2013)
Seuraa minua (BoD - Book on Demand, 2015)
Olemassa olematta (Torni, 2018)

Ihon lävistävät runot

Anne Lukkarilan Kaikki ihosi kyyneleet on aarrearkku 65 sivussa! Olen nyt useamman kerran runokokoelman lukenut, ja niin vaikuttunut, että epäilen pystyväni järkevään arviointiin ollenkaan.

Alkusanat jo vihjaavat, että ihan tavallinen runoteos ei tämä ole. Nimittäin alku on EPITEELI, jossa kerrotaan ihon tästä osasta tieteellisen tarkasti .ORVASKESI on ihon uloin ja näkyvin kerros, joka on taipuisa ja suojaava. MARRASKESI- osio on seuraava ja siinä kerrotaan sarveiskerroksesta ja sen ominaisuuksista. VERINAHKA  sijaitsee edellisen jälkeen, ja alla, ja siitä siirtyvät kipu - ja kosketuimpullsit aivoihin. LAUTUMA on kuoleman jälkeen iholla näkyvä väritys ja teoksen päättää Jälkisanat SUBCUTIS.

Tämä runokokoelma kattaa siis ihmisen elämän ihon kautta. Mielenkiintoista! Onhan iho ihmisen suurin elin, mutta usein unohdettu. Paitsi kosmetiikan ja kemikaalien kohteena, mutta muuten itsestäänselvyys, joka nyt sattuu peittämään fyysisen kehomme.

Runot kattavat ihmiseloa syntymästä kuolemaan, vahvoihin tunteita on mukana ja myös kehun tuntemuksia. Laitan tähän esimerkin alkupuolelta ORVASKESI- osiosta:

PINNALLA

Hittihästägit jetsetpostaukset

terassihehku poskilla

cavakuplia irtoripsissä

hottisfilteri

peittää sisäsilkon 

Ymmärrän jos/kun runot eivät kaikille lukijoille avaudu heti. Näissä runoissa on modernia ilmaisua ja varsinainen ydin on piilossa - avautuu kerta kerralta lukijalle. Joutuu itseään haastamaan, hidastamaan lukuvauhtiaan ja antamaan sanojen upota. Omaa silmää viehättää joidenkin runojen normaalista poikkeava rivitys - sekin haastaa löytämään yhteyksiä sanojen välillä ja laittamaan ajatuksille päätöksen. Lukkarila osaa kirjoittaa eri tyyleillä, mutta kuitenkin teos on yhtenäinen.

Tässä näyte MARRASKESI- runoista:

SYNTYMÄTÖN

Verevä sylillinen

lammikko kämmenellä

huokonen ammollaan valuvana

kalvohuulilla

erogeeninen kiisseli

valuvat vainajat reisien sisäpuolella

silmitön kimalle 

purentaan murskautuva raivo

salattu huoli 

Myönnän, että tämä runokokoelma on varsin naisellisesta näkökulmasta, ja soisinkin myös mieslukijoiden tähän tarttuvan! Voisivat oppia jotain naisena olemisesta, naiseuden haasteista nykyaikana.

SAVANNIKANGASTUS- runo VERINAHKA-osiosta on ehkä suosikkini, koska sen voi ajatella ja tuntea monella tavalla. Miten sinä koet tämän?

Lämmin leijonanpentu kainalossa

kuuma patteri

silmät suklaamerenä

                       pojannauru

pulleat käsivarret kaulalla

pitäisin sinut siinä

mutta sinun savannisi odottaa 

LAUTUMAsta löytyy mm tällainen:

KUIN LINTU SIIVILLEEN

Loppuun saakka

kaunis

kalmankeltainen kelmu

seesteiseksi silinneenä

lopullinen linnunhenkäys     pysähtynyt piste

                                                                joutsen taivaanrannassa

Valaa

Toivoa

auringosta aurinkoon 

Näissä kokoelman runoissa on itselleni tunnistettavuutta, joka johtuu paitsi naiseudesta, mutta myös omasta tavastani kirjoittaa runoja "mystisesti" selittämättä kaikkea. Näitä runoja ei olisi helppo lukea ääneen yleisön edessä, koska nämä täytyy todella nähdä, hitaasti ja antautuen, päästää alitajuntaan kellumaan. Näissä on sellaista yksityisyyttä vaativaa rojoutta, mutta samalla iloa olemassaolemisesta. Isoja sanoja, mutta mitenkään pienesti en voi tätä runokokoelmaa kuvata!

Kaikki ihosi kyyneleet on ainakin minulle se runoteos, jonka aihepiiri kiehtoo ja saa huokaisemaan "miten joku osaa?"

Lopussa on vielä esittely monipuolisen Anne Lukkarilan kirjoittajaurasta.


Lukkarila Anne, Kaikki ihosi kyyneleet (AK Kustannus, 2018)
Berton Giorgio, kannen kuva
Kurttila Minna, kansi ja taitto

Arvostelukappale kirjailijalta, mistä  mitä sydämellisin kiitos!

Omaa ihoaan tarkemmin lukien, Helena

Omat rouheat pohjoisesta

VÄLIHUOMIO

Pohjoinen luonto

osa sielua.

Korjaan:

sielun kiinteä

arkipuku.

Täällä tuulessa soi

rouhea minuetti

päältäni haihtuu

etelän etiketti

- paras olla vain

ihminen!

VALO VAIVIHKAA LISÄÄNTYY

TALVI LAAHUSTAA KESÄUNILLEEN.

Kun tuuli puhuu

kymmenillä kielillä

ei puiden auta kuin

nyökkäillä

Järven selässä

vilunväreitä, kun

ilkeä iltatuuli

jatkaa leikkimistä.

Rakkakivessä yhä

jääkauden kumu,

vanha myös

kaipukseni.

Sammalraaste rakkakivellä.

Muuta kevyttä

en löytänyt

pohjoisella matkallani.

Lähdin etelästä pohjoiseen

kaipuu suuntautui

vanhoihin ystäviin

rakkaisiin rakkakiviin.

Kutsun jälleen kuulin 

pintaan kun kiven sukelsin

Vanhat jäämuurit

Jättiläisten kyyneleet

minua lohduttivat:

murheeni vain

korennon lento

kivien yllä.

SULLA METSÄ

MULLA PELTO

KARUSTA MAASTA

MEILLE ELANTO.

Kuusi kuusen kuvajaista

järven pintaan piirtyi.

Ikuisen kaihon kauluri

sinusta minuun siirtyi.

Koivu nuori

vanhenit varhain.

Naavaa kannoit

kuin vaari parhain.

PILVILAUMASTAAN KARANNEET

VILLIKKOLAMPAAT

LEIJAAVAT KEVYESTI

LAPIN SUVESSA.

Auringon ja veden 

rakkauslapset

ilakoivat laineilla.

TUMMAN VEDEN 

VASTARANNALLA

NAAPURILLA PYYKKIPÄIVÄ.

EI.

JOUTSENPARVI LEVÄHTI.

(BirdLife Suomi- runokilpailun 1. palkinto)

Pyydän sua

metsänhenki,

herätä meille

tulen renki.

Liikuta liekkiä

lämmitä pirttiä.

TÄMÄN AJAN KYPLOOPIT

POHJOLAN JÄTTILÄISET

VAKAINA SEISOVAT

VALVOVAT

LAVOILLAAN

TUULET KAHLITSEVAT

JALOSTAVAT

VOIMAA

KÄÄPIÖILLEEN JAKAVAT.

Olen etelän variksena saanut yli vuosikymmenen ajan matkata Sodankylän mökille, joenlaajentuman kohdalle majoitukseen ja kulkea jalan lähimaastossa. Kuvaten, rauhoittuen, sanaillen runokkeja mieleni sopukoihin.

Tässä muutamat tärkeimmät pohjoisen synnyttämär runot. On niitä muitakin toki, mutta nämä halusin laittaa nyt esille. Pois tuivertamasta alitajunnasta, koska runoja  toisilta on odottamassa käsittelyä.

Kiitos, jos jaksoit lukea.

Kuvat myös omiani, mörrix

Liliana Lennon vauhdikkaat keijutarinat

Ensimmäiseksi avaan näiden kirjojen genreä eli fantasian ja chick litin yhdistelmää. Chick lit tarkoittaa modernin naisen elämästä huumorilla ja kepeällä otteella kirjoitettua kirjallisuuta. Fantasian kautta aiheina voivat olla keijujen ja ihmisten väliset suhteet ja puolimenninkäiset ja rotujen väliset taistelut.

Ensimmäinen käsissäni olevista Liliana Lennon teoksista  on nimeltään Dionnen tytöt (Torni, 2016) ja sen itsenäinen jatko-osa Salaisuuksia Delobriandissa (Torni, 2018).

 Dionnen tytöissä ovat pääosassa Stella (ihminen) ja Adelina (keiju), jotka ystävystyvät ja rakastuvat   pikkukaupungissa Dionnessa, Fretanniassa. Sisällisota sotkee monen henkilön tulevaisuudensuunnitelmat, kuten pienen ja pippurisen keiju-Margotin näyttelijänuran. Florence (keiju) on joutunut vangituksi, mutta pääsee pakenemaan ja päätyy asumaan isoon linnaan.

Salasuuksia Delobriandissa jatkaa tarinaa vuosia myöhemmin. Nyt Margot on päässyt unelmauralleen, hänestä on tullut arvostettu näyttelijä.  Uusilla päähenkilöillä on omia ongelmiaan. Alexa yrittää elää normaalia elämää, vaikka joutuu säilyttämään synkkää salaisuutta isästään, joka joutui vankilaan tuomittuna sotarikoksista.  Sofia ja Marvin (menninkäinen) yrittävät saada lasta, mutta se vaan ei onnistu ja Sofian mielestä punainen onkin pettymyksen väri.

Keijumies Gunvor on aina kokenut olevansa muita huonompi, hidasälyisempi ja elävänsä kuin reunalla muiden parissa. Hänellä on ja välillä ei ole kaunis tyttöystävä Lavinia, joka ei osaa antaa arvoa kaikille Gunvorin persoonan piirteille. Alexasta Lavinia löytääkin itselleen seuraa.

Juonipaljastuksia en tee, koska pitää jättää pieni houkutin näiden kirjojen kohdalle!

 Kirjojen aikataso on nykyajassa, sillä teknisiä laitteita on käytössä ja dialogeissa kieli lähellä puhekieltä. Uskottavuus ja tähän maailmaan samaistuminen on näin helppoa.

Vaikka ei olisi koskaan lukenut fantasiakirjallisuutta, niin nämä teokset ovat helposti ymmärrettäviä, teksti on sujuvaa. Pääosassa ovat hahmojen väliset suhteet, ei niinkään perinteinen hyvän ja pahan taistelu, miehiset rohkeuskokeet tai seikkailun elementit. Luin itse nämä pohjoisen mökillä, rantasaunan rappusilla istuskellen ja siinä maisemassa oli niin mukava uppoutua "vaihtoehtoiseen maailmaan" ja nähdä keijujen lentelevän, kasvien muuttavan väriään.

Kirjojen alussa on kartat, mistä annan aina fantasiakirjallisuudessa plussaa. Niiden avulla pystyy hahmottamaan jotenkin paikkojen väliset välimatkat, valtioiden rajat. Näissä kirjoissa valtiot ovat Fretannia, Galandria ja Ceresnica. Varmaan sanojen äänteet vievät omat mielikuvat tuonne Keski-Eurooppaan, eikä tämä oma mielikuva haittaa lukemista.

 Sain ensin käsiini Salaisuuksia Delobriandissa (suoraan kirjailijalta, hienoa) ja ehdin saada kirjastosta vielä Dionnen tytöt ennen matkaa. Tämä on henkilökohtainen rumputus, mutta nyt kahden kirjan kannet eroavat toisistaan tyylillisesti paljon! En oikein pidä: toisessa on on sinänsä hieno piirroskansi ja toisessa erittäin onnistunut valokuvapohjainen kuvitus. Kirjojen paperinlaatukin on eri: on valkoista ja kellertävämpää laatua - miksi? Muutenkin "osa 2" on koristeellisempi sivuiltaan - miksi?

Edellä mainitut huomiot eivät tietenkään vähennä lukunautintoa, joka oli rentouttava ja hilpeä. Tarkennan vielä, että mainitsemani helppous ei tarkoita tässä yksinkertaisuutta, vaan vertaan tarinaa muihin lukemiini fantasiakirjallisuuden edustajiin, joissa joskus lukija  "hukkuu" sinne hallitsijoiden, klaanien, sukupuiden ja  vihollisten määrään. Nyt ei tarvitse ponnistella hahmojen suuren lukumäärän tai pitkien taistelukohtausten kanssa.

Viihdettä vähän eri näkökulmasta sujuvasti kirjoitettuna, niin kyllä tällainen chick lit kelpaa! Ymmärrän toki, että joillekin lukijoille koko fantasian kenttä on outo ja vieroksuttava, mutta jälleen kannattaa kokeilla - ja yllättyä? Jäin oikein miettimään onko muilla kirjailijoilla samantyyppisiä fantasiaa ja muita genrejä sekoittavaa kirjallisuutta. Saa ilmoittaa lukuvinkkinä!

Lento Liliana

Dionnen tytöt (Torni 2016)
Arsenina Anna, kannen kuva
Meresmaa J.S., kartta

Salaisuuksia Delobriandissa (Torni, 2018)
Ahola Heidi, ulkoasu
Meresmaa J.S., kartta
Arvostelukappale suoraan kirjailijalta, taikamarjan makuiset kiitokset!


Ps. Tämä teksti oli oikein työnäyte, koska "kirjoituskone" vaihtui omasta tutusta työkoneesta vanhempaan läppäriin. Huomasin vain, että oma keskittymiskykyni herpaantui pahasti. Lukihäiriöisen kirjotusolosuhteet eivät saisi paljoakaan muuttua - energia menee hukkaan teknisten asioiden miettimisessä.

Japanilaisia helmiä

Nyt on käsissä sellainen kaunis helmi, että liialla sanailulla en halua sen lukukokemusta pilata. Tämä on itse luettava, ajateltava hiljaa leijuen. Kuviin pitää uppoutua jokaista yksityiskohtaa kunnioittaen.

Ole hyvä: Minna Eväsojan Shoshin - aloittelijan mieli: japanilaisia ajatuksia ja ajatuksia Japanista (Gummerus, 2018).

Pari sanaa kuvituksesta. Kannen kuvat ovat Kitagawa Utamaron, Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo. Hannu Aaltosen kuvat. Koska vanhoissa japanilaisissa teksteissä on usein kuvitus, niin Soshiniin on valittu puupiirroksia, joiden hetkellisyydessä silmä lepää. Hokusai, Hiroshige ja Utamaro ovat vaikuttaneet 1700-1800- luvuilla.

Pelkästään jo noiden piirrosten herkkyyden, värisävyjen ja piirrosviivojen vuoksi teos on kaunis, pysäyttävä ja rauhoittava!

Saatesanoista käy ilmi, että vanhoissa teksteissä tietoa on verrattu peiliin, sydämen jalokiveen tai härkään. Oppimiseen liittyy ajatus aloittelijan mielestä, jota on kuvattu näin: oikeaa tyyliä, kukat ja syksyn ruska tai palkintohevonen. Näillä kuvataan oppimisen perustaa, jonka tulee olla tukeva, jotta sääntöjä voi rikkoa ja niistä luopua, ja näin saada luotua jotain omaa.

Shoshin- sana tarkoittaa siis aloittelijan mieltä, jonka kuuluu olla ennakkoluuloton ja avoin kaikelle. Teoksessa onkin monta (50 kappaletta) lukua tärkeille asioille ja käsitteille  esim. Tavallinen ihminen, Tyhjyyden maja, Siivoamisesta, Sielu pisarassa, Kierrätyksestä, Vanha luumupuu, Lahjakkuuden näyttämisestä, Epätäydellisyydestä ja Täydellinen vapaus. Japanilainen ajattelu avautuu helposti suomalaisille ja tekstit ovat lyhyitä, mutta ytimekkäitä.

Jokainen luku alkaa punaisilla japanilasilla kirjoitusmerkeillä ja puupiirrosten tiedot ovat hyvin esillä. Tärkeistä ajatuksista on myös esillä alkuperäinen japanilainen sana, esim. yksinkertaisuus on kanso ja harmonia wa. Kirjan avulla oppii myös runoudesta. Haiku- ja tankarunouden tarkka tavumitoitus (5-7-5 ja 5-7-5-7-7) ei olekaan niin järkkymätön, vaan kokonaisuuden vuoksi voi tavun lisätä tai jättää poiskin. Tätä ei aina länsimassa muistetakaan.

Enempää en paljasta, vaan luotan lukijan omaan kykyyn hahmottaa vierasta kulttuuria ja löytää sieltä itselleen kannustavia ja/tai häiritseviä ajatuksia!

Joskus voi hiljentää omaa arkista tahtiaan ja uppoutua filosofisiin aatelmiin itsestään ja ihmisyydestä, Helena

 Eväsoja Minna, Shoshin - aloittelijan mieli. japanilaisia ajatuksia ja ajatuksia Japanista (Gummerus, 2018)

 Meilahti Sanna-Reeta, ulkoasu ja taitto

Myrskyluodolla Maija ja Janne

Asun toisten rakentamassa talossa asuinalueella, valaistus ja lämmitys tulevat johdoissa ja putkissa, vedet raanoista ja teknisiä härpäkkeitä lojuu monella pöydällä. Kalat ja leivät saan kätevästi kaupantiskiltä ja vaatteita roikkuu henkareissa yhden huoneen verran. Lapsiluku jäi pariin eikä ole huolta lehmistä tai lampaista. Tuulet ja harvinaisemmat myrskyt kyllä tuntuvat täällä mäen päällä, mutta eipä ole pelkoa kaiken tuhoutumisesta.

Tällaisia mietin usein lukiessani valloittavaa Anni Blomqvistin historiallista tarinaa Myrskyluodon Maija. Tämä kirja on v 2017  ilmestynyt neljän teoksen yhteisnide. Aiemmin yhteisnide on ilmestynyt nimellä Myrskyluoto.

 Yhteisnide on tällaiselle perhe- tai sukutarinalle hyvä muoto, koska kaikki osat tulee luettua samaan pötköön kuin huomaamatta, eikä tekstin lumous ehdi haitua "etsiessä seuraavia sarjan osia". Mutta olisin kaivannut nyt 748 sivuiseen järkäleeseen valmiin kirjanmerkkinauhan, vaikka taivaansinisen. Onhan noita irrallisia  kirjanmerkkejä toki ennestään kotona, mutta sellainen nauha olisi tuonut oman arvokkaaan lisänsä upeaan kirjaan.

Kirja alkaa kuvauksilla Maijan ja hänen perhensä elämästä Vestergärdissa saaristossa, mutta kuitenkin turvallisessa kyläyhteisössä. Hyvin nuorena Maija kihlataan Jannelle ja keskiössä onkin nuorenparin yhteiselämän alku kaukana ulkoluodolla, kaukana muista perheenjäsenistä. Oma tupa ja navatta on saatava turvaamaan elanto luodolla. Janne kalastaa ja Maija hoitaa yhä kasvavaa lapsikatrastaan ja eläimiään.

Kalastajapariskunnan elämä kulkee ruuanhankkimisen ja velkojen maksamisen rytmissä, mutta yhteinen rakkaus ja usko kannattelevat läpi vuosien. Menetyksiä ja sodan melskeitä osuu kohdalle, mutta aina Maijan lapsuudenkotiväki auttaa ja antaa luonaan turvapaikan.

Maija menettää yhden poikansa ja Jannensa, mutta hänen kotinsa ja sydämensä on aina Myrskyluodolla. Maijan lapset kasvavat ja taloon saapuu miniä ja sen myötä liuta lapsenlapsia. Tarinan edetessä ihmisten elintaso nousee ja Maijan lapsistakin osa haluaa jo kauas pois luodolta, eivätkä varsinkaan lapsenlapset enää viihdy alkeellisella pikkumökillä ilman mukavuuksia ja toisten ihmisten seuraa.

Eipä tarvitse miettiä kuin omia vanhempiaan ja heidän vanhempiaan, niin voi selkeästi nähdä maailman muuttumisen. Hiljentyneet maalaiskylät ovat kertoneet jo kauan  omaa kieltään muutoksesta. Mitä murhetta me olemmekaan saattaneet aiheuttaa väheksymällä (tahattomasti) omien isovanhempienkin tapoja, tavaroita  ja asuinseutuja?

Oma kielitaitoni ei riitä tämän lukemiseen alkuperäiskielellä eli ruotsiksi. Mietin usein kuinka lukukokemus olisi vielä vaikuttavampi ruotsinkielisenä, koska jo paikkojen, kylien ja luotojen nimet ovat niin särmikkäitä: Vestergård, Stormskäret, Lagnäsudden, Ängelsholm, Rönnören, Stråmhålet ja Nässkatstråket. Ansiokkaan suomennoksen ovat tehneet Björn-Christer Lindgren ja Liisa Ryömä.

Omat kokemukset Myrskyluodon Maijasta ovat liittyneet hienoon tv-sarjaan ja siihen liittyvään tunnusmusiikkin, jonka sävelsi Lasse Mårtenson,  sekä vuosia sitten näkemääni kesäteatteriesitykseen. Joten jo olikin aika lukea niiden pohjalla oleva teksti!

 Anni Blomgvist on kuvannut hyvinkin tarkasti arkielämää saaristossa, mutta ei mitenkään pitkästyttävästi. Kerronta on elävää, kuvailevaa ja keskittyy päähenkilöiden ajatuksiin ja tuntemuksiinkin eri tilanteissa. Kirjassa on syvyyttä ja lempeyttä surullisten kohtaloiden kuvaamisessa. Parhaiten tekstistä saa sävyjä esiin keskittymällä joka sanaan, tämä ei ole selailuun sopivinta viihdekirjallisuutta.

Oikestaan ehdottaisin tätä lukupakettia myös lukioikäisille aikuistuville ja ajatteleville opiskelijoille historiantuntien lisämateriaaliksi. Ainakin yhtä osaa Myrskyluodon tarinasta.

Oletko sinä jo tutustunut sitkeään Maijaan ja iloiseen Janneen?

Suolaista vettä silmäkulmassa yltäkylläisyyden keskellä, Helena


^^^^^^^^^-------^^^^^^^^

Blomqvist Anni, Myrskyluodon Maija (yhteisniteen 4.painos, Gummerus, 2017)
Arvostelukappale, lämmin kiitos Gummerukselle!


Ensiferum, Unsung heroes- cd (Spinefarm Records, 2012)

Roald Dahlin Himo

Huh hellettä heinäkuussa 2018! Moni asia on vaikeaa ja tuskallista, kun ei kestä yli 25 lämpötiloja. Lukeminen sisätiloissa onnistuu juuri ja juuri, mutta kirjoittaminen kiehuvilla aivoilla ei helposti luonnistu.  Roald Dahlin Himo on helppolukuinen ja herättelee ajatuksia väsyneissä aivosoluissa.

Monipuolinen ja tuottelias Road Dahl on ehkä tunnettu parhaiten lastenkirjoistaan, kuten Matilda ja Jali ja suklaatehdas ja elokuvan Chitty Chitty Bang Bangin yhtenä käsikirjoittajana.

Aikuisille suunnattuja novelleja on koottu kirjaksi, jolle suomentaja Tuomas Nevanlinna on antanut nimeksi Himo, kertomuksia haluista ja pakkomielteistä. Kirjassa on kymmenen erilaista ja vinksahtanutta tarinaa ihmisen sisällä vellovista haluista ja nälästä johonkin - sallittuun tai kiellettyyn.

Kirjan aloittaa v 1945 ilmestynyt Matilda Rosette, jossa kolme veijarimaista  sotilasta tekevät ns kapakkakierroksen ja pelastivat joukon tyttöjä Madame Roseten ilotalosta. Seuraavaksi tarinaksi on valikoitu v 1953 ilmestynyt Kaula. Siinä saamme seurata erään onnettoman avioliiton kautta ihmissuhteita ja salaisia tapaamisia. Onko aviomies kuitenkaan niin tyhmä ja naivi, kun vaimo saattaa ajatella?

Georgy Porky (ilm. 1960) on erikoinen tarina pojasta, joka näkee lemmikkikaninsa syövän poikasensa ja tästä jää trauma. Miten hän kohteleekaan aikuisena naisia?

Vierailija- tarina (ilm.1965) on mielestäni kirjallisesti paras osuus Himossa. Sen kehyskertomus on Oswald-enon jälkeen jääneiden kirjojen tarinat.  Tässä Dahl kietoo jännitteellä tarinat eri aikatasoihin ja saa sympatian heräämään päähenkilön eli Oswaldin puolelle, vaikka hän onkin naistenmies, eikä kunnioita "toisen omaisuutta".

Tuoreen lesken suru ja ikävä ajavat naisen  turvautumaan irtosuhteeseen karmivin tuloksin Lopullinen akti- kertomuksessa. Suuri vaihtokauppa taas vie lukijan kahden aviomehen suunnitelmiin parinvaihdosta. Kannattikohan?

Oswald-eno pääsee kertomaan hajujen ja tuoksujen voimakkaista vaikutuksista Playboy-lehden tarinassa Narttu. "Eläimellistä menoa" on lisää: Ah, elämän tarkotusta ja Claudin koira: rottamies sijoittuvat maalle ja niissä mielenkiintoista on taikauskon voima ja julmuus.

Kirjan viimeisessä tarinassa Nyt herra rauhaan mennä saa on kostoa suunnitteleva herrasmies, joka tuhoaa naisystävänsä maineen ja kunnian.

Himon tarinoissa on monta erilaista sisäistä tunnetilaa, jotka johdattelevat tarinoiden henkilöitä. Kirjan voi lukea keveästi kesäillassa, mutta voi myös miettiä ihmisyyden ytimiä. Tiedämmekö me itse mitkä kaikki voimat ohjaavat toimintaamme?

Suurimman vaikutukseen minuun teki kuitenkin Roald Dahlin tarinoiden monipuolisuus toisiinsa verrattuna. Aiheiden lisäksi kertomuksen näkökulmat, kertojat ja tyylikin vaihtelevat. En muista koska olisin (kirjoittavana) näin ihastunut teoksen kokonaisuuteen. Tarinat sopivat hyvin toisiinsa, ja näin pääsi huomaamaan Dahlin lahjakkuuden. Oikein "oppikirja" saman kirjailijan tekstien rakenteista.

Nyt itse himoitsen pitkää tuoppia kylmää karpalo-rypäle mehua ja päälle tummapaahtoista kahvia mukillisen verran.

Helle hellii tai helvettiä hohkaa, mutta yritetään päästä taas eloon elokuussa, Helena


¤ ¤ ¤ ¤ ¤

Dahl Roald, Himo, kertomuksia haluista ja pakkomielteistä (Art House, 2017)
Nevanlinna Tuomas, suomentaja
Ranta Samppa, kansi ja ulkoasu
Arvostelukappale kustantajalta, kiitos!


Taustalla kauniisti Auri, cd (Nuclear blast, 2018)

Linnunpönttöjen lumoissa

Jyrki Vainosen Linnunpöntönrakentaja ilmestyi vuonna 2012, ja aika tuoreeltaan sen ensimmäisen kerran luin. Kirja teki jo silloin vaikutuksen. Nyt otin kirjan luettavaksi ihan ulkoisen asian vuoksi.

Minua on jäänyt vaivaamaan kohtaaminen kirjailija Jyrki Vainosen kanssa. Joitain vuosia sitten uuden Kirjan Päivillä Oriveden Opistolla innostuin kehuamaan hänelle Linnunpöntönrakentajan kantta. Hennon, herkän ja erikoisemman kannen (kuin linnunpönttön suuaukkohan se on siinä kannessa!) ja  kuvituksen sivuille on  tehnyt Elina Warsta. Eipä kehumisessa sinänsä mitään, mutta en tainnut kertoa kirjan sisällön aiheuttamasta kokemuksesta mitään! Kuinka kivaa kirjailijalle jäädä teoksensa ulkonäön varjoon?

Lukukokemus oli jälleen miellyttävä. Saatesanoissa Vainonen kertoo kuinka innostui linnuista jo poikaiässä. Hän on seuraillut lintujen elintapoja ja pesintää. Linnunpönttöjen rakentaminen onkin jo seuraava vaihe.



Niitä hän on onkin ehtinyt rakentaa satoja, erikokoisia ja mallisia eri lintulajeille. Kertomusten avulla lukija pääsee miettimään myös ihmisen vaikutusta luontoon - onko avuksi vai haitaksi puuttuessaan lintujen pesintään? Mitkä voivatkaan olla motiiveja rakentaa ja korjata vuodesta toiseen pönttöjä? Onko pesinnän auttaminen rukous ja piilomerkityksellinen seksuaalinen vietti?

Lämminhenkinen ja rauhallinen kerronta vie mukanaan metsiin, kuusien ja pöllöjen maailmaan. Pehmeän sammaleen voi tuntea omien jalkojensa alla ja ehkä se oli salaperäinen metsänhaltia, joka hiipi ohitseni? Metsässä voi avautui alinen maailma, jossa elää omanlaisensa kansa?

Tässä kirjassa on faktatietoa lintulajeista, niiden elinympäristöistä ja lisänä Vainosen omat herkät tunnekokemukset. Tämä omakohtaisuus on viehättävää ja mukaansa vievää. Kun kirja loppuu, niin ihan kuin heräisi jostain hienosta unesta. Minäkin näin ne terhakat töyhtöpäät, puukiipijät, harmaasiepot ja tikanpojat!

Kirjan lopussa on ohjeita ja vinkkejä, joiden avulla voi tutustua pönttöjen materiaaleihin, mittasuhteisiin ja tärkeään pönttöjen huoltoon ja siivoamiseen. Vaikka lukija ei itse olisi koskaan tehnyt yhtään pönttöä, niin tämän kirjan kautta herää kunnioitus "askartelijoita", rengastajia ja valokuvaajia kohtaan.


Kirjan takakannessa on sanat: "Kun katsoo linnunpöntön hämärään, voi nähdä myös ihmisen sisimpään."  Linnut ovat  vaikuttaneet Jyrki Vainosen kirjalliseen tuotantoon,  siivekkäitä saattaa esiintyä jopa kaikissa hänen kirjoittamissaan teoksissa, jonkinlaisina hahmoina.

Nyt laiturinnokkaan rauhassa istumaan, kahvikuppi viereen ja Linnunpöntönrakentajaa tapaamaan!

Heinäkuuhun herkästi, Helena

Vainonen Jyrki, Linnunpöntönrakentaja (Atena, 2012)
Warsta Elina / Solmu,  kansi ja kuvat

Musiikkina leijailuttaa Best Native American Music - Wuauquikuna (YouTube)